minäitse89 kirjoitti:
Totta se tietenkin on että todellisuus ei kysy meiltä lupaa. Mutta onko se todellisuus todella sellainen mitä sanot sen olevan?

Se onki tuhannen taalan kysymys. 😉 Hyvä uutinen on, että asiasta voi päästä selvyyteen. Kun Jeesus kertoi juutalaisille ilosanomaa siitä, että heillä on ihan kohta pääsy Jumalan valtakuntaan, he ihmetteli, onko mies hullu vai riivattu... vai puhuuko totta? Jeesus sanoi:

"Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani."

minäitse89 kirjoitti:

Minkä takia ihmisen pitää selvittää niin monta asiaa maailmassa itse, kun Jumala olisi vain voinut ne ilmoittaa hänelle? Minkä takia on perisynti käsite? Sitä en kyllä aivan käsitä? Että me kaikki olemme syntisiä jo aivan vauvana.

Koska eikö Jeesuskin sanonut: ei sanat vaan teot? Ja täten, jos emme ole vauvana tehneet mitään pahaa, niin miten voimme olla syntisiä? Jos vain teot ratkaisee?

Jumala on paljonki ilmoittanut ja puhunut ihmisille, monin eri tavoin. Toinen asia on sitten, haluammeko kuulla ja ottaa vastaan. Synti vaikuttaa siihen, mitä ja miten kuulemme ja näemme. Tai niinku Raamatussa sanotaan:
"Sillä paatunut on tämän kansan sydän, vain vaivoin he kuulevat korvillaan ja silmänsä he ovat ummistaneet, jotta he eivät silmillään näkisi, eivät korvillaan kuulisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä."

Synnin ongelma on laajempi ja syvempi kuin vain sanat, teot tai ajatukset. Ihmiskunta on lähtökohtaiseti olemuksellisesti erossa Jumalasta. Jokainen, joka syntyy miehestä naisesta, syntyy eroon Jumalasta.

Jeesus ilmaisi asian näin: "Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki."

Siksi ainoa ratkaisu syntiongelmaan oli kuolema pois lihan mukaisesta elämästä ja uusi syntymä Jumalan Hengestä. Jeesus oli ensimmäinen ihminen, joka sikisi Pyhästä Hengestä. Hän kuoli, jotta kaikki häneen kastetut voisi myös kuolla ja syntyä uudestaan Pyhästä Hengestä. Kun Pyhä Henki tulee sydämeemme, emme ole enää olemukselliseti erossa Jumalasta - sisimmässämme on Jumalan Henki, ikuisen elämän henki, joka vaikuttaa Jumalan sydämen mukaista elämää.

Tätä Jeesus selittää fariseus Nikodeemukselle Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa. Nikodeemus on pikkuisen hämmentynyt...

Mutta minkä takia, jos Jeesus kerran avasi kuolemalla tien taivaaseen, niin meidänkin täytyy vielä kärsien kuolla? Mikä idea siinä on, että jos Jeesus kerran avasi jo tien taivaaseen, että jokaisen ihmisen tulee vielä tänäkin päivänä kuolla niin hirveissä tuskissa?

Ja mitä tieteellistä näyttöä on Eedenin puutarhasta ja Aatamista ja Eevasta? Ja missä tämä puutarha oli tai on? Onko se siis taivasten valtakunta?

Sillä eikö juuri se kielletty hedelmä eroita ihmisen Jumalasta?

Ja minkä takia jokaisen ihmisen tulee kärsiä Aatamin ja Eevan takia?

Ja eikö siis kristinuskossa kunnioiteta liikaa kuolemaa? Eikö olisi syytä ylistää myös tätä maanpäällistä elämää?

minäitse89 kirjoitti:
Mutta minkä takia, jos Jeesus kerran avasi kuolemalla tien taivaaseen, niin meidänkin täytyy vielä kärsien kuolla? Mikä idea siinä on, että jos Jeesus kerran avasi jo tien taivaaseen, että jokaisen ihmisen tulee vielä tänäkin päivänä kuolla niin hirveissä tuskissa?

Ja eikö siis kristinuskossa kunnioiteta liikaa kuolemaa? Eikö olisi syytä ylistää myös tätä maanpäällistä elämää?

Niin kauan, kun me eletään täällä maailmassa, jossa synti ja pimeys vielä hallitsee, se vaikuttaa meidän ruumiiseen ja sieluun. Henkeen se ei kuitenkaan vaikuta, sillä Henki on Jumalasta. Niinpä elämme yhtäaikaisesti Jumalan valtakunnassa, hänen lapsinaan (hengellisesti) ja täällä katoavaisessa maailmassa synnin ja kuoleman alaisuudessa.

Sitten, kun kuolemme - tai kun maailma loppuu - tämä kaksijakoisuus poistuu. Se elämä, jota jo Hengessä elämme täällä maailmassa, jatkuu Jumalan kirkkaudessa. Sillä erolla, että ei ei ole enää riippakivenä syntiin ja kuolemaan sidottua ruumista ja sielua, kun ylösnousemuksessa saa uuden ruumiin.

Kuoleman tarkoitus on yksinomaan se, että elämä erillään Jumalasta päättyy ja voimme syntyä uudesti elämään ikuista elämää Jumalan yhteydessä. Ja se elämä on tarjolla nyt, eikä vasta fyysisen kuoleman jälkeen. Sillä vain on se ominaisuus, että se jatkuu myös fyysisen kuoleman jälkeen, koska se on luonteeltaan Jumalan iankaikkista elämää. Jeesus sanoi: "Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän."

minäitse89 kirjoitti:

Ja mitä tieteellistä näyttöä on Eedenin puutarhasta ja Aatamista ja Eevasta? Ja missä tämä puutarha oli tai on? Onko se siis taivasten valtakunta?

Jumalan valtakunta (tai Taivasten valtakunta) on se, missä Jumala hallitsee. Eli missä hänet tunnustetaan kuninkaaksi ja hänelle ollaan kuuliaisia.

Mä en osaa kertoa asiantuntevasti tieteellisistä seikoista, koska ymmärrykseni tieteenteosta on niin vähäistä. Alussa Jumala loi taivaan ja maan, siis hengellisen todellisuuden ja näkyväisen todellisuuden. Eksaktit tieteet tutkii vain jälkimmäistä. Raamatussa kerrotaan, että ensin oli hengellinen todellisuus. Materiaalinen todellisuus on syntynyt siitä. Toisin sanoen: "näkyvä on syntynyt näkymättömästä" (Hepr. 11:3) Aineellinen todellisuus on hengellisen todellisuuden kuva. Tuo kuva särkyi syntiinlankeemuksen myötä. Näkyvä todellisuus erosi monin kohdin hengellisestä todellisuudesta.

Esimerkiksi vanhempien ja lasten suhde on kuva Isän Jumalan suhteesta lapsiinsa. Avioliitto on kuva kristus Jeesuksen ja seurakunnan suhteesta. Maanpäällinen kuningaskunta on kuva Jumalan valtakunnasta. Kaikki nämä on kuitenkin monella tapaa vääristyneet synnin myötä. On lasten heitteillejättöä ja hyväksikäyttöä vanhempien taholta. On avioliittoja, joissa on henkistä tai fyysistä väkivaltaa, pettämistä, rakkaudettomuutta. Kautta historian on ollut kuninkaita, joiden hallinto on ollut hyvin kaukana siitä uhrautuvasta, palvelevasta kuninkuudesta, jota Jeesus osoitti.

Särkyneenäkin materiaalinen todellisuus kertoo paljon Jumalasta ja hengellisestä todellisuudesta. Onhan se luotu hengellisen todellisuuden kuvaksi.

minäitse89 kirjoitti:

Sillä eikö juuri se kielletty hedelmä eroita ihmisen Jumalasta?

Ja minkä takia jokaisen ihmisen tulee kärsiä Aatamin ja Eevan takia?

Kyllä erottaa. Se, että ihminen otti sydämeensä valheen siemenen (tai sanan), joka sitten versoo ja kasvaa ja kantaa monenlaista hedelmää, joka ei ole Jumalasta.

Epäreilua, että jokainen ihminen joutuu kärsimään Eevan ja Aadamin väärien valintojen tähden? Ei joudu. Raamattu sanoo, että joka tekee Jumalan tahdon mukaan, on siitä elävä. Jumala ilmoitti aikanaan itsensä Israelille. Hän sanoi (tiivistetysti 5.Moos.28): Olkaa sydämestänne kuuliaisia minulle ja hylätkää synnit tiet. Rakastakaa Jumalaa ja rakastakaa toinen toistanne.Silloin minä siunaamalla siunaan teitä. Ei ole teidän keskuudessanne sairautta, vammaa, lapsettomuutta eikä köyhyyttä. Murskaan kaikki vihollisenne. Minä annan teille sateet ajallaan ja iloiten saatte korjata runsaat satonne. Siunattuja olette kaikessa mihin ryhdytte ja kaikkialla, missä olette.

Israel ei kuitenkaan ollut sydämestään kuuliainen Jumalalle, eikä kukaan ihminen ennen Jeesusta. Tästä voidaan päätellä, että kärsimme kyllä Aadamin ja Eevan tähden (ihmiskunnan synnin tähden) mutta yhtä lailla oman syntimme tähden. Tai sitä voi testata koittamalla, voiko tehdä toisen valinnan kuin Aadan ja Eeva teki, ja astua pois synnin teiltä.

Jumala vuodatti Pyhän Hengen sen vuoksi, että sisimpäämme tulisi Henki, joka vaikuttaa meissä Jeesuksen elämää: hyvyyttä, rakkautta, uskollisuutta, kuuliaisuutta, iloa, rauhaa, toivoa, sävyisyyttä jne.

Mitä ikinä eteemme tuleekaan tässä maailmassa, kanssamme on mahtava Isä ja hänen rakkautensa, voimansa ja lohdutuksensa täyteys. Vaikeudet, vastoinkäymiset ja kärsimykset näyttäytyy siten vähän eri valossa.

Mutta minkä takia, jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä, niin hän ei muovannut ihmisestä syntien voittajaa?

Ja eikö Jumala ole julma, kun hän antaa joittenkin ihmisten kärsiä niin paljon?

Eikö hän voisi lopettaa kaikki kärsimykset? Ja minkä takia tietoa Jumalasta meillä ei ole heti syntymisen hetkellä vaan meidän tulee myös oppia se?

Ja minkä takia juuri kristinusko? Sillä onhan maailmassa lukuisia muitakin suuria uskontoja?

minäitse89 kirjoitti:
Mutta minkä takia, jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä, niin hän ei muovannut ihmisestä syntien voittajaa?

Kyllä hän muovasi ihmisestä syntien voittajan. Kristus voitti synnin ja kuoleman vallan ja tuli meidän sydämiimme. Hänessä mekin olemme voittajia. Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan:

...kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi (...) He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.

minäitse89 kirjoitti:
Ja eikö Jumala ole julma, kun hän antaa joittenkin ihmisten kärsiä niin paljon?

Tässä kärsimyksen asiassa on monta puolta. On monenlaista kärsimystä. On toisten ihmisten aiheuttamaa kärsimystä, olosuhteiden aiheuttamaa ja itse aiheutettua. Ja on kärsimystä, joka nousee siitä, että elää erossa Jumalan rakkaudesta ja etsii muualta maailmasta täyttymystä siihen janoon, jota maailma ei ikinä voi täyttää. Vaikeuksiin suhtautuminen myös vaikuttaa paljon siihen, millaisina ne kokee. On erilaista kohdata suuria kipuja ja vastoinkäymisiä, jos tietää olevansa rakastettu ja uskoo, että apu ja lohdutus on joka hetki saatavilla... kuin jos uskoo olevansa yksin.

Jumala tahtoo aina ja joka hetki olla Isä lapsilleen. Siihen kuuluu lohdutus, apu, rinnallakulkeminen, kasvattaminen, ojentaminen, neuvominen, johdattaminen, kiukkukohtausten vastaanottaminen ja kaikkea muuta mitä vanhemman ja lapsen suhteeseen kuuluu.

Maailma on annettu ihmisten hallintaan, ja Jumala ei ota sitä hallintavaltaa ihmisiltä väkisin. Ei, vaikka moni asia onkin mennyt pieleen. Jumalan valtakunta maan päällä tulee sen myötä, kun yhä useampi ihminen antaa Hänelle sydämensä ja oman elämänsä hallintavallan. Hän ei ole valloittaja, joka ottaisi maan haltuunsa voimalla ja väkivallalla.

minäitse89 kirjoitti:

Eikö hän voisi lopettaa kaikki kärsimykset? Ja minkä takia tietoa Jumalasta meillä ei ole heti syntymisen hetkellä vaan meidän tulee myös oppia se?

Pimeys ja pahuus maailmassa on ihmisten synnin seurausta. Maailmassa vaikuttaa laki, jota sanotaan synnin ja kuoleman laiksi. Se tarkoittaa lyhykäisesti sitä, että kun eletään erossa Jumalasta, asiat menee päin helvettiä. Jumalan ratkaisu asiaan on kuolema syntielämästä (elämästä erossa Jumalassa) ja uusi syntymä elämään Hengessä, Jumalan yhteydessä. Meillä on siis pääsy Jumalan valtakuntaan ja vapauteen maailman pimeydestä. Hän ei jätä ihmisiä kaikessa rauhassa elämään synnissään ja poista vain synnin seurauksia (tuskaa, hätää, ahdinkoa, sairautta, köyhyyttä jne). Silloinhan ihmiset jatkais samaa tietä kohti kadotusta.

minäitse89 kirjoitti:

Ja minkä takia juuri kristinusko? Sillä onhan maailmassa lukuisia muitakin suuria uskontoja?

Mun henkilökohtainen näkemys uskonnoista on tällainen:

Uskonopin tehtävänä on ohjata ihmisiä yhteyteen todellisen, elävän Jumalan kanssa. Siinä yhteydessä löytää vastaukset perimmäisiin kysymyksiin, kuten: Mikä on elämän tarkoitus? Kuka minä olen? Olenko rakastettu? Mikä on paikkani maailmassa? Mihin kuulun? Minne olen menossa? Mikä on suhteeni toisiin ihmisiin?

Jos se on oikeaa oppia, se täyttää tehtävänsä. Toisin sanoen, jos se kuvaa todellisuutta mahdollisimman totuudellisesti sellaisena kuin se oikeasti on. Jos uskonoppi ei viitoita tietä tosi Jumalan yhteyteen, sillä ei tee yhtään mitään. Oli se sitten kristinuskon nimellä kulkevaa oppia tai jonkun muun uskonnon. Jos uskonto johtaa ihmisen korottamiseen jumalaksi, tai ohjaa jonkin muun hengen kuin Jumalan Hengen tykö, tai ei johda yhtään mihinkään, sillä ei tee mitään.

Ymmärrän kyllä että uskonnot ja kristinusko ovat tärkeitä. Sillä jos menisimme vain luonnon valinnan mukaan, niin vain vahvat säilyisivät.

Mutta uskonnot tekevät elämästä välillä niin kovin monimutkaista. Että mitä pitäisi tehdä, kun aikaa on rajoitetusti, eikä sitä voi käyttää tätä kallista elämää vain rukoiluun. Täytyy saada jotain aikaiseksi. Jumala toki voi olla kuoleman jälkeisessä maailmassa, mutta silti meillä on tämä maanpäällinen elämä. Ja se asia on varma, että meillä on tämä. Joten miten suhtautua tähän kaikkeen, sillä aika juoksee..?

Uskoi jumalaan tai ei niin meidän pitää asettaa arvot elämässä itse. Kuinka me tahdotaan vuorovaikuttaa muun maiilman kanssa, jos ollenkaan? Mikä on syy tervehtiä muita ja miksi jatkat päivästä seuraavaan? Vaikka olisikin jotain ennalta määritettyjä totuuksia niin niitä ei tule meille kukaan kertomaan. Turha odottaa että jumala saapuu kertomaan että elämä ja siten myös sinä olet arvokas. Turha käyttää vuosia luonnontieteeseen toivossa että saavutat täydellisen ymmärryksen todellisuudesta. Olemmeko hengissä jotta voisimme olla onnellisia vai onko onnelisuus kehon keino pitää meidät hengissä. Onnen voi löytää vasta kun ymmärrämme mitä haluamme ja kuinka sen saavutamme. On haaste edes ymmärtää mitä haluamme ja itselleen valehtelu on helppoa. Saavuttaminen tuntuu mahdottomalta jos emme voi edes kuvitella keinoja löytää reittiä.

Onko uskonnon pakko olla joko-tai -juttu? Voihan sitä uskoa ilman että se hallitsee koko elämää. Tarkoitan että jos oma henkilökohtainen etiikka (se minkä uskoo/kokee oikeaksi tai vääräksi) synkkaa jonkin uskonnon näkemysten kanssa, minusta kuulostaa siltä että kyseisen etiikan noudattaminen ei ole mitenkään ylenmääräinen ponnistus. Jos omiin toivomuksiin tai haaveisiin ei liity eettistä ristiriitaa (ne eivät tunnu/valitun uskonnon mukaan ole väärin), en näe mitään syytä miksi etiikka/uskonto rajoittaisi niiden tavoittelemista. Päinvastoin, jos on niin onnellisessa tilanteessa että pystyy elämään tavalla joka on (omasta/valitun uskonnon mielestä) eettisesti oikein, nämä asiat voivat vahvistaa tai rikastaa toisiaan tosi hienolla tavalla.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: lisäys

Välillä tuntuu että onnellisuus on vain mennyttä elämää. Että se onni oli silloin ja nyt on vain tämä arki, vaikka ei menneessä elämässä välttämättä ollut onnellinen. Muistot on vain vääristyneitä. Ehkä sen takia että jaksaisimme uskoa onneen.

Ja tuleeko jossain sitten seinä vastaan? Että olemme eläneet niin kauan ettei ole enää mitään annettavaa jäljellä. Että elämän tuska ja sairaudet ovat vieneet kaikki voimat. Mitä sitten enää tehdä?

Ja tuohon etiikkaan: Mitä jos loppujen lopuksi mikään ei ole väärää eikä oikeaa? Jos ei ole Jumalaa tai mitään muutakaan ylempää olentoa joka sen määrittäisi?

Sen takia uskon Jumalaan, että se on hyväksi minulle, etiikalle ja elämälle.

Tulee vaan mieleen "Karamazovin Veljeksessi" oleva lause: "Jos Jumalaa ei ole, niin kaikki on sallittua."

Todettiin nyt virallisesti että mulla tietzen oireyhtymä. Eli joku rintakehän ruston tulehdustila. Kyllähän siinä kipuja on ollut jo yli kolme vuotta. Gapapenttiini auttaa vähän.

Onko muilla ahdistusta? Itsellä on aika voimakasta.

Ei sitä ole vanhaksi tulemista, kun kaiken maailman vaivoja.

Onneksi klassinen musiikki helpottaa. On se hienoa, kun maailmassa on musiikkia. Siitä voin olla ainakin kiitollinen.. Kaiken muun hädän keskellä näkee edes jonkin helpotuksen.

Kun sosiaaliset tilanteet ahdistaa, niin ehkä klasarissa ja kaunokirjallisuudessa on jonkinlainen vapahdus.

Tuntuu siltä, että kaikki paukut on käytetty. Nuoruus on ohi ja edessä vain oleilua. Lehdet tippuu puista ja alkaa talvi. Mitä tässä nyt muutakaan enään kuin räpistelly kalan lailla verkossa. Vetää syksyn viimeiset henkäykset. Maailma painaa päälle kuin yleinen syyttäjä. Ja joka päivä sitä vain raahautuu kirjastoon ja toivoo että tapaisi jonkun jonka kanssa jakaa tämä kivulias elämä. Yksin sitä on ollut koko elämän. Kuunnellut vain oman mahan kurinaa. Ei tässä elämässä kyllä pääse helpolla. 30 vuotta ja tuntuu jo nyt että pitäisi varata paikka vanhainkodista. Minkä ihmeen takia maailma on näin käsittämättömän julma paikka?

Tänään oli aamulla aivan karmea olo. Joka paikkaa kolotti ja mielessä pyörivät vain sellaiset ajatukset kuin: ilmastonmuutos, ihmiselämän kärsimykset, miten elää sellaisen ajatuksen kanssa, että tiede evää taivaan olemassaolon? Että joo...

Välillä sitä kävelee vain ns. nuoralla, jonka toisella puolella on elämä ja toisella kuolema. Sitä vain elää päivästä toiseen, vaikkei minkään näköistä toivoa paremmasta tunnu olevan. Sitä vain räpistelee kipujen keskellä ja yrittää elää kunniallisesti.

Toisia ihmisiä tarvitsen todella paljon. Luulen että toisten ihmisten kautta vain pystyy tavoittamaan taivaan, jos sellaista on olemassa. Ja varsinkin toisten ihmisten, jotka ovat hyviä ja mukavia.

Elämähän tuntuu olevan vain ajan kulutusta. Täytyy yrittää vain keskittyä hyviin asioihin ja ylipäätään keskittyä niin paljon asioihin kun vain voi.

Luulisin että siihenhän tämä koko maailma perustuu: ihmissuhteisiin ja keskittymiseen. En yhtään ihmettele minkä takia esim. buddhalaiset meditoivat niin paljon, sillä luulen että meditoimallakin voi päästä lähelle taivasta.

Itse pääsen silloin ehkä kun kuuntelen hyvää musiikkia ja ei ole mitään kovia kipuja. Siinäpä se elämä on, en väitä että se olisi huonoa elämää. Sillä kyllähän luostareiden munkeillakin varmasti voi olla erittäin rikas elämä, vaikka he eristäytyvät maailmasta. Heille varmasti sopii se, että koko ajan on harras tunnelma ja he pystyvät varmasti nauttimaan siitä.

Näkisin että juuri kaupunki elämä, jossa seilailee vain katuja pitkin, vie loppujen lopuksi huonoille poluille. Tämä on vain oletus, mutta minulle sopii paremmin sellainen elämä, että en ole koko ajan ihmisten parissa, sillä minua alkaa usein ahdistamaan jos ihmiset ottavat jatkuvan sosiaalisen kontaktin. Kirjoittaminen toki tuntuu useimmiten hyvältä... 🙂

Välillä sitä tuntuu että jotain toivoa tällä ihmiskunnalla on silloin kun he pystyvät rakastamaan ja elämään yhdessä. Liian paljon yritetään talloa toisten varpailla. Näkisin että huumori pelastaisi monia ihmisiä. Ja mielestäni huumori on se kaikkein kirkkain kruunun jalokivi. Sitä kun viljelee hyvällä maulla, niin luulisin että elämässä pärjää ihan hyvin... 🙂