Viime aikoina olen miettinyt, että mitäköhän tällä elämällä pitäisi tehdä? Tekisi mieli käyttää alkoholia... Vaikka se johtaakin rappioon... Jotenkin tylsää tämä elämä... En tiedä mitä pitäisi tehdä? Olen jotenkin kyllästynyt...

"Ei mitään uutta Länsirintamalta" Viikossa parantuu pikkasen. Antibiotti loppui torstaina. Kortisonia keuhkoihin ja poskionteloihin. Päätä ja keuhkoja särkee.

Mennään päivä kerrallaan. Tarvis yrittää jaksaa tehdä oikaisu Kelaan ja Sosiaalitoimeen. Pyydän apua sosiaalityöntekijältä.

Nyt on jo pystynyt katsomaan ylenareenaa, kyllä tää tästä. Kesäkin tulee aika varmasti, luulen?

HerKaramazov kirjoitti:
"Ei mitään uutta Länsirintamalta" Viikossa parantuu pikkasen. Antibiotti loppui torstaina. Kortisonia keuhkoihin ja poskionteloihin. Päätä ja keuhkoja särkee.

Mennään päivä kerrallaan. Tarvis yrittää jaksaa tehdä oikaisu Kelaan ja Sosiaalitoimeen. Pyydän apua sosiaalityöntekijältä.

Nyt on jo pystynyt katsomaan ylenareenaa, kyllä tää tästä. Kesäkin tulee aika varmasti, luulen?

Kyllä se varmaan siitä. Itsellä vain tavallista lihassärkyä yms.

Elämä on kummallista, kun itse olen nyt aika terve, niin silti en koe että elämä olisi hyvää tällä hetkellä. Vaikkei ole enää koronaa eikä mitään vastaavaa. Ikuinen tyytymättömyys mulla elämän suhteen. No eipä mulla tässä muuta... Toivottavasti vointisi kohenee. 👍

Olen huomannut että elämäni on keskivertoa yksinäisempää. Kun olisi joku jolle puhua päivittäin... Ehkä olisi vähemmän ongelmia silloin... Tuntuu siltä että netti voi tehdä ihmisestä yksinäisen...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi sitten. Syy: korjailu
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi sitten. Syy: Lisää tekstiä

Tuntuu että nykymaailmassa ihmiset eivät enää kohtaa toisiaan. Näpytellään koko ajan vaan ja tuijotetaan ruutua. Ja sitten ihmetellään että mielenterveys ongelmia on niin monilla... Eipä se mikään ihme ole. Jos ihminen istuu 10 tuntia päivässä koneella ja ei käy pihalla ollenkaan, niin ei ihme että alkaa ahdistamaan tai masentuu... Vähän kyllä hirvittää mitä tulevaisuus tuo mukanaan...

Ihmiset ovat yhä yksinäisempiä ja yksinäisempiä. Ja terveydenhuolto kuormittuu, kun kaikkia ahdistaa...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi sitten. Syy: korjailu

Elämässä tuntuu olevan se ongelma, että maailmasta ei pääse oikein millään pois, vaikka yksilö haluaisi pois. Kun mietitään esim. ihmisen fysiologiaa yms...

Oon miettinyt välillä, että minkä takia jatkuvasti on huono fiilis. Kai se osaksi johtuu suomalaisesta asiakaspalvelusta... Esim. kaupassa yms.

En tiedä viitsinkö elää enää montaa vuotta. Kun elämä tuntuu olevan pelkkää kärsimystä. Ei mitään muuta. Ja joka aamu pitää herätä samaan kärsimykseen. Jatkaa aina vain... Jostain syystä... En tiedä miksi pitää vain jatkaa ja jatkaa..? Ehkä sen takia että kuoleminenkin on niin vaikeeta. Eläminen on vaikeeta toki myös. Kaikki on vaikeeta... Ja pitäisi kestää tätä vielä vuosia... Miksi? Minkä takia pidentää kärsimystä? Onko se itsensä kiduttamista? Onko väärin kiduttaa itseään? Tolstoi kirjoitti, että: "Miksi puhua itsemurhasta?" Hän meinasi että turha siitä on puhua, jos tekee sen niin tekee tai sitten ei tee, mutta ei siitä tarvitse puhua. Mutta mun mielestä hän oli väärässä. Musta siitä pitää puhua. Vaikka se onkin hankala aihe. Mutta niin monilla on tässäkin maassa itsetuhoisia ajatuksia ja tekoja. Senkin takia siitä pitää puhua. Puhuminen voi parhaassa tapauksessa lykätä sitä tekoa aina vaan. Joillakin pyörii koko ajan im-ajatukset mielessä Joillakin ei. Mutta mun käsitykseni mukaan todella monilla pyörii. Useat elää siinä piinassa koko elämänsä. Kyse on aina siitä, että miten selvitä seuraavaan päivään. Ainakin minulla on ollut itsetuhoisia ajatuksia melkein päivittäin jo lähes 20 vuotta. Tämä tukinet on nykyään ainut väylä missä näistä puhun, kun terapiassa en enää käy, enkä voi läheisiä säikytellä näillä asioilla. Olen ajatellut, että varmaan koko loppu elämäni näistä kärsin. Todellakin on taistelu itsemurhaa vastaan usein käynnissä...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi sitten. Syy: korjailu

Ei hätää, jään seurailee! Mulla mielessä itse asiassa sama  kysymys.

Okei. Nuo vakavat kysymykset on mielessä itselläni päivittäin.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi sitten. Syy: Korjailu

En tiedä enää, miksi elämä tuntuu näin epätoivoiselta. Vaikkei elämäni ole lääpeensä huonoa, niin silti. En välillä tiedä mitä pitäisi tehdä? Ainut pysyvä asia tuntuu olevan ahdistus. En tiedä edes mitä tällä kirjoittelulla oikein haen... Ehkä tää sitten on tietynlaista terapiaa... Tuntuu vaan että koko elämäni ajan olen ollut epätoivoinen. Paitsi ehkä ihan pienenä... Tai ehkä sitten jokainen jossain määrin on epätoivoinen... Enpä minä sitä tiedä...

Jos pystyisi, niin palaisin vuoteen 2009, kun pääsin ylioppilaaksi. Siitäkin jo 14 vuotta. Eläisin nuoruuden uudestaan...

minäitse89 kirjoitti:
Jos pystyisi, niin palaisin vuoteen 2009, kun pääsin ylioppilaaksi. Siitäkin jo 14 vuotta. Eläisin nuoruuden uudestaan...

Lukion historianopettaja tapasi sanoa jotenkin niin, että historiassa jossittelu on turhaa. Minusta ajatusleikit ovat vain mielenkiintoisia ja tälläisissä tapauksissa reflektiivisiä, joten: mitä tekisit toisin ja miten se muuttaisi nykytilannettasi? 🙂

Haluaisin vain kokea sen ajan uudestaan. Sitä lähinnä tarkoitin. En tiedä tekisinkö mitään toisin. Ajattelen että se oli parasta aikaa mun elämässä. 2009-2013 välinen aika. Ainakin nyt se siltä tuntuu.  Eikö se nuoruus aika ole kuitenkin jotenkin aina hienoa? Sitten tulee kolmekymmentä vuotiaaksi ja elämä on vain kaupassa käyntiä ja laskujen maksamista. 😀

Okei. Mutta mikä siitä teki elämän parasta aikaa ja mitä vaatisi, että samat elementit toistuisivat nytkin? 🙂 Ja toisaalta, sehän on vain hyvä juttu, että sinulla on ollut tuollainen pitkä hyvä jakso. Ehkä se antaa toivoa siitä, että tulevaisuudessakin samanlainen jakso voisi toistua?

Itse en osaisi nimetä mitään jaksoa elämäni parhaaksi ajaksi, ne parhaat jutut ovat enemmänkin sellaisia lyhyitä välähdyksiä ahdistuksen ja kaaoksen hallitsevien normaalin välissä. Reissuja, lapsuuden kesälomia, harvinaisia yhteen hiileen puhaltamisen hetkiä tai pieniä arkisia jaksoja, jolloin elämä tuntui sujuvan. "The haggard, inconstant flashes of beauty."