Minun omat aiheet…

Minun omat aiheet...

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 04.04.2019 klo 21:01 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 04.04.2019 klo 21:01

Asun ja elän.

Minä uudistun. Heitän vanhan minän pois ja uudistun. Olen kaksitahoinen nimimerkki. Minulla on piilo minä joka toipuu nyt rauhassa. Toivon turhaan että voisin olla entinen itseni, vaikka vain vähän aikaa. Kaikki muistot olen tuhonnut, ja aloittanut ihan kokonaan alusta. Olen myös treffisivuilla näin, vaikka siellä esittelen itseni tarpeenvaatiessa, ja kerron osoitteeni ja puhelinnumeroni. Täällä sitä ei taida voida tehdä. Haluaisin voida puhua itselleni, ja muille, siitä miltä minusta tuntuu kuin minulla on nämä edellytykset olla ihmisten kanssa tekemisessä, ja vähän muustakin.

Käyttäjä kirjoittanut 12.04.2019 klo 09:01

Koulussa klo.9-12. Sitten kaupan kautta kotiin. Illalla saunaan. Injektio päivä 17.4 klo.14.30.

Tänään ja huomenna taidan mennä AA-ryhmään.

Käyttäjä kirjoittanut 13.04.2019 klo 12:18

🐈 Kissani on nukkumassa. 🌍 Maailma on kumma paikka.🤸‍♀️Luin juuri artikkeli, Amnesty international on ollut vähän huono työpaikka ja siellä oli ilmennyt sorsimista. 🤼‍♀️ En haluaisi puoliani pidettävän sorsimalla alaisiaan. 😚

Käyttäjä kirjoittanut 14.04.2019 klo 15:55

En ollut tänään messussa.

Kävin pesemässä pyykkiä pesulassamme ja kuivatin pyykit kuivausrummulla.

Olen tänään kirjoittanut paljon. Kissani on oksennellut tänään monta kertaa.

Käyttäjä kirjoittanut 14.04.2019 klo 19:35

Yksinäisyys vaivaa, ei ole ketään kenelle puhuisi. Se on elämässäni normaalitila. Huomenna menen taas kouluun, jossa en kärsi niin paljoa yksinäisyydestäni, ja on taas tekemistäkin. Tänään katsoin sinne entiseen tukinettiin, jossa on arkisto, mutta en saanut sitä aukeemaan, ja piti käyttää entisiä yhteystietoja. Siellä ei ollut poistumisen mahdollisuutta niinkuin täällä. Kaipaan edelleen hymijöitä.

Käyttäjä kirjoittanut 15.04.2019 klo 08:56

Tänään kouluun vasta klo. 11.00- 15.00. Tulee lyhyt päivä koulua.

En saanut gmailiani toimimaan eilen, kuin lähetin itse itselleni postia.

Käyttäjä kirjoittanut 15.04.2019 klo 09:14

Ei kai tämä vain ole niin muuttunut, että yleisissä ei ole hymiöitä mutta chateissa on? Nyt ei otettu huomioon hidasälyisiä jotka eivät ehdi tajuta hymiön merkitystä chattikeskustelussa vaan pitävät kaikkia hymiöitä siellä vaan vittuiluna. Minusta pitäisi muuttaa takaisin vanhaan.

Käyttäjä kirjoittanut 15.04.2019 klo 16:52

Aika erinlainen sivusto tämä nykyinen on verrattuna vanhaan, ei ole hymiöitä jos ei käytä puhelinta, vaan tietokonetta. Miten olet maanvaiva sopetunut muutokseen?

Käyttäjä kirjoittanut 15.04.2019 klo 21:08

En ole sopeutunut. Haluasin takaisin sen esikatselun, koska nyt aina löydän kirjotusvirheeni vasta sen jälkeen, kun kirjotus on julkastu. Ja sen jälkeen ajattelen, että taivas kun olen tyhmä. En löydä erään kirjoittajan omaa ketjua, kun en muista missä laatikossa hän kirjottaa. En voi mennä chattiin, kun en tajua kaikkia hymiöitä. Helevettiä tämä on, kiitos kysymystä.

Käyttäjä kirjoittanut 16.04.2019 klo 07:35

En voisi sanoa voivani kovin hyvin, minusta sen huomaa ulkopuolinen paremmin kuin minä itse, enkä voisi sanoa että tiedän minkä tähden voin huonosti. Minulla on vain estoja, jotka rajoittavat toipumistani ja tekevät hengellisestä minästäni sulkeutuneen. Hengellisen puolen jäädessä riittämättömäksi, luulisi minun turvautuvan ruumiilliseen puoleeni, vain näin ei käy. Kuvittelen olevani pullossa, näen ulkopuolelleni, mutta en ihan pääse sinne asti liikkumalla eteenpäin, vain käännyn takaisin tunteen voimasta. Olen pullon henki, mutta en ihan täytä toiveita, jotka ovat kovin epätarkoituksen mukaisia.

Käyttäjä kirjoittanut 16.04.2019 klo 20:37

Mietin kaikenlaista suudelmista halauksiin 😁 ja tulen paremmalle tuulelle. Kuinka kaunista on rakkaus, 😁 ja kuinka hyvää tekee. Kuin auringonvalo keväisenä aamupäivänä täydentää rakkaus elämääni.😁 Yhdyn lauseekseni, ja annan pilvien väistyä elämäni tieltä.😁 Nyt on kevättä rinnassa, eikä näin illalla jaksa murjottaa, kevään jälkeen tulee kesä, ja pääsen rannalle aurinkoa ottamaan.😁

Käyttäjä kirjoittanut 17.04.2019 klo 08:57

Olen koulussa, odottelen matematiikan tunnin alkua.😁 Tänään on piikkipäivä psyk.pol.lla.😉 Täytyy käydä kotona koulun jälkeenpäin ja hakea lääke. 😂 Miltä tuntuu kuin huomaa olevansa täysin ilman muuta syytä kuin mielipiteeni. 😁

Käyttäjä kirjoittanut 17.04.2019 klo 21:22

Sain tänä iltana ympäröivän padon purkautumaan sovinnolla. Olen ollut tyhjiössä, ja nyt en enää ole siellä. Onnellinen sattuma minun osaltani, vaikka siinä olisi voinut käydä huonosti. Hulluuteni kukkii kuin aloin olla kuin mato reijässä ja kuin pullon henki pullossa ennen sen avaamista ja sen avaamisen jälkeenpäin kuin pääsisin ulos ja vapauteen. Huomaan siten olevani täynnä ennakkoluuloja, juoman litkijöitä kohtaan. Ja tajuan sen velvollisuuden omaa raittiuttani kohtaan kuin ratsumiehien tulon paikalle. Kumpa en kokisi enää suurempia näitä hulluuteni pettymyksiä ja pelkoja joita koen usein raittiina ollessani, siitä syystä etteivät nämä jotka litkivät pullosta tajua mitä he aikaansaavat lähimmäisilleen. Onko sekin rakkautta vain, joka tekee riettaan siveimmästä, ja sairaan terveimmästä.

Käyttäjä kirjoittanut 18.04.2019 klo 09:00

Samalla linjalla edelleenkin.😁 kuin mato reiässä, kuin pullon henki pullossa ja pääsee vapauteen kuin korkki on kiinni. 😁ei tarvitse olla ihan välttämättä vastuullista vapauttajaa kuten juovaa alkoholistia. 😁 ei tarvitse mennä kouluun pääsiäislomalla.😁 eilen tapahtui virhe,  kuin olin kuvitellut etteivät kaikki ole sellaisia kuin kuvittelin ja oletin etteivät he joisi siitä huolimatta.😁 mitä kirjoitan tänne. 😂

Käyttäjä kirjoittanut 18.04.2019 klo 15:33

Olen kuin mato umpisolmussa yrittäessäni ymmärtää kirjoituksiani. Olen kuin pullon henki joka ei pääse pullosta ulos kuin sormi tai kieli ovat edessä. Siitä saisi hyvän syyn harrastella seksiä jos seksi kiinnostaisi edes vähän.

Käyttäjä kirjoittanut 18.04.2019 klo 20:14

Olisiko parempi jos en olisi pullon henki jos se pitää juoda pois. Ja epäilen, etten ole oikein hyvä hyväksyttävä syy humaltua, mutta on kaikenmaailman vesi pullojakin, joista voisi juoda. Eikä niistä prosentit lentele silmille, niinkuin eläkeläisistä. Ehkä olenkin vesi pullon henki, ja pidän näistä raittiista ihmisistä ympärilläni. Ihmismieli tekee valintoja päivittäin, koko vrk.den. Aamuvarhaisesta ihan pikkutunneille asti valintoja jotka vaikuttavat elämäntilanteisiin, ja itse elämään. Millaiseksi se muodostuu kuin tekee näin. Tuleeko siveimmästä riettain ihmisenä ja terveimmästä sairain ihmisenä, vaikka vettä litkimällä.