Jos olisi omaa valintaa mennä erämaahan, esim. kauan odotetun patikoinnin toteutuminen täysin ennenkokemattomassa maastossa. Contra aina samaa erämaapolkua samojen soiden ja hetteiden äärellä mielen kelan pyörittäessä joitain samoja synkkyyteen johtavia skeemoja. Kumman valitsisit?

Kumpaa asenne on enemmän, ajatusta vai valintaa?

Raamattu kehottaa ajattelemaan Jeesusta niinkuin te usein/toisinaan nostattekin esiin.

Ne 40 pvää suvereeni esimerkki kestämisestä. Yhteydestä Ylös sai voimaa palata erämaakiusoista.

Tulee mieleen toinen mies, hurskas, Jumalalle otollinen, jota Jumala salli saatanan koetella ystävienkin kautta kiusaamalla. Job lopulta kuitenkin sai enemmänkin kuin alunperin elämässään oli, useamman kymmenen luvun ajan joutui luopumaan milloin mistäkin hänelle tärkeästä mutta viimeisessä luvussa uskollisuus tuli palkituksi.

Meille ei välttämättä koskaan valkene, miksi ajaudutaan erämaamielelle. Kai jokainen vaan saa osansa aina kärsimyksestä, syystä joka jää arvoitukseksi. Ihmisinä kai sitten tarvitaan jollain lailla koulimista että avauduttais rakastamaan. Viime kädessä vain rakkaus antaa meille voimaa ja parantaa olot siedettävimmiksi. Se että on yhteyttä.

keskustelua kirjoitti:
Jos olisi omaa valintaa mennä erämaahan, esim. kauan odotetun patikoinnin toteutuminen täysin ennenkokemattomassa maastossa. Contra aina samaa erämaapolkua samojen soiden ja hetteiden äärellä mielen kelan pyörittäessä joitain samoja synkkyyteen johtavia skeemoja. Kumman valitsisit?

Kumpaa asenne on enemmän, ajatusta vai valintaa?

Raamattu kehottaa ajattelemaan Jeesusta niinkuin te usein/toisinaan nostattekin esiin.

Ne 40 pvää suvereeni esimerkki kestämisestä. Yhteydestä Ylös sai voimaa palata erämaakiusoista.

Tulee mieleen toinen mies, hurskas, Jumalalle otollinen, jota Jumala salli saatanan koetella ystävienkin kautta kiusaamalla. Job lopulta kuitenkin sai enemmänkin kuin alunperin elämässään oli, useamman kymmenen luvun ajan joutui luopumaan milloin mistäkin hänelle tärkeästä mutta viimeisessä luvussa uskollisuus tuli palkituksi.

Meille ei välttämättä koskaan valkene, miksi ajaudutaan erämaamielle. Kai jokainen vaan saa osansa aina kärsimyksestä, syystä joka jää arvoitukseksi. Ihmisinä kai sitten tarvitaan jollain lailla koulimista että avauduttais rakastamaan.

Luulen että asenne on valinta kysymys. Elämässä tulee tietynlaisia (vaikeitakin) tilanteita joista pääsee yli asennoitumalla oikein. Jos olisi esim. kuivassa erämaassa ja ei olisi vettä, niin asenne, että ei ikinä tule enää saamaan vettä ei auta. Silloin pitää asennoitua että täytyy jatkaa sitkeästi eteenpäin ja kyllä jokin keidas tulee vielä vastaan.

Siitä kirjoitti Frankl. Asennearvoista. Ne ovat ne viimeiset arvot mitä ihmiselle jää, jos kaiken muun on jo menettänyt. Että miten asennoitua vaikeaan tilanteeseen. Se on kaiken ydin.

Valitsisin noista sen ns. uuden erämaan. Elämässä kuitenkin pitää olla vaihtelua. Maiseman täytyy vaihtua aika ajoin. Senhän takia ihmiset matkustelevat (tai ennen korona-aikaa) että maisema vaihtuisi. Se jo tekee välillä hyvää kun autolla vain lähtee johonkin eri paikkaan.

Luulen että jos jokin Saatana on olemassa, niin hän kiusaa lähes jokaista ihmistä tietyssä elämän vaiheessa. Tai se Saatana on varmaan sitten ne pessimistiset ajatukset elämästä.

Viktor Frankl kirjoittaa elämästä aika positiivisessa mielessä. Että kärsimyskin vain vahvistaa. Ja juuri ne tietyt arvot luovat-, elämys- ja asennearvot, tuntuvat loogisilta.

Niin kuin Camus'n Sivullisessa, onnen voi löytää elämässä ankeastakin paikasta. On kyse vain siitä miten asennoituu elämän tarjoamiin hetkiin.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 8 kuukautta sitten. Syy: korjailu

Näin vknlopun alkaessa vaihtelua voi saada ihan vaikkei mihinkään vois lähteä saati matkustaa.

Jos mieleen juolahtaa joku idea miten saa kotioloihin muutosta. Esim. varsinkin jos alkaa vaikuttaa että tietsikkapöytä vois muuten olla toisella laidalla huonetta, vaikka muutos vaatiskin johtojen takia könyämistä tms. muuta huonekalujen uutta asemoimista.

Ihmeesti joku tuommoinen isommanlaatuinen muutos antaa piristystä, varsinkin jos sen tekee pesten lattiat matot tuulettaen. Jos makkarista kyse, petivaatteiden pesu, vähintäänkin tuuletus, antaa illemmalla nukkumaan käydessä nenään hyvän tuoksun. Se tyytyväinen olo itseen, sitä ei kaupan hyllyltä saa.

Minua on auttanut sauvakävely. Välillä jos on vaikea olo, niin lähtee kävelemään niin parin kilometrin lenkin jälkeen jo parempi olo.

Päivässäkin vain olennaista että saa ajan kulumaan. Se on kamalaa jos ei tee oikein mitään. Silloinhan sitä vasta masentuukin.

Kun luin tuota Viktor Franklin Olemisen tarkoitus -kirjaa, niin siinä sanottiin että on jokin työttömien neuroosi olemassa jossa työtön vaipuu täyteen apatiaan koska ei näe elämällään olevan merkitystä. Toisaalta siinä sitten todettiin ettei työ välttämättä tuo aina tarkoitusta, että tarkoituksen voi löytää aivan jostain muualtakin. Minä olen pitkään ollut työtön, mutta en koe että minulla olisi mitään työttömyyteen liittyvää tarkoituksettomuuden tunnetta. Löydän välillä tarkoituksen esim. kirjoista. Välillä tulee sellainen tunne että jokin kirja todella puhuttelee ja silloin tuntee että on paljonkin tarkoitusta juuri siinä hetkessä. Ja olen tässä vuosien varrella kuitenkin opiskellut.

Voisi yrittää välillä vaihtaa huonekalujen järjestystä.

Näin korona-aikaan varmaan kannattaa yrittää vain kotona uppoutua johonkin asiaan. Siten päivä menee nopeammin. Esim. kirjaan tai johonkin elokuvaan. Ei tässä kannata pyyhettä kehään heittää. Kyllä tämäkin pandemia saadaan vielä kuriin. Täytyy vain olla kärsivällinen.

Just niin. Rauhallisuudessa ja luottamuksessa on voimaa.

Kävellessäkin tavallaan saa ajatukset siirrettyä sisältä ulos. Tänään näyttää paistavan. Mun mieli juminut tiettyihin asioihin. Lähden ulos kun ulkona mieli vapautuu niistä mitkä sisällä mielessä kiertää.

Onneksi näen ihmisiä välillä. Vähän ahdistunut olo tässä ollut.

Täytyy vain yrittää tehdä asioita. Olisi kyllä varmaan helpompaa jos olisi kumppani. No kyllä sitä yksinkin voi olla.

Maailma on mennyt jotenkin kummalliseksi. Kaikki on pysähtynyttä. Kuitenkin ihmisen pitäisi pysyä liikkeessä.

Ei kannata oikeastaan pysähtyä pitkäksi aikaa. Luulen.

Moi.

Aloitin bookbeatin ja Eckhart Tollen Läsnäolon voima. Tolle kirjoittaa kaikkien uskontojen ytimestä.

Edellinen ei ole pelkästään Tollen keksintö Krisnamurdi, zenbuddhalaiset, suufit, Anthony Mello kertoo samasta ytimestä.

Toinen löytää rauhan Jeesuksen kautta joka on hieno asia. Tollekin siteeraa Jeesusta.

Uskon asiat ovat herkkä alue jolla voi suututtaa toisen, tai vähätellä toisen uskoa...ei lähdetä siihen.

En oikeastaan tiedä mihin itse uskon. Se on vähän kummallista. Jotenkin outoa että sitä ei itse tiedä. 🙂 Uskon tiettyihin kultturelleihin asioihin. Toisaalta kova olisi halu uskoa Jumalaan, mutta nuo evoluutio-teoriat ja muut tuntuvat vakuuttavilta.

Uskon kai jonkin verran tieteeseen. Uskon ihmisyyteen.

Tavallaan melkein kaikissa uskonnollisissa asioissa on viisauksia ja yritän poimia ne.

Ahdistutteko tekin helposti? Olen koko elämäni ajan kärsinyt ahdistuksesta aika ajoin. Sitten on tämä korona-aika joka ahdistaa.

Haluaisin olla yksin koko ajan, mutta ei sekään ole hyvä ratkaisu. Tuntuu aivan siltä mistä Kierkegaard puhui että melkein kaikki valinnat mitä tekee niin kaduttaa loppu peleissä. Mutta kun ihmisen on tehtävä valintoja. Sitä ihmisyys on.

Kun on vaikeaa niin yrittää olla positiivinen, mutta sitten kun ei ole oikein näkyvää syytä niin ajatukset muuttuvat siihen suuntaan että alkaa ahdistumaan ja miettimään mitä tässä elämässä tulisi tehdä. Olen alkanut urheilemaan ja se on hyvä asia. Se on auttanut jonkin verran. En vaan voi välillä niille ajatuksille mitään että me olemme kerran tässä maailmassa. Ja täytyy miettiä pää puhki miten täällä elää. Luoja on antanut minulle lahjana tuntea välillä syvästi, mutta toisaalta hän on antanut minulle myös ahdistuksen.

Kahden ääripään välillä joutuu palloilemaan. Tunnen kyllä itseni. Tiedän syyt välillä ahdistukseen. Minun täytyy harhauttaa aivoja. Se on minun ykköstehtäväni.

Moi.

Ahdistun helposti...johtunee mielen pohjavireestä.

Jatkuvasti törmään siihen että elämäntaito oppaissa ohjataan elämään tai siis olemaan hetkessä. Ajattelu on kuulemma aina sidoksissa menneisyyteen tai tulevaisuuteen.

Jos haluisi oleilla hetkessä pitäisi luopua menneisyydestä ja tulevaisuudesta siis luopua hetkittäin ajattelusta...helpommin sanottu kuin tehty.

Mietin joskus ihan vakavasti minkä arvoista tämä elämä on? Luulen että minulla on ollut elämän aikana jo monta pohja kosketusta.

Tänään menen tapaamaan kavereita. Eli sosiaalisia tilanteita tulossa. Olen ollut viime aikoina aika paljon yksin. Pystyn olemaan pitkiäkin aikoja yksin, joka on tietenkin hyvä näin korona-aikana.

Luulen että elämässä täytyy olla aina jokin asia minkä vuoksi elää.

Menneisyydessä on todella ahdistavia asioita. Ne tulevat uniin. En vaan ymmärrä sitä miten jotkut voi olla niin julmia?

Olen kuin pujottelija joka yrittää väistää elämän vaikeudet. Vaikka välillä tuntuu että vaikeuksia olisi paljon, niin silti tässä jotenkin on pärjännyt. Toivon vaan koko sydämmestäni että minulle ei tule koronaa. Mutta maailma on julma paikka.

Kun olen käynyt kavereita tapaamassa niin olen kyllä yksin koko loppu päivän. Ehkä niin on parempi.

Jos olenkin yksin koko loppu elämän? En tiedä haittaisiko se minua...

Elämä on kyllä aikamoinen pesti. Ei tästä muuta voi sanoa. Luulen että kyse on vain selviytymisestä. Pitää rukoilla Jumalaa että hän säästäisi minut hirveiltä vaivoilta.

Joskus tulee sellaisia äijämäisiä puuskia, että mitä jos joisin. Ne ovat vaarallisia puuskia.

Yritän elää järkevästi kuitenkin.

Minulla on ollut tässä vähän fyysisiä vaivoja. Mutta yritän välttää lääkärissä käynnin.

Ja vielä viimeinen kysymys: Saako ihminen tehdä elämällään mitä lystää vai onko hän vastuussa siitä jollekin korkeammalle?

Ihminen on vapaa, jos hän saa tehdä sille mitä lystää. Mutta toisaalta filosofiassakin painotetaan että ihmisen tärkein tehtävä on yrittää elää hyvää elämää. Joten hänen ei kannata tehdä sillä mitä lystää...

Moi.

"Saako ihminen tehdä elämällään mitä lystää vai onko hän vastuussa siitä jollekin korkeammalle?"

Jos voisin vastata tähän rehellisesti minulla pitäisi olla yhteys "korkeampaan". Luulen että ihminen on vastuussa viimekädessä itselleen.

Eli saa tehdä, mutta pitää kantaa vastuu tekemisistään tai tekemättä jättämisistään. Vastuunkantaminen voi olla jo sitä "korkeampaa ihmisyyttä?"

Edellistä kysymystä ei voi yksiselitteisesti purkaa tai antaa siihen yksiselitteistä vastausta.

Jokainen voi esittää itse kysymyksen "korkeammalleen" ja tyytyä vastaukseen olisi se mitä tahansa...eikö vaikeamisestakin ole tehty tulkinta?

Filosofiasta tuli mieleen että Bookbeatilla on kirja kuuluisista naisista filosofian historiassa "Sofian siskot"...varmaan löytyy kirjastostakin?

HerKaramazov kirjoitti:
Moi.

Ahdistun helposti...johtunee mielen pohjavireestä.

Jatkuvasti törmään siihen että elämäntaito oppaissa ohjataan elämään tai siis olemaan hetkessä. Ajattelu on kuulemma aina sidoksissa menneisyyteen tai tulevaisuuteen.

Jos haluisi oleilla hetkessä pitäisi luopua menneisyydestä ja tulevaisuudesta siis luopua hetkittäin ajattelusta...helpommin sanottu kuin tehty.

Olin kaverin luona. Pystyin keskustellessa elämään hetkessä.

Luulen että välillä pystyy elämään hetkessä, mutta pääosin mieli kelaa vanhoja ja tulevaa aikaa.

Minä luulen että oma menneisyys on se joka nämä hankalat olot tuottaa.

Mutta vain tulevaisuutta pystyy muuttamaan.

Pääsin kavereitten kanssa sellaiseen hyvään vuorovaikutukseen. Todella siinä irtautui välillä kaikesta muusta ja pystyi keskittymään vain keskusteluun.

Se oli terapeuttista.

Auttaa taas jaksamaan se, että sai viettää heidän kanssaan muutaman tunnin.

Hienoa tuo mitä kerroit👍 kohtaaminen, tulit kuulluksi ja kohtasit kavereita!

keskustelua kirjoitti:
Hienoa tuo mitä kerroit👍 kohtaaminen, tulit kuulluksi ja kohtasit kavereita!

Se oli kieltämättä hienoa. Meillä oli siinä ihan mukavat juttutuokiot. Niitä toivoisi lisää, että saisi kasvotusten kohdata ihmisiä. 👍