Olen jo kauan miettinyt otsikkoa tälle ketjulle ja nyt se valkeni.
Siis miksi aina kadun asioita?
Tällä hetkellä kadun että ylipäätään menen keskustelemaan ihmisten kanssa kun aina saan takkiin kuitenkin.
Kaksi tuntia kesäillasta tuhlaan siihen että saan turpiini henkisesti. En osannut pitää päätöstäni pysyä pois sieltä missä minua ei kaivata ja kaduttaa niin sairaasti, kirjaimellisesti.
Mitä muuta voi tehdä katumukselle kuin lyödä päätä seinään kun se ei saa aikaiseksi kuin pahemman päänsäryn? … tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta viimein taisin tajuta.
Hei erakoksiko 🙂
Käy ensi viikolla muut päivät mut ei torstai. Mut mieluummin klo. 15 jälkeen jos siulle käy.
Mie olen perjantaina, eilen ja tänään haravoinut lehtiä pihassa ja kaikki jäsenet on ihan kipeenä ja koko kroppa. Olen tään typerän taloyhtiön ilmainen renki kun ketään muuta ei kiinnosta miltä piha näyttää ja en muuta toivo kuin että saisin oman mökin missä teen itseäni varten. Se olisi ihan kivaa mut ärsyttää kun saan yksin tehdä ja sit vielä vingutaan ja valitetaan ja naapurissa nuori lapseton frouva makaa kotona kaiken päivää eikä eväänsä liikauta minkään eteen kuten ei muutkaan. No, liikuntaa on saatu. Sairaseläkeläinen tekee kun muut ei viitsi.
Mut kerro koska se lenkki kävisi sinulle erakoksiko 😉 äläkä välitä miun urputuksesta, se oli turhautuneen, väsyneen ja kipeen orjan purkaus.
Oli sitten kai virhe kirjoittaa tuonne palvelevaan nettiin. No, kävi kuten aina, takkiin tuli. Minun kuuluisi jo olla immuuni sille mutta en kai ole. Vihaan uskonnollista tuputusta 😠 ja aiemmin siellä onkin ollut ihminen joka ei sitä tuputa paitsi viimeksi. Miksi minun pitäisi kääntää toinen poski kun toiselle mätkäistään? Miksi pitäisi olla vielä ystävällisempi viholliselle? Miksi? Olen vasta opetellut sitä tervettä itsekkyyttä mitä korostetaan ja nytkö sitten pitäisi taantua ja antaa taas kohdella minua kynnysmattona ja kätkeä edelleen kaikki mielipaha sisäänsä. Se ei onnistu siitäkään syystä että sinne ei vaan enää mahdu, se on täynnä.
Sanotaan että perheelle pitäisi puhua murheistaan. Hahhaa, siitä saa vain kurjan äidin leiman kun avaa suunsa ja kertoo ettei ole hyvä olla. Ikinä, en ikinä, enää kerro mitään. En saa näyttää huonoa oloa etten huolestuttaisi. En saa olla allapäin tai olen muka vihainen TAAS. Eli siis tästälähin... hymy naamaan vaikka sielu mätänis. Tai pysytellä erossa. Olen ollut niin utopioissani että realiteetti tämän suhteen on unohtunut täysin. Häpeä mielialasairaudesta muiden ihmisten suhteen ei ole mitään siihen verraten mitä se on perheen suhteen.
Jos tätä nyt joku sattuu lukemaan niin olisiko kokemuksia siitä miten ja mitä kerrotte perheellenne masennuksestanne ja pahasta olostanne? Kaikki vastaukset olisi arvokkaita.
Nymphalis Antiopa kirjoitti 24.10.2011 15:8
Jos tätä nyt joku sattuu lukemaan niin olisiko kokemuksia siitä miten ja mitä kerrotte perheellenne masennuksestanne ja pahasta olostanne? Kaikki vastaukset olisi arvokkaita.
Mä en sellai ole kamalan paljon kertonut omista jutuista vanhemmille, tai siis masennuksesta. Ne on vaan huomannu sen ite. Ne näkee koska alan herkästi itkee ja koska en. Yleensä äiti tietää että aika auttaa, mut se myös voi laukaista pahemman olon.
Hei NA,
entä keskiviikkona klo 15 jälkeen - sopivan mittainen lenkki kaupungin kortteleissa?
Ehdotan sitä, toinen vaihtoehto voisi olla perjantai.
Kumpi sinulle käy?
=)🙂👍
Moi erakoksiko.
Sovittiin kai se perjantai. Mikä aika vaan käy mut jos klo. 15 sopii niin pidetään se. Kerro jos ei käy. Pitääkin kysyy onko sauvat lähdössä mukaan 😉
Heippa Nymphalis Antiopa
Ehdottomasti juttele väsymyksestä / masennuksesta perheellesi.
Perheesi pitäisi sinua tukea.
Minä myös kirjoitin sinulle viestin ystävien / kaverien tärkeydestä
Miten saadaan viha itsestä järkevästi ulos.
Kuin myös kun tuntuu että masentaa niin suosittelisin kyllä ammattiauttajan
luona käyntiä tai esim seurakunnassa on diakonia ja monesti minä olen papinkin
kanssa jutellut ja ne kyllä on kivoja ihmisiä.
Se olisi todella tärkeä että pystyisit puhumaan jollekkin pahasta olosta
se helpoittas elämää.
Yritä liikkua luonnossa.
Minä saan ainakin hurjasti voimaa.
Tänään aamulla olinkin koko päivän ulkotöissä laitoin routa eristyksen vesijohtoputkeen
ja nyt sitten peittelen ja tuli niin hyvä olo ulkotöistä ( oli tosi hyvä tuuri kun oli noin
60 vuotta vanha vesijohto putki joka särkyi niin nyt laitettiin loppu 200 metriä uutta
muoviputkea ennen talven tuloa )
Tässä tälläinen tyypillinen esimerkki miten tärkeitä ystävät / kaverit on perjantai iltana
noin puolenyön aikaan parhaan naapurin kanssa vedettiin uusi vesijohtoputki
lauantai aamuna kaivettiin vesijohtoputkelle oja ja illalla jo liitettiin uusi putki ja
taas vesi tuli.
Niin on upeata kun tietää että tarvitsee apua niin kaverilta voi apua pyytää.
Ja me autetaan toinen toista oli yö tai päivä.
mutta se on harmi kun asun maalla ja mikä esim onnistui 80 / 90 luvuilla
niin ei onnistu enää sillä täällä ei ole kohta enää ihmisiä ja jotka on jäljellä
niin ne on niin kiirreellisiä.
Et niin on maailma muuttunut.
Kaunista syksyä sinulle
Hei volvomies.
En voi puhua perheelleni mielialastani koska kumpikin sanoi että siitä kuuleminen ahdistaa enkä tietenkään halua että ahdistuvat. En siis voi puhua yhdellekään ihmiselle tässä maailmassa. Ammattiauttaja saa siitä palkkaa eikä se ole sama kuin joku "oikea ihminen" kuuntelisi. Ja hän on tuputtamassa vaan lisää lääkkeitä mutta haluan elää muutenkin kuin mömmöjen voimalla, jotka ei edes auta, saa vaan nupin turtumaan. Seurakunnassa tuputetaan uskontoa ja silloin kävelen huoneesta ulos.
On hyvä että sinulla riittää ystäviä ja naapuriapua ja koet siitä iloa, minulla ei ole ketään. Ei totaalisesti ketään koko maailmassa joka auttaisi. Se sattuu.
Jos jotain tarvitsen niin joko täytyy tehdä itse tai palkkaan tekijän. Se vaan on valitettava fakta.
Nyt poden kipua joka paikassa kroppaa kun eilen taas haravoin yhteistä pihaa yksin. Ei kukaan tullut osallistumaan kuten ei ikinä. Kyllähän sekin ulkoilusta käy mutta mielen saa mustaksi tieto että teen kaiken yksin.
Yksin täällä ollaan. Olkaa iloisia kellä on edes yksi ystävä. Sekin voi tosin mennä...
Hei NA.
kurjaa kuulla et koit diakonien tuputtavan uskontoa.
oon ite ns. uskovainen, ja monesti just pelkään sitä että jotenkin tuputan. Mietinkin, et parempi et sanon et mut saa heti keskeyttää jos tuntuu siltä🙂 siis jos innostun liikaa uskoni asioista🙂
oon miettinyt, että monesti sitä alkaa tuputtaa toiselle ylipäänsä asioita tai omia kiinnostuksen kohteita sillon ku itse jännittää toisen ihmisen kohtaamista-- näin on ainakin usein mun kohdalla.
mietin myös sitä, et uskohan on todellakin täysin vapaavalintaista, esimerkiksi haluaako tutustua Jeesukseen persoonana- mulle Hän on ollut tässä mielenterveysongelmissa kärsivässä arjessa parasta seuraa... ei menetä toivoa sillonkaan kun itse menetän, mitä tapahtuu aika usein...
ois mielenkiintoista kuulla Na, et mitä ylipäänsä ite ajattelet uskon jutuista, mitä uskovaisuus susta on? Uskotko et Jumala on olemassa, jos uskot ni luuletko välittääkö se meistä tai meiän kärsimyksestä?
Kaikkea hyvää sun päivään, jäi muuten mieleen se sinun terassilla makuupussissa juttu, tuli hyvä mieli. Itekkin oon joskus vaan käpertynyt ulos untuvapussiin 🙂
A
Hei NA. Perjantaina 15 maissa ja sauvat mukana=)
Voimia alkavaan viikonloppuun
🙂🌻
Heippa nymphalis antiopa
Niin olisi kyllä tärkeätä että pystyisit puhumaan asioista jollekkin
ihmiselle kun minä tiedän sen kokemuksesta että se auttaa ihmistä jaksamaan.
Mutta etsi itsellesi sellainen noheva tukihenkilö.
Niin varmasti auttaa elämässä eteenpäin ja se on totta että ne ihmiset
puhuu ihan erilailla kuin ammattiauttajat eikä tuputa mitään lääkkeitä
vaan arvostavat ihmistä sellaisena kuin ihminen on.
On sinulla minut.
Olen sinun netti ystäväsi ja minä niin toivoisin että sinulla menisi elämässä
hyvästi ja nauttisit tästä elämästä.
Yritä saada minusta voimaa sillä minussa riittää virta.
Mutta yritetään löytää sinulle aito ystävä.
Eukko opiskelee siinä sivussa kansalaisopistossa venäjää ja sieltäkin on
löytänyt uusia tuttuja.
Niin mieti itsekkin vastaavaa mutta mikä olisi sinulle sopiva juttu ???
Niin sen parhaiten tiedät sinä.
Itse minä olen kuunnellut ihmisten iloja ja suruja noin 20 vuotta ja olen nähnyt / kuullut
lähes kaiken mutta olen aina ihmisille sanonut että aina voi ja pitää tulla asioita
kertomaan eikä saa yksin jäädä ikinä se on tärkeätä.
Kaunista syksyä sinulle
Hei erakoksiko.
Mites lenkki sujui 😉 Mie kävelin tunnin osapuilleen. Sauvat oli vähän "ruosteessa" mut kyllä ne alkoi taas oppimaan rytmin 😀 Ja kävelylenkkarit oli niin pitkään olleet kaapissa että pelkäsin miten hiertää.
Viestiketjun otsikosta "MIKSI AINA KADUN?". Helpottavaa, kun näkee että muilla on samoja kokemuksia kuin itsellä!
Olen avoin luonteeltani ja pälätän ystäville ja esim siskolleni aina omat asiani liiankin luottavaisesti - ja nyt olen huomannut, että jälkikäteen tulee tosi huono fiilis, kun huomaan, ettei minua noteerata eikä murheeni liikuta asianosiaisia!
Tänä syksynä olen (depressio uusiutui taas viime keväänä ja olen aika puhki...) löytänyt MINDFULLNES -rentouttuksen ja AVAlta arkisin 10.30 NAMASTE JOOGAN - näiden myötä saan pääni tyhjennettyä ja lakkaan pyörittämästä kaikenmaailman asioita pääni sisällä. Yöunikin on parantunut suurin harppauksin!!
Joskus mietin, että olisi parasta asua ihan erakkona, pitää vaan pariin parhaaseen ystävään yhteyttä ja unohtaa suku ja muut ikävät ihmiset. Olen päättänyt VETÄÄ ITSE RAJAT kenen kanssa olen tekemisissä ja millä tasolla.
Tämä LOUKKAUKSIEN KETJU loppu nyt! En suostu olemaan ivailun ja pilkan kohde (menestyneiden suvun jäsenten silmissä...). KESKITYN OMAAN ELÄMÄÄNI!
NA hei=)
tunnin verran minäkin kiersin maisemia, mielessä kelailin mihin suuntaan missäkin kohden olisit halunnut käännyttävän.. 🙂
jokivartta kävelin kuin esittelymielessä - ajatellen että voisi olla konkreettisestikin mukava jos voisi esitellä alueen maisemia jos et ole täälläpäin koskaan liikkunut.
Ehkä joku päivä.. tunti on hyvä aika ja leppoisa vauhti myös. Joskus uudelleen=)
Momo kirjoitti 31.10.2011 7:26
Viestiketjun otsikosta "MIKSI AINA KADUN?". Helpottavaa, kun näkee että muilla on samoja kokemuksia kuin itsellä!
Olen avoin luonteeltani ja pälätän ystäville ja esim siskolleni aina omat asiani liiankin luottavaisesti - ja nyt olen huomannut, että jälkikäteen tulee tosi huono fiilis, kun huomaan, ettei minua noteerata eikä murheeni liikuta asianosiaisia!
Tänä syksynä olen (depressio uusiutui taas viime keväänä ja olen aika puhki...) löytänyt MINDFULLNES -rentouttuksen ja AVAlta arkisin 10.30 NAMASTE JOOGAN - näiden myötä saan pääni tyhjennettyä ja lakkaan pyörittämästä kaikenmaailman asioita pääni sisällä. Yöunikin on parantunut suurin harppauksin!!
Joskus mietin, että olisi parasta asua ihan erakkona, pitää vaan pariin parhaaseen ystävään yhteyttä ja unohtaa suku ja muut ikävät ihmiset. Olen päättänyt VETÄÄ ITSE RAJAT kenen kanssa olen tekemisissä ja millä tasolla.
Tämä LOUKKAUKSIEN KETJU loppu nyt! En suostu olemaan ivailun ja pilkan kohde (menestyneiden suvun jäsenten silmissä...). KESKITYN OMAAN ELÄMÄÄNI!
Momo, nuo omien voimavarojen rajat on elinehto selvittää jaksaakseen.
Voimia sulle ja tsemppiä alkavaan marraskuuhun!