J88 kirjoitti 15.6.2011 21:33

Ja tuosta, että löydän vielä jonkun, niin eipä sekään hirveästi kiinnosta. Jos ei ole kuin yksi nainen itselleni, niin on aivan sama vaikka ei olisi ketään. Kyllä parempaan pitäisi ihmisen pystyä. Juuri nimenomaan siitä pitäisi päästä eroon, että olisi vain se yksi jossain. Miksi jollain miehellä saattaa olla vaikka sata naista elämänsä aikana, ja jollain vain yksi? Juuri tuo on se homman nimi.

Ja miksi pitäisi olla monta naista, niin jos sen yhden sitten vaikka sattuu löytämään vaikka 50 vuotiaana, niin aika monta asiaa on mennyt jo ohi. Tai sitten ehkä vanhainkodissa löytää jonkun. Siinäkin on jo monta asiaa mennyt ohi.

Miksi jollain miehellä saattaa vaikka joka viikonloppu olla eri nainen kainalossa, kun jollain ei ole koskaan ketään? Miksi naiset kiinnostuvat jostain tietystä miehestä sata kertaa enemmän kuin jostain toisesta? Miksi jollain miehellä on varaa valita parhaat päältä ja toinen ei saa naisilta kontaktia juuri ikinä? Miksi joidenkin miesten täytyy tyytyä juuri siihen yhteen, kun toisella niitä naisia riittää? Miksi suuri osa naisista pitää jotain tiettyä miestä komeana ja fiksuna, mutta jotain toista miestä ei juuri lainkaan? Miksi joku mies saa runsaasti aloitteita, huomiota, yms. naisilta, mutta toisenlainen mies ei yhtään?

Siinä olisi aika monta hyvää kysymystä. Eli miksi minun täytyy olla se henkilö, joka ei niitä naisia saa ja toisenlainen mies taas saa melkein ihan kenet vain?

Vielä kerran sorrun vastaamaan, vaikka tämä on varmaan pelleilyä koko ketju.
Elikkä vastauksen miksi-kysymyksiisi olet antanut jo monta kertaa: geeneistä se johtuu. Armeijakaverillasi on mahtavat geenit, toisilla ne ovat mitä ovat. Kun ei mitään ole tehtävissä, miksi jankuttaa asiasta?

J88 et saa sen vuoksi sitä ensimmäistäkään naista, koska

Ajattelet että olet niin surkea ja huono ja häpeät sen vuoksi itseäsi.. VIha ja katkeruus suojaa sinua häpeän tunteelta. Häpeä on tunteista sietämättömin.. Kun et päästä ketään lähelle, et joudu paljastamaan omaa surkeuttasi kenellekään naiselle. Sinä itse karkoitat ihan jokaisen naisen ympäriltäsi..

Tuo sun katkeruus on ase jolla tulitat jokaisen lähelle tulevan ihmisen ja naisen. näin pysyt yksinäisenä ja sehän onkin turvallista, koska silloin ei kukaan pääse haavoittamaan..

Jos haluat naisen , laske suojamuurejasi ja lakkaa ampumasta lähestyviä ihmisiä.. Epäilen kyllä, että saattaa olla lähes mahdoton tehtävä sinulle..

Itse ainakin tiedän ja olen nähnyt sata, ellei tuhatmäärin, sellaisia ihmisiä ja naisia, jotka kiinnostavat paljon. Siis elämäni aikana vaikka kuinka ja paljon. Tilanne on kuitenkin se, että nuo ihmiset eivät ole olleet itsestäni kiinnostunut juurikaan.

Eli olen päässyt aina niihin nössöporukoihin mukaan, kun ketkään muut eivät ole huolineet. Sama sitten naisten kanssa. Suurin piirtein joka päivä näkee itseä kiinnostavan naisen ja se on aika paljon se. Kuitenkaan noista naisista ei kukaan ole ottanut minkäänlaista kontaktia koskaan. Aina on ollut jotain juuri 18 vuotta täyttänyt, tai joku työtön, alkoholisti, jne. Sellainen, joka ei todellakaan kiinnosta itseäni.

Kyse ei siis ole siitä, että rima olisi jotenkin liian korkealla. Itse olen kohta 23, niin mielestäni ei ole rima liian korkealla, jos juuri 18 vuotta täyttänyt tyttö ei kiinnosta. Tai sitten vuotta nuorempi, joka ei ole peruskoulun jälkeen ollut koskaan töissä tai opiskellut. Ei vain itseäni kiinnosta tuollaiset ihmiset. Eihän tälläkään palstalla kukaan seurustelisi ihan kenen tahansa kanssa.

Ongelma onkin juuri siinä, vähänkin fiksummat ihmiset eivät halua minua porukkaansa tai eivät edes halua kaveriksi. Sitten olen joutunut vain tyytymään esim. paras kaverini on tällä hetkellä työtön ja kouluttamaton pilvenpolttaja, jolla on huumetaustaakin alla. Alkoholiakin menee vaikka kuinka ja paljon ihan arkipäivisinkin. Itseäni ei vain jaksaisi kiinnostaa tuollainen kaverisuhde. Sitten on juurikin sitä nössöä kaveripiiriä, joita kaikki muut haukkuvat. Eivät tee mitään, eivät harrasta mitään, eivät ole mistään kiinnostuneita, jne. Tuollaiseen porukkaan olen päässyt, mutta ei itseäni kiinnosta tuollaiset piirit.

Sitten jos en halua tuollaisissa piireissä pyöriä, niin sitten joudun olemaan yksin.

Eli mistään riman korkeudesta ei ole kyse, koska eihän tälläkään palstalla kukaan henkilö olisi kaveri ihan kenen tahansa kanssa. Siis ihan kenen tahansa kanssa.

Ja jos itse näen joka päivä kiinnostavan naisen, niin silloin rima ei voi olla liian korkea. Tietysti noissa kiinnostavissa naisissa ei ole ollut yhtään ujoa, rumaa, jne. naista. Toisilla on varaa valita seuransa, itse taas joudun tyytymään johonkin.

Olen ollut futisporukassa, kuntosaliporukassa, opiskelijaelämässä, työelämässä, armeijassa, jne. Yhtään kaveria ei ole jäänyt elämääni. Ei yhtään. Vaikka noissa on ollut mukana melkein satamäärin sellaisia ihmisiä, joiden seura kiinnostaisi, mutta minun seurani taas ei kiinnosta heitä.

Ei kukaan ihminen halua minkälaista seuraa vaan. En minäkään halua. Eli mistään riman korkeudesta ei ole kysymys. Tai sitten vain haen vääränlaista seuraa, mutta onko liikaa vaadittu, että olisin halunnut intistä jotain kavereita? Tai opiskeluelämästä jotain pysyvää seuraa? Näköjään on todellakin liikaa vaadittu. Ehkä sitten työelämässä, armeijassa, opiskeluelämässä, futisporukassa, kuntosaliporukassa, salibandyporukassa, jne. on ollut aina täysin vääriä henkilöitä itselleni, mutta en kyllä keksi, minkälainen seura olisi sitten itselleni sopiva, jos kerran mistään ei sellaista tunnu löytyvän? Varsinkin sellaista seuraa, josta itse myös olisin kiinnostunut, eikä aina joka kerta pelkkää tyytymistä, kun muutkaan eivät huoli.

J88 mietitkö koskaan mitä kirjottelet. AVAA NE SILMÄS JA KATO ITTEES VAIKKA PEILISTÄ!! mieti näitä asioita. Saako kouluttamaton tyhmä tunari tärkeän kirurgin hommia vaikka kuinka haluaisi, luojan kiitos ei!

Ruma, hyljeksitty, masentunut ihminen ei tule ikinä saamaan, mitään hänestä poikkeavaa, jos haluat naisen tai edes kavereita sinun täytyy karsia kriteerejä. (ja kyllä uskon että olet ruma ja ahdistunut kun olet kertonut sen abaout noin 100 kertaa täällä.)

Jos ne rumat ja hyljeksityt ei kelpaa niin ei sitten elä yksin, moni elää yksin ilman naista ja hyvin ovat pärjänneet.

HERÄÄÄ J88 TÄMÄ ELÄMÄ EI OLE MITÄÄN RUUSUILLA TANSSIMISTA JA TASAARVOA EI TODELLAKAAN, HERÄÄJO!

Eihän elämä mitään ruusuilla tanssimista olekkaan ja harvoin mitään tasa-arvoa onkaan, mutta olisi edes joku tolkku sentään.

Tiedän kyllä sen, että itselläni ei juuri valinnanvaraa ole. Siihen on tyydyttävä. Harva oikeasti haluaa ketään hyljeksittyä kaverikseen tai kumppanikseen, muuta kuin toinen hyljeksitty. Tiedän myöskin sen, että omilta kaverisuhteilta tai naissuhteilta ei paljoa kannata odottaa.

Tänäänkin tullut taas esiin moneen kertaan se oma osaamattomuus. Läpi oman elämän minä olen ollut joka porukassa se, kenen asioiden oppimisessa menee eniten aikaa. Suurin osa ihmisistä lopulta kyllästyy siihen, kun en vain opi asioita. Se päättelykyky, hahmotuskyky, ongelmanratkaisukyky, jne. ovat todella heikossa jamassa. Se on nähty opiskeluelämässä, armeijassa, kaikessa työelämässä, jne. Kun se kehitys on jäänyt jälkeen siellä lapsuudessa, niin nyt aikuisena on todella paljon vaikeuksia lähes kaikessa tekemisessä. Yksinkertaistenkin asioiden hoitaminen on itselleni todella hankalaa.

Tuo asia on ollut siis läpi elämän ja joka paikassa. On sitten ollut perehdyttämistä erilaisiin työtehtäviin, autokoulua, jalkapallon pelaamista, kädentaitoja, jne. Kaikessa olen joutunut todella koviin vaikeuksiin, koska tuo kehitys on jäänyt vain jälkeen. Sitten ihmiset lopulta turhautuvat, on sitten kyse ollut juuri työtehtäviin perehdyttämistä, autokoulun opettajia, eri palvelupisteiden virkailijoita, jne. Minä olen aina se, jolle joudutaan asiat selittämään enemmän kuin kädestä pitäen, koska juuri mitään pohjaa ei ole asioiden tekemiselle.

Asioita voi aina harjoitella, mutta kun kyse on lapsuuden kehittymisestä, missä ne kaikki tärkeät asiat ovat jääneet vaikka kuinka ja paljon jälkeen. Siinä missä koko se muu porukka osaa itselle vieraatkin asiat edes tietyssä aikarajassa, jne, niin minä olen aina se, ketä on jäänyt jälkeen. Aina ja kaikkialla. Moni kun aloittaa autokoulun, niin suurin osa nyt selviää siitä suht kunnialla. Itse jouduin käymään älyttömän määrän lisätunteja, inssin kolme kertaa, jne. Itse olin koko suuren porukan viimeinen.

Työtehtäviin perehdytettiin ihan lisätuntien avulla, mutta siltikään en niitä vain hallinnut. Sain lisätunteja enemmän kuin kukaan muu ja siltikään ei homma onnistunut. Armeijassa aina viimeinen, joka asiassa ja joka kerta. Asioiden hallitseminen ei vain onnistunut, koko muu porukka oli aina edellä.

Nuo ovat vain muutamia esimerkkejä. Eihän kukaan osaa uusia asioita heti, mutta itselläni kestää noiden asioiden opettelu ja hallitseminen normaalia pidempään. Edelleenkään en esimerkiksi hallitse autolla ajamista, saati mopoa tai skootteria edes. En vain hallitse, liian monta asiaa kerralla. Armeijasta sain joukon huonoimmat paperit, koska en kyennyt selviytymään mistään kunnolla aina jäljessä. Töissä työnantaja oli aika vittuuntunut, kun en millään meinannut saada trukkilupaa. Kaikki muut olivat saaneet aikapäiviä sitten, itse jouduin käymään samaa hommaa monta päivää ja kouluttajakin alkoi jo hermostumaan, kun en vain hallinnut asioita.

Harrastesarjan futiskaverit joutuvat koko ajan ohjaamaan minua, kun en osaa hahmottaa peliä millään tasolla, koska hahmotuskyky puuttuu. En mitenkään tiedä, mitä pitäisi tehdä ja miten ja missä, en hahmota peliä, en pelaajia, en mitään ymmärrä pelaamisesta.

Ja kuten sanoin, tuossa on vain ihan muutama esimerkki, siitä mitä tasoa edustan. Lopulta ne ihmiset vain kaikkoavat ympäriltä, ei kukaan halua riesakseen tällaista urpoa, joka ei edes perusasioita hallitse.

Heissan,

Onko sinulle annettu joku diagnoosi lapsena/nyt? Mielenkiintoista olisi tietää? Eräällä tutullani on murrosikäinen poika, jolla on oppimis,hahmottamis yms. vaikeuksia. Hänellä on useampi diagnoosi, en vain muista nimiä. Luulisin että oikean diagnoosin löydyttyä elämä helpottuisi, ja ehkä jollain lääkkeillä voisi helpottaa asioita?

Mitään diagnoosia en ole saanut, enkä kyllä hakenutkaan. Vaan kaikki johtuu siitä, että 12 vuotiaaksi asti asuin äitini kanssa kahdestaan. Oikein mitään muita ihmisuhteita ei ollut, asuimme tiiviisti yhdessä kuin kaksi vanhaa mummoa. Kouluakaan en aina niin käynyt, mitään liikuntaa en koskaan harrastanut, mitään muita mielenkiinnon kohteita ei ollut kuin elokuvien katselu, jne. Mitään en siis oikeastaan tehnyt tai päässyt tekemään.

Senpä takia tuo päättelykyky, hahmotuskyky, ongelmanratkaisukyky, fyysiset ominaisuudet, jne. ovat jääneet todella pahasti jälkeen. Kun kuitenkin oleellista on, mitä ihminen on lapsuudessa tehnyt. Monia asioita voi vielä harjoitella aikuisiässäkin, kuten itse, mutta sitten se on tämän näköistä. Noiden asioiden puute on kyllä aika monesta lähteestä jo todettu.

Kun ikinä ei lapsena mitään tehnyt, niin se kostautuu nyt aikuisiässä, kun jotain pitäisi tehdä. Olen koko elämäni kärsinyt noiden asioiden suuresta puutteesta kaikessa tekemisessä.

Sen tiedän, että lapsuuden aikana kehittyvät juuri nuo hahmotuskyky, päättelykyky, ongelmanratkaisukyky, fyysiset ominaisuudet, jne. Niitä pystyy tietenkin aikuisenakin kehittämään, mutta se oleellinen pohja rakennetaan silloin lapsuudessa. Kehityksen puutteesta on siis kyse. Ja jokainen varmasti täälläkin ymmärtää, kuinka paljon lapsuuden kehitys vaikuttaa aikuisuuteen.

Ja vielä noista ihmissuhteista, niin olin kavereideni (samanlaisten nörttikavereiden kanssa kuin minä itse) kanssa ravintolassa, jossa ei paljoa porukkaa ollut. Ainoat mieshenkilöt, jotka paikalla olivat, olimme me. Sitten siihen istui kaksi naisihmistä, kun ei ketään muitakaan mieshenkilöitä ollut paikalla. Olivat toiselta paikkakunnalta. Siinä sitten toinen naisista, joka oli pari vuotta itseäni vanhempi, alkoi kertomaan kaikenlaisia juttuja (oli fiksu kuin mikä) ja kaikki nörttikaverini olivat aivan hiljaa. Nainen vain yritti saada porukkaa hieman miesmäistymään, naisella selkeästi oli oikeasti sitä asennetta.

Tuolla naisella oli selkeästi munaa enemmän kuin meissä pikkupojissa yhteensä. Oli kaunis, fiksu, puhelias, jne. Syy siihen, miksi tuo nainen kiinnosti, oli juuri nuo syyt. Haluan itselleni naisen, jolla on oikeasti sitä asennetta, koska haluan, että myös itselläni olisi sitä samaa. Sitä ei itselläni ole millään lailla, mutta kyse onkin siitä, mitä haluan.

Samalla tuo fiksuus tekee aina vaikutuksen, koska haluan olla fiksu ihan yhtä lailla. Naisellinen nainen vetoaa itseeni aina ja joka kerta, koska itsekkin haluan olla miehinen mies. Ongelmana tässä onkin se, että tuollainen nainen ei vain halua kaltaistani urpoa, koska on ihan erilainen. Ei hän arvosta pikkupoikamaisuutta, osaamattomuutta, tyhmyyttä, jne. En arvosta minäkään, ihan samalla lailla.

Eikä kyse ollut mistään koppavuudesta tai ylimielisyydestä, vaan siitä, että nainen oli voimakastahtoinen, suoraselkäinen, kaunis, fiksu, jne. nainen, joka nyt vähän halusi näpäyttää meitä ääliöitä. En itse vain jaksaisi olla tuollaisessa porukassa, kukaan heistä ei saa yhtään mitään aikaan, ovat nyhveröitä, eivät harrasta tai tee mitään, jne. Mutta kuulun tuohon porukkaan, se on se porukka, mikä on minua varten. Olen sen tyylinen ihminen, ettei parempaa kannata edes vaatia.

Samassa ravintolassa oli myöskin samainen naishenkilö, ketä yritti pyytää kanssaan ravintolaan aiemmin, jne. Peruskoulun jälkeen ei töitä ole viitsinyt tehdä, ei kouluja käydä yhtään, ei harrasta mitään, päässä ei liiku yhtään mitään järkevää, alkoholia vain menee, jne. Ei minua kiinnosta tuollainen, vaikka olisikin sopiva juuri minulle.

Moi,

Sen verran voin kokemuksesta sanoa että joskus aikoinaan ei tunnettu oppimis ym häiriöitä vaan muksuja pidettiin tyhminä häirikköinä ja heidät sullottiin tarkkailuluokalle. Tunnen erään jolla on aika paha lukihäiriö ollut lapsesta asti ja häntä pidettiin hieman yksinkertaisena. Mielestäni nykyään asiaan suhtaudutaan paljon paremmin ja myös aikuiset saavat ns.lastentauteihin hoitoa (yksi esimerkki ADHD). Pitäisitkö mahdottomana ajatuksena että menisit lääkäriin puhumaan ongelmastasi? Tässä yhteiskunnassa ei saisi jättää ketään vaille tarvittavaa hoitoa. Toivotan sinulle hyvää jatkoa!

Moi, murehtimalla et kehitä itseäsi, jos haluat olla "enemmän" joudut tekemään asian eteen töitä.
Mulla on myös samanlaisia tuntemuksia, en siis yritä lannistaa/haukkua.

Ongelma pitkän tähtäimen suunnitelmissa on, että "maalin" saavuttaminen tuntuu mahdottoman kaukaiselta.
Itselläni toimii juttu näin; mietin jonkin asian jonka haluaisin muuttuvan, mietin kuinka sen saavutan ja sitten vaalin/nautiskelen siitä minkälaista elämäni TULEE olemaan, kun tuon tavoitteen saavutan... Loppupeleissä, sillä saavutanko tavoitteeni ei ole edes merkitystä(toki siihen pitää uskoa), "matka-aika" tavoitteeseen oli mukava! 🙂

Minullekin tuli mieleen keskittymishäiriöt, kuten ADD ja ADHD. On niitä muitakin vastaavia. Suosittelen puhumaan asiasta lääkärin kanssa, niin voivat lähettää sinut psykologisiin testeihin. En usko vahingon tapahtuneen siitä syystä, että asustelit niin kauan äitisi kanssa, joskin se voi olla yksi vaikuttavista tekijöistä.

Nimenomaan tuo äidin kanssa asuminen kahdestaan kuin kaksi vanhaa mummoa vaikuttaa vaikka kuinka ja paljon. Kun ikinä ei tee mitään, ei ole muita ihmisuhteita juurikaan, ei harrasta minkäänlaista liikuntaa, ei ikinä joudu käyttämään päätään, jne. niin kyllähän se kehitykseen vaikuttaa vaikka kuinka ja paljon. Kun kuitenkin kaikki tuollaiset kyvyt kehittyvät nimenomaan lapsuudessa.

Sitten aikuisena se näkyy, kun jotain pitäisi tehdä. Kun pitäisi esim. oikeasti käyttää sitä päätään, tehdä päätöksiä, ajatella omilla aivoilla, jne. niin aika vaikeaa se on, kun sitä ei lapsena ole ikinä tehnyt, eikä täten ole päässyt kehittymään.

Sitä ei monikaan tällä palstalla ymmärrä, miten paljon tuollainen eläminen vaikuttaa ihan oikeasti. Kun se kehitys, mikä pitäisi tapahtua siihen 12 vuotiaaksi asti, jää täysin puolitiehen, niin se kyllä näkyy. Lapsuudessa nimenomaan kehittyvät kaikki ominaisuudet merkittävästi. Ja kun se vaihe menee ohi, niin silloin vain on vaikeaa.

Esim. kun ajattelee vaikka liikuntaa. Kun lapsi aloittaa liikunnan esim. 3-vuotiaana ja jatkaa sitä aikuisikään asti, niin tällaisilla henkilöillä on erittäin merkittävä etu sellaiseen henkilöön nähden, ketä aloittaa liikunnan vaikka 22-vuotiaana. Lapsen fyysiset ominaisuudet kehittyvät kaikista eniten nimenomaan lapsena ja silloin nimenomaan lapsen pitäisi harrastaa liikuntaa, se on se tärkein vaihe. Kun sitä ei tapahdu, niin sitä pohjaa ei ikinä saavuta. Se onnistuu vain ja ainoastaan lapsena.

Samoin myös lapsen älylliset ominaisuudet kehittyvät kaikista eniten lapsena. Ongelmanratkaisukyky, päättelykyky, hahmotuskyky, jne. Jos lapsena ei ikinä (siis omalla kohdallani ikinä) joudu noita asioita käyttämään, niin eivät ne kehitykkään. Tärkein vaihe siis noiden asioiden kehittymiselle.

Esim. nuo asiat näkyvät sitten aikuisuudessa. Itselleni on turha väittää yhtään mitään muuta, kun se on itselleni ihan ammatti-ihmisten toimesta todettu. Ja nuo kaikki ovat ihan yleisiä faktoja nuo kehittymiset.

Mikään ammattiapu, tms. on siis ihan turhaa. Sitä menetettyä kehittymisvaihetta en enää saa takaisin. Ei mikään ammattiapu tuota kehitystä tuo takaisin. Ja se on itselleni oleellista. Lääkkeillä saattaisi johonkin sairauteen saada parannusta, mutta ei niin missään nimessä niin paljoa, kuin haluaisin. En siis todellakaan aio panostaa sellaiseen.

Armeijakaveriani pidetään yleisesti komeana, fiksuna, aikuismaisena, haluttuna, miehekkäänä, jne. miehenä. Mitkään lääkkeet, mikään terapiapaska, tms. eivät tee itsestäni samanlaista. Vaikka kuinka hakisin ammattiapua, niin se ei tee itsestäni millään muotoa samanlaista kuin tuosta miehestä. Ja se on se oleellisin asia.

Tuolla eräs kirjoittaja sanoikin, että ei tämä ole tasa-arvoa. Toiset ovat parempia kuin toiset, toiset ovat kymmenen kertaa halutumpia miehiä kuin toiset. Jos on ruma, tyhmä ja hyljeksitty, niin eipä silloin hirveämmin ketään toisentyyppistä seuraa saa. Itseäni vain ahdistaa se, miten esim. tuo armeijakaverini on täysin erilainen kuin minä. Ja sitä kautta myös ihmisten suhtautuminen on täysin erilaista. Häntä pidetään yleisesti todella fiksuna, minua taas yleisesti todella tyhmänä. Häntä pidetään yleisesti naisten silmissä todella komeana, minua taas rumana.

Häntä pidetään todella miehekkäänä, itseäni taas pikkupoikana. Noihin asioihin vaikuttavat sekä ulkoinen olemus, että se sisäinen olemus. Hänellä on miehekäs ääni, miehekkäät kasvonpiirteet, hän on pitkä, jne. Itse en ole mitään noista. Häntä kohtaan löytyy ihmisiltä aina kunnioitusta, koska hänellä on luontaisia johtajantaitoja, itselläni taas ei ole mitään vastaavaa.

Hän vetää ihmisiä ja sitä kautta naisia puoleensa kuin magneetti. Jo pelkkä ulkoinen olemus kiinnostaa ihmisiä.

Toista se on sitten tällaisella tyhmällä urpolla. Armeijakaverini kertoikin monta kertaa palveluksen aikana, että kaikki on jouduttu syöttään, juottaan ja naittaan. Nimenomaan näin. Sitähän tuo on ollutkin.

Yritän auttaa sinut tajuamaan tämän mailman kulkua, haluaisin että sinä pohtisit itsellesi hyvän vastauksen.. Haluan että tekeydyt joksikin muuksi ihmiseksi ja vastaat itsellesi J88 tänne foorumille. Yritä keksiä joku vastaus mikä voisi oikeasti teidän kaltaisille ihmisille olla hyvä. 🙂

Olen lukenut ihmisen psykologiaan yliopistossa ja me teimme erinlaisia harjoituksia ja tämä oli yksi niistä. Toivottavasti kokeilet tätä. Olisi myös mukava jos tekisit vastauksen tänne foorumeille, niin muut samankaltaiset voisivat käydä lukemassa sen.

Minä toivon ja varmasti koko foorumin väki toivoo että saat vielä elämän niin sanotusti rattaille. Ja pystyt vielä sitomaan uusia suhteita ja ottamaan vastaan uusia haasteita.

Iloisia uutisia: väitteesi lapsuuden peruuttamattomasta vaikutuksesta henkiseen ja fyysiseen kehitykseen eivät pidä paikkaansa, ja pahat pelkosi ovaat aiheettomia.

On todistettu, että aivot kehittyvät koko ihmisen eliniän, vielä vanhuudessakin. YLE Areenalla on nähtävänä mielenkiintoinen dokumentti aiheesta: Itseohjautuvat aivot.
http://areena.yle.fi/video/1308151455810
Elämäsi ei siis ole menetetty, vaikka lapsuutesi mielestäsi oli huono ja virikkeetön. Ihminen voi kehittyä ja oppia hamaan vanhuuteen asti.

Äidin kanssa asuminen kahdestaan melkein ilman monia ulkopuolisia kontaktejakaan ei todistetusti pilaa lapsen elämää. Sattuu tässä olemaan hyvin lähellä (yksinäisten äitien poikiahan on maailma väärällään) vastaava tapaus, eikä kyseisen pojan elämä mennyt pilalle, päinvastoin hän menestyi erittäin hyvin. Liikuntaa kyseinen poika ei lapsena harrastanut lainkaan. Kuitenkin hän kehittyi fyysisesti normaaliksi, lihakset eivät surkastuneet eikä mikään ole estänyt häntä harrastamasta liikuntaa aikuisena - urheilu ei tosin kuulu hänen harrastuksiinsa.

Jo kirjoituksesi todistavat, että olet älykäs henkilö, joten on turhaa väittää olevansa tyhmä tai jälkeenjäänyt. En ole asiantuntija, mutta vaikutat pikemminkin masentuneelta.

J88 kirjoitti 22.6.2011 11:38
Nimenomaan tuo äidin kanssa asuminen kahdestaan kuin kaksi vanhaa mummoa vaikuttaa vaikka kuinka ja paljon. Kun ikinä ei tee mitään, ei ole muita ihmisuhteita juurikaan, ei harrasta minkäänlaista liikuntaa, ei ikinä joudu käyttämään päätään, jne. niin kyllähän se kehitykseen vaikuttaa vaikka kuinka ja paljon. Kun kuitenkin kaikki tuollaiset kyvyt kehittyvät nimenomaan lapsuudessa.
Sitten aikuisena se näkyy, kun jotain pitäisi tehdä. Kun pitäisi esim. oikeasti käyttää sitä päätään, tehdä päätöksiä, ajatella omilla aivoilla, jne. niin aika vaikeaa se on, kun sitä ei lapsena ole ikinä tehnyt, eikä täten ole päässyt kehittymään.
Sitä ei monikaan tällä palstalla ymmärrä, miten paljon tuollainen eläminen vaikuttaa ihan oikeasti. Kun se kehitys, mikä pitäisi tapahtua siihen 12 vuotiaaksi asti, jää täysin puolitiehen, niin se kyllä näkyy. Lapsuudessa nimenomaan kehittyvät kaikki ominaisuudet merkittävästi. Ja kun se vaihe menee ohi, niin silloin vain on vaikeaa.
Esim. kun ajattelee vaikka liikuntaa. Kun lapsi aloittaa liikunnan esim. 3-vuotiaana ja jatkaa sitä aikuisikään asti, niin tällaisilla henkilöillä on erittäin merkittävä etu sellaiseen henkilöön nähden, ketä aloittaa liikunnan vaikka 22-vuotiaana. Lapsen fyysiset ominaisuudet kehittyvät kaikista eniten nimenomaan lapsena ja silloin nimenomaan lapsen pitäisi harrastaa liikuntaa, se on se tärkein vaihe. Kun sitä ei tapahdu, niin sitä pohjaa ei ikinä saavuta. Se onnistuu vain ja ainoastaan lapsena.
Samoin myös lapsen älylliset ominaisuudet kehittyvät kaikista eniten lapsena. Ongelmanratkaisukyky, päättelykyky, hahmotuskyky, jne. Jos lapsena ei ikinä (siis omalla kohdallani ikinä) joudu noita asioita käyttämään, niin eivät ne kehitykkään. Tärkein vaihe siis noiden asioiden kehittymiselle.
...

On tietenkin totta, että ihminenhän kehittyy koko ajan, mutta itse tarkoitin nimenomaan sitä pohjaa, mikä luodaan lapsena. Esim. liikunnassa se tärkein vaihe on se lapsuus, jolloin lapsi kehittyy fyysisesti kaikkein eniten. Silloin lapsen pitäisi nimenomaan harrastaa liikuntaa. Silloin luodaan se pohja.

Kun nyt sitten 22-vuotiaana alkaa harrastaa liikuntaa, niin tilanne on täysin eri kuin olisi aloittanut esim. 5-vuotiaana. Kun lapsena on aloittanut, niin sitä pohjaa on oppia nopeammin uusia urheilulajeja kuin myöhemmin aloittanut. Se liikunnallisuus on siellä pohjana. Eihän tuo ole estänyt minua harrastamasta liikuntaa, mutta se vain ei ole enää mielekästä, koska tuota pohjaa, mikä luodaan lapsuudessa ei ole. Se vaikutus vain on todella suuri ja sitä voidaan kysyä ihan keneltä tahansa liikunnan parissa työskenneeltä.

22-vuotiaana aloittava henkilö ei ikinä tule saamaan kiinni henkilöä, joka on aloittanut liikunnan ja urheilun 5-vuotiaana. Se vaikutus ei ole millään muotoa enää samanlainen. Liikunta vain edistää lapsen fyysistä kehitystä todella paljon.

Totta kai aivot kehittyvät koko ajan, mutta se suurin vaihe tapahtuu silloin lapsuudessa. Silloin luodaan sitä pohjaa. Totta kai ne kehittyvät aikuisenakin, oleellinen kysymys onkin, että kuinka paljon ja mille tasolle? Kyllähän lapsesta asti normaalisti kehittynyt henkilö omistaa paljon paremman hahmotuskyvyn, ongelmanratkaisukyvyn, päättelykyvyn, jne. kuin vasta 22-vuotiaana aloittanut. Selväähän se on, että mitä nuorempana on aloittanut, niin sitä paremmaksi ajan kanssa tulee.

Sitä lapsuuden pohjaa ei voi luoda missään muualla kuin lapsuudessa. Paljon pystyy tekemään aikuisenakin, mutta sitä kehittymishommaa pitäisi tapahtua paljon myös lapsuudessa. Tiettyyn pisteeseen asti voin vielä kehittyä, oleellista onkin, että mihin asti? Lapsuudessa on lähtenyt jo sen verran oleellista pois. Mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut, mutta sitä tärkeää pohjaa ei enää saa takaisin, ja se on tässäkin tapauksessa se oleellisin asia.

Olenhan minäkin nyt saanut ajokortin, ollut työelämässä, pelannut jalkapalloa, käynyt kuntosalilla, jne. ja saanutkin kehitystä aikaan. Mutta se, että millä hinnalla ja onko siinä ollut itselleni yhtään mitään hauskaa. Oleellista on se, että kuinka paljon helpommin ja paremmin nuokin asiat olisi pystynyt suorittamaan, jos se lapsuuden pohja olisi kunnossa.

Fakta esim. on se tuossa kuntosalilla käymisessä, kun siitä täällä puhuttiin, että se, mitä on lapsena tehnyt, vaikuttaa todella paljon tuloksiin. Vaikka 5-vuotiaasta asti liikuntaa ja urheilua harrastanut on saavuttanut jo 22-vuotiaaksi asti sellaisen pohjan, jolla tuloksia saa paljon enemmän. Lihaksisto on kehittynyt, fyysisyys on kehittynyt, elimistö on kehittynyt, muut lajit edesauttaneet kehitystä, jne. Sillä vain on todella paljon merkitystä ja tätäkin voidaan kysyä ihan keneltä tahansa liikunnan parissa olleelta. Siitä on niin paljon etua.

Nyt kun sitten itse aloitan liikunnan 22-vuotiaana, niin tilanne on täysin eri. Sitä pohjaa ei ole, eikä sitä enää voi rakentaakkaan, koska se onnistuu vain ja ainoastaan lapsena. Omalla kohdallani ei ole ollut mikään nautinto harrastaa kuntosalia enää. Itse jouduin tekemään parin vuoden työn että sain edes 80 kiloa ylös, moni lapsesta asti liikuntaa harrastanut nostaa tuon ylös ihan ilman mitään treeniä. Ja tässä tulee se ero.

Kun tilanne voisi olla paljon parempikin. Ja kyse on nimenomaan siitä, mitä itse haluan olla. Miten itse haluaisin treenata, minkälainen haluaisin itse olla porukassa, siis minä itse. Ainoa vaan, että se ei enää tässä vaiheessa onnistu.

No tuolla asenteella se taso jäänee suht alhaiseksi, se on ainakin todettava. Enkä itsekään urheilua mitenkää harrastanu lapsena, mut silti uskoisin et mulle vois tulla oikein hyvä kunto jos niin haluaisin.

Mutta masentunu sä taidat olla, ja siihen kannattaa apua hakea. Nostelin tuon aiemmankin ketjusi "ylihuolehtivainen äiti" vai miten se menikään. Siinä jankkaat aivan samoten kuin nyt tässä. Jatkat samaa vankkumatonta linjaasi. Siitä tuli se 19 sivua, jos tämä ketju sinne yltää niin samaa jankkaat loppusivuillakin. Me emme sinua voi auttaa kun et apua halua mitenkään ottaa vastaankaan vaan jankutat samoista asioista ja tyrmäät kaikki vaihtoehdot. Hanki sitä ammattilaisapua, oikeasti. Se voisi tehdä ihan hyvää ja saattaisit päästä elämässäsi ja katkeruuden käsittelemisessä eteenpäin.