Ajattelin alkaa kirjoittaa tähän ketjuun omia ajatuksiani – vähän niin kuin maanvaiva kirjoitti omaansa. Jotenkin ihailin hänen rohkeuttaan kertoa omista ajatuksistaan avoimesti kaikille. Ehkä kaipaan juuri nyt jotain väylää, jonka kautta purkaa ajatuksiani ja tunteitani.
Lähiaikoina olen kieltänyt itseltäni tulevaisuuden ajattelemisen. Itsenäistyminen lapsuudenkodista ahdistaa niin, etten tee muuta kuin leikin olevani joku muu. Joku muu kuin se ahdistunut tyttönen, joka ajattelee tulevaa.
Välillä kyllä joudun miettimään tulevaisuuteen liittyviä asioita, ja silloin ahdistun. Varsinkin jos tekemättömiä asioita tuntuu olevan liikaa. On niin paljon kaikkea, johon kiinnittää huomionsa – mutten halua kiinnittää siihen huomiota.
Pääni sisällä on hirveä ristiriita: toisaalta haluan olla se äidin pieni tyttö, joka olen aina ollut, kun taas toisaalta haluaisin viimein kasvaa aikuiseksi. Olen kaksikymppinen, Herra Jumala! On viimein aika irrottaa ote äidistä.
Mutta miten teen sen?
Niin, minulla siis ajatukset olivat sellaisia ahdistavia, kun eri tapaamisiin meneminen jännitti, että niistä ajatuksista ja jännityksestä oli vaikea päästä eroon. Parhaiten siihen on kuitenkin toiminut tuo, että menee silti, vaikka onkin niitä ajatuksia/tunteita. Eli ei anna ajatusten tai tunteiden estää toimintaa... Ehkä vähän sama olisi, että ei anna pakkotoiminnoille tms. liian suurta valtaa elämässä, vaan tekee sitä, mitä aidosti haluaa elämässään ja elämällään tehdä... vaikka olisikin jonkinlaisia pakkotoimintoihin liittyviä haluja tai tuntemuksia. 🙂
Välillä on kehnompi olo, että sitten voisi olla taas parempi olo.
Vanki kirjoitti 13.2.2013 21:53
Minkä ikäinen oletkaan? Itse olen tosiaan kaksikymppinen ja minun on aina ollut melko helppo päästä hoitoon. Kaksi kertaa minut on nyt hoitoon ohjattu. Ehkä sitten minulla on ollut vain hyvää tuuria? Ensimmäisellä kerralla menin avohoitoon, toisella (viime marraskuussa) päädyin sairaalaan yhteispäivystyksen kautta.
(Mitä muuten tarkoittaa lyhenne atm? 😀 Mietin sitä jo aiemmin, mutten tullut kysyneeksi. Ilmeisesti jotain tyyliin "ajankohtaisella hetkellä"?)
Just täytin 21, saman ikäisiä ollaan. Asun pohjoisessa, täällä nuorisopsykiatriselle polille pääsy on hirveä rumba varsinkin kun opiskelut on päättyny. Yritin mielenterveys ja päihdepuolelta päässä lääkärille ja saada lähetettä polille mut laittoivat minut vaa johonkin elämänhallinta kurssin tapaseen keskustelu hommaan. Tuntuu et nuo "ammattilaiset" ei täällä päin oikein meinaa ottaa tosissaan ketään 🙄. Päivystyksessä sama meininki. Menen sinne seuraavan kerran ku romahdan nii enköhän pääse hoitoon.
atm = at the moment eli tälllä hetkellä 🙂.
Olen käynyt elämänhallinta kurssin ja oli joku toinenkin en muista nimeä.
En saanut siitä mitään apua. Nekin hyvät neuvot joita sain jatkoa ajatellen
psykiatrian hoitaja ja läkäri tyrmäs. Ei kuulemma kannata kaikkia neuvoja
ottaa niin kirjaimellisesti. Työkyvynarviointiin ei täältä olisi päästetty millään.
Sitten kävin psykiatrilla ja pyysin lähetettä. Hän onneksi suostui sen kirjoittaan.
Hyvä niin. Alkoi homma edetä. Seuraavaksi toimintakyvyn arvio. Tuntuu tosiaan
ettei terveyskeskuksessa oteta vakavasti. Samoin on yteispäivystys.Tuntuu
etteivät käsitä sitä pahaa oloa mikä asiakkaalla on. Ei muutako kotiin vain
ja pillereitä lisätään. Itse kaipaisin jotain terapian tyylistä. Mutta sekin vaikeaa
. En tule toimeen paikallisen sairaahoitajan kanssa. Joten olen yrittänyt pärjätä
omillani. En omista autoa joten en voi käydä edes naapuri paikkakunnalla.
Vaikka se periaatteessa mahdollista. Julkiset kuluneuvot pelottaa en uskalla
matkustaa edes linja-autossa. 😟
feelingblue: Kuulostaa hyvältä 🙂
sarrukka: Se on kyllä ikävää jos ammattilaiset eivät ota tosissaan ☹️ Hitsi vie, en osaa sanoa tähän mitään muuta.
Pahoittelen maanvaiva et niin kärkkäästi hyökkäsin kommenttias vastaan. Ystävänpäivä sai sapen kiehumaan, olin ärtyny koko hela dagen ☹️.
Mielenterveydelliset ongelmat on siitä vaikea diagnosoida ja arvioida kun ihmisestä ei välttämättä päälle päin näy eikä kuulu, et on sairas. Valitettavasti kukaan ei osaa lukea toisen ajatuksia ja ainakin itellä on paha tapa vähätellä omia ongelmiani parempina päivinä.
sarrukka: mullakaan ei noi elämänhallinta jutut oikein toimi. Stressi kyllä helpottaa kun asioitansa saa järjestettyä, ainakin vähän, mutta ei se ahdistukseen ja masennukseen auta. Oikea lääkitys ja ennen kaikkea terapia on minun mielestä itselleni ne parhaimmat vaihtoehdot.
IisaMari: toivottavasti olosi paranee nyt tulevina viikkoina. Aikamoista vuoristorataahan tää elo täällä maailmassa on. Voimia 🙂🌻!
Hei.Ystävänpäivänä oli tosi kummallinen olo.Aamulla iloinen töihin mennessä ja vein kukkiakin työkavereille ja sitten illalla,kun lähdin miesystävälle niin itketti.kun pääsin perille niin olin ihan lukossa en puhunut juuri mitään eikä miesystäväkään se oli ihan ihmeellinen juttu😐🙄 keräsin tavaroitani pois sieltä ja lähdin.Tässäkö tämä oli?vielä pitäisi hakea pois loputkin tavarat joka on vaikeaa🤔.Emme puhuneet juuri mitään.kumpikaan ei kysynyt mitä kuuluu tai mikä on?😳 eikös yleensä kuulu kysyä no mikäs nyt on tai onks jotain sattunu?Olen ennenkin ollut samanlaisessa lukkotilanteessa.No mä olen yleensä se puhuvampi puolisko.Sen takia noita eroja vissiin niin paljon tuleekin,kun ei pystytä selvittämään asioita ja puhua.Erossa sattuu aina molempiin.
Kiitos, Vanki! 🙂🌻
Propeli, varmasti tuntuu pahalta tuo ero. Olen pahoillani puolestasi. Miten siinä noin kävi? Haluatko kertoa enemmän?
Itsellä on aika paha olo nyt. Johtuneeko särkylääkkeestä, jonka otin jalkaani ajatellen vai liiasta kahvin juonnista. Huhhuh.
Tekisi mieli soittaa yhdelle miehelle, jonka tapasin osastolla. Hänellä tosin oli tuolloin alkoholiongelma ja on varmaan vieläkin, enkä siksi tiedä, onko hän minulle kovin sopivaa seuraa juuri nyt.
Hehheh, olipas järkevää. Soitin sille miehelle eilen, mut se ei päässy vastaamaan. Mutta sitten se soitti takaisin tänään. Ja oli kännissä. Päivällä.
Sanoin, että ehkä meidän ei kannata nähdä, ja sen piti olla sillekin ok, mutta myöhemmin tänään se soitti uudestaan ja oli entistä pahemmassa kunnossa. En vastannut sille, mutta sen jättämästä vastaajaviestistä kuulin.
Äh. Toivottavasti se ei soita enää. Ainakaan jos se ei saa asioitaan kuntoon. Ja mä vähän epäilen, että se ei saa. Hemmetin alkoholi! Tekee hyvistä ihmisistä luusereita.
Täytyy sanoo kyllä, että tää itsenäistyminen ei suju ihan toivotulla tavalla. Ja omapa on syyni. Kohta muutosta jo kolme kuukautta, eikä kertaakaan ole tuntunut uudella asunnolla siltä, että nauttisin siellä olosta.
Kadun sitä, että menin yhteispäivystykseen syksyllä ja päädyin sairaalaan. Kadun sitä, että muutin. Viimeisissä viidessä kuukaudessa ei oikeastaan olekaan sellaista asiaa, jota en katuisi. Että hyvin menee.
Katuminen ei muuta mitään, mutta opiksi ottaminen muuttaa. Katumisesta voi kai sanoa, että se on kuin kehon reaktio - sielun reaktio - pettymykseen?kö?
IisaMari moi.Toi alkoholi onkin just se mitä mä en halua mun elämääni enään.Lapsesta asti katsellu sitä ryyppäämistä.Ja aina onnistun bongaamaan itelleni ne miehet jotka ryyppää,enempi tai vähempi.😳.Nyt elän ihan omaa elämääni ja katselen ympärilleni🌻🙂🌻.Ihastelen kevättä,kun luonto herää.Sisustan kotia kevätkuntoon.Miks just ne miehet onkin niin ihania jotka ryyppää?no ei sillon kännissä,mut sillon kun on selvinpäin.
erakoksiko,
hyvin sanottu... Ihminen pettyy jostain tekemästään ratkaisusta seuranneeseen tilanteeseen, ja alkaa siksi katua tekemäänsä ratkaisua. Mutta mennyttä ei voi muuttaa. Vain tulevaan voi vaikuttaa. Pitäisi oppia hyväksymään mennyt ja oppia siitä jotain.
-----------------------------------------
propeli,
minun isäni on aina käyttänyt alkoholia tunteidensa käsittelyyn, minkä vuoksi minä ja sisarukseni (kaksi isoveljeä) olemme kaikki absolutisteja. Ehkä se on meiltä jonkinlainen vastaisku isäni holtitonta juomiskäyttäytymistä vastaan, jonkinlainen konkreettinen mielipiteenilmaisu. Olen kyllä kokeillut joskus vähän alkoholia, mutten ole koskaan ollut humalassa - siis en ole koskaan kokenut olleeni oikeasti alkoholin vaikutuksen alaisena sillä lailla, että juominen olisi vaikuttanut käyttäytymiseeni tai olotilaani millään tavalla.
Joskus ehkä olisi kyllä kiva kokeilla ihan huvikseen, että miltä tuntuu olla kännissä 😀
-----------------------------------------
Kävin tänään muuten verikokeissa - pelkään, että minulla on sokeritauti. Ruokavalio on ollut niin sokeri- ja rasvapainotteinen lähiaikoina... Koska en ole jalan rasitusvamman (tai mikä lie se on, en edes itse ole varma diagnoosista) vuoksi päässyt liikkumaan, en ole jaksanut välittää ruokavaliostakaan.
Se niin kutsuttu herkkulakkokin loppui siihen, kun tajusin, etten pääse liikkumaan tämän jalan takia. Olin ajatellut aloittaa mullistavan elämänmuutoksen, johon olisi kuulunut sekä liikunta- että syömistapojen muuttaminen, ja koska olen kaikki-tai-ei-mitään -ihminen, en ole jaksanut muuttaa ruokatottumuksiakaan parempaan suuntaan kun en liikuntatottumustenkaan suhteen pääse niin tekemään.
Toivoisin tosiaan, että jalka paranisi (ensin kipu oli vasemmassa jalassa, nyt oikeassa)... En odota mitään muuta niin paljon kuin sitä hetkeä, kun pääsen taas - hyvin pitkän tauon jälkeen - kunnon hikilenkille. Sitä elämäni mullistavaa tapahtumaa minun on kuitenkin todennäköisesti odotettava vielä pitkään.
Kävin verikokeissa myös testatakseni, onko hormonitoiminnassani jotain vikaa. Kuukautiseni eivät ole tulleet lähes kolmeen kuukauteen, ja se on minun kohdallani erittäin epätavallista. Luulen sen johtuvan joko psyykelääkkeistä tai siitä, että olin marraskuussa osastolle mennessäni niin laiha, että kuukautiseni saattoivat loppua sen vuoksi. Toivottavasti kyse ei ole jälkimmäisestä, sillä siinä tapauksessa kuukautiskiertoni on voinut loppua pysyvästi.
Öö... no nyt kun kirjoitin viimeisen lauseen, niin se tuntuu kovin epätodennäköiseltä - että kuukautiset olisivat loppuneet pysyvästi sen takia, että olin vähän aikaa hirvittävän laiha? Vaikeaa uskoa, en minä niin kauan laiha ollut.
Ai niin, terapeuttini ehdotti minulle kuntoutuskotia. Siellä asutaan yhdessä muiden kuntoutettavien nuorten kanssa arkipäivät, viikonloput jokainen viettää omassa kodissa. Kuulostaa mielestäni ihan hyvältä.
Moi IisaMari.Alkoholista kannattaa pysyä erossa,jos ei ole koskaan ryypännyt kännejä.Ei siitä juomisesta aiheudu muuta,kuin harmia itselle ja muille.Toivotaan,että saat jalkasi kuntoon ja pääset lenkkipolulle.Lenkkeilystä tulee niin hyvä olo jokapuolelle kehoa,varsinkin ajatus kulkee lenkkeilyn jälkeen paremmin.Minä lenkkeilin 2v sitten,kun purkasin pahaa oloani ja kyllä se auttoi siihen.Nyt on jäänyt jumpatkin väliin ja tiedän,että siitä tulee hyvä olo.Vaikuttaako sinulla suklaa mitenkään oloosi?minulle tulee ahdistava olo,kun syön makeeta ja varsinkin jos syön paljon😳.🌻🙂🌻
propeli,
en ajatellutkaan haluavani alkoholia elämääni pysyvästi. Tai ainakin osaan olla sen suhteen varovainen isäni juomiskäyttäytymistä sivusta seurattuani. Suklaata voin syödä käytännössä kerralla suuriakin määriä, mutta tiedän, ettei se ole hyväksi.
Olen ollut pian kaksi viikkoa liikkumatta kotoani mihinkään ja jalkoihin ei ole vähään aikaan koskenut. Ensi viikolla liikun pieniä matkoja kävellen ja toivon, että kipu ei palaa. Minulla on siis molempien reisien yläosassa ollut kipua kahden viimeisen kuukauden sisällä, enkä enää keksinyt muuta keinoa kuin olla pari viikkoa liikkumatta. Liikunta on aloitettava tosi pikkuhiljaa.
Päässä pyörinyt outoja ajatuksia. Pelkään ihan typeriä asioita. Toivottavasti terapia auttaa.
Mitäs sinulle nyt kuuluu, kun ei ole näkynyt chateiskaan? tai voi olla ettei vaan samaan olla satuttu.
Mökkiin ei kannata jäädä kokonaan, siitä tulee mökkihöperöksi vaan.