Taas nostaa masennus päätään.. kuudes viikko,eikä yhtää tunnu helpottavan,päinvastoin. Tänään mukaan tuli yhtäkkinen hajoan tähän oloon ahistus kohtaus,jotka jo niin tottuja aikasemmilta masennus kausilta. Mulla siis vuosia ollut diagnoosina toistuva vaikea asteinen masennus ja myös persoonallisuushäiriöitä..
mulla meni noin 3kk suht hyvin,tuntu et elämä vihdoin hymyilee ja toivoin että olisin vihdoin parantunut. Kunnes 6 viikkoa sitten yhtenä aamuna mikään ei ollutkaan mun päässä enään hyvin. Kaikki ilo ja mielenkiinto oli hävinnyt. Ajattelin että no tämmösiä kausia tulee kaikille.. 2 viikkoa toivoin et menee kyllä ohi,kolmantena viikkona aloin pelkäämään uusiko masennus taas,ja neljäntenä viikkona hyväksyin että niin siinä kävi,ja ajattelin että kyllä mä tästä nousen,niin kun ennenkin,mutta 5 viikko kun alko, alko tuntumaan etten jaksa,en jaksa olla sairas jatkuvasti ja nyt kuudes viikko kun alko tuli mukaan se aivan kamala hajoan just nyt tähän oloon ja haluan kuolla just nyt en kestä läjässä,sekoan. Niin kokonais valtasia nuo mun tommoset yht äkkiset pelkotilat on.. se hajoamisen tunne on pahin ja pelottavin.
Lapsuuteni on hyvin traumaattinen ja aikuis elämässä olen kokenut todella rankkoja asioita.
Mutta siis.. miten tämmöistä ainaista masennus uusii kausia jaksaa loputtomiin? Lääkityksenä iso arsenaali eri lääkkeitä yhtä aikaa käytössä ja kokeiltu myös paljon.
Hoitosuhde on hoitajaan ja myös lääkäriin..
perhettä on.. mies vaan ei koskaan ole osannut tukea.. turvaton olo. Ystäviä ei montaa,harvoin edes nään heitä.
Joskus pahimpina hetkinä kun ahdistus on liian suuri ei edes tajua tätä hetkeä kun olo vie mennessään ja haluaa vaan karkuun sitä oloa,pois,turvaan. Pelottaa.
Onko kukaan muu kokenut semmosia todella pelottavia hajoamisen tunteita? Mitkä tulee aivan yht äkkiä ja saa aivan kauhun valtaan ja haluaa vaan karkuun.. tuntuu että sekoaa pää niissä hetkissä.
Näinä vaikeina kausina on vaan niin vaikea jaksaa ajatella että tästä selviää kun jokainen sekuntti tuntuu ikuisuudelta..
Taas on alkanut tuntumaan tekisinkö kuitenkin kaikille vaan palveluksen ja päättäisin päiväni täällä.
Ajattelin vaan tulla kirjottamaan että masennuslääkkeen annosta nostettiin,se väsyttäny tosi paljon,mut ehkä pikkasen valosammalta tuntuu elämä.. ens viikolla lääkäri,en tiiä tehäänkö lääkityksiin muutoksia,niitä ku mulla on aika monta eri käytössä.
olis mukava jos joku jaksais ja haluais kirjottaa mulle. Tykkään kirjottaa.. ja se helpottaa jotenkin oloa.
Mulla on ollu kamalia epäluulosia ajatuksia aina näinä masennus kausina ja lääkäri on pitkään yrittäny et kokeilisin abilify lääkettä,en oo suostunu.. pelkään jotenkin noita neuroleptejä. Vaikka söinki niitä monta monta vuotta joskus.
Oon nukkunu tosi paljon ja jaksanu tehä juur mitään. Nyt alkanu ihan hävettää tekemättömyys ja tuntuu että kaikki varmana ajattelee et oon vaan laiska paska,se mitää masentunu oo ku vaan niin helkutin laiska! Ja muutekii alkanu ajatukset menee just taas uusiks semmosiks et kaikki vihaa mua ja haukkuu ja nauraa ja arvostelee.. mukaan lukien harvat ystävätkin.
Aika kamalaa ahistusta teki lääkkeen nosto,mut selvisin siitä jotenkin.. jokusen kerran piti pami ottaa mut koitan välttää niitä mahollisimman paljon ku vuos sit vierottauduin niistä syötyäni niitä jotain 4 vuotta joka päivä.. ja mulle se vierottautuminen oli ihan kamalaa.. vaikka hitaasti tehtiin. Mut eihän se kellekkään oo helppoa! Hyvät lääkkeet kyllä,harmi vaan et jää koukkuun niihin. Auttaa kyllä ahistukseen ihan hyvin ja kunharvoin käyttää ni auttaa paparemmin.
olis mukava jos joku kirjottaisi jotain,nytkin pelkään et kaikki vaan nauraa tälle viestille tai muuten ärsytän kaikki tällä tai jotain. ☹️
Hei minävaan00!Hyvä että aloit kirjoittelemaan tänne, minulla vähän samanlainen tilanne että ahdistusta päällä paljon ja masennus kestänyt jo kauan. Unettomuuskin vaivaa, ensi viikolla psykiatri. On varmaan raskasta kun lapsesi on sairas, osaan vähän samaistua kun minulla on kaksi poikaa jotka sairastavat skitsofreniaa, ovat eläkkeellä kumpikin. Minkä ikäinen kotona asuva lapsesi on? Meillä kotona tytär joka 17-vuotias. Tosin viettää paljon aikaa poikaystävän luona. Miten sinä sait diapamia neljän vuoden ajan? Minulla pantiin Oxamin tauolle parin kuukauden jälkeen. Nyt olen taas saanut kun olen luvannut etten joka päivä ota. Mulla menee venlaflaxin, anafranil ja risperdal. Mitä lääkkeitä sulla on? Osaako miehesi tukea sinua? Minun mies auttaa paljon, mutta sittenkin on raskasta. Ei ole elämänhalua. Kirjoita lisää itsestäsi niin tutustutaan. Ja muista että et ole laiska vaan sairas ja sinulla on lupa levätä!
Hei, Minävaan00!☺️❤️
Kirjoitan sinulle paremmalla ajalla enemmän. Mutta nyt jo sanon, että Sulla on ollut masennuksen kanssa vaikeaa.
Mulla on kans toistuva masennus, vaikea. On mennyt viime aikoihin asti kahta neuroleptiä, nyt enää toinen käytössä, ja kahta masennusläääkettä. Jaksan tällä hetkellä tehdä jotain pari tuntia päivässä. Olo on väsynyt ja ahdistunut. Menee mulla rauhoittavaakin. Jouduin juuri ottamaan sitä useamman tabletin, kun paniikki oli iskeä voimalla. (Nyt se on torpattu tältä erää.)
Voimia päivääsi!🌻🙂🌻
Hei minävaan00,ei sinulle kukaan täällä naura.Huomasin vasta nyt tuon ensimmäisenkin viestisi.
Minä olen sairastanut masennusta yli 20 vuotta,eli lähes puolet elämästäni.Välillä ollut helpompaa,nyt taas viime aikoina vaikeampaa.Jumitun kotiin enkä saa mitään aikaiseksi.Jonkun verran on uusi lääke nyt aktivoinut minua,että pääsen lähtemään ulos koirien kanssa,aiemmin en pystynyt siihenkään.
Tänne kirjoittaminen helpottaa kyllä,kelju vaan jos ei tule vastauksia.Minä voin kirjoitella sinun kanssa,ja luulenpa että toisetkin kirjoittaa vielä.
Jaksamisia sinulle.Ja et ole laiska,älä syytä itseäsi,se on tämä sairaus mikä vastustaa kaikkea normaalia elämää.
😍
Oli ihana yllätys huomata että moni olikin kirjottanut mulle,kiitos arka, Jardin Prive ja elämänilohukassa 🙂
Niistä opamoxeista mitä mulla oli 4 vuotta käytössä niin siinä vaiheessa kun itse ne halusin lopettaa kun tajusin että syön niitä enää vaan vierotusoireisiin tai siis ettei niitä tule,niin puhuin sillon terapiassa siitä että miksi ihmeessä mun annettiin jatkaa niitä niin kauan! Mutta siis kun ne alotettiin oli meidän koko perheen tilanne niin kaaottinen että siihen oli kyllä hyvä syy että söin niitä että kestin läjässä. Nuorin lapsemme sairastui ihan vauvana ja oli lähellä ettei menehtynyt.. oli paljon sairaalassa. Edelleen on siis sairas. Mutta ihana valoisa lapsi,niin rakas ja tärkeä. Kuin myös vanhempi lapsemme tottakai myös. Ilman niitä lääkkeitä tuskin olisin kestänyt henkisesti sitä aikaa.
Sillon alotettiin myös muut lääkket mulle.
Mutta siis ihan nuoresta asti oon sairastanut mielenterveys häiriöitä,ja syönyt lääkkeitä. Ongelmat on olleet masennus ja ahdistus ja paniikit. Paniikit oli vuosia pois,kunnes ne alko pari vuotta sitte ihan yks kaks uudelleen. Nyt ne on aika hyvin lääkityksellä pysyny kurissa. Mut masennus välillä edelleen nostaa päätään. Ei niin vahvasti onneksi kun muina vuosina.. mutta kyllä se lamaa..
ja kun sitä haluis jaksaa.. lasten vuoksi. Se on se vaikein kun tuntee niin suurta häpeää ja epäonnistumista kun ei vaan masennuksen kourissa jaksa vaikka kuinka haluais.
mietin paljon kun ennen tätä masennus jaksoa niin mun olo oli pitkään ihan oudon energinen ja vilkas ja olin jotenkin kun eri ihminen,puhuin paljon ja en pystyny oikein keskittyy mihinkään kunnolla ja olo tuntu ihan oudon onnelliselta ja semmoselle ku ois adhd ollu. Ja sitä kesti siis tosi pitkään. Mietin välillä et onkohan tää ihan normaalia.. mut sit vaan aattelin et no samapa se.. olo oli niin hyvä.
ja sit yks kaks pam,ne voimat katos ja tuli synkkyys ja väsymys. Miksi? Miksi yht äkkiä? Sitä en ymmärrä. Ajattelin ensi viikolla lääkärille puhua tästä.
tai tää alko taas niin et mulle tuli ensin kauheita epäluulosia ajatuksia ja ne kai uuvutti lopulta kokonaan. Ja yks ainoo tapahtuma oli se viimonen niitti ja sit en vaan enään jaksanu ja putosin.
nii lääkkeinä mulla on sertralin,lyrica,lamictal,triptyl,tenox ja tarvittavana opamox ja propral. Ennen oli vuosia imovan ja sit vaihettiin se tenoxiin. Syön joka ilta sitä. Oon nukkunu unilääkkeillä noin 17vuotta. Tai en siis ihan unilääkkeillä aina,vuosia oli seroquel unta antavana.
Ennen sertralia mulla oli voxra pari vuotta.
Mies käy päivä töissä,kyllä hää silleen auttaa kotona,tekee paljon,todella paljon. Mut henkisesti kaipaisin joskus enemmän tukea.. hän on aika huono puhumaan. Ja kai on neuvoton miten vois auttaa mua kun eihän pahaaoloa puheella pois saa.
Mulla itellää vaa elämän perusluottamus on niin huono ja myös riippuvainen persoonallisuushäiriö ni oon varmaan aika takertuva ja ootan enemmän kun kukaan koskaan mulle pystyy antamaan.. ei turvallisuuden tunnetta jos se puuttuu syvältä sisältä ni voi kukaan toinen mulle sitä rakentaa,kai. Joskus vaan on niin turvaton olo et toivois et olis vaan pieni lapsi ja äiti ottais syliin ja kaikki paha katois pois. Mut ku ei se nyt vaan mee niin.. aikuinen tässä vaan pitää olla ja selvitä.
oon lukenu teijän ketjuja ja tunnistan niin nuo samat tunteet mitä koette/ootte kokeneet. Mulla ei tällä hetkellä onneks oo niin paha masennus kausi,mut mulla on ollu,on ollu todella todella vaikeita ja ihme että niistä oon selvinny.
Jarsin Prive: kun mulla oli ihan kamalan vaikee kausi todella pitkään jokunen vuosi sitten,mäkin otin paljon lääkkeitä siihen pahaanoloon,en tiennyt muuta pakoa tai apua siihen. Monet yliannostukset,osa johti sairaalaan ja osa ei.. mut muistan edelleen kun eilisen päivän sen olon,sen tuskan,ahistuksen ja masennuksen. Mä en tiiä mikä mulla autto loppujen lopuks siihen.. kai aika ja lääkkeet. Niin ja sit olin osastolla pari kuukautta. Se kai mut pysäytti..
mä oon kans tosi eristäytyvä ihminen.. vietän paljon aikaa kotona ja en oo ikinä ollu kovin sosiaalinen. Ja mulla on myös estynyt persoonallisuushäiriö,tai luonne,kummin sen kukakin haluu sanoo.
Joskus oon paljon ihmisten ilmoilla ja nyt taas ollu todella vähän tän parisen kuukautta. En vaan jaksa ja halua ja uskalla. Ku mulla aina tulee niitä epäluulosia ajatuksiakin ni senkään takia en halua nähä ketään.
Mun pitäs mennä nyt takas nukkumaan et jaksan tän päivän.. käyn yleensä takas nukkumaan kun oon tytön laittanu aamulla kouluun. Mut oon yrittäny ajatella et tää on ohimenevää ja jossain vaiheessa en enää tarvii unta näin paljoa kun nyt oon tarvinnu.
Pitäs siivota täällä kotona,mut mä en oo vaan saanu aikaseks,en vaan jaksa. Kyl nyt vähä mut mitää isompaa en jaksa. Ulkoilla yritän päivittäin,mut aina sekään ei vaan onnistu.
Nii oon työkyvyttömyyseläkkeellä.
Kirjottelen enemmän kun mielellään teidän kanssa jos vaan haluatte jakaa asioita mun kanssa,oli niin ihana huomata että vastasitte mulle ☺️❤️ aina pelkään ettei kukaan musta välitä tai että nauretaan vaan. Vertaistukea oon kaivannu todella pitkään,aina.
Ainiin arka, unohdin kirjoittaa että mun äidillä oli skitsofrenia,paranoidinen. Mutta hän on siis kuollut jo 20vuotta sitten tapaturmaisesti. Ja olin itse sillon vielä lapsi enkä asunut hänen kanssaan enään silloin. Nykyään on varmaan paremmat lääkkeet kuin silloin kun mun äiti eli.
Mun äidin siskolla on myös skitsofrenia,hän on elossa mutta en oo nähnyt häntä kymmeniin vuosiin enkä koskaan ole häntä silleen edes kunnolla tuntenut. Haluisin kyllä mutta hän on niin eristäytynyt ettei halua pitää yhteyttä vaikka joskus olen yrittänyt hälle kirjottaa.
Itse oon miettinyt sairastunko mä joskus myös siihen tai omat lapseni. Ja miettiny just ku mulla on niitä vahvoja epäluulosia ajatuksia ollu vuosia et onko ne joku oire?
Miten sun lapset pärjää sairauden kanssa? Minkä ikäsenä sairastuivat?
Hei, Minävaan00!☺️❤️
Mä en ole nyt pahimmassa masennuksessa, mutten saa juuri mitään aikaiseksi. Päivässä jaksan yleensä olla aktiivisena pari tuntia. Tänään sitä ei ole vielä tullut... Mulla on pari fyysistä sairautta, jotka myöskin voivat aiheuttaa väsymystä. Ja sitten tietenkin tämä masennus.
Soitin eilen psykiatrilleni. Lopputulema oli, että mun pitäisi itse etsiskellä yhdelle tabletille sopiva aika ottaa. Lääkkeetkin väsyttää. Tajusin sen juuri! Nyt tuli olo, että haluaisin lopettaa kaikki, ja katsoa, miltä sitten tuntuu. En vain uskalla. Ja ilman lääkärin kanssa sopimista en sitä tekisikään. Ja lupaa en varmaan saisi. Yksi väsyttävä neurolepti on kuitenkin lopetettu kevään aikana.
Etsin nyt yhtä sanaa, en muista sitä. Mutta liittyy mun persoonaan. Vaadin itseltäni paljon. Kaiken pitäisi olla täydellisesti suoritettua. Ja jaksaa pitäisi, aina.
Nyt yritän tehdä jotain... En kuitenkaan edes haluaisi yrittää...
Hei minävaan00!
Poikani sairastuivat noin 17-vuotiaaina, jotain oireita oli jo kyllä sitä ennen. Ei olla oltu nyt kovin tiiviisti yhteyksissä joten en tiedä tarkasti miten heillä menee mutta vanhempi (31v) pojistani asuu yksin ja nuorempi(30v) asuu isänsä kanssa. Eläkkeellä ovat molemmat. Viimeksi kun juttelin vanhemman pojan kanssa hänellä ei mennyt enää paljo lääkitystä ainakaan, vaan yksi Risperdal. Häiritsevätkö epäluuloiset ajatukset sinua kovasti? Oletko mustasukkainen? Sinulla on ollut rankkoja kokemuksia, lapsen sairastuminen on aina kova paikka. Onneksi perheesi on kasassa, minullakin tämä toinen avioliitto antaa paljon tukea ja nuorimmainen lapsistani on ainakin vielä terve. Yritän elää siten että tämä minun masennukseni ei haittais häntä kovin paljoa. Kylläsilti tunnen voimakasta tuskaa siitä kun olen eläkkeellä. Elän päivän kerrallaan. Mitään en osaa tulevaisuudelta odottaa paitsi että tytöllä menis kaikki hyvin. Minulla on voimakas kuolemanhalu.
Hei arka ja muut,
kyllä ne epäluuloset ajatukset häiritsee mua aika paljon,vaikuttaa paljon siihen etten kykene silloin kun niitä on niin keskittymään tähän hetkeen ja vaikeuttaa elämistä tosi paljon.
mun on nyt jotenkin tosi vaikee olla ja keskittyä tähän kirjottamiseen,mutta yritän vähän.
en koe että olisin kamalan mustasukkanen. Kovin kiinni vaan miehessäni ja ollaankin paljon yhdessä,oikeestaan aina kun hän ei ole töissä.
Tänään on jotenkin tosi vaikee olla. Väsyttääkin,niin kuin aina nykyään. Keskittyminen on nyt tosi vaikeeta.Ajatukset hyppii sinne tänne. Odotan aikaa lääkärille jos tekis muutoksia lääkitykseen.
Vihaan yksin oloa mutta silti en halua nähdä ketään. Olen outo.
Taidan mennä nukkumaan.
En saanu ees nukuttua kun niin outo olo..kuulin et muka herätyskello soi vaik ei ees soinu. ahistaa ja välillä meinaa tulla ihan pakokauhu.. mulla ei silleen oo varsinaista paniikkihäiriötä vaan enemmänkin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö joka laukasee mulla paniikkeja, sano lääkäri. Ne tulee yleensä kotona, ei muualla. Ja sillon meen ihan johonkin omaan sisäiseen pelko tilaan.. aivan siis pakokauhuun. Ne on kamalia. Ne oli tossa pois mut lääkkeen noston myötä niitä on meinannu tulla taas. Meinasin kysyä toista lääkettä ton masennuslääkkeen tilalle..
jotenkin tosi outo olo,ei tätä osaa ees selittää. Tuntuu ku hajois jotenkin mieli..
aina sitä miettii kun äidillä oli se skitsofrenia ni meenkö mä vielä joku päivä psykoosiin..
mä oon menossa toukokuussa pään mri kuvaukseen.. ku mulla on ollu semmosii ihme fyysisiä oireita ni lääkäri haluu kattoo onko kaikki ok.
Musta tuntuu ettei se lääkityksen nosto auta yhtään,päinvastoin. Olo on vaan koko ajan pahempi. Kamalia oloja tulee pitkän päivää ja nyt viime yönäkin.. ja nään painajaisia paljon. Ahdistaa ja tuntuu et mieli hajoaa.. ajatukset on jotenkin hajanaisia ja olo epätodellinen. Mulla on epäilty pitkään jo dissosiaatiota, ja sitä alkaa tulemaan aina enemmän kun oon ahdistunut.
Tänään on tauon jälkeen aika psyk sairaanhoitajalle,välillä tuntuu et se ei oikein ymmärrä miten pahaolla mulla on..jouduin vuos sitte vaihtamaan hoitajaa. Musta tuntuu että edellinen hoitaja ymmärti mua paljon paremmin.. ja kerkesinhä mä käymään sillä vissiin 6vuotta ni tunski mut paremmin ku tää uus.
lääkäri aika ois huomenna.
Hei, Minävaan00!☺️❤️
Hyvä, että sulla on aika lääkärille huomenna. Josko osaisi ottaa kantaa tuohon lääkityksesi lisäykseen ja pahentuneeseen ahdistukseen ja dissosiaatioon. Koetko, että hoitajan luona käynneistä on apua, vaikkei tuo "uusi" hoitaja täysin sinua ymmärräkään?
Mulla on aika hoitajalle perjantaina. Ilman noita käyntejä en selviäisi.
Kiitos kun kirjoitit Jardin Prive ☺️❤️
Nyt on käyty hoitajan luona,tulee huomenna mun kanssa siihen lääkäri tapaamiseen mukaan. Hyvä niin. Mun on usein vaikea puhua vähän vieraammille ja en saa kerrottua kaikkea,vain vähin sanoin palan sieltä palan täältä. Näin on ollut aina. Lapsesta asti oon puhunut todella vähän,lapsena aikuisille en puhunu koskaan juur mitään. Nuorena sitte kun tutuistuin aikuisiin niin sitten vähän osasin puhua ja nyt aikuisena puhuminen on alkanut vähän paremmin sujumaan,onneksi. Koen usein olevani huonompi ihminen kun muut kun en vaan osaa puhua spontaanisti. Kuuntelen mielelläni ja kirjotan,kirjottaminen on helppoa.
Kyllä mä koen että saan apua kun käyn hoitajan luona ja nyt tänään musta tuntu et kyllä se nyt ymmärtää miten pahaolla mulla on. Kun tää masennus uusi (taas kerran) ni sillon musta tuntu et hoitaja vähätteli sitä.
Huomenna sitten katotaan sitä lääkitystä.
Oli taas kamalaa olla pois kotoa.. pelotti kaikki.. ja hirveä ahdistus kaaos taas tuli päähän peloista. Ja kotiin päästyäni itkin ja ois tehny mieli romahtaa lattialle ja kadota unimaailmaan karkuun kaikkea,tätä maailmaa..
kaikesta huolimatta jaksamisia kaikkien päivään 🙂🌻
Hei, Minävaan00!
Hyvä, kun tunsit hoitajan ymmärtävän sinua ja oloasi. Mullakin hoitaja on ollut pari kertaa mukana lääkärin tapaamisesssa. Se on tuntunut toimivalta.
Mun pitäisi laatia KELAan yksi hakemus. Pitkälti se on kasassa. Pitää huomenna hoitajalta kysyä, onko lääkäri tehnyt jo lausuntonsa. Mun pitäisi setviä vielä muutamien lääkkeiden hintatietoja. Ja lukea tilanneselvitykseni läpi ja korjata ainakin kirjoitusvirheet. Voimia vievää työtä...
Voimia ja pientä iloa päivääsi!☺️❤️
Lääkäri tiputti masennuslääkkeen annoksen siihen missä se oli ennenkin,hyvä niin koska koin etti siitä tuli enemmänkin huonompi olo kuin parempi. Mutta nyt sitten suostuin alottamaan sen abilify lääkkeen,huomenna sen aloitan. Pelottaa aika paljon että mitä sivuoireita se tekee.
No päivä kerrallaan.. jospa se ees auttais vähän tuo uus lääke.