Miehisyys/Alfauros

Miehisyys/Alfauros

Käyttäjä J88 aloittanut aikaan 04.06.2011 klo 20:31 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä J88 kirjoittanut 04.06.2011 klo 20:31

Olen tälle palstalle ennenkin kirjoitellut erilaisista asioista liittyen naisasioihin, miehisyyteen, jne.

Eli olen edelleen 22-vuotias ja tilanne on paljon pahempi kuin se aikoinaan oli. Kirjoitin silloin siitä, ettei minulla ollut naisystävää, koska en ole naisten mieleen. Edelleenkään ei ole samasta syystä. Minulta puuttuu fiksuutta, älykkyyttä, ulkonäköä, jne. Ja kun niitä ei ole, niin ei löydy kuin samankaltaisia naisia, joista en ole millään muotoa kiinnostunut.

Nuo seikat eivät ole vain omia päätelmiäni, vaan ihan yleisellä tasolla tullut ihmisten suusta, mielipiteistä, suhtautumisista, jne. Koulussa, ammattikoulussa, töissä, armeijassa, kaveri ja tuttavapiirissä, jne. Eli ei mitään omia kuvitelmia. Olen noita asioita itsekkin jo pitkään miettinyt ja viimeisen vuoden aikana on selkiytynyt monia asioita. Päättelemiskykyni, hahmotuskykyni, jne. ovat aika heikkoja ja siitä johtuukin esim. se, etten kykene huolehtimaan itsestäni tai tavaroistani kunnolla.

Sitten tulee eräs itselleni todella kova ja ahdistava asia, joka on inttikaverini. Hän on pitkä, naisten mielestä todella komea ja fiksu, varakas, aikuinen ja miehinen mies, tyylikäs, jne. Kaikkea sitä mitä naiset arvostavat miehessä. Ja senpä takia tällä miehellä niitä naisia riittää vaikka muille jakaisi. Hän on siis todellinen alfauros. Hänellä on ihmissuhteita äärimmäisen paljon, hän on ikäisekseen todella kypsä aikuinen (senpä takia myös vanhemmatkin naiset ovat kiinnostuneita tästä miehestä), hän osaa tehdä ja korjata kaikenlaista, jne. En oikeastaan koskaan ole nähnyt tuollaista henkilöä.

Itseäni masentaa, ahdistaa ja tuo todella kovaa kateutta ja katkeruutta se, että hän saa olla tuollainen ja itselläni on vaikka minkälaisia puutteita. Totta kai hänelläkin on omat vikansa, mutta olemme kuitenkin täysin erilaisia. Olen jo pitkään kadehtinut hänen elämäänsä ja olen siitä katkera, koska olen itse joutunut kestämään kaikenlaista paskaa.

Naiset eivät ole kiinnostuneita, koska fiksuudessa ja ulkonäössä on puutteita. Olen todella lapsenkasvoinen. Sanotaan että ulkonäöllä ei pärjää, jos ei ole pään sisällä myös jotain. Mutta entäs sitten jos mies on sekä todella komea että todella fiksu? Päälle varakkuus, pituus, miehisyys, jne. Itselläni on äärettömän vähän miehisiä ominaisuuksia tähän mieheen verrattuna ja se näkyy ihan kaikessa. Myös siinä ulkonäössä.

Harvat naiset pitävät mistään pikkupojan ulkonäön omaavasta miehestä, jolla on vielä huono hahmotuskyky päättelykyky, joutuu jatkuviin vaikeuksiin tyhmyytensä takia, eli ei omaa sitä fiksuuttakaan, ei ole miehinen, jne.

Kun tuota miestä katsoo, niin ei todellakaan ole epäselvää, miksi niitä kauniita ja fiksuja naisia riittää vaikka kuinka paljon. Naiset vain kuolaavat tämän miehen perään. 30-vuotiaatkin ovat tämän miehen seurassa kuin sulaa vahaa. Eli ei katso ikää.

Onhan se selvää, että kun tuollainen mies tulee naisten näköpiiriin, niin kiinnostus alkaa heti. Olen nähnyt tuon omin silmin. Silloin kaltaiseni paska ei ole mitään tämän miehen rinnalla.

Omalla kohdallani saattaisin saada naisen, joka on kaltaiseni. Ei omaa ulkonäköä, ei ole fiksu, on sellainen syrjitty hylkiömäinen nainen, jota ei miehet liiemmin huoli. Tämä mies taas saa niitä laatunaisia vaikka kuinka ja paljon. Tämä mies saa niitä naisia, joita itsekkin haluaisin.

Itse olen todella katkera ja kateellinen siitä, että itse olen joutunut tällaiseen heikkoon asemaan ja toiset pääsee tekemään suurinpiirtein mitä vain.

Turha on myöskään sanoa, että esim. ulkonäköä voisi niin paljoa parantaa. Ei voi. Kasvonpiirteet ovat ne mitkä ovat, ja ne miehiset ominaisuudet ovat synnynnäisiä. Joku on joskus ehdottanut jotain tyylikkäitä vaatteita, mutta eihän se niin mene. Ne vaatteet vain täydentävät sitä kokonaisuutta, ja kun tämäkin mies laittaa niitä tyylikkäitä vaatteita päälle, niin hän näyttää naisten silmissä entistäkin komeammalta, kun omaa ulkonäköä ja karismaa jo muutenkin.

Vaikka kuinka yrittäisin parantaa eri juttuja, niin en koskaan pääse sille alfaurosasteelle. Ikinä minusta ei tule niin fiksua, komeaa, pitkää, naisten haluttua miestä, kuin hänestä.

Olen asunut äitini kanssa kahdestaan 12-vuotiaaksi asti ilman oikeastaan mitään muuta ihmissuhdetta. Kuin kaksi vanhaa mummoa. Se kehitys on jäänyt omalla kohdallani niin paljon jälkeen muista. Ikinä en tule pääsemään sille tasolle kuin haluan, koska se edellyttää synnynnäisiä ominaisuuksia, joita itselläni ei ole.

Miksi minulla ei ole samoja mahdollisuuksia kuin hänellä? Miksi en voisi olla hänen kaltaisensa? Hän on minua vuoden nuorempi ja vie oman ikäisiäänkin 100-0 lähes kaikessa. Kokemusta on naisistakin enemmän kuin oli omalla inttijoukkueella yhteensä. Haluan samanlaiseksi itse, haluan samat mahdollisuudet. Haluan pois tästä omasta huonoudestani kokonaan.

Käyttäjä J88 kirjoittanut 28.08.2011 klo 21:20

Siitä juuri puhuinkin, että se ulkoinen että sisäinen puoli pitäisi olla kunnossa, jotta olisi haluttu. Ja luonne tietenkin.

Mutta itselläni kun ulkoinen puoli ei ole kunnossa, eikä sitä fiksuuttakaan ole paljoakaan, niin itselleni on ihan sama, millainen se sisäinen puoli on. Siitä jää aina jotain puuttumaan.

Mutta kuten sanoitkin, niin onneksi on niitä komeita ja samalla myös fiksuja alfauroksia, koska itse en ikinä sellainen tule olemaan. Kyllähän minäkin haluan olla yhtä lailla rakastettu kuin hekin, mutta en ikinä kykene samaan.

Se yksi nainen saa sitten vain kävellä ohitse. Nuo komeat ja fiksut alfat olisivat joka tapauksessa kuitenkin parempia miehiä kuin minä. Minä ainakin tiedän paljon parempia miehiä hänelle kuin mitä itse ikinä tulen olemaan.

Käyttäjä azulita kirjoittanut 29.08.2011 klo 10:34

hei
tämä on aika mielenkiintoinen keskustelu.
itse voin vaan sanoa naisena, että ennen minua kiehtoivat ns.pahat pojat, kovaa ääntä itsestään pitävät, aina kaikkien keskipisteenä olevat, pullistelevat rantaleijonat 😀
mielestäni he olivat tosi miehekkäitä ja sellaisia kuin minun mieheni PITÄISI olla.

niin...
mutta kuinkas kävikään. suhteet kaatuivat toistensa jälkeen, oli luottamuspulaa, narsismia, pettämistä, aliarvioimista, ei ollut keskustelutaitoa näillä miehillä, ei ollut empatiaa...
en silti yleistä, että kaikki miehet ovat samanlaisia 🙂 minulle vaan sattui tällaisia kohdalleni.

mutta...
huomasin, että nyt tavattuani rauhallisen ja hiljaisen miehen, olen onnellinen. siis onnellinen, koska hänen elämän arvonsa ovat kohdillaan, hän on komea sisältä ja ulkoa, hän osaa nähdä elämän positiiviset asiat ja nauttia niistä. minusta kaikkein kiinnostavinta miehessä on keskustelutaito, oli se sitten vaikka säästä 🙂 ja se, että osaa ottaa muut huomioon.
itse en usko, että kaikki naiset haluavat jonkun adoniksen jolla älykkyysosamäärä hipoo huippuaan. mielestäni, jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista. ei ole yhtä tiettyä mallia, jolla määritellään älykäs tai komea.

se, miten itse tunnet itsesi vaikuttaa paljon siihen miten muut näkevät sinut. hyvä lause onkin, "tee joka päivä onnelliseksi ainakin yksi ihminen -vaikka se olisi sinä itse!"
Kaikkein parasta on aloittaa ITSESTÄÄN. ei voi rakastaa taikka antaa rakkautta, jollei rakasta itseään ensin. jokainen meistä painii epävarmuuden kanssa, minäkin, mutta kun ikää tulee niin alkaa maailmakin näyttää erilaiselta 🙂 ei kannata enää keskittyä siihen mitä muut ajattelevat taikka tekevät. kyse on valinnoista ja SINUN ELÄMÄSTÄSI.

kaikkea hyvää 🙂

Käyttäjä J88 kirjoittanut 29.08.2011 klo 15:54

Tuo kertomani mies ei todellakaan ole mikään kovaa ääntä itsestään pitävä, paha poika tai pullisteleva rantaleijona eikä mikään adonis, ei todellakaan.

Hänellä nimenomaan on keskustelutaitoa, ei petä, eikä aliarvioi, vaan ottaa naisensa ja muutkin ihmiset aina hyvin huomioon, osaa ja haluaa auttaa muita, jne. Eli nuo kaikki jutut, joista kerroit.

Mutta siihen päälle hän on komea, fiksu, aikuismainen, miehekäs, tulee hyvin toimeen lasten kanssa, varakas, miehekkään pitkä, jne. Eli kaikkea sitä mitä naiset pitävät arvossaan ja mistä naiset pitävät.

Pointti onkin siinä, että toiset vain syntyvät tuollaisiksi. Tietysti tuossakin on täytynyt myöskin panostaa paljon eri asioihin, mutta paljon on saanut myöskin syntymässään.

Kyseessä ei siis ole mikään keksitty juttu, vaan tuo kaveri vaan on tuollainen. Omistaa myöskin ne sinun arvostamasi asiat ja päälle vielä kaikkea muuta. Onko siis ihme että hänestä ollaan koko ajan kiinnostuneita?

Tietenkin tuossa on henkilö, jonkalainen haluaisin itse olla.

Kyllähän hänkin osaa kunnioittaa itseään, eli ei mitään ihmeellistä. Mutta sen päälle hänellä on vielä kaikkea muuta. Vaikka kuinka kunnioittaisin itseäni, niin en muutu tuollaiseksi henkilöksi. Ei se ole ikinä ratkaise kaikkea, vaikka se toki tärkeä juttu onkin.

Käyttäjä J88 kirjoittanut 03.09.2011 klo 17:01

"Sinä näet ja arvostat näin. Monen täällä keskustelijan on vaikea tajuta, miksi olet itsellesi tuollaisen henkisen ansan asettanut, kun vaihtoehtona vosi olla tyydyttävä ja tasapainoinen ihmissuhde."

Tuota olen miettinyt, mutta eipä se välttämättä läheskään noin mene. Kyllä ainakin itse tiedän paljon parempia mieskumppanivaihtoehtoja kuin mitä itse tulen ikinä olemaan. Jos joskus olisin parisuhteessa, niin ei se tarkoita sitä, että olisin hänelle muka se paras mies. Eihän hän välttämättä ole edes nähnyt sitä parempaa miestä.

Ja tiedän, hän on minut valinnut ja tykkää ehkä elää kanssani, on onnellinen, jne. Mutta tuolla jossain on aivan varmasti paljon parempi mies hänelle, jonka kanssa hän tykkäisi elää enemmän, olisi onnellisempi, jne. Hän ei sitä vain tiedosta.

Itselleni olisi ehkä helpompaa, kun tajuaisin, etten ole niin hyvä, kuin eräät tuntemani mieshenkilöt. Ja etten voi saavuttaa niitä asioita, mitä he. Ja etten ikinä voikkaan yltää siihen, mihin he. En voi vain saavuttaa kaikkea mitä he voivat. Toiset vain kykenevät saamaan enemmän kuin toiset, toiset ovat parempia kuin toiset, jne.

Mutta itse vain olen äärimmäisen kateellinen esim. tuolle armeijakaverilleni, joka on kaikessa tuollaisessa minua edellä. Eipä häntä turhaan pidetä minään ihanne ja unelmamiehenä, joista naiset pitävät. Poikkeuksia toki on, mutta kuitenkin se kokonaiskuva on se, mikä ratkaisee.

Se, että joku nainen kiinnostuisi minusta, ei tarkoita sitä, etteikö hän kiinnostuisi jostain toisesta enemmän. En siis kykene olemaan yhtä hyvä ja suosittu kuin hän. Vaikka hän kiinnostuisi minusta, niin hän ei ole nähnyt vielä sitä toista, kenen kanssa hän viihtyisi vielä paremmin.

Itse asiassa hahmotan sen todellisuuden erittäin hyvin, tiedän ihan selkeästi, mihin minusta ei ole. Ja tiedostan sen, että monet muut siihen kykenevät. Kaikki miehet eivät voi olla yhtä fiksuja, komeita, aikuismaisia, miehekkäitä, varakkaita, karismaattisia, jne. Aina löytyy niitä, jotka ovat noita kaikkia vähemmän kuin toiset.

Monet naiset kehuvat jonkun miehen aikuismaisuutta, miehisyyttä, fiksuutta, komeutta, jne. mutta joidenkin kohdalla noita ei mainita ikinä. Kaikki eivät voi olla yhtä tavoiteltuja. Kaikki miehet eivät voi olla yhtä miehekkäitä, kaikki eivät voi olla yhtä aikuismaisia, kaikki eivät voi olla yhtä fiksuja, jne. Kaikki miehet eivät voi olla naisten keskuudessa yhtä tavoiteltuja.

Tuo armeijakaverini on 100 kertaa tavoiteltumpi mies kuin minä, koska hänellä on paaaaaaljon enemmän niitä juttuja, joita naiset pitävät arvossa. Komeutta, fiksuutta, miehisyyttä, varakkuutta, aikuismaisuutta, karismaa, jne. Paaaaaaljon enemmän. Joten myöskin hänestä ollaan erittäin kiinnostuneita. Minä jään aina sen varjoon, koska en yksinkertaisesti kykene samaan. En vain kykene olemaan yhtä puoleensavetävä ja tavoiteltu kuin hän.

Hänellä on myös niitä teidän muidnekin nimimerkkien arvostamia piirteitä ja niiden lisäksi vielä monia, monia, monia muitakin juttuja. Ottaa naisen hyvin huomioon, tulee toimeen lasten kanssa, on erittäin vastuullinen, ei petä.

Miksi minä en ole yhtä tavoiteltu? Miksi naiset eivät ole minusta kiinnostuneita samalla tavalla? Miksi hänestä puhutaan, että tuollaisia miehiä ei paljoa maailmaan mahdu? Miksi naiset kehuvat ja arvostavat häntä enemmän kuin minua?

Syyt ovat erittäin yksinkertaisia. Minunlaisia miehiä on 13 tusinassa, hänenlaiset ovat äärimmäisen harvassa. Toinen on äärimmäisen tavoiteltu, toisessa ei ole lähelläkään samaa kuin toisessa. Se ero on tullut erittäin selväksi.

Käyttäjä J88 kirjoittanut 03.09.2011 klo 18:07

Piti sanoa vielä se, että tuo kertomani kaveri on vielä vuoden nuorempi kuin minä ja silti ihmiset pitävät häntä poikkeuksellisen komeana, fiksuna, miehekkäänä, aikuismaisena, karismaattisena, jne. Tuollaista huomiota ja ihailua ei vain saa lähellekkään kaikki vanhemmatkaan miehet, ehkä muutama prosentti miehistä kokee vastaavaa arvostusta.

Huomioitavaa on vielä se, että saa hurmattua myöskin niitä hieman vanhempia naisia, yli 30-vuotiaitakin. Ylipäätään kiinnittää ihmisten huomion jo pelkästään sillä, että tulee paikalle. Se ulkoinen olemus, miehekkyys, komeus, karisma, vetovoima, jne. saavat vain naiset kiinnostumaan. Tuohon pystyy erittäin harva mies. Itse en ikinä tule kykenemään millään lailla samaan.

Sitten kun aukaisee sen suunsa, niin se fiksuus, aikuismaisuus, jne. tulee esille. Hän saa kokea missä vain sellaista ihailua, arvostusta ja mielenkiintoa, mitä tekee niin harva, niin harva mies. Ja on vielä vuoden itseäni nuorempi.

On saanut runsaasti seksikokemuksia vanhemmiltakin naisilta, on ollut johtajatehtävissä, omistaa lapsen, jota osaa hoitaa ja leikkiä sen kanssa, jne. Ihmiset alkavat kysellä tuosta lapsesta ja siinä tulee hänen henkinen että fyysinen kypsyys esiin. Omaa poikkeuksellisen paljon fiksuutta ja aikuismaisuutta.

Onko siis mikään ihme, että tuosta miehestä ollaan ihan yleisellä tasolla erittäin kiinnostuneita? Siis erittäin ja poikkeuksellisen paljon kiinnostuneita? Koska onhan hän poikkeuksellinen mieskin. Tuollaisia ei vain ole omiinkaan silmiini ikinä osunut ja sitä sanoo moni muukin.

Minä sen sijaan jään kauas, kauas, kauas taakse. Reilusti taka-alalle. Ei minusta olla yhtä lailla kiinnostuneita. En ole yhtä komea, fiksu, varakas, huumorintajuinen, miehinen, aikuismainen, karismaattinen, miehekkään pitkä, jne. Se on tullut huomattua ja todettua ihan käytännön elämässä satoja kertoja. Minulla vain ei ole samoja mahdollisuuksia kuin hänellä, en vain ikinä tule pääsemään lähellekkään samalle tasolle, eikä pääse ikinä kovin moni muukaan.

Sellaisia miehiä, jotka saavat melkein naisen kuin naisen kiinnostumaan, on erittäin harvassa. Ehkä pari prosenttia suomalaisista miehistä kykenee tähän. On vain olemassa miehiä, jotka saavat reilusti enemmän seksiseuraa, parisuhteita, kiinnostusta, arvostusta, jne. kuin toiset. Toisten ei tarvitse edes kuin tulla paikalle, niin naisten ja sitä kautta muidenkin ihmisten mielenkiinto herää heti. Se ulkoinen komeus, viehätysvoima, karisma, miehinen ulkonäkö, jne. tekee heti vaikutuksen. Kyllähän naiset katselevat paljon enemmin tuollaista kuin tavallisenkin näköistä perusmiestä. Ainahan ihmisiä ulkonäkö miellyttää paljonkin.

Mutta sitten kun sen lisäksi omistaa vielä sitä fiksuutta, luonnetta, persoonaa, jne. niin naiset eivät vain voi vastustaa. Se on nähty joka paikassa. Mies jolta löytyy SEKÄ ulkoista että sisäistä komeutta, saa enemmän huomiota osakseen kuin mies, jolla on vain jompaa kumpaa. Ja varsinkin jos on sekä ulkoinen että sisäinen miehisyys kunnossa. On sekä että, kumpaakin, eikä vain toista.

Ulkonäkökin on sellainen asia, että kyllä se kiinnittää ihmisen mielenkiinnon, jos se omaa silmää miellyttää. Vaikka kuinka sanotaan, että parisuhteessa se ulkonäkö ei niin tärkeä asia ole, niin onhan se aina pelkkää plussaa, jos vielä se ulkonäkö miellyttää silmää. Kukaan ei ikinä pistäisi pahaksi, jos ulkonäköä olisi.

Kyllähän aina niitä komeita miehiä pidetään kuitenkin arvossa. Ainahan on naisten toimesta kehuttu miesten ulkonäköä, jne. Onhan se kuitenkin todella suuri asia ihmisessä myös se, miltä näyttää ulkoisesti. Ja komeat ja miehekkäät miehet saavat aina naisten huomion. Se ei vielä riitä mihinkään, mutta ulkonäkö on kuitenkin todella suuri asia ihmisessä.

Eihän ulkonäöstä koskaan puhuttaisi, jos sillä muka ei olisi minkään maan valtakunnan merkitystä. Se on kuitenkin asia, jonka ihminen heti ensimmäiseksi huomaa toisessa. Ja aina se komeus ja kauneus pistää ihmisen silmään, sehän on päivänselvä asia. Vaikka muut asiat merkitsevätkin enemmän, niin ulkonäkö on erittäin suuri asia ihmisessä ja toiset ovat kauniimpia ja komeampia kuin toiset. Jos ihminen saisi valita, että miellyttäisikö kumppanin ulkonäkö omaa silmää, niin ei kai kukaan vastaa, että ei saisi miellyttää?

Toisilla sitä ulkoista että sisäistä komeutta on enemmän kuin toisilla.

Käyttäjä J88 kirjoittanut 03.09.2011 klo 18:27

Ja tuota ei kannata käsittää millään lailla väärin, mutta tarkoitukseni on vain selventää sitä, että jos se sisäinen komeus/kauneus on kunnossa, niin on aina kuitenkin positiivista se, että myös se ulkonäkökin on. Tätähän ovat monet muutkin jo ihan yleisesti sanoneet. Pelkällä ulkonäöllä ei pärjää, mutta se on todella suuri positiivinen asia ihmisessä.

Ja tarkoitukseni on tässä vain selventää sitä, miten toiset miehet vain joutuvat olemaan alempiarvoisessa asemassa kuin toiset. Että kuinka se ei ikinä mene tasan. Toisilla se ulkoinen että sisäinen komeus ovat niin vahvoja, että toisilla ei ole minkäännäköisiä mahdollisuuksia yltää samaan. Toiset vain ovat niin puoleensavetäviä miehiä, että saavat sitä arvostusta, mielenkiintoa, seuraa, jne. 100 kertaa enemmän kuin toiset. Jotkut miehet voivat vaikka ikuisesti tehdä töitä sen eteen, voivat vaikka ikuisesti kehittää itseään, jne. mutta eivät pääse lähellekkään vastaavaa. Heistä ei yksinkertaisesti millään muotoa tule yhtä puoleensavetäviä miehiä kuin toisista. Heitä ei ikinä tulla miehinä arvostamaan yhtä paljon toisia.

Toiset miehet vain jäävät joidenkin jalkoihin. Heillä ei ole samanlaista vetovoimaa kuin toisissa. Ja olen äärimmäisen kateellinen siitä. Itse en kuulu niihin.

Täälläkin kun on kerrottu kaikenlaisia juttuja siitä, miten itseään voisi kehittää esim. vaatteiden, punttisalitreenin, tietynlaisen parran, kertomiensa juttujen, itsensä arvostamisen, jne. avulla, mutta karu fakta on se, että vaikka noita asioita yrittäisi parantaa maailman tappiin asti, niin siltikään ei yltäisi sinne, missä ne tietyt miehet ovat. Kuten yllä kerroin, niin kaikista ei tule yhtä suosittuja miehiä kuin toisista, vaikka tekisivät mitä.

Itsensä kunnioittaminen ja hyväksyminen ovat tietenkin tärkeitä juttuja, mutta sekään ei vie läheskään sinne ylös asti. Onhan noilla tavoitelluimmillakin miehillä se itsensä kunnioitus ja hyväksyminen kunnossa, mutta sen lisäksi heillä on vaikka miten ja paljon kaikkea muuta. Vaikka kuinka hyväksyisin itseni, niin siltikään minulla ei ole sitä komeutta, fiksuutta, karismaa, aikuismaisuutta, miehisyyttä, miehistä pituutta, jne. Aina jää niitä juttuja pois, vaikka kuinka hyväksyisi itsensä ja kunnioittaisi itseään. Noilla suosituimilla miehillä ovat ne muut asiat kunnossa, joten voivat aivan hyvin hyväksyäkkin itsensä. On eri juttu olla se todellinen laatumies naisten keskuudessa ja hyväksyä silloin itsensä kuin se, ettei omaa sitä vetovoimaa ja hyväksyy itsensä.

Se ehkä parantaa jonkun verran, kuten esim. nuo testosteronihoidot, mutta eivät ratkaise mitään. Se vain parantaa, mutta täytyy muistaa, että niillä miehekkäillä miehillä nuo testosteroniarvot ovat paaaaaljon parempia. Se pieni vähä parannus, jonka ehkä saa, ei tuo sitä koko ratkaisua.

Käyttäjä Mepa kirjoittanut 05.09.2011 klo 12:39

Moi,

Mitenkähän pääsisit tuosta kateudesta eroon? Kateuden tunne kuluttaa energiaa aika hitosti. Olet vielä nuori, elämäsi menee pilalle, jos et osaa/uskalla muuttaa ajatuksiasi positiivisempaan suuntaa. Ethän halua olla joskus vanha katkera ukko, vailla yhtään ystävää?

Käyttäjä rautis kirjoittanut 07.09.2011 klo 00:10

Ymmärsinkö oikein että tämä kaveri jota kadehdit on 21 v? ollut johtajatehtävissä, omistaa? lapsen, hänellä on ollut runsaasti seksikokemuksia sekä nuorempien että vanhempien naisten kanssa. Ei petä, on henkisesti kypsä jne.
missä välissä hän on ehtinyt kaikkia noita tekemään ja olemaan vielä uskollinenkin siinä kiireen keskellä.
Jotenkin minusta tuntuu että olet mielessäsi liittänyt ko. kaveriin ominaisuuksia joita hänessä ei taatusti kaikkia ole, siksi että haluaisit itse olla sellainen etkä näe hänen todellista minäänsä. Jos osaisit katsoa häntä ilman ennakkoasenteita, hän tuskin olisi kovinkaan ihmeellinen.

Olen itse kärsinyt heikosta itsetunnosta aivan turhaan kauemmin kuin sinä olet ollut edes olemassa. Seksikokemuksia ja naisia elämässäni on ollut tasan yksi, enkä ole sitä katunut pätkääkään ja nyt on 21 vuotta yhteiseloa takana. Määrä ei korvaa laatua ja mikäli jutut "idolistasi" pitävät paikkaansa, hän on niitä miehiä joita kukaan nainen ei halua miehekseen sen jälkeen kun ovat paremmin häneen tutustuneet.

Et pidä itseäsi fiksuna tai aikuismaisena, kuka on vähän päälle kaksikymppisenä vielä aikuinen isolla Aalla, Huoliteltu kirjoitustapasi kertoo enemmän fiksuudesta kuin uskot itselläsi olevankaan.
Kuten jo mainitsin, tajusin itse vasta päälle neljäkymppisenä sairastuttuani masennukseen, että että olen turhaan potenut heikkoa itsetuntoa ja pitänyt itseäni tyhmänä vaikka todellisuudessa älykkyyteni olikin Mensan tasoa. Ulkonäköni joka ei koskaan ole ollut mikään komea on kuitenkin kokenut selvän parannuksen kohentuneen itsetunnon myötä.

Unohda itsesi vertaaminen muihin, olen kokenut sen karvaasti ettei se kannata, äläkä kanna huolta poikamaisesta ulkonäöstä, tunnen muutaman kaverin joilta vielä 30 vuotiaana kysytään alkossa papereita, eikä heillä ole ollut mitään ongelmia naisten kanssa.

Ihmisillä on taipumus valita eri tyyppiset ihmiset lyhytkestoiseen suhteeseen ja pitkään suhteeseen. Em. kaveri on sopiva ensinmainittuun ja sinun tyyppisesi enemmän toiseen.
Kirjoituksistasi päätellen haluat paljon naiskokemuksia mikä on normaalia nuorelta mieheltä, mutta muista se että seksikokemuksia liioitellaan aina, mistä sinä esimerkiksi tiedät kuinka monta naista "kaverilla" on ollut ellei hän itse ole niistä kertonut ja se taas ei ole aikuismaista tai fiksua ja epäilenpä että niitä ei ole kuin murto-osa hänen kertomistaan.
Jos joku tyttö tai nainen tulee tekemään tuttavuutta kanssasi älä käännytä häntä vaikka hän ei vastaisikaan (täysin)ihannettasi, Onhan ulkonnäöllä toki merkitystä vaikka mitä sanotaan, onhan meillä jokaisella aina jokin tietty ihannetyyppi, mutta siitä on vain usein pakko joustaa, koska sellaista ihmistä ei maailmassa olekaan joka täyttäisi kaikki vaatimukset. Jos itse olin 25 vuotias tavattuani vaimoni ja samalla ensimmäisen seksikummpanini, on sinulla vielä aikaa ja olen itse todella vaativainen. Unohda se tyyppi ja jos haluat miehekkäämmän vartalon, käy punttisalilla, kukaan ei saa lihaksia ilmaiseksi. Niin ja ulkonäkösi voi sitäpaitsi vielä miehistyä vuosien mittaan paljonkin.

Käyttäjä J88 kirjoittanut 07.09.2011 klo 20:10

Kyllä tuo homma vain on niin kuten olen kertonut. Toimii vartiointialalla vartioesimiehenä, aiemmasta suhteesta yksi lapsi, ja kun tarpeeksi nuorena aloittaa ja naiset ovat kiinnostuneita, niin silloinhan niitä kokemuksia ehtii kertyä vaikka kuinka ja paljon.

Kyllä häntä vain ollaan kehuttu paljon muiden ihmisten toimesta komeaksi, fiksuksi, aikuismaiseksi, miehekkääksi, jne. Ja vaikka kuinka ja paljon. Mutta kuinkas paljon itseäni onkaan kehuttu? Aivan. Eipä yhtään, koska eipä sellaiseen ole aihetta ollutkaan ikinä. Jos hänestä ollaan sanottu, että tuollaisia miehiä ei ole paljoakaan ja ne ovat todella harvassa, niin kyllähän se jo kertoo jotain.

Tuo punttisali kun ei ole mikään ratkaisu mihinkään. Kyllähän se lihasta tuo ja jonkun verran miehekästä vartaloakin, mutta tarkoitan sitä, mikä on jo valmiiksi. Toisilla miehillä on jo miehekkäämpi olemus, kasvon piirteet, vartalo, jne. jo valmiiksi. Kasvonpiirteet, miehekäs ääni, ruumiin pituus, jne. Niihin kun ei voi salilla käymällä vaikuttaa. Jos noita on jo valmiiksi, niin salilla käymällä voi sitten viimeistellä sen. Mutta pelkkä sali kun tuo aika vähän sitä miehekästä ulkonäköä.

Tuossa aiemminkin olen jo puhunut geeneistä, eli se geenien perusteella tulee sitä miehekkyyttä jo valmiiksi. Pituuteen, ääneen, kasvojen piirteisiin, jne. kun ei voi enää vaikuttaa edes salilla käymällä. Onhan se paljon parempi omistaa sitä luonnollista miehekkyyttä ja käydä salilla kuin pelkästään käydä salilla.

Ja mitä sitten vaikka ulkonäkö voi vielä miehistyä? Jos on tällä hetkellä, 23-vuotiaana miehekäs ulkonäkö, niin ajan kanssa se sitten miehistyy vielä enemmän tietenkin. Eli se mitä on jo valmiiksi, se mitä ei enää saa, vaikka kuinka yrittää.

Käyhän tuokin kaveri salilla useinkin, mutta sen lisäksi hänellä on sitä muutakin miehisyyttä.

Enkä tarkoita, että kukaan täyttäisi kaikki vaatimukset. Mutta tarkoitankin sitä, että toisissa vain on enemmän niitä naisia miellyttäviä ominaisuuksia kuin toisissa. Toiset vain ovat parempia miehiä sekä yhden yön jutuissa että parisuhteissa kuin toiset. Ei kaikkia miehiä haluta suhteeseen tai seksiin yhtä paljon kuin toisia. Toiset ovat puoleensavetävämpiä kuin toiset.

Käyttäjä rautis kirjoittanut 08.09.2011 klo 19:17

tuo vartioesimiehen tehtävä on kaukana johtotehtävistä. Jos noin nuorena on jo lapsi ja ehtinyt erotakin tämän äidistä, ei mielestäni ole kovinkaan kypsän tuntuista, ennemmin se kertoo siitä että hän ei ole kovinkaan vastuullisen tuntuinen.
Moni ihminen osaa antaa itsestään aikuismaisen ja fiksun kuvan olematta sitä ja tuo kaveri suurella todennäköisyydelle on sellainen.
Minä jätän muiden kehumiset väliin koska niillä ei ole mitään merkitystä, ne harvoin kertovat asioiden todellista laitaa.

Olen ehtinyt näkemään maailmaa paljon enemmän kuin sinä ja törmännyt todella monenlaisiin ihmisiin, myös ko. kaverin tapaisiin. Monet heistä ovat osoittautuneet "fiksusta" käytöksestä ja/tai komeasta ulkokuorestaan huolimatta suoraan sanottuna paskiaisiksi, toki heissä on ollut ihan kunnollisiakin mutta yksikään ei ole kadehtimisen arvoinen.

Tuosta miehekkyydestäkin voidaan olla montaa mieltä, me jokainen näemme sen eri tavoin. sinä ihailet enemmän ulkoista olemusta ja seksikumppanien määrää. minulle miehekkyys on sisäistä ja se tulee vasta huomattavasti vanhempana, yli kolmekymppisenä, kun on enemmän elämänkokemusta.
Huom. elämänkokemus ei tarkoita sitä että on paljon seksikokemuksia.

Kyllä tuo punttisali tuo enemmän "miehistä" ulkonäköä kuin uskotkaan. Kun lihasmassa kasvaa ja rasvaprosentti pienenee muodot muuttuvat paljon. Työtä se vaatii, mutta jos ulkonäkö on sinulle tärkeää sinun on maksettava siitä vaadittava hinta.
Se tietysti on selvää että luusto ei muutu, eli pituutta tms. et saa lisää.
Kaikkein tärkeintä miehekkyydessä on oikeanlainen itsetunto, hiljainen mutta vahva.
Et uskokaan kuinka paljon miehen tai oikeastaan pojan ulkonäkö muuttuu vielä yli kaksikymppisenä. Hyvin harva on tyytyväinen ulkonäköönsä ja jopa muiden mielestä komeat tai kauniit ovat usein tyytymättömiä siihen miltä näyttävät ja se näkyy kauneusleikkausjonoissa.

Mitä tulee kehuihin vielä, niin niitä et kuule ennenkuin itsetuntosi on kunnossa, et huomaa vaikka joku kehuisikin. Kuulet sitä mitä haluat ja mikä ylläpitää omaa mielikuvaasi itsestäsi, tiedän tuon kokemuksesta.

Olen itse myös ollut hyljeksitty ja kiusattukin jopa vielä armeijassakin ja lisäksi pitänyt itseäni tyhmänä ja hitaana oppimaan.
Se että pidät itseäsi tyhmänä aiheuttaa sen että myös käyttäydyt niin, Itselläni oli vaikeuksia koulussa ja tunsin että en osaa mitään kunnolla, kaikki muut osaavat aina paremmin. Vasta nyt 40:n pahemmalla puolella olen saanut kuulla että olenkin selvästi keskivertoa älykkäämpi ja kaikki johtui huonosta itsetunnosta ja siitä että opetustapa ja tahti ei sopinut minulle. Minusta tosin tuntuu vieläkin että olen hidas oppimaan.

Onko sinulla mitään harrastusta tai muuta mistä pidät? Älä seuraa muiden tekemisiä, yksi on hyvä yhdessä asiassa joku taas toisessa.
Jos aina vertaa itseään ja tekemisiään toisiin niin siitä ei seuraa kuin murheita.
Meillä kaikilla on myös erilainen tapa oppia asioita, kiinnitämme huomion eri asioihin ja siksi emme ehkä opi normaalimenetelmillä yhtä nopeasti kuin muut.

Kun lukee kirjoituksiasi mieleen ei todellakaan tule mikä osaamaton tumpelo, tarkoitan kirjoitustapaasi, se kertoo toki että kärsit huonosta itsetunnosta mutta myös siitä että olet huolellinen, kirjoitat "kirjakielellä" ja muutenkin tapasi kirjoittaa on keskivertoa parempi.

Naisia vetää ulkonäköä enemmän puoleensa itsevarmuus, joka saa miehen näyttämään komeammalta kuin onkaan. Itsevarmuuden puuttuminen taas saa näyttämään vähemmän komealta.

Kerro sinä minulle miltä minun kirjoitustapani vaikuttaa, itsestäni tuntuu että se on sekavaa ja tökkivää, paljon kielioppivirheitä. Selvästi huonompaa kuin sinun ja olen aivan tosissani.

Vanhemmista kirjoituksistasi tuli myös esille että pelaat jalkapalloa, mutta et ymmärrä sitä lainkaan, en ymmärtänyt minäkään mutta nykyään lasken sen vahvuudeksi, mitä järkeä on juosta jonkun nahkapallon perässä, ymmärrän sen että pikkukakarana sitä pelattiin vain yhtenä leikkinä. Jos sinua ei pelit kiinnosta niin haistata pitkät niille muista välittämättä, jos yrität väkisin vaikka ei
Miehisinä asioina pidetyt asia ovat useimmiten vain isojen pikkupoikien leikkejä.
Lähes kaikki tuntemani jalkapalloa tai muuta vastaava harrastavat kaverit ovat monessa asiassa henkisesti pikkupojan tai teini-ikäisen tasolla.

En osaa sanoa mikä olisi kohdallasi paras lääke, mutta sinussa kyllä on ainesta, se vain pitää saada esille lukkojen takaa. vaikka olet sitä mieltä että ammattiapu on turhaa, sitä se ei ole, niin minäkin ennen uskoin. Älä heti lyö hanskoja tiskiin, solmujen aukominen vie aikaa.

Muuten, en haluasi itse missään nimessä alfauroksen paikalle, siinä saa nimittäin jatkuvasti pelätä että joku toinen vie sen paikan. Olen mieluimmin hieman sivussa ja annan hölmöjen tapella valtaistuimesta.
Lopetat taas tältä kertaa tähän, masentuneena ja rauhoittavia ottaneena kirjoittaminen on niin hidasta että paikat alkaa puutuajavascript:void(0);

Käyttäjä J88 kirjoittanut 09.09.2011 klo 08:23

Ja tuosta, että jotkut miehet ovat sopivia lyhytkestoiseen suhteeseen ja toiset taas pitkäkestoiseen. Totta, mutta jotkut miehet ovat parempia ihan kumpaankin. Ulkoisillä avuilla ja karismalla saa lyhytkestoisia ja sisäisillä sitten niitä pitempikestoisia.

Kyse onkin nimenomaan siitä valinnanvarasta. Toisilla sitä on vain yksinkertaisesti enemmän kuin toisilla. Toisille miehille sitä seksiäkin on tarjolla vaikka kuinka ja paljon, koska miellyttävät naisen silmää, ovat seksikkäitä, puoleensavetäviä, jne. Toiset miehet sitten jäävät joko ilman tai sitten mahdollisuuksia on erittäin vähän. Toisisa miehissä niitä puoleensavetäviä ominaisuuksia on vain enemmän kuin toisissa.

Toisia miehiä vain halutaan enemmän kuin toisia, toisilla miehillä sitä valinnanvaraa vain on enemmän kuin toisilla, toiset ovat halutumpia kuin toiset, jne. Se on vain kylmä fakta.

Sitten ne sisäiset asiat ovat paaaaaaljon parempia siihen pitempikestoiseen suhteeseen. Sanotaankin, että monet naisetkin joutuvat sitten tyytymään alempitasoiseen mieheen, koska niitä laatumiehiä ei riitä kaikille naisille läheskään. Jos vaikka sadassa miehessä on yksi laatumies, niin eihän niitä todellakaan riitä kaikille. Se yksi sitten saa sen miehen, jonka muutkin haluavat.

Ja jos ei pitempiaikainen suhde kelpaa, niin sitten lyhykestoisempi, esim. seksisuhde. Joistakin tietyistä miehistä ollaan kiinnostuneita tälläkin saralla enemmän kuin toisista. Toiset eivät vedä puoleensa yhtä paljon kuin toiset.

Itse kun vain kuulun siihen alempaan tasoon, kenestä vain on aniharva kiinnostunut. Ja jos on vain aniharva kiinnostunut, niin se on itselleni sama asia kuin ei ketään. Ei minua kiinnosta ne aniharvat kiinnostuneet. Kun se kiinnostus niihin parempiin miehiin on aina, aina suurempaa.

Tiedän paaaaaaaaaaljon parempia, komeampia, seksikkäämpiä, karismaattisempia, jne. miehiä niihin lyhytkestoisiinkin suhteisiin kuin mitä ikinä tulen olemaan. Olen vain äärettömän kateellinen siitä muille miehille. Heillä on valinnanvaraa, he eivät joudu tyytymään, kuten itse joudun. Joillakin miehillä vain on enemmän varaa valita seuransa kuin toisilla.

Joku yksi nainen kiinnostunut, aivan yksi ja sama itselleni, ei kiinnosta vähääkään. Koska toisilla miehillä on mahdollisuus paaaaaaaaaaaaaaljon parempaankin, ei tarvitse tyytyä siihen yhteen kiinnostuneeseen. Koska onhan muutamassa sadassa kiinnostuneessa mahdollisuus olla oikeasti sitä jotain kuin vain muutamassa kiinnostuneessa.

Mitään taettakaan kun ei ole siinä, että siinä yhdessä tai niissä muutamissa olisi yhtään mitään sellaista, mistä olen kiinnostunut. Tai että edes ikinä löydän sen yhden kiinnostuneen. Ja kuitenkin siitäkin huolimatta, niistä todellisista alfauroksista ja laatumiehistä ollaan kiinnostuneita satoja kertoja enemmän kuin tällaisesta tusinajampasta.

Käyttäjä J88 kirjoittanut 09.09.2011 klo 14:33

Siis itse olen nimenomaan sitä mieltä, että se miehekkyys on sekä ulkoista että sisäistä. Sisäisesti voi olla vaikka kuinka miehinen, mutta esim. se, että kuinka vakavasti sinut otetaan, riippuu paljon myös ulkonäöstä. Auktoriteetti on mielestäni yksi sellainen. Mies voi olla myös suorasanainen ja suoraselkäinen, mutta jos ulkonäkö kertoo enemmän nörtistä, niin harvoinpa sitä oikeasti saa ihmiset vakuuttuneiksi. Mieheltä ulkoisesti näyttävä mies saa paljon helpommin ihmiset vakuuttuneiksi, jos on suoraselkäinen tai suorasanainen. Nörtiltä tai naismaiselta näyttävä mies harvoin saa pidettyä auktoriteettia yllä, vaikka sanoisi tai tekisi mitä. Se ulkonäkö vain vaikuttaa aikas paljon.

Se ulkoinen ja sisäinen miehekkyys vain täydentävät toisiaan. Kyllä mies otetaan paljon vakavammin, jos on sekä ulkoista että sisäistä miehekkyyttä. Salilla käyminen lisää sitä miehekkyyttä paljonkin, mutta siitä huolimatta paljon jää myöskin puuttumaan. Myöskään sellaista miehekkyyttä ei sillä salilla käymisellä saa, kuin tarkoitan. Kasvon piirteet, pituus, miehinen ääni, jne. Niitä ei salilla käymällä saa. Itse en ainakaan näe mitään järkeä käydä salilla, jos nuo asiat eivät ole kunnossa. Varsinkaan, jos sitä miehistä ulkonäköä pitäisi saada lisää. Tietynlaista miehisyyttä saa varmasti, mutta siihen se sitten jää.

Jos on miehinen ääni, pituus, kasvon piirteet, geenit, jne. niin jos siihen päälle käy vielä salilla, niin onhan se tulos ihan erilainen kuin jos noita juttuja ei ole. Erittäin paljon jää kuitenkin saamatta, kun esim. se ääni, pituus, kasvon piirteet, jne. eivät muutu. Ne kun huomataan heti ensimmäiseksi.

Ja vaikka itsetunto olisi kuinka hyvä tahansa, niin silloinkin paljon jää puuttumaan. ei se tarkoita, että kun on hyvä itsetunto, niin olet joku alfauros tai oikeasti naisten tavoittelema mies, ei todellakaan. Jos ne muut asiat eivät ole kunnossa, niin enpä ainakaan itse sillä itsetunnolla mitään tee. Vaikka se kuinka parantaisi tilannetta, niin silti kaikkea muuta jää puuttumaan.

Alfauros saa sen paikan aina, sitä ei siis mitenkään vaalita. Alfauros saa sen johtajan paikan, sitä ei siis hankita mistään, siihen ei kouluttauduta, jne. Se saadaan porukassa kuin porukassa. Sitä paikkaa ei siis kukaan siinä paikassa ota, se annetaan jollekkin ihan huomaamatta. Alfauroksen paikasta ei siis tapella eikä siitä käydä mitään valtataistelua, se saadaan muilta ihmisiltä. Joku henkilö vain huomataan tuonlaiseksi mieheksi. Eli ei mikään firman pomo.

Ei minua kiinnosta mikään kirjoitustaito pätkän vertaa. Minua ei haittaisi yhtään, vaikken osaisi kirjoittaa näin hyvin. Osaan mielestäni kirjoittaa paljon keskivertoa paremmin, mutta entä sitten? En edelleenkään ole mikään alfauros tai oikeasti puoleensavetävä mies. Jos nuo muut asiat olisivat kunnossa, niin tietenkin kirjoittaminen olisi varmasti hieno plussa, mutta tällä hetkellä sillä ei ole itselleni mitään väliä. Sama kuin koruompelu. En ole kiinnostunut, joten ei kiinnosta. En pidä tuota kirjoitustaitoa itselleni millään tavoin tärkeänä tai hienona juttuna.

Tietenkin tuo ulkonäkö on sisäisiä juttuja paljon merkityksettömämpi, mutta ei ole ensimmäinen kerta, kun ulkonäöstä on selkeätä etua. Se on ensimmäinen asia, mikä huomataan ihmisessä, paremman näköiset saavat muita ennemmin palvelua, sen avulla voi luoda lukuisia seksisuhteita, se luo ihmiselle erittäin paljon uskottavuutta, jne. Vaikka se ei merkitsekkään yhtä paljon kuin sisäiset jutut, niin siltikin ihmisten silmää miellyttää aina enemmän miellyttävä ulkonäkö kuin epämiellyttävä.

Varsinkin kun itselläni nuo sisäisetkään asiat eivät ole kunnossa, siitä kun on todisteena ihan lääkärin lausunnot ja diagnoosit.

Käyttäjä Mepa kirjoittanut 09.09.2011 klo 15:53

Moro,

Tämähän on opittu jo alakoulussa biologian tunneilla. Otetaan vaikka apinat; laumassa on aina yksi johtajauros (alfauros) ja muut urokset joutuvat tyytymään rippeisiin ,mitä jää jäljelle. On se vaan niin raakaa tämä elämä. Uskottavuudesta sen verran, että olen nainen, blondi, enkä mikään järjen jättiläinen. Varsinkin työelämässä joudun usein vakuuttamaan kaksinverroin, esim. miehiin (nörtteihin) verrattuna. Ei ole kivaa sekään.

Käyttäjä J88 kirjoittanut 09.09.2011 klo 16:51

Niinpä, tuossa onkin juuri se juttu, mistä olen täällä yrittänyt sanoa. Niitä todellisia alfauroksia kun on vain ehkä se yksi prosentti sadasta. Jokaisesta ei voi tulla tuollaista henkilöä.

Kun on monelta täällä lukenut kaikenlaisia juttuja tietynlaisesta parrasta, vaatetustyylistä, itsetunnosta ja kunnioituksesta, punttisalitreenistä, jne. niin eivät nuo tee kenestäkään yhtään mitään vastaavaa. Kyllähän moni pitää partaa, tyylikkäitä vaatteita, käy salilla ja omistaa hyvän itsetunnon, mutta alfaurokseksi ei ole välttämättä juuri kenestäkään. Ihan kuin se olisi jotenkin automaatio, että kun sinulla on hyvä itsetunto, niin olet aina se porukan johtaja, alfauros ja naisten suosima mies.

Jos se noin menisi, niin eipä noita alfoja olisi olemassakaan. Kyse onkin siitä, että joku on aina ylitse muiden, kaikki eivät ole samalla viivalla. Joku on aina laadukkaampi kuin joku toinen.

Se mitä olen yrittänyt täällä sanoa, on se, että vaikka kuinka moni yrittäisi ihan mitä tahansa, niin heistä ei välttämättä miksikään alfoiksi ole. Kaikki eivät siihen kykene. Töitä sen eteen täytyy varmasti tehdä, mutta ei sellaiseksi pääse kovalla ja tinkimättömällä työlläkään kuin ehkä se yksi prosentti.

Alfauros nimenomaan vie ne parhaat päältä, koska edustaa itsekkin sitä laatua. Toisenlaiset, kuten itse, joutuvat tyytymään siihen mitä paremmilta jää jäljelle.

Eli toisin sanoen, jos en kykene olemaan itse tuollainen alfauros, niin miksi sitten tyytyisin yhtään sen vähempään? Miksi itse sitten tyytyisin siihen yhteen naiseen, joka on kiinnostunut? Eihän sen alfankaan tarvitse tyytyä, joten en minäkään halua. Jos haluan itse olla alfa, niin sitten ainakin osoitan sen itselleni.

Käyttäjä rautis kirjoittanut 10.09.2011 klo 02:25

katselepas ympärillesi, et taatusti löydä kovinkaan monta komeaa ja miehekästä miestä johtajien pallilta, pikkupomoina kylläkin (vartioesimies) siihen hommaan kun pistetään ne jotka eivät muuhun pysty. En tiedä missä sinä noihin "alfauroksiin" törmäät minä kun en sellaisia pahemmin näe. Mielikuviesi alfauros ei todellakaan saa automaattisesti johtajan paikkaa, siitä joutuu tappelemaan ja lujaa, paitsi jos pappa betalar, ovatko esim. Harkimo ja Gates mielestäsi komeita ja miehekkäitä alfauroksia ja p..kat, katso ympärillesi ja jätä ne laput pois silmiltäsi. Vertasit apinoihin jossa alfa vie kaikki naaraat, se vain luulee vieneensä, heti kun silmä välttää niin naaraat ovat vieraissa.

Jos pidät jotain ns. julkkiksia alfauroina olet pahasti metsässä, he kiinnostavat naisia vain sen aikaa kun julkisuutta kestää ja jos tarkkaan katsot niin monen vähemmän komean tai miehekkään miehen kainalossa on todellisia kaunottaria.
Kerronpa sinulle yhden esimerkin eräästä tuntemastani "alfauroksesta", hän on eräänlaisessa johtotehtävässä mutta johtajantaitoja hänellä ei ole lainkaan, naissuhteita hänellä on ollut paljon, mutta nyt kun ikää alkaa tulemaan hän joutui pahaan kriisiin ja sairastui masennukseen kun ei enää viehätäkään ja hädissään yrittää jopa alaikäisiä tyttöjä.

Mitä iloa luulet saavasi siitä että sinulla olisi naisia joka sormelle jos et kykene todelliseen suhteeseen, tai mitä iloa sinulla on komeasta ulkonäöstä tai siitä että ihmiset pitävät sinua fiksuna vaikka et välttämättä sitä ole. Kuvailemiasi alfauroksia jotka ovat kaikkea mitä kerrot on vähemmän kuin 1 miljoonassa mutta sinulle on niin tärkeää pitää kiinni omasta huonoudestasi että et huomaa todellisuutta.

Jos sinun olisi valittava sisäisen tai ulkoisen miehekkyyden välillä, kumman ottaisit ja kummalla luulisit olevan enemmän sitä miehekkyyttä.

Se tietysti pitää paikkansa että jos yrittää pitää auktoriteettia yllä kun piipittää kuin kananpoika, mutta tuskinpa äänesi sellainen on, oma ääni kun kuulostaa aina oudolta vaikka kuulisit sen äänitteeltä. Eikä komea ääni takaa auktoriteettia jos sanoma on kuin kananpojalta.
Kaikkein tärkeintä auktoriteetissa on se että tietää mitä puhuu ja seisoo sanojensa takana, siitä sitä auktoriteettia tulee.

Sanot että sinulla on ihan lääkärin diagnoosi siitä että sisäiset asiasi eivät ole kunnossa, mitä tarkoitat sillä? onko sinulla todettu jokin älykkyyteen vaikuttava biologinen/synnynnäinen vika, jos ei, niin sitten lausunnot ja diagnoosit eivät ole luotettavia. Jos taas niin on, se ei käy kyllä ihan heti ilmi, paitsi jos alemmuudentuntosi lasketaan sairaudeksi.

Oma näkemyksesi itsestäsi ei eroa paljoa siitä mitä itse tunsin nuorena ja nyt ainoa asia mikä harmittaa on se että aivan turhaan pidin itseäni surkimuksena.

Minua askarruttaa se että mistä olet saanut päähäsi että kaikki naiset ovat kiinnostuneita oikeasti jostain alfauroksista, nuorena ja tietämättömänä voi kiinnostaakin, mutta ei enää kypsempänä, miehillä taas tuntuu olevan paljon tärkeämpää se että saa kilpailla toisten miesten kanssa siitä kenellä on kaunein vaimo tai kallein auto.
Jos tosiaan haluat muiden hyväksyntää niin em. ei ole oikea keino.

Oletko kuullut alfauroksesi sanoneen jollekin naiselle että tämä ei kiinnosta pätkääkään, jos on, niin kyllä arvosi ovat pahasti pielessä jos hänenlaista kadehdit.
Jos taas hänelle kelpaa nainen kuin nainen jos tämä osoittaa kiinnostusta niin miksi ei sinulle kelpaa?

Mistä muuten tiedät että alfauros vie parhaat päältä, se on vain sinun kuvitelmaasi,

Se on ikävää että ihmiset ovat niin ulkonäköpainotteisia, mutta mikäli me vähemmän näyttävät lähdemme siihen peliin mukaan niin muutosta siihen ei myöskään tule, nykyinen trendi kun on aivan sairas.

Viimeisessä kirjoituksessasi sanoit näin, ihan kuin se olisi jokin automaatio että kun sinulla on hyvä itsetunto, niin olet aina se porukan johtaja, alfauros ja naisten suosima mies, aivan samaa voi sanoa komeasta ulkonäöstä.

Jokaisen meistä pitää tehdä parhaansa niillä mitä on annettu eikä heti lyödä läskiksi jos joku on saanut jotain enemmän.
Jokainen löytää aina parempansa kuten itsekin sanoit, myös se alfauros.

Jos sinulla ei ole edes halua yrittää, niin ihan turha ruikuttaa kuinka muut ovat parempia.

Muuten, tuo alfauros ei ole ole mikään laadun merkki, apinoissakin se on useimmiten se joka pitää eniten meteliä ja öykkäröi ja niin se usein on ihmistenkin kanssa, tosin useimmiten vain alemmilla johtoportailla, pääjehuna harvoin pärjää ko. tyyppi.

jonkun pitäisi potkaista sinua persuksille että heräisit ja nostaisit pääsi sieltä itsesäälin syövereistä.
Anteeksi vaan kielenkäyttöni, mutta sitä sinä kerjäsit. ;D

Ai niin tuo apinavertaus olikin Mepan 🙂 Elämä on raakaa, mutta ei se siitä paremmaksi tule jos annamme periksi, päinvastoin, Minunkin tekisi pahimpina päivinä mieli antaa periksi ja päättää päiväni, mutta sitä iloa en aio byrokraateille suoda.

Hyvää syksyä sinulle J88, olisi paljon vielä sanottavaa mutta joku muu saa välillä potkia sinua kun keräilen itse voimia omaa taisteluani varten.