Voi ei. Tiedän täsmälleen tuon tunteen. Tuntuu, että oikein imee epäonnistumisia puoleensa. Tuntuu, ettei missään ole mitään järkeä, koska kaikki menee pieleen kuitenkin. Kun tarpeeksi pahalta tuntuu, on paras yrittää keskittyä ihan perusasioihin. Fokusoida hetkeen tässä ja nyt. Yrittää jotenkin löytää joku pienikin helpotus vaikka jostain tekemisestä. Meinasin ensin sanoa, että mukavasta, mutta sehän on mahdottomuus. Jos tuntuu tarpeeksi pahalta, ei mukavaa tekemistä olekaan, koska mikään ei tunnu mukavalta tai edes tyydyttävältä. Tekeminen vain siirtää edes hetkeksi huomion pois murheista. Ei siitä tekemisestä tarvitse olla edes mitään hyötyä. Siis konkreettista hyötyä. Kunhan tekee jotain. Mua auttaa joskus sekin, että otan päivälläkin ketipinorin ja menen nukkumaan. Väsyneenä murheet voimistuvat. Ja murheitahan riittää. Ei ne murehtimalla lopu. Aina tulee uutta juuri, kun luulee jostain selvinneensä.

Olen tässä viettänyt päivää jatkuvassa epätoivossa ja kotona kaatosateessa. Lohduttaa vähän kuunnella musiikkia. Lauri Ylösen New World on soinut monta kertaa. Ihanaa jytkytystä ja tykkään Laurin persoonallisesta tunnistettavasta äänestä. Toinen mikä on soinut on Sarah Brightmanin levy Symphony Live in Vienna. Upeampaa naisääntä saa etsiä ja mukana pari hienoa miesartistia duettona. Yleensä en halua haukkua mitään artistia koska se on mielestäni tosi tyhmää siksi että joku voi tykätä mutta Antti Tuiskua en voi sietää, täysin persoonaton ääni ja voisi luulla että joku nainen laulaa. Ja kun avaan Radio Novan niin taatusti se soi.
Nightwishkin soi usein meillä. Mieluummin ylipäätään kuuntelen ulkomaisia artisteja, paitsi muutama kotimainen ihan iskelmäartisti noiden edellämainittujen lisäksi.
Menenkin tästä biisien pariin jos edes vähän helpottaisi.

Musiikki on jees 🙂🌻

Tänään tulee kuluneeksi 10v. WTC:n iskusta. Kuinka te muistatte tänään tuota tragediaa?

Voi NA, kumpa voisin jotenkin auttaa...

Mulle on viikon iskenyt ajatus, ihan ihmeellinen. Ajatus siitä että en enää näe seuraavaa syntymäpäivää tai tytön pyöreitä vuosipäiviä ensi vuonna.
Ajatukset käyvät kuolemassa. Eilen pyörin sängyssä 4 tuntia ja näin kuvia isän hautajaisissa, siitä missä me istuttiin ja siitä että mulle ja äitille tuli riita tyttöni hoidosta. Näin kuvia omasta kuolemastani ja siitä miten elämä jatkuu sen jälkeen.

Olen ollut huonommassa kunnossa nyt. en ole pystynyt syömään kun viikon. Ehhkä tämä on saanut ajatukseni kuolemasta. Ja tämä kaikki laittaa ahdistamaan suuresti.

Minä muistan WTC-tragedian aina siitä, että se on myös mieheni syntymäpäivä. Mutta juuri tuon vuoden 2001 päivän muistan, että näin telkkarista kuvaa tapahtumasta. En ollut uskoa. Tuntui mahdottomalta, että noin kauheaa voi edes tapahtua. Telkkarista tuli aiheesta juttua melkein koko ajan ja pidin telkkaria päällä. Tuntui pelottavalta, että joku voi tehdä tuollaista, tappaa tuhansia ihmisiä täysin tunteettomasti. Samalla tuntui turvalliselta asua Suomessa. Silloin ei vielä tiedetty, että Norjassa tulee tapahtumaan myös. Ja se on jo sentään aika lähellä. Minusta hirmuteot ovat pelottavia. Kauheaa ajatella, että ihminen kykenee tekemään noin julmia tekoja. Ja jotkut jopa kehuskella sillä, montako sai tapettua. Järkyttää ihmisen julmuus ja välinpitämättömyys.

Mua ei WTC juttu kamalasti ole koskettanut. Siskonpoika syntyi muutama päivä sitä ennen ja näin tietää koska se on. Muuten ei.
Onhan se harmillista että siinä kuoli niin moni ihminen ja moni lapsi jäi orvoksi kai.

Anteeksi jos kuulostan kylmältä, ei ole tarkoitus.

PS. miten jakselet NA?

Hei repukka ja saloka.

Minusta tuo WTC oli aivan kamalaa. Tulin just töistä ja poika oli katsomassa telkusta uutisia just silloin. Tuntui mahdottomalta että jotain tuollaista katastrofia voi tapahtua. Siinä meni niin valtavasti viattomia uhreja 😞 En muista suruliputettiinko silloin... toivottavasti, koska minusta on väärin että jotain Norjaa pidetään tärkeämpänä kuin jotain muuta vastaavaa. Koko ajan maailmassa kuolee viattomia sivullisia kun joku saa päähänsä tappaa ja sitä en sulata että joku menee toisen edelle. Noihin joihinkin sitäpaitsi voi antaa apua jos on varaa ja haluaa. Tuossa WTC:n iskussa oli vielä kyse ihan suunnitellusta terrorismista.
Maailma on julma. Ihan noin yleisesti. Ajatellaan lopulta vain omaa parastaan vähät siitä miltä tuntuu muista.
Et varmaan ole tunteeton saloka, kaikki eivät vaan voi tuntea samoin. Ja sinä olit tosi nuori silloin niin ei kai sitä voi muistaa niin.

Olen murheen syövereissä taas. Olen juossut pankeissa kysymässä lainaa että pääsisin tästä pois mutta aika huonosti eläkeläinen saa sitä. Nyt vielä odotan mitä maksaa mökki jos sellaisen saisin. Haluan pois tästä vaan.
Lääkärissä kävin tuon ikuisen räkimisen vuoksi ja keuhko/poskiontelokuvassa. On laboratorioon aika ja sitten soittoaika lääkärille. Voihan se olla että se on menoa mutta so what...

Voi itku miten masentavaa voi syksy olla. Kaikki kuolee, lehdet tippuu jatkuvasti puista, on märkää ja haisee tunkkaiselle. Pitäisi korjata kesäkukat pois mutta voimat ei riitä siihen. Eikä ole motivaatiota. Jos olen keväällä elossa niin en varmaan enää laita koko kesäkukkia ☹️ Vettä tulee jatkuvasti taivaalta ja sitä tulee valtoimenaan myös silmistä. Kaikki on turhaa.
Tuntuu ettei minulle tule kevättä.
Minulla ei ole edes asiaa mihinkään porukkaan joten viisaimmin teen kun pysyn pois. Voi kun oppisi. Minä en kuulu mihinkään.
Minulla ei myöskään ole mitään mitä odotan joten miksi olen olemassa.
Mikä tekisi elämästä elämisen arvoisen.
Jos myisi asunnon pois ja muuttaisi johonkin missä saa olla vain yksin, ihan yksin, ei ketään kilometrien säteellä ja ympärillä vain hiljaisuus. Ei ketään pahoittamassa mieltä. Ehkä vielä teen sen ja häviän.

Mietin tässä että kun ihminen on oikein masentunut ja huonossa kunnossa niin ei jaksa pitää yhteyttä mutta taas kun on hyvässä kunnossa niin toinen, aiemmin tuttu ihminen, jää unohduksiin kun tärkeämmät asiat menee edelle ☹️ Näin on käynyt minulle, tai johtuuhan se siitäkin ettei minusta kukaan halua tietää muutenkaan, noiden kurssituttujeni kohdalla. Eipä se yhteydenpito ollut aktiivista ennenkään mutta...

Kuinka rumaa onkaan ulkona kun maa on täynnä pudonneita lehtiä ja jokapuolella on siivotonta ja kuolevaa...

moi

En mä sua ole unhottanu 🌻🙂🌻

Syksy on osittain ihanaa aikaa ja osittain masentavaa. Lehtien putoaminen on välillä kaunista, tulee maahan erinvärisiä värejä. Pääsee sytyttää kynttilän /kynttilöitä parvekkeelle, kohta saa laittaa valotkin palamaan sinne.
Mutta silti syksy on surullista ja masentavaa. Ympärillä liikkuu kipeitä ihmisiä jotka tartuttavat erinlaisia ilkeitä pöpöjä ympärille, on märkää ja likaista joka puolella, On säkkipimeetä. ja jne...

Nymphalis Antiopa kirjoitti 21.9.2011 17:14

Voi itku miten masentavaa voi syksy olla. Kaikki kuolee, lehdet tippuu jatkuvasti puista, on märkää ja haisee tunkkaiselle. Pitäisi korjata kesäkukat pois mutta voimat ei riitä siihen. Eikä ole motivaatiota. Jos olen keväällä elossa niin en varmaan enää laita koko kesäkukkia ☹️ Vettä tulee jatkuvasti taivaalta ja sitä tulee valtoimenaan myös silmistä. Kaikki on turhaa.
Tuntuu ettei minulle tule kevättä.
Minulla ei ole edes asiaa mihinkään porukkaan joten viisaimmin teen kun pysyn pois. Voi kun oppisi. Minä en kuulu mihinkään.
Minulla ei myöskään ole mitään mitä odotan joten miksi olen olemassa.
Mikä tekisi elämästä elämisen arvoisen.
Jos myisi asunnon pois ja muuttaisi johonkin missä saa olla vain yksin, ihan yksin, ei ketään kilometrien säteellä ja ympärillä vain hiljaisuus. Ei ketään pahoittamassa mieltä. Ehkä vielä teen sen ja häviän.

Voi NA!

Niiiiiin tuttuja ajatuksia!
varsinkin tuo kohta - muuttaisin johonkin missä saa olla vaan yksin - ja ei ketään ympärillä pahoittamassa mieltä.

Sinun seuraava viesti olikin jo jonkin verran valoisampi, mutta syksy on tällainen: saa meidät katsomaan näin asioita kuin kirjoitit.

Haluan jakaa tuota orpouden tunnetta - syvää yksin elämisen juurettoman sävyiseltä vaikuttavaa oloa mikä välittyy sanoistasi.

Minäkin olen ollut siellä, samoissa sameissa vesissä.
Sinäkin voit vielä - aika näyttää milloin -
löytää iloa ihan juuri siltä paikalta jossa elämäsi asioita katsot ja mietiskelet.
Sinullakin tulee aika jossa kuin pääset kuin ulkopäin katsomaan tuohon oloon. Eli uuteen olotilaan, jossa koet ympärilläsi ja sisälläsi - varsinkin sisälläsi sisältöä.

Minun usko on heikkoa, mutta minulla onkin vain se määrä sitä mikä sitä on.
enempää en ole saanut - näinkään paljoa en ole rohjennut pyytää mitä elämä on apua tänä syksynä antanut -
minua kantaa minun usko, sinua se mistä sinä saat itseen lisää luottamusta ja voimaa.
Taikajuomapata, josta aina silloin tällöin saan oman osan, on Psalmin 50 luvun jakeen 15, takana.
Näin kännykkäaikaa eläessä sitä jotkut sanovat Jumalan puhelinnroksi.

Iloa syksyysi Nymphalis Antiopa!

Hei saloka ja erakoksiko.

Voi että olen kipeä kun aamulla erehdyin painepesurilla pesemään oven edessä olevan asfalttikäytävän 🤕🤕 Se oli aivan sammaloitunut niin ajattelin että saisin sen siistiksi. siistiä tuli kyllä mutta nyt on oikea puoli niskasta krampissa ja otin kaksi särkylääkettäkin kun en kestänyt. Ei auta sekään ja muutenkin on ihan tapettu olo. Ei siis tarvitse enempää kun kunto on tosi huono ja pienimmästäkin tekemisestä tulen kipeeksi. Mitenhän haravoimaan pystyy... En ole nukkunut viikkotolkulla kunnolla ja siksikin olen ihan poikki. Kaikki ajatukset vaan pyörii päässä, kaikkia asioita pitäisi hoitaa mutta voimat ei riitä eikä mistään saa kiinni.

Eilen oli synttärit... lapset onnitteli mutta eipä juuri kukaan muu. Serkkukin "ehti" vasta aamulla soittamaan ja siitäkin sain pahan mielen kun sain vaan niitä iänikuisia tyhmiä neuvoja että "kyllä se siitä..." En kyllä ymmärrä mitä onnea siinä on kun ihminen vanhenee.

Pitää mennä tästä terassille potemaan vaikka sielläkin on jo niin kylmä ettei viitsisi olla.

Erakoksiko, sinä tunnut olevan uskova joten voisitko kertoa mitä ajattelet siitä voiko kuolleille läheisille lähettää ajatuksia. Kuulostaa tyhmältä ajatukselta mutta minulla on ollut kaikki nämä kolme vuotta kun tätiäitini on ollut kuollut, valtava tarve saada kertoa hänelle mitä jäi sanomatta. Kesällä yritin "leikkiä telepatiaa" ja puhua taivaaseen rakkaalle tädilleni mutta en kokenut saavani siitä mitään, en edes itselle tunnetta että ajatukseni olisi voinut lentää taivaisiin. Vaikka en itse usko, niin silloin vaan tuntui lohduttavalta että olisin voinut puhua hänelle. Vai olenko sitten niin "uskomaton" että edes se ei onnistu, en edes tiedä uskonko siihen että siellä on elämää... jossain. On ollut niin vaikeaa nykyisin että tuo oli siinä ahdistustilanteessa se mikä tuli mieleen. Myös kun äitini kuoli niin menin metsään kesäiseen luontoon puhumaan hänelle. Istuin siellä ja puhuin. Vastausta en saanut ikinä...
Voi muutkin vastata mitä olette mieltä ja onko ollut samanlaisia ajatuksia.

NA, Myöhästyneet super onnittelut 🙂🎂

Ootko kokeillut lämmintä siihen niskaan? lämmin suihku tai kääre? Mulla menee välillä olkapää kipeeksi (kuulemma vissiin jänne alkaa hankamaan) ja siihen auttaa lämpö välillä. Tai ainakin se auttaa mua rauhottuu.

AUTS... nyt alko vetää päästä niin penteleesti.

Ulkona on kylmentynyt ihan älyttömän nopeesti, tai sit mä olen vaan ollu hidas. Lehet putoilee ja iltaisin saa laittaa kynttilöitä parvekkeelle palamaan. Eilen sain sätkyn, ku alkoi palaneelta haisee. En sit löytänyt täältä siihen syytä, ja mihinkään ei tullu paloautoo, mut se haju oli tosiaan sellainen että nyt joku roihuu ja makeesti.

Mun vanhemmat lähti ostaa tytölle sade/tuulen kestävää pukuu. Yks kaupassa on tarjous menossa ja he meni kattoo, vieläkö siellä niit on. On sit tytölläkin kivempaa mennä ulkona, kun on vettä hylkäävä puku päällä.

Viikonloppuna tiskasin kaikki tiskini ja pitäisi tässä siivota tä kämppä, mut kun ei sitä ajatusta ole mistä aloittaa. Langat pyörii jaloissa ja puikot pitkin sohvaa ja saa pelätä koska istuu niiden päällä. Mut kaipa se tässä menee, ku ei valita.

Torstaina on taas kokeilu, miten käy kurssin kanssa. Halu olisi niin mennä, mut pelko että joudun lähtee sieltä sit taas pois on niin iso. Onneksi se loppuu joulukuun alussa jo, mut haluis sitä tosiaan käydä siellä.