Olenko ainut jolla on tälläistä?

Olenko ainut jolla on tälläistä?

Käyttäjä mihin pyrit? aloittanut aikaan 04.04.2018 klo 15:42 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä mihin pyrit? kirjoittanut 04.04.2018 klo 15:42

Hei.
Kuinka jouduinkaan tälläiseen tilanteeseen, etten osaa päättää yksinkertaista asiaa,
ja pysyä päätöksessäni sen jälkeen!
Olen lopettamaisillani pitkään kestänyttä avohoitosuhdettani. 🙂👍
Nyt minun pitäisi kyetä vakuuttamaan itseni siitä että haluan tehdä niin. 🙂🌻
Pulmia tuottaa injektiot jotka haluavat osua minuun. 😝 Joiden käytön haluan lopettaa.😝
Jos en onnistu tyydyttävästi tavoitteessani, otan yhteyttä potilasasiamieheen. 😝
Mukavempaa jatkoa.😟

Käyttäjä mihin pyrit? kirjoittanut 20.04.2018 klo 11:52

Hei.
Tilanne on sellainen että jouduin perumaan kampaajani ja tilaamaan myöhemmän ajan joka
oli juuri silloin kuin minulla oli kotiapu tulossa jonka jouduin perumaan ja siirtämään silloin
myöhempään ajankohtaan. Ja kaikki sen tähden etteivät rahavarani riitä kampaajaan edes
vieläkään, koska kävin kaupassa ja puutarhaliikkeessä.
Nyt peruutin vielä sen kampaajan ajan, jos joskus tulen niin rikkaaksi että minulla on varaa
mennä kampaajalle, tiedän mihin kampaajalle menen.😟

Käyttäjä mihin pyrit? kirjoittanut 21.04.2018 klo 14:32

Hei.
Heräsin aamulla klo 6 aikaan ja tein aamuhommat. Joskus klo 9 aikaan lähdin liikkeelle,
huomasin että oli liian viileä ilma, palasin takaisin ja laitoin enemmän päälle, klo. 9.30
lähdin uudestaan liikkeelle. Kävin isossa omenassa, ja jatkoin metrolla Hesaan. 😟
Hesaan päästyäni ilmeni ongelma, josta selvisin soittamalla, olin väärässä kaupungissa.😟
Lähdin takaisin päin metrolla, ilmeni ongelma, en pääsisi perille asti sillä metrolla, jäin pois
Tapiolassa ja lähdin kävelylle. Myöhemmin tuli bussilla Tapiolasta kotiin.😟
Nyt pitää laittaa ruokaa itsellensä, taidan lämmittää mikrossa lihapiirakoita, ja laittaa siihen
päälle sienisalaattia ja syödä ne, kahvin kanssa. 😟

Käyttäjä mihin pyrit? kirjoittanut 21.04.2018 klo 21:41

Hei.
Nukuin pitkät päikkärit, ja nyt ei väsytä yhtään taas, eilen sama juttu. 😟
Aamulla herään taas aikaisin eikä sille mahda mitään etten jaksa olla koko päivää hereillä. 😟 Huomenna voisin tehdä tekemättömiä kotitöitä, mutta on pyhä, pitää pyhittää lepo
päivänsä, eikä silloin voi tehdä kotitöitä. 😟

Käyttäjä mihin pyrit? kirjoittanut 22.04.2018 klo 10:48

Hei.
Tämä päivä alkoi odotuksieni mukaisesti. 😟
Olen yrittänyt hahmottaa millainen minä olen. 😟

Käyttäjä mihin pyrit? kirjoittanut 22.04.2018 klo 18:44

Hei.
Hyvät jatkot.😍

Käyttäjä mihin pyrit? kirjoittanut 24.04.2018 klo 10:32

Hei.
Tunnen itseni yksinäiseksi ja olen vailla ystäviä. 😟
Olen ajautunut tilanteeseen jossa minun on vaikeata ottaa yhteyttä kehenkään. 😟
Ja odottelen parempaa tulevaisuutta. Hyvät jatkot. 😟

Käyttäjä mihin pyrit? kirjoittanut 25.04.2018 klo 12:40

Hei.
Tilanteeni alkoi selvitä tänään kuin tein päätöksen etten lähde oluelle, vaan menen hierontaan
espoon hierontakouluun. 😟 Olen kaivannut hierontaa jo pitkänaikaa. 😟 Tilasin ajan
hierontaan perjantaiksi (50min/25e). 😟 Ja perjantaina tulee taloyhtiön miehet laittamaan
parvekettani uudeksi. 😟 Ja illalla on sauna. 😟
Torstaina minä menen moniäänisten ryhmään. 😟

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 25.04.2018 klo 20:11

mihin pyrit? kirjoitti 25.4.2018 12:40

Hei.
Tilanteeni alkoi selvitä tänään kuin tein päätöksen etten lähde oluelle, vaan menen hierontaan
espoon hierontakouluun. 😟 Olen kaivannut hierontaa jo pitkänaikaa. 😟 Tilasin ajan
hierontaan perjantaiksi (50min/25e). 😟 Ja perjantaina tulee taloyhtiön miehet laittamaan
parvekettani uudeksi. 😟 Ja illalla on sauna. 😟
Torstaina minä menen moniäänisten ryhmään. 😟

Hei, Mihin pyrit?

Koetko, että osasit tehdä oikean päätöksen, ja pystyitko pitämään kiinni päätöksestäsi? Hieronta tekee oikeasti hyvää. Ja hierontakoulut on halpoja.

Ryhmät on usein tärkeitä. Mä kävin täysi-ikäistyttyäni vuoden verran AAL:ssa (Alkoholistin aikuisten lasten ryhmässä.) Siitä oli ehkä silloin apua. Nyt alan terapiassa työskentelemään ehkä vähän samankaltaisessa systeemissä. Se ottee huomioon lapsen kaipuun.