Mun elämässä on synkkä kausi. Taas kerran ja ollut jo pitkään. Vahingoitan itseäni. Mietin kuolemaa. Haluaisin pois. Ihan oikeasti kuolla vain pois. Masennus on aika kova, enkä sen usko muuksi muuttuvan. Haluaisin huutaa. Ja pyytää apua. – Mutta korrekti kun olen, niin pysyn hiljaa. Pitäisikö hakeutua sairaalaan?!
Mä olen miettiny omalla kohdallani, kuinka kauan ne pitää mua tuolla polilla. Olen kaiken lisäksi väärällä polilla asiakkaana. Itse olen huono puhumaan asioista ääneen. En osaa sanoa kun tuskan, ahin, pelon yms. Mutta en osaa ratkaista niitä.
Tossa kun oli äitin kans välirikko, se pisti itkemään. En tiä oliko se sitä hylkäämistä jota vastaan taistelin huutaen sisälläni että pärjään ihan hyvin ilman äitii. Päivisin pärjäsin, mut iltaisin monen tunnin itkut... en tainu pärjätä.
Pelkään myös et isä hylkää mut. Ja ettei ketään muu osaa hoitaa isää ku mä. Tuntuu pahalta kun isä on viikon poissa vielä. Vaikka mulla on lomaa nyt viikon. Sit ku isä menee intervalleille, sekin tuntuu sisimmässä pahalta. Vaikka pääsisin sitä sinne vaikka joka päivä kattomaan. En tiä, kykenenkö siihen.
Tä ei varmaan hyödyttäny eikä auttanu sua yhtään. Anteeksi.
Jardin Prive kirjoitti:
Kokemukseni on, etten selviä yksin, mutta saman aikaisesti en pysty luottamaan toisiin ja jättäytymään heidän varaansa. Onko lopputulos aina, etten selviä?! Jäänkö aina yksin?....
Olisipa joku, joka voisi pelastaa mut. Mutta kun olen aikuinen ihminen, sitä ei kai löydy.
Kunpa voisin auttaa.
Minusta kuulostaa siltä että olet selvinnyt tähän asti hyvin, ottaen huomioon sen miten paljon ja pitkään olet joutunut vaikean masennuksen kanssa kamppailemaan - olet edelleen hengissä. Mitä luulet, voisitko sinä itse olla itsellesi se ihminen jonka älyyn ja voimavaroihin ja taitoihin selvitä vaikeista tilanteista pystyt luottamaan?
Saloka, älä pyydä anteeksi sitä, että kerrot, mitä sinulle kuuluu! Haluan mielelläni kuunnella sen. Kaiketi mun ja sun pelko on lopulta sama, kelpaanko? Olenko riittävästi?
Hei, Soroppi. Autat mua jo sillä, että luet. Ei aina tarvitse olla sanoja, joilla lohduttaa. Se että on lupa kertoa ja itkeä tuskaansa, ja toinen voi edes etäisesti sanoa, että ymmärtää, lohduttaa myös kertojaa, minua.
Kiitos teille!
Hei JP. Miten nyt menee? Olin koko päivän ilman kahvia, kuin pääsin kotiin, keitin heti kahvit. Minusta tuntuu kuin en jaksaisi mitään enää, koulussa tietokoneet eivät toimineet.
Hei, Pikemiten! Olen hurjan väsynyt. Nukuin yöllä hyvin, kun otin melatoniinit ja Tenoxit. Niin hyvin, etten edes muistaakseni käynyt yöllä vessassa. Ja nyt aamustakin väsyttää. Mun on kuitenkin lähdettävä ryhmään. En ole ottanut väsyttävää rauhoittavaa lääkettä sitten perjantain. Silloin nukahtelin taksissa matkalla kotiin. En oikein voi käyttää lääkettä kuin kotona, ja silloinkin, jos mulla on aikaa nukkua.
Illalla olin niin jaksava, että kävin suihkussa. Tuntui, etten olisi noiden hiusten kanssa halunnut esiintyä enää julkisesti. Nyt ne on puhtaat...
Mulle tuli viesti yhdestä kurssista, jonka jonossa olin. Nyt aamupäivästä, kun olin juuri käymässä torkuille, piippasi puhelin viestin merkiksi. Kurssipaikan saisi se, joka soittaa nopeiten opiston toimistoon. Ja minähän soitin heti. Ja sain paikan! 🙂 Nyt mulla oli tuuria. Onneksi en vielä silloin nukkunut!
Ollaan siis tiistaissa. Joko olet viikkoon väsynyt?
Mä haluan nukkumaan.
Mietin, mitä jaksan tehdä viikoittain. Mulla on menoja useammalle päivälle viikossa, ja nyt tuntuu, etten jaksa kaikkea enkä haluaisi väsyttää itseäni sillä liiallisella käymisellä. Juttelin tänään hetken ryhmän vetäjän kanssa, ja hän sanoi, ettei mun tarvitse tuntea syyllisyyttä, jos jätän jotain pois. Syyllisyyttä kuitenkin tunnen... Haluan ehdottomasti käydä tapaamassa avohoidon hoitajaa. Siitä pidän kiinni. Mutta entä sitten muu? Johonkin mun on se raja asetettava. Mutta taidan tarvita apua asiasta keskustelemiseen.
Mulla on ristiselkä kipeänä. Jos taivutan selkääni, rangasta vihloo. En tiedä, mikä on. Vai onko se lauantain halkojen nakkelu miehen luona. Ristiselkä ei kyllä tuolloin ilmoitellut mitään kipuja. Otin aamulla särkylääkkeet, ja se auttoi kaiketi päivällä, mutta nyt otin toisen annoksen.
En tiedä, pitäisikö mun käydä tänään pienessä kaupassa tuossa lähellä. Kaipaan tämän kesän perunoita ja esim. soijanakkeja, jos niitä tuossa on. Mutta jos menemmekin huomenna käymään miehen kanssa kirkolla kaupoilla... hinnat olisivat vähän halvemmat kuin tuossa lähimarketissa. Myös postilähetykseni on tänään saapunut kirkolle. (Sisältönä kaksi kerää 7-veljestä lankaa.)
Mua väsyttää. Edelleen. Menisinkö nukkumaan?
Minulla on ollut huonoa tuuria tänään koulussa, ja lupauduin työhön aula-palveluun ens viikosta alkaen aamupäivät. Kuinka olet jaksanut olla hereillä? Olethan nukkunut yöllä?
Hei, Pikemiten! Haittaako sun opintoja, että olet aulassa töissä? Vai kuuluuko se opintoihisi?
Mun nukkumiset vaihtelee. Viime yönä olisin saanut nukkua kellon ympäri. Otin illalla kaikki yöksi kirjoitetut lääkkeet, melatoniinit ja Tenoxit, mutta silti yö oli tosi katkonainen. Tunnen itseni edelleen väsyneeksi. Ja varmaan sitä tulen olemaan koko päivän. Ja vielä väsyneempi, jos ahdistus nousee, ja tarvitsen tarvittavaa, Truxalia. Nyt tuntuu oikeastaan siltä, että voisin väsymykseltäni oksentaa.
En voi mennä nukkumaan, kun mulla on hoitajan tapaaminen iltapäivällä.
Sain kaksi kerää lankaa, kun hain tilaukseni postista. Kauniit värit. Niistä toista ei olisi enää saanut muualta kuin tuosta yhdestä liikkeestä. Varsinkin, kun tuo toinen lanka on poistuva väri.
Tilasin lääkkeitä apteekista. Chattasin farmaseutin kanssa pitkään, ja sain sitten tehtyä ensimmäisen netti-tilaukseni tehtyä. Kotiin kuljetus ei maksa mitään! Toivottavasti toimitusaika sopii. Muuten ovat noudettavissa lähimmästä postin toimipisteestä, mikä sekään ei ole kovin kaukana. Hyvää palvelua!
Hitto, kun mua väsyttää... 🙁
- Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: kirjoitusvirheet
Hei JP. Aulapalvelu kuuluu koulutukseen, ja oikeastaan se on varmaan ihan mukavaa ajankulua, olen siellä aamupäivät, ja iltapäivät luokassa. Sääli ettet ole saanut unirytmiä joka toimisi paremmin. Toivottavasti tilanne pääsee korjautumaan. Oletko saanut syötyä kunnolla?
Hei, Pikemiten! Kiva, kun koet olevasi tyytyväinen opintoihisi ja muuhun siihen liittyvään! 🙂
Mulla jatkuu kesätauon jälkeen tänään taas yksi ryhmä. Olen miettinyt juuri tämän ryhmän lopettamista, kun tuntuu, etten jaksa kaikkea, mitä viikossani on. Yritän ehtiä keskustelemaan aiheesta tänään ryhmän vetäjien kanssa. Tunnen asian suhteen syyllisyyttä, mutta kun en vain jaksa.
Heräsin vähän ennen kellon soittoa, mutta silti nyt väsyttää. Yöllä ei uni tullut. Otin lopulta kaksi Tenoxia. Luultavasti ne vaikuttivat sitten vähän plasebona; Nukahdin melko nopeasti niiden ottamisen jälkeen. Positiivista niiden ottamisessa oli kuitenkin se, että sain nukuttua unien alkuosan yhtenäisesti. Eli nukkuminen on edelleen vaikeaa.
Mitäpä tässä juuri nyt muuta... Mies on käymässä kaupungissa exänsä kanssa, hoitamassa muutamia exän juttuja. He ovat olle erossa jo luultavasti 15 vuotta, koska mun ja miehen suhde on reilusti yli 10 vuotta. Harmittaa silti, kun en päässyt mukaan. En suuremmin pelkää, että mitää tosiaan tapahtuisi. Miehellä on mut, ja exällä uusi kumppani odottamassa. Joten tilanteen pitäisi olla turvattu. Siltä olisin halunnut päästä mukaan kaupoille. Mutta kun mullä on tuo ryhmä...
Mulla on mielessä valokuva lapsuudesta. Istun äitini kanssa sohvalla; itse olen kuvassa ehkä noin 3 ½ vuotias, varmaan oikeasti vielä nuorempi. Äitini toisella puolella istuu minua kaksi vuotta nuorempi siskoni, ja äidin sylissä on meistä nuorin, veljeni, vauvana. Ehkä se, mikä kuvassa tulee minua voimakkaimmin kohti on se, että minulla on sylisssäni vauvanukke. En ole enää mahtunut äitini syliin. En edes viereen omana pienenä itsenäni. Minähän olen jo sisaruksista vanhin, minullakin on vauva sylissä, minä olen iso...
Ja isohan minä en ole vieläkään. Äidin perään itken vieläkin. Enkä äitiä saa.
Jäin tuon äskettäin kirjoittamani viestin jälkeen lukemaan Kirkko ja kaupunki -lehden artikkelia traumoista. Muistelen lapsuuden pelottavia tilanteita. Niitä on tosiaan hyvin vaikea sanallistaa. Voin ilmaista muutamin sanoin asian, mutta kaikki muu, mitä siihen liittyy, on jo hyvin vaikeaa. Tunne. Pelko. Kauhu. Syyllisyys. Kipu. Kaikki muu, mikä liittyyy asiaan, kaikki se kuvaus, on lähes mahdotonta. Pari sanaa on se, mihin lapsen ymmärrys yltää. Loppu on yhä lähes tavoittamatonta
Pahinta on edelleen se pelko.
En tiedä, onko nykyinen hoitoni pätevää työstämään tätä. Entä jos en selviä?
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kehoon-koteloitunut-trauma-on-mahdollista-purk-1
- Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: täydennys
Mä oon ihan väsynyt. Meinaan nukahtaa istualleni.
Hei ja tiedoksi kaikille,
Tukinetissä alkaa tänään perjantaina 23.8. uusi Käsikkäin ryhmächat, jossa on keskustelua mielen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Chat on jatkossa joka toinen perjantai klo 16-18.
Tänään chatin teemana on yksinäisyys. Tervetuloa mukaan!👍
Tänään nukuin pitkään, ja nukuin vielä sen jälkeenkin. Nyt luultavasti jaksan.
Aloin eilen jopa neulomaan sukkaa... Kaksi kerrosta resoria valmiina. 🙂 Sain kuitenkin aloitettua! Ja se on nyt paljon!