Joskus tuntuu, että mun 'trapetsin' pitäis olla metrin levyinen, että pysyisin keskitiellä.

Moi.

(Vastaus käyttäjälle)

Olen yrittänyt meditoida ja päästää ajatuksista irti, mutta tuntuu että selkäkipu on "naulannut" negatiiviset ajatukset minuun? Aikaisemmin kun selkä ei kiusannun näin paljon onnistuin päästämään irti ajatuskehistä.

"Nassim Nicholas Taleb" Tarvitsee tutkia mitä verkosta löytyy kyseisestä henkilöstä?

Aloin miettimään minkalainen on ns. täysiluuseri onko hän tehnyt jotain peruuttomatonta vai jättänyt tekemättä?
"Viktor Franklin kertoo että ihminen on viimeiseen hengenvetoon asti vastuullinen olento ja arvokas. Vaikkei hän käytännössä olisi tehnyt juuri mitään elämässä niin silti hänellä on ihmisarvo viimeiseen hengenvetoon asti."

Luuserillakin on ihmisarvo, mutta kuka määrittää luuserin? Kuka heittää ensimmäisen kiven?

Keskitie hakeminen on elämän mittainen prosessi...suurelta osin tahtotila, luulen?

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: Korjaus,

Sehän tässä elämässä vaikeinta onkin. Pysyä koko ajan keskitiellä.

Kun on kaikennäköisiä mollaavia ajatuksia jne. Ei varmaan ihmisellä sitten muuta ole kuin yritys elää. Se on oikeastaan tärkein asia.

Kaiken maailman vaivoja on. Niihin auttaa oikeastaan vain se että kulkee vain eteenpäin. Välillä on pakko rämpiä kuin lumihangessa.

Silti koko ajan vain katse eteenpäin. Ei elämässä oikein muutakaan voi.

En tiedä onko kukaan täysin luuseri? Virheitä voi tehdä. Mutta onko luuseri sitten se joka tietää, että jotain asiaa ei saa tehdä mutta tekee sen silti?

Onko luuseri se joka kieltää oman ihmisarvonsa?

Välillä sitä pystyy elämään pelkän tahdon varassa. Tahdolla voi saavuttaa suuria tekoja.

Jotkut pitää luuserina henkilöä, joka ei ole onnistunut oikein missään. En ole samaa mieltä. Olen saanut kuulla olevani luuseri, mutta se tuli henkilöltä, joka luulee olevansa muita parempi. Rasittava tyyppi.

Keskitie ei taida tulla itselleni kysymykseen. Mäen nyppylät ja ojan pohjat ovat mielenkiintoisempia. Saattaisin ahdistua jopa enemmän, jos eläisin tasaista elämää. Luonne kysymys tuo kai on.

Talebin kirja Musta joutsen on mielenkiintoinen, sitä edeltää teos Satunnaisuuden hämäämä. Antihauras on sarjan viimeinen, mutta se on raskas ja tekninen teos. Se kannattaa lukea vain jos kaksi edeltävää uppoaa.

Negatiivinen koronatulos luojan kiitos!

Voi jatkaa taas ns. normaalia elämää.

On tämä elämä kummallista kun muuten hautoo synkkiä ajatuksia ja sitten kun joutuu venaamaan tulosta niin toivoo ilman muuta negatiivista tulosta.

Kai se on sitten se masennuksen piru joka kummittelee aika ajoin mielessä.

Pääasia kuitenkin että elämä jatkuu.

Itse yritän pysyä keskitiellä.

Moi.

Mun isällä oli/on ilmeisesti vieläkin ajatus siitä että hänen lapsensa on luusereita. Hän ei käytä sanaa luuseri vaan "elämässä epäonnistuja". Olen joskus kysynyt "mitkä on ne kriiteerit" millä elämässä onnistuu tai epäonnistuu?". Vastaukseksi on saanut outoa virnistelyä.

Isälläni tuo lastensa mollaaminen liittyy alkoholiin. Kun hän saa pari siideriä itsetunto nousee niin että kukaan ei ole mitään...varsinkaan omat lapset...hänellä on kaksisuuntainen ja persoonallisuushäiriö. Sattuneesta syystä hän on saanut viettää vanhuuttaan aika paljon ilman lastensa "häirintää"...eikä lasten lapsetkaan oikein viihdy hänen seurassaan.

Mä en halua itsestäni isäni kopiota - selkee valinta.

Toi oli hyvä poitti keskitiestä. Täysin hajuton ja mauton elämä voi olla tylsää...

Kiinnostuin Telabin  kirjan Musta joutsen se voisi olla mielenkiintoinen? Mulla on nyt Bookbeatin 6-viikon ilmais jakso joten kuuntelen korvat horollä beattia.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Kumpi tai mikä on pahinta, kuulla olevansa luuseri, kokea olevansa sitä vai pelätä koko elämänsä ajan muita ihmisiä luuseri-ajatuksen takia? 

Luulen että todellisia luusereita ovat rikolliset.

Todellisia voittajia ne jotka elävät sääntöjen mukaan.

Usein ihmiset luulevat olevansa luusereita vaikka he päinvastoin ovat kaikkea muuta.

Se semmoinen aiheeton luuseri-nimittely on vain yritys nostaa itseään jollekin jalustalle. Joillakin on sellaisia häiriöitä.

Jos kokee olevansa sitä (luuseri) voi olla lähipiirin traumatisoima?

Onko se sitten niin että maailmassa on karkeasti sanottuna kolmenlaisia ihmisiä: Voittajia, luusereita ja jotain siltä väliltä?

Jonkinmoista peliä tämä koko elämä on. Jokaisen kuitenkin tulisi yrittää olla voittaja. Silti polkematta muita maanrakoon. Raakaa peliä.

Jos sitä olisi todella luuseri niin olisiko vaarana todellinen rappio?

Jos sitä kittaisi kaljaa aamusta iltaan ja ei välittäisi enää mistään, niin silloin todellakin totaalinen tuhoutuminen olisi lähellä. Ja epäonnistuminen. Mutta kuka senkin sitten määrittää että mikä on sitä onnistumista? Ehkä se sitten ettei kittaa kaljaa?

Elämä on niin ohuella trapetsilla tasapainoilua että alta pois. Niin moni asia voi mennä pieleen jos vähänkin heilahtaa. Tarvitaan ankaraa sisäistä kuria.

Loppujen lopuksi on selviytymistaistelu. Se on todella haastavaa. Ja jos on täysi ns. luuseri niin se on vielä hankalampaa. Koko elämä pohjautuu ihmisen selviämiselle. Aina pitäisi nähdä seuraava päivä. Mutta loppujen lopuksi jotkut jättävät leikin kesken. Jotkut imaisee yö. Freud puhui että elimistön tulisi saavuttaa tasapaino. Siinä voi olla perää. Ja niin kuin Jordan Peterson on puhunut: on kaksi voimaa kaaos ja järjestys ja pitäisi olla niitten välissä. Kukaan ei ole varmaan koskaan sanonut että se olisi helppoa. Ei se varmaan olekaan. Luulen että turvallista löytää vain se keskitie. EI mitään liikaa eikä liian vähän.

Moi.

Luulen että lähes jokainen hakee sitä turvallisuuden tunnetta - mutta ihmiset on erilaisia joillekkin kaaos on turva. Jos ihmisen sisimmässä on tuo sivullisen olotila...sitä yrittää kaikkensa että saisi hetken rauhan.
Keskitie on alati muuttuva...hakeminen on jatkuva prosessi, oletan!
Miten Camusin sivullinen löysi "rauhan" ääri olosuhteissa? Kutsun ääri olosuhteeksi jos on kolme päivää aikaa elää.

Tavallaan rauha löytyi ääripäästä. Tarkoittaako se että elämä on paradoksi?
Oikeastaan sivullinen oli luuseri hän on tehnyt törkeän rikoksen...tappanut toisen ihmisen.

Tämä elämä on niin haasteellista jotta joka hetki saa pistää parastaan ajattelun tasolla. Silti tuntuu aika usein että olen "tyhjäpää" toisinaan "luuseri"...harvoin tuntuu että olen inhimillinen ihminen.

Miten sen ihmisarvon voisi itselleen antaa?

HerKaramazov kirjoitti:
Moi.

Luulen että lähes jokainen hakee sitä turvallisuuden tunnetta - mutta ihmiset on erilaisia joillekkin kaaos on turva. Jos ihmisen sisimmässä on tuo sivullisen olotila...sitä yrittää kaikkensa että saisi hetken rauhan.
Keskitie on alati muuttuva...hakeminen on jatkuva prosessi, oletan!
Miten Camusin sivullinen löysi "rauhan" ääri olosuhteissa? Kutsun ääri olosuhteeksi jos on kolme päivää aikaa elää.

Tavallaan rauha löytyi ääripäästä. Tarkoittaako se että elämä on paradoksi?
Oikeastaan sivullinen oli luuseri hän on tehnyt törkeän rikoksen...tappanut toisen ihmisen.

Tämä elämä on niin haasteellista jotta joka hetki saa pistää parastaan ajattelun tasolla. Silti tuntuu aika usein että olen "tyhjäpää" toisinaan "luuseri"...harvoin tuntuu että olen inhimillinen ihminen.

Miten sen ihmisarvon voisi itselleen antaa?

 

Luulen että Viktor Frankl oli siinä oikeassa että jokainen hetki ratkaisee. Camus kirjoitti Putoamisessa että jokainen päivä on Tuomiopäivä. Ja jokaisella teolla ihminen määrittää oman arvonsa. Ennen kaikkea itselleen. Itsemme kanssa mehän ollaan koko ajan.

Tuntuu että Sivullinen oli nihilisti. Hän ei välittänyt mistään, paitsi nyt ehkä sitten siitä että kielsi Jumalan olemassaolon papille tunteikkaasti.

Luulen että se on aika pitkälti totta mitä Raamatussa sanotaan että teot ratkaisevat. Mutta onko sitten sanatkin tekoja?

Se on paradoksaalista että meidän kuuluisi elää hyvää elämää, mutta joku syyttelevä ajatus on aina tuolla taustalla. Ajatus joka sanoo että ei sinusta ole mihinkään ja parempi kun et tekisi mitään. Onko se ajatus sitten se sama mikä Jeesuksella oli kun hän viipyi 40 vuorokautta erämaassa? Siis kun Saatana häntä kiusasi? Voiko se olla se?

Moi

Mä ajattelen symbolisesti raamattua ja juuri tuo että oliko Jeesus erämaassa fyysisesti? En tiedä? Oletan että  kiusaaja oli Jeesuksen mielessä 40-päivää ja yötä.
Edellisen takia ihminen voi kokea erämaan fyysisesti missä tahansa, luulen?
Ja mä olen ollut erämaassa useasti viimeisen vuoden aikana...

Onko tämä korona-aika meidän erämaassa käynti?

Tiedän yhden asian mikä pitää sen sisäisen kiusaajan välillä kurissa: Keskittyy vain niihin rakentaviin ajatuksiin joita tulee. Luulen että useilla tuo kiusaaja jauhaa sitä samaa mantraa. En tiedä mikä tarkoitus sillä on?

Olen välillä miettinyt että on käytännössä mahdotonta täysin seurata Jeesuksen osoittamaa polkua. Vähän aikaa niin voi tehdä, mutta luulen että ei koko elämää. Sen takia varmaan kristinuskossa korostetaan armon merkitystä?

Kai se sitten on kun tarpeeksi kauan elää niin jossain vaiheessa tulee erämaa käynti väkisinkin. Mutta se on kuitenkin positiivista että erämaasta voi selvitä ehjänä.