TuskinKoskaanEhjä: Se voi johtua ahdistuksestakin. Nyt mulla on kaiken näköisiä muitakin vaivoja. En nyt tässä jaksa niitä kaikkia luetella. Mutta esimerkiksi ruoka halu on poissa. Onneksi lääkäri soittaa tänään.

Keskustelua: Se on usein totta että jollain toisella ihmisellä menee vielä huonommin kuin mulla.

Kai tämä elämä sitten jossain määrin on vaikeaa jokaisella ainakin välillä.

Kun pitäisi olla kuitenkin elämälle kiitollinen, mutta se on kyllä äärimmäisen vaikea tehtävä.

Minua auttaa ahdistukseen lukeminen yleensä. Tai tv:n katselu...

Mua on vaivannut jo aika pitkään se, että en saa ruokaa syötyä. Lääkärissäkin olen käynyt. En tiedä kauanko puurolla ja tomaattikeitolla pärjää. Kurkussa voi olla jokin vika. Saatetaan tehdä tähystys...

Ei ole kyllä vanhentuminen kivaa, jos tulee koko ajan vain lisää vaivoja. Joillekin ei tule, joillekin tulee. Se on vissiin aika paljon säkästä kiinni...

Pitää vain elätellä toivoa, että kaikista vaikeuksista selviää...

Ei tässä mitään muuta ole kuin toivo. Kyllähän sitä Jumalan puoleenkin voi kääntyä jos oikein paha tilanne...

Töissä on tosi stressaavaa just nyt. Keskivaikeaa masennusta sairastavalle tuntuu että koko maailma musertuu. Ei jaksa yhtään. Voimia ei ole. Tekis mieli saikuttaa. Huomenna oonkin pois töistä. Meillä henkilöstöpulaa ja sekin saa syyllisyyden tunteen kun en mene töihin.

Ruokahalu liittyy masennukseen, usein. Mulla kokeiltiin toista masennuslääkettä vanhan rinnalla 2kk paino tippu 8kg.

Toisilla voi mennä fyysisesti huonommin, mutta masentuneella ahdistus on limitissä usein miten.

esim. Stephen Hawking oli fyysisesti melko raihnainen mutta elämän kerrassaan ei kertonut masennuksen haitanneen hänen ajattelua. Silti en osaa kiittää että pystyn liikkumaan, käymään kaupassa, viemään koiria, jne.

Masennus sulkee kaikki pois ja focus keskittyy omaan ahdistukseen, pelkoihin, jne.

Kaikista järkyttävintä on se että minä teen itselleni tämän olon, siis ahdistus ei tule hengitys ilmasta, veden juonnista, tai ruuan syönnistä vaan aivot ovat sairastuneet ja tekevät itse itselleen tämän olon. Ärsyttävää!
Silti mitä enemmän syyllistän itseäni - sitä ahdistuneempi olen.

Siksi kai masennusta kutsutaan oravanpyöräksi.

Mulla on lähinnä sitä että en pysty kunnolla nielemään ruokaa. Eikä toki hirveästi ruoka maistukaan.

Saan nyt nähdä mitä tästä tulee. Kauhu skenaarioita mieli syöttää.

Välillä käy im-ajatuksetkin lähellä, koska on aika tuskallista kun ei pysty syömään oikeastaan mitään kiinteää ruokaa. Mutta toivo elää että jonain päivänä tila muuttuisi.

Se on jännä kuinka sitä ei tajua silloin kun ei ole juuri mitään vaivoja, että nyt menee hyvin. Sen tajuaa vasta sitten kun on ongelmia. Mutta se varmaan onkin tyypillistä ihmiselle. Pitäisi vain olla jotenkin kiitollinen silloin kun ongelmia ei ole paljoa. Mutta kuinka sitä pystyisi olemaan kiitollinen: sillä silloin kun ole somaattisia vaivoja niin silloin voi olla esim. pakkoajatuksia jne.

Olen miettinyt että onkohan oikeasti olemassa jokin piru joka syöttää ihmisille vaikeuksia? Vähän niin kuin Jobille. Pidän kuitenkin hataran uskoni Jumalaan, vaikken aina ymmärrä hänen ajatuksiaan tai tekojaan...

Mulla on todella itsetuhonen olo ja haluan vahingoittaa itteäni lisää. Im-ajatuksia pyörii kans mielessä. En jaksa enää. Haluan kuolla.

Kerro miksi. Miksi haluat luopua kaikesta? Mikä on vaikeaa?

Tää elämä on nii raskasta ja tuntuu, et vastoinkäymisiä on nii paljon.

Aloitin käynnit psykologilla, sain diagnoosiksi keskivaikean masennuksen. Olin sitä jo vähän aavistellutkin. Tältä palstalta halusin tulla lukemaan muiden oireista ja vaikeuksista, kun välillä tuntuu , että ajatukseni ovat niin laukalla etten ymmärrä itsekään mitä haluan elämältäni. Pojallani on melko vaikea adhd ja arki on hyvin kuormittavaa, vuosien saatossa olen uupunut ja näyttäisi paljon tulevan kaikkea sieltä omasta lapsuudesta mikä vaikuttaa kaikkeen tekemiseeni. Nyt yritän kaikin voimin pyristellä psykologin avulla siitä ajatusmaailmasta pois ,mikä minulla on ollut/on, itsensä arvostaminen ja omien päätösten takana seisominen. Voihan se toki olla ,että minullakin on adhd, viitteitä siitä ainakin on, riippuvuus ja keskittymisen puute. Minulla on hyvä parisuhde, ja ihanat lapset, mutta silti välillä haluan ns. "roikkua reunalla", että elämä tuntuisi joltain. Seksi koukuttaa minua, myös huomio mitä saan esim. ravintolassa. Tunnen tästä syyllisyyttä hirveästi, mutta en voi sille mitään,välillä olisi niin paljon helpompaa elää yksin, vain itselleni, ilman vastuuta muista. Kokeeko kukaan samoja asioita?

Moi animani.

Mulla taas se on päinvastoin että haluaisin parisuhteen. En vain tiedä että kestäisinkö loppujen lopuksi sitä, kun mulla nyt on nämä omat ongelmani.

Olen jotenkin hirveän epäluuloinen välillä ja aika ajoin mietin että mitä tahansa voi sattua maailmassa. Ja minullekin voi sattua mitä tahansa. Se on se suurin ahdistuksen aiheuttaja, kun epäilee että kaiken näköistä voi sattua. Sitä sitten kyttää koko ajan toisia ja miettii että mitenkä tässä lopulta käy.

Minulle ideaali tilanne olisi että en tuntisi mitään kipuja, fyysisiä enkä psyykkisiä, enkä epäluuloa ja pystyisin vain esim. lukemaan koko loppu elämäni. Se ei tietenkään ole mahdollista.

Siitähän filosofitkin ovat puhuneet että kun aloittaa tekemään jotain niin heti tekee mieli tehdä jotain muuta. Kun aloittaa jonkun kirjan, niin sitten haluaakin heti katsoa tv:tä ja sitten kun katsoo tv:tä niin haluaakin tehdä taas jotain muuta. Tällaista palloilua koko ajan. Menen kirjastoon lukemaan, mutta sitten haluankin mennä takaisin kotiin. Sitten menee kaverin luokse ja haluaakin sitten taas kotiin.

Sitten sitä vain yrittää koko ajan nautiskella, vaikka pitäisi urheilla ja tehdä kotitöitä.

Oletteko huomanneet itsessänne sitä, mitä tässä nyt kuvailin? Että aina haluaisi tehdä jotain muuta, kuin mitä sillä hetkellä tekee...

Tyttönen vaan kirjoitti:
Tää elämä on nii raskasta ja tuntuu, et vastoinkäymisiä on nii paljon.

Minkä tyyppisiä vastoinkäymisiä sinulla nyt on? Onko ketään, jonka kanssa voit niistä puhua? Jos haluat niistä päästä vähäksi aikaa edes etäämmälle, vaikka nimeämällä niitä, ahdas olo niiden takia voisi jotenkin pääastä aukeamaan? Aukeamisen alkuun?

minäitse89 kirjoitti:Siitähän filosofitkin ovat puhuneet että kun aloittaa tekemään jotain niin heti tekee mieli tehdä jotain muuta. Kun aloittaa jonkun kirjan, niin sitten haluaakin heti katsoa tv:tä ja sitten kun katsoo tv:tä niin haluaakin tehdä taas jotain muuta. Tällaista palloilua koko ajan. Menen kirjastoon lukemaan, mutta sitten haluankin mennä takaisin kotiin. Sitten menee kaverin luokse ja haluaakin sitten taas kotiin.

Tulee mieleen, että impulssiherkkyteensä voi vaikuttaa. Minkä alkaa, torppaa muut miellejohteet sivuun mitkä meinaa katkaista tekemisen. Jatkaa sitä, kunnes saa sen maaliin. Siinä ennen tuon homman valmiiksi saamista on voinut joutua useamman impulssin valtaamaksi, mutta impullsinhetkellä vaan antaa ajatuksen tulla ja hengittää hetken, kohta se menee menojaan. Muuten jää kaikki kesken. Yks kohta kerralaan luotava järjestystä omaan arkeen. (Järjestys vaikuttaa minuun niin, että se rauhoittaa mieltä. Ja tyydyttää saada kämppää kuntoon. Vähän nivelletysti tässä välillä teen myös raivaustöitä. Käyn läpi kirjahyllyjä joista tyhjennän osan pois, vien joko kirjaston poistohyllyyn tai paperinkeräykseen kannet irti repien. Taustalla suunnitelma kotiin lisätilan saamiseksi.)

Taistelua elämä on tässäkin kohden. Itsenkin kohdalla nyt esim.tilanne hyllyä lasken alemmaksi, tulostinta varten. Oli keskeytettävä kun akkuporakoneen akku simahti, laitettava lataukseen. Samalla on kesken liittoon pvärahahakemukseen täytyy liitteeksi mukaan saada työsuhdeselvitys työpäiviltä. Sinne piti soittaa. Tilata tuo. Joutuu odottamaan. Hakemuksen sain tehtyä, mutta tuota vailla, hoidettava heti tänään muuten unohtuu. Nyt tuolta työnantajataholta sähköpostia odottaessa tehtävä muuta. Vaikka täällä piipahtamista.

Ja evästystä, kahvit keitän, puuroa laitan tulemaan.

Joo.

Mikäköhän auttaisi siihen ettei saisi paniikkikohtauksia? Mulla on niitä välillä. Tai ainakin luulen että ne ovat niitä.

Mulla taas aika vaikeeta. Erilaisia kipuja kehossa jotka pitää valveilla öisin. Olen kuitenkin päättänyt vain taistella elämän puolesta. Niin kauan kuin vielä henki jotenkin pihisee, niin yritän olla aktiivinen. Rankkaa tämä on, mutta ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. On vain kuolema tai aktiivisuus, asioiden tekeminen. En enää oikeastaan välitä saanko mielihyvää jostain asiasta. Minä vain teen sen ja sillä selvä. On toisaalta ihme että sitä on elänyt edes 30-vuotiaaksi kun ottaa huomioon mitä kaikkea elämän varrella on tapahtunut. Olen ollut niin syvissä kuiluissa että alta pois. Aion koko loppu elämäni vain ponnistella ja taistella sen puolesta että joskus vielä olisi parempi olo. En näe elämässä enää mitään muuta. Silkka moraalinen taistelu vain on jäljellä.