Ajattelin alkaa kirjoittaa tähän ketjuun omia ajatuksiani – vähän niin kuin maanvaiva kirjoitti omaansa. Jotenkin ihailin hänen rohkeuttaan kertoa omista ajatuksistaan avoimesti kaikille. Ehkä kaipaan juuri nyt jotain väylää, jonka kautta purkaa ajatuksiani ja tunteitani.
Lähiaikoina olen kieltänyt itseltäni tulevaisuuden ajattelemisen. Itsenäistyminen lapsuudenkodista ahdistaa niin, etten tee muuta kuin leikin olevani joku muu. Joku muu kuin se ahdistunut tyttönen, joka ajattelee tulevaa.
Välillä kyllä joudun miettimään tulevaisuuteen liittyviä asioita, ja silloin ahdistun. Varsinkin jos tekemättömiä asioita tuntuu olevan liikaa. On niin paljon kaikkea, johon kiinnittää huomionsa – mutten halua kiinnittää siihen huomiota.
Pääni sisällä on hirveä ristiriita: toisaalta haluan olla se äidin pieni tyttö, joka olen aina ollut, kun taas toisaalta haluaisin viimein kasvaa aikuiseksi. Olen kaksikymppinen, Herra Jumala! On viimein aika irrottaa ote äidistä.
Mutta miten teen sen?
Kiitos huolenpidosta, maanvaiva, mutta itse uskon, että osaan kyllä huolehtia itsestäni, jos vain yritän tosissani. Tähän mennessä olen vain ollut liian laiska tekemään kotitöitä ja muuta. Haluan alkaa elää sen sijaan, että katsoisin elämääni sivusta, kuten olen viimeiset puoli vuotta tehnyt. Terapia on juuri sitä, katsotaan omaa elämää sivusta eikä osallistuta siihen. Minun kohdallani se on ainakin aina tuntunut olevan sitä.
Ymmärsinkö oikein, että lähdette työporukan kanssa melomaan? Kuulostaa kivalta. Voin hyvin kuvitella sinut osallistumassa sellaiseen retkeen: sen mitä sinua tunnen, vaikutat luonnonläheiseltä tyypiltä.
Ihan mie väärin selitin. En ole lähössä työporukan kanssa pitkälle melontaretkelle vaan mieheni kanssa ja vanhempani ovat huoltojoukkoa.
Työporukan kyllä kutsun pienelle melontaretkelle joku viikonloppu.
maanvaiva kirjoitti 19.5.2013 9:14
Ihan mie väärin selitin. En ole lähössä työporukan kanssa pitkälle melontaretkelle vaan mieheni kanssa ja vanhempani ovat huoltojoukkoa.
Työporukan kyllä kutsun pienelle melontaretkelle joku viikonloppu.
Aa okei. No hyvää reissua teille 🙂
Hei kaikille pitkästä aikaa! 🙂
Olen nyt elänyt itsenäistä elämää kesäkuun alusta asti ja nauttinut siitä suunnattomasti. Terapian lopettaminen oli ehdottomasti hyvä päätös. Sain töitä kesäkuun puolessa välissä ja olen tutustunut moneen uuteen, ihanaan ihmiseen omilleni muutettuani. En ole pitkään aikaan voinut näin hyvin, onneksi tajusin ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa seisoa omilla jaloillani.
Saatan toisinaan kirjoitella tänne jotain elämästäni, mutta enää minulla ei ole tarvetta hakea vertaistukea mielenterveysfoorumilta. Olen nyt oppinut luottamaan siihen, että selviän mistä vain, jos vain todella haluan. Enää en tarvitse muita ihmisiä kainalosauvoikseni, kykenen kulkemaan elämäni tiellä omin neuvoin - lippu korkealla ja pää pystyssä.
Miten meni melontareissu, maanvaiva? 🙂 Ja mitä sinulle muutenkin kuuluu? Olisi tosi kiva tietää, sinua teistä kaikista tukinetin keskustelijoista olen kesän aikana miettinyt ja kaivannut eniten.
Hei IM, olipa kiva sinusta kuulla. Miksi ajattelet, että tämä on mt-foorumi? Minullakaan ei ole enää pitkään aikaan ollut pysyviä mt- ongelmia, sellaisia hetkellisiä kylläkin mutta ne menee ohi. Silti täällä olen, varsinkin liveissä. Koska en yleensä puhu paljon ja siellä oppii sellaista jauhamista mikä on hyväksi esim. työelämässä. Ja lukihäriöni on selvästi puheterpan mukaan parantunut siellä. Minusta tämä ei ole vaan mt-sairaitten foorumi.
Kesän melontaretket eivät oikein onnistuneet, koska oli niin kuivaa ja monet joet olivat paikoitellen ihan kivillä ja olisi joutunut kantamaan kanoottia tosi paljon. Siksi olenkin vaan melonut suurilla joilla sellaisia lyhyitä matkoja.
Muuten käyn vaan töissä ja oleilen. En ymmärrä oikein miten ihmiset jaksavat päivästä toiseen mennä töihin ja tulla takaisin ja tehdä kotityöt ja mennä nukkumaan jne.
Nytkin heräsin näin aikaisin, että ehtisin vähän olla omissa oloissani ennen töihin menoa.
Vaikka ei kai tästäkään mitään tule, jos en nuku riittävästi.
Kuten huomasit, oli kiva sinusta kuulla. Oletko sellaisessa ihannetyössä?
Aiotko jossain vaiheessa vielä jatkaa opiskelua? Minä jatkan kyllä tässä työn ohessa metsäalan opiskeluja ja vähän muutakin.
Hei, maanvaiva! 🙂
Jaa-a, olin kai aina jotenkin mieltänyt tämän mielenterveys-foorumiksi, mutta toisaalta tämän sivuston etusivulla puhutaan vain kriisiavusta. Ja kyllähän kriisit voivat liittyä muihinkin asioihin kuin mieleen.
Se on just tätä yhteiskunnan menoa, että pitää olla ensin tosi tehokas töissä ja sen jälkeen kotona. Kaikkeen pitää ehtiä, ja jos ei jaksa pysyä menossa mukana, joutuu hakemaan sairaslomaa ja sitten saa mieleltään sairaan paperit.
En todellakaan ole ihannetyössä, ja teen tätä vain siksi, että saisin rahaa ja työkokemusta. Olen siivooja, joka käy ihmisten kodeissa huolehtimassa, että tulee siistiä. Ensi keväänä ajattelin pyrkiä yliopistoon. Sitä ennen olisi varmaan hyvä harjaannuttaa taitojaan avoimessa yliopistossa, pyrin varmaan sinne syksyn aikana.
Voisi joskus ehkä tulla siellä livessä käymään ihan vain moikkaamaan vanhoja tuttuja ja vaihtamaan kuulumiset. Pitää nyt kattoo. 🙂
Joo tervetuloa vain liveen, niitähän on nyt vaikka kenelle ja joka ilta.
Miten olisi perjantain nuorten yöchatti, nähtäisiinkö siellä?
Sie olet sellaisessa työssä mistä minä en selviintyisi vaikka kuinka olen opiskellut yliopistossa.
Joskus olen hakenut kesätöihin mökkisiivoukseen tunturikohteisiin mutta minua ei huolittu.
Moi!
Näin viestisi jo aiemmin, mutta en oikein tiennyt, mitä vastaisin.. En osaa sanoa, onko tuleva perjantai-ilta vapaa vai ei. Jos joku näistä niin sanotuista real-life -kavereistani pyytää minua jonnekin iltaa viettämään silloin, niin vietän aikaa heidän kanssaan. Mutta jos sinä iltana ei ole minulla mitään, niin tulen mielelläni! 🙂
Mitä alaa sinä olitkaan yliopistossa opiskellut?
Ai sullako on ihan oikeitakin ystäviä olemassa /joku hymiö perään mielesi mukaan.
Olen opiskellut metsäalaa ja erikoistunut mäntyyn. Koska muut puut eivät silloin kiinnostaneet. Nyt se jo alkaa olla nähty.
Oikeasti olen jo pitemmän aikaa halunnut alkaa papiksi mutta se ei nyt ole mahdollista, koska ortodoksisuus ei hyväksy naispappeja.
Siksi vähän opiskelen muinaisuskoja ja olen salaa itse itselleni muinainen pappi.
Meinasitko jotain tämänkaltaista hymiötä: 🙂 ? Niinku et oot onnellinen mun puolesta ku mulla on kavereita muuallakin ku täällä?
Opiskelet itsenäisesti muinaisia uskontoja? Mitä tarkoitat sillä, että olet itse itsellesi muinainen pappi? 😀
Hyviä uutisia: pääsen tänään Nettiyöhön! 🙂 Kyllä mua kysyttiin muuallekin, mutta päätin kerrankin viettää perjantai-illan rauhassa kotona - työpäivä oli taas hektinen, kuten aina. Pitää välillä ottaa rennommin sen sinjaan että huitelisin siellä ja täällä alituiseen 😉
Nähdään parin tunnin päästä! ^_^
Niin ja ethän pahastu vaikka laitan sinulle näin paljon näitä hymiöitä, se on niin luonnollista minulle, että tuntuisi oudolta olla laittamatta niitä, vaikka tiedänkin, ettet niistä itse paljon perusta. :p ooops, tein sen taas! hahaha
No en pahastu hymiöistä vaikka minusta nuo naamat näyttävät kaikki samalta.
Mulla on työkaveri joka laittaa joka etätyöhön hymiöitä ja mie sitten olen alkanut laittaa vastauksen, että hymiö perään mielesi mukaan. Kun en osaa valita oikeaan kuitenkaan.
Tuo mun muinaisuskontoihin tutustuminen on sellainen asia etten oikeastaan siitä enää halua täällä puhua.
Mie en sitten jaksanut olla livessä kuin sen tunnin ja senkin ajan lähes nukuin.
Kun herään aamulla aikaisin, nukkuu sitten illalla myös aikaisin.
Hyvää viikonloppua.
Harmi, ettet jaksanut olla livessä pidempään - oikeastaan tulin sinne nimenomaan siksi, että voisin nähdä pitkästä aikaa sinua 😀 Olen muuten törmännyt taas yhteen tyyppiin, jonka kanssa en meinaa tulla toimeen. Siitä tulee mieleeni sinun ja minun suhteemme täällä tukinetissä - ties vaikka minusta ja tästä uudesta riitapukarista tulisi vielä ystäviä, kuten meistäkin ajan myötä tuli (saan kai jo kutsua sinua ystäväkseni? 😉)
PS. Hymiö mielesi mukaan.
Huh kuinka vaikea kysymys, olen sitä eilistä asti miettinyt. Oispa vaan helppoa sanoa, että ollaan ystäviä. Tässä taustaa....
Minä olen mieheni tuntenut aina eli 10 vuotta. Vasta viime aikoina olen alkanut sanomaan, että se on mun paras ystäväni, sanon sen sille itsellekin.
Minulla on myös kaksi homaystävää, joiden kanssa vaellan ja suunnittelemme yhä vaikeimpia vuorten valloituksia. He oikeastaan olivat ensin veljeni ystäviä mutta vuosien jälkeen aloin heitä kutsumaan ystäviksi, koska meitä kiinnostaa samat asiat. Jos ei olisi yhteisiä asioita, en sanoisi heitä ystäviksi vaan veljen kavereiksi.
Sitten ei oikeastaan olekaan muita ystäviä, paitsi tietenkin sisko ja veljet ja heidän lapset joille olen vaan maailman paras täti, ei olla mitään ystäviä.
Minulla oli äidin kuoleman jälkeen nettiystäviä 10 vuotta, osa heistä oli äitini ystäviä ja aloin vaan heidän kanssa olemaan ystävä. Se ystävyys loppui vasta, koska he eivät tulleet tänne vaikka pyysin enkä enää jaksanut pitää omaa foorumia, koska on siinäkin hommansa.
Heitä sitten piti surra.
Sinä ja minä otettiin yhteen, välillä se vieläkin tulee mieleen mikä on hyvä asia. Kun sitten muistaa kuinka jostain sanasta tai väärinkäsityksestä voi tulla netissä riita. Hyvä oli kuitenkin, että pystyimme asiat sopimaan.
Sinä kuitenkin olit kirjoittamatta pitkän aikaa tänne. En halua miettiä mitä sulle kuuluu, jos taas häivyt pois, kuten ystävää miettisin.
Olisin vaan halunnut kirjoittaa että tietenkin ollaan ystäviä mutta en pystynyt.
Ollaanko ystäviä aina kun nähhään, esim livessä tai jossain ketjussa?
Olet sinä kyllä symppis. 🙂 En nyt itse ajatellut asiaa noin syvällisesti, kun viime viestini laitoin, kunhan vain ajattelin osoittaa kiintymykseni sinuun kutsumalla sinua ystäväkseni.
Tietenkin jos asiaa haluaa ruveta tarkemmin pohdiskelemaan, niin koskaan en voi kokea nettiystäviäni ja -kavereitani niin läheisiksi ihmisiksi kuin ystävät ja kaverit, joita näen kasvotusten. Toisen olemuksen, eleitten, ilmeitten ja äänensävyn - toisin sanoen asioiden, jotka kasvokkain tapahtuvassa viestinnässä helpottavat toisen itselle välittämän viestin sisäistämistä - näkeminen on itselleni tärkeää. Vaikken koekaan ulkoisen olemuksen olevan minulle ihmisen sisimpään verrattuna kovin merkityksellinen asia, ne ovat osa toista ihmistä, ja haluan tuntea minulle läheiset ihmiset läpikotaisin.
Toki netissä on se hyvä puoli, että ihmiset uskaltavat paljastaa sisimpänsä avoimemmin. Siitä taas seuraa se, että tiedämme monesti nettiystävistämme ja -kavereistamme monia sellaisia asioita, joita emme ehkä koskaan saa tietää niin sanotuista tosielämän ystävistämme ja kavereistamme. On oikeastaan aika sääli, että pelkäämme todellisen minämme paljastamista toisillemme niin paljon, että tarvitsemme internetin anonyymin maailman uskaltaaksemme avata sydämemme maailmalle.
Toisaalta vika ei ole pelkästään meissä itsessämme yksilöinä, vaan hyvin suurelta osin tässä maailmassa. Täällä on totuttu kulkemaan ihmisten ilmoilla yllään katukuvaan sopiva naamari, jonka rakoillessa muut naamari yllään kulkevat tyypit alkavat katsoa oudosti ja lähettävät sitten - pahimmassa tapauksessa - mielisairaalaan korjauttamaan naamarimme. Suurin osa meistä ei varmaan edes tiedosta, miten paksu naamari meillä kaikilla onkaan päällä, kun tuolla muiden kaltaistemme seassa liikumme.
Saatamme jopa katsoa itseämme peiliin naamari yllämme tajuamatta sitä itse. Emme ole usein rehellisiä toisillemme, mutta kysymys kuuluu: olemmeko rehellisiä edes itsellemme? Se on kysymys, johon voimme saada vastauksen vain ja ainoastaan omasta sisimmästämme, syvällisen itsetutkiskelun ja aitojen ajatustemme ja tunteittemme silmästä silmään kohtaamisen kautta.
Mutta vielä tuohon viestiisi palatakseni: saatan olla erossa läheisimmistäkin ystävistäni monta kuukautta ja sitten taas palata heidän luokseen, jolloin ystävyytemme jatkuu taas tavalliseen tapaan. Olen myös leikitellyt ajatuksella, että muuttaisin johonkin toiseen maahan vaikkapa vuoden ajaksi kertomatta kellekään läheiselleni määränpäätäni tai edes sitä, että ylipäätään aion lähteä ulkomaille vuodeksi. Sitten palaisin sen vuoden päästä takaisin Suomeen ja katsoisin, ketkä läheiseni sietäväisivät pärstääni vielä tällaisen katoamistempun jälkeenkin.
Sellaisista kärsivällisistä läheisistäni voisin olla varma, että he ainakin ymmärtävät minua täysin, jos jotkut tässä maailmassa. 🙂 Tosiystävyys säilyy, vaikka ystäväänsä ei näkisi pitkään, pitkään aikaan ja vaikka hän olisi kuinka kaukana.
Lämpimin terveisin
IisaMari
Moikka IisaMari! 🙂 tai hyvää yötä tai huomenta 😀
Oon miettiny että mistä se tunne tuli että oot ihana. En minä yleensä kovin nopeesti sano uusia tuttavuuksia ihanaksi. Jos totta puhutaan niin ensin pelkäsin sua kun oot semmonen "reipas" tuolla chatissa ja silleen. Mutta aika äkkiä huomasin ettet oo niitä pelottavia ihmisiä. Ja jotenkin sit olit vaan niin symppis ja ihana. Ja oot toki edelleen! Oon miettiny mutten tiiä. Oot vaan<3 Aika hurjan ihanaa että oot päässy tasapainoon ittes kans! Oot mun esimerkki ku yritän (jos jaksan) samaa 🙂