Nymphalis Antiopa kirjoitti 26.9.2011 15:49

Erakoksiko, sinä tunnut olevan uskova joten voisitko kertoa mitä ajattelet siitä voiko kuolleille läheisille lähettää ajatuksia. Kuulostaa tyhmältä ajatukselta mutta minulla on ollut kaikki nämä kolme vuotta kun tätiäitini on ollut kuollut, valtava tarve saada kertoa hänelle mitä jäi sanomatta. Kesällä yritin "leikkiä telepatiaa" ja puhua taivaaseen rakkaalle tädilleni mutta en kokenut saavani siitä mitään, en edes itselle tunnetta että ajatukseni olisi voinut lentää taivaisiin. Vaikka en itse usko, niin silloin vaan tuntui lohduttavalta että olisin voinut puhua hänelle. Vai olenko sitten niin "uskomaton" että edes se ei onnistu, en edes tiedä uskonko siihen että siellä on elämää... jossain. On ollut niin vaikeaa nykyisin että tuo oli siinä ahdistustilanteessa se mikä tuli mieleen. Myös kun äitini kuoli niin menin metsään kesäiseen luontoon puhumaan hänelle. Istuin siellä ja puhuin. Vastausta en saanut ikinä...
Voi muutkin vastata mitä olette mieltä ja onko ollut samanlaisia ajatuksia.

Hei NA,
kiitos, kun kysyit vaikken taida kyetä tyhjentävästi vastaamaan kysymykseesi.
Itse ajattelen poismenneiden läheisten - menneen rajan tuolle puolen - pois tästä maailman ajan tajusta yms - mutta henkisessä maailmassa miksei jos teillä on aikoinaan olleet sellaiset väli - niin läheiset - miksei jollain lailla jotain viestiä hänen suunttansa sinun hänelle puhellessasi vaikket ääneen hänelle puhelisikaan - miksei ne menisi ns. 'eetteriin'.
Enkelit toimivat viestinviejinä, toivon, joskus rukoilenkin.
Tuonela on kristillisen käsityksen mukaan se poisnukkuneiden paikka.
Itse olen koettanut palavasti rukoilla, että olisin saanut nähdä kuolleen läheiseni vielä kerran - vastauksena aamulla herätessäni postiluukusta tipahti ystävältä kirje jossa oli läheisestäni kuva ajalta ennen hänen kuolemaansa.
Se vakautti minun haikeuttani koettaa ylittää tuo mystinen raja.
Kunnioitan niitä jotka tästä ajasta selvinneet rajan tuolle puolen, ja annan heille rauhan.
He on saaneet levon sielullensa ainakin näistä fyysisen maailman kivuista.

Kiitos vastauksesta erakoksiko. Ja kiitos kuulumisista ja onnitteluista saloka.

Anteeksi kun en ole vastannut aiemmin. Olen vaan ollut niin väsynyt ja sitten on ollut niin kauniita säitä että melkein olen asunut terassilla monta päivää. Pää on taas ihan tyhjä kaikesta vaikka kovastikin pohdiskelin siellä yksinäisyydessä kaikkea. Pitäisi kirjoittaa kaikki heti ylös kun tulee mieleen kun muisti ei ole parhaita mahdollisia.

Viime yönä näin taas painajaisia ex-työpaikasta ja katselin telkkua kun piti saada ajatukset pois tuosta unesta. Olen ollut 6 vuotta pois sieltä... silti se tulee yhä uniini 😭
Olen ollut viime aikoina hirmuisen väsynyt. Sellainen totaalinen voimattomuus ja nyt ajattelen että olenkohan oikeasti sairas, tuntuu siltä. Torstaina on lääkärille soittoaika.

Oli ihanaa istua siellä ulkona katoksen alla keinussa makuupussissa ja katsella auringon välkettä koivujen oksien takaa. Kuunnella tuulen huminaa.
Siellä tintit lentelivät seuranani ja yksi punatulkkukin piipahti. Pari muuttoauraa näin mutta en tiedä mitä lintuja. Laitoin jo lintulaudan ja palloja puuhun.
Tänään on sitten sadepäivä ja ankeaa.

Äsken luulin että täällä kummittelee kun kattolampusta varjostin tippui alas ihan itsekseen. Pikkuisen säikähdin.

NA, *hali*

Mä en sit pääse huolista millään eroon. Ihan kun olen mangeetti, joka vetää itteensä huolia ja pahaa oloa. Jos luulee että yksi asia olis reilassa, ni jo tulee kovaa vauhtia toinen asia, missä saa olla huolissaan ja vaivata päätään.

Nyt huolta aiheuttaa isän koira, joka on mullakin hoidossa ollut/on. Yritän ettiä netistä miksi sen kivekset on niin kummalliset. Toinen kives kaikonnut ja toinen n. 2-3x isompi. Tiedän ettei se ole normaali.

5 päivä syömättömyyttä alkoi. Olo on senkin näköinen. Ainut mitä tämä tekee mulle tähän asti, on että olen käynyt suihkussa useammin. Ehkä se johtuu siitä että olen pirun jäässä koko ajan ja luulen että lämmin vesi auttaa ja laittaa lämpimäksi. Voisin istua suihkussa kuinka kauan vaan.

Olen myös miettinyt, tekeekö tämä lääkitys (injektio) mulle hallaa. JOhtuuko tästä lääkkeestä se, että mahani on 3 viikkoa kuukaudessa ihan vesiripulilla. Mutta se, miten kerron lääkärille ajatukseni, onkin kysymys. Mun on kai pakko nyt seuraavalla piikillä kertoo hänelle jotenkin epäilyksiä, koska heti ku aloin saamaan (kesäkuu) tota lääkettä, meni maha huonompaan kuntoon.
Mutta sit tässä on se, että mikä lääkitys mulle sitten laitetaan? Suun kautta mulle ei ehkä voida mitään laittaa.
Onko sit enää keinona sähköhoito?

Mut koittelehan sä NA, siellä pärjätä ja jaksella... Mukavaa syyspäivää sulle.

Järkyttävää huomata että olen olemassa vain kun joku tarvitsee minua 😭 Lapsetkin huomaa olemassaoloni vain kun on jotain saamista, apua jossain asiassa tai muuta. Kun sitten itse pyydän jotain niin se on niiiin vaikeaa. Joudan pois täältä, olen vain riesa, välttämätön paha. En enää vastaa viesteihin enkä puheluihin, tosin ei he eikä muutkaan minulle soita. Katkeruus syö voimia.
Valitettavasti lääkäri ei löytänyt kokeistani mitään vakavaa sairautta 😞

Nyt se loppui. Tähän asti olen ottanut vastaan myös exäni käynnit, kaksimieliset ehdottelut, kähmimisen, fyysisen/henkisen hyväksikäytön sekä kuunnellut hänen urputustaan kuinka vaimon kanssa menee päin peetä ja itsariuhkaukset ja suostunut siihen että saa käydä silloin kun vaimo ei tiedä tai kun pääsee livahtamaan, että olen kaikille aina käytettävissä kun kenelle tulee mieleen tarvita minua mutta nyt tuli mitta täyteen. Kieltäydyn enää olemasta hänelle yhtään mitään. Niin paljon olen saanut kestää pompotusta hänen osaltaan ja lapset myös että nyt on tullut kystä kyllin ja touhu loppui kun kieltäydyin ottamaan vastaan. Tietysti saan nyt morkkiksen kun viimein sain tarpeekseni ja jos heittää veivinsä niin sittenhän olen varsinainen julmuri 😞 En suostu enää olemaan kaikkien kynnysmatto.

Nymphalis Antiopa kirjoitti 7.10.2011 10:36

Järkyttävää huomata että olen olemassa vain kun joku tarvitsee minua 😭 Lapsetkin huomaa olemassaoloni vain kun on jotain saamista, apua jossain asiassa tai muuta. Kun sitten itse pyydän jotain niin se on niiiin vaikeaa. Joudan pois täältä, olen vain riesa, välttämätön paha. En enää vastaa viesteihin enkä puheluihin, tosin ei he eikä muutkaan minulle soita. Katkeruus syö voimia.
Valitettavasti lääkäri ei löytänyt kokeistani mitään vakavaa sairautta 😞

Hei, tuon saman olen itsekin huomannut etten ole olemassa muutamille kuin vain heidän tarvitessaan jotain minulta.

Entä jos alkaisit itse huomata tarvitsevasi itseltäsi asioita?
Silloin saisit mitä tarvitset ja ilomielin annat kun itse nahoissasi tunnet sen tarpeen josta milloinkin kyse?
omaa oloanii helpotti kun aloin itse vastata omiin odotuksiin ja tarpeisiini.

"😞 En suostu enää olemaan kaikkien kynnysmatto."

Viisaita sanoja! Kannustan! 🙂👍

Hyvä NA!
on tosi hienoa että uskallat irrottautua ihmissuhteesta jossa olet tullut hyväksi käytetyksi. Silloin et enää hylkää itseäsi.
Mulle myös vaikeaa olla itselle ystävä, tai edes tutttava. Sitä täytyy vaan opetella päivittäin- myös sitä että ajattelisi itsestään parempaa, ja antaisi itselle anteeksi. katuen, eikä selkää itselleen kääntäen...

Kaikkea hyvää sulle NA, voimia ja siunausta sykyyn.

NA, mulla on ihan samanlaista, perheen sisällä, Silloin kun mua tarvitaan, mun tarvii viivana mennä auttaa vaikka keskellä yötä. Mut jollei mua tarvita, mut unohetaan kokonaan.
Jos menen sanoo et tarviin jotain isommasta kaupasta, en saa kyytiä muuta kun 100 lappusia näyttäen (kai). Jos tarviin lähi kaupasta jotain, enkä pysty ite menee, ni mut vaikka raahataan ja pakotetaan sinne.
Rahaa multa lainataan , mut ei makseta. Jos lainaan heiltä, niin mun on maksettava heti takasin.
Lapselleni olen vaan hoitaja. Silloin kun heille sopii, pitävät he lastani siellä, mutta kun heille ei sovi niin ne odottaa että olen aina 24/7 täällä kotona ottamassa tyttöäni vastaan, vaikka 5 minuutin varoitusajalla.

Kirjoitin seurakunnan palvelevaan nettiin. Toivon että siellä saa lempeää apua ja vastauksia minua piinaaviin kysymyksiin. En ole ns. uskovainen ja tuntuu oudolta pyytää apua sieltä mutta jostain sitä pitää etsiä. Jään odottamaan.

Mitä jos soittaisit esim. seurakunnan diakonille ja menisit henkilökohtaisesti käymään juttusilla. Itse tunnen yhden diakonin, ja pidän häntä erittäin lämpimänä ja ymmärtävänä henkilönä. Ei sinun tarvitse olla ns. uskovainen sitä varten, heille olet ensisijaisesti lähimmäinen vaikkei uskonasiat päällimmäisenä sulla olisikaan mielessä. Kannattaa ainakin kokeilla, koskaanhan ei tiedä mistä suunnasta apu tulee.

Kiitos Jones53 kun kirjoitit.

Olen ajatellut tuotakin eli jos menisin diakonin juttusille mutta ongelma tavallaan on se että pelkään tuputettavan uskontoa ja sitä en siedä. Voihan se olla että siellä ei niin tehtäisi ja kokeilematta ei tiedä.
Sain jo vastauksen heti eilen tuohon nettiviestiini palvelevaan nettiin. Se oli oikein hyvä vastaus jossa oli ymmärrystä ja empatiaa. Kirjoitin jo sinne uudelleen jatkoa. Tuntuu että siellä oli hyvä ja helppo kirjoittaa. Eikä siellä ainakaan tuputettu vaan kirjoitettiin uskovan ihmisen kannalta jota juuri etsinkin koska se mitä halusin keskustella liittyy uskoon.
Ei se tee ihmisestä hyvää tai huonoa että uskoo kuten ei sekään että ei usko. Hyvä voi olla kumpikin toiselle, kuten myös päinvastoin.

Kiitos kiitoksista. En oikein usko (vaikka muuten kyllä uskon...) että diakoni olisi ensimmäisenä uskonasioita tuputtamassa, eiköhän lähtökohtana ole lähimmäisen auttaminen. Toisaalta jos asiat jollain lailla uskoon (siis ei uskonnollisuuteen, se on ihan eri asia!!) liittyy niin mikäs olis parempi kanava. Tuskin minkäänlaista aivopesu-yritystä on syytä pelätä, vaikka tietty seurakunnan työntekijällä saattaa lähetymistapa olla raamatullinen, mutta mitäs pelkäämistä siinäkään on. Ota rohkeasti yhteyttä, kuten aiemmin kirjoitin, koskaan ei tiedä mistä apu tulee.

En nyt vielä ole menossa diakonin puheille. Kirjoitan tuonne palvelevaan nettiin kun tuntuu sopivan minulle.
Tulee paha mieli kun ystävyyttä ylistetään ja itsellä ei ole ketään 😞 Kun ei ole ketään niin ei tarvitse pettyä kehenkään. Itseensä voi pettyä enkä anna anteeksi itsellenikään, miten sitten muille. Aina kun tulee joku kenen kanssa juttelen niin osoittautuu ennen pitkää että hän sanoo jotain mistä tulee paha mieli. Joka paikassa huudetaan että ystävät on tärkeitä. Ei ole kun ei niitä ole eikä ostamalla saa.
Tulee mieleen laulu jossa sanotaan että kipu korvaa ystävää, niin se on minulla.

NA, onnistuisko ensi viikolla joku pvä se mitä sompailtiin 1/11 ksi?