Tuo on tuttua kyllä. Yritän vain joka päivä välttää itsemurhan, koska pelkään sitä niin. Olen todella väsynyt ja katkera tämän elämän takia. Ja kun maailmalla riehuu hirmuiset asiat, niin yhä enemmän ja enemmän haluaa eristäytyä kämppäänsä ja kuunnella vain musiikkia. Eipä tämä elämä mikään satu ole ollut. Tällaista yrittämistä pysyä hengissä päivästä toiseen. Liikaa on ollut unelmia. Harvat niistä koskaan toteutuu. Liian laiska olin nuorempana...

Vahingoitin itteäni taas, nyt on palovamma käessä..

Minäitse89 olen samaa mieltä että tuntuu epämiellyttävältä tuo korona-virus. Olisi karmeaa jos sellaisen saisi.. se on vakava paikka nyt maailmassa. En pidä yhtään siitä että jotkut naureskelevat ja vitsailivat kun asia puheena (esimerkiksi nyt mtv3 suora korona-virus-ilta-lähetys) vaikkakin ymmärrän että jotkut yrittävät varmastikin sillä vain keventää tunnelmaa.

Mutta tiedetään myös korona-viruksesta selvinneitä.

Ärsyttää että sitä ei saada kuriin. Miten sen on annetukin levitä näin! Päättäjät! Rajanvalvojat. Kuka on vastuussa? Miksi turisteja päästetään? Miksi annetaan matkustaa jonnekin missä se riski on?

Minä kyllä tiedän mistä tämä johtuu vaikka en kyllä tiedä mistään mitään koska faktatietoa mulla ei koronasta ole kuin karvan verran. Mutta luulen sen johtuvan taloudesta. Siis rikkaat pelkäävät että menettävät kaikki rahansa jos kukaan ei enää matkusta ym.. Siksi ei kielletä niin jyrkästi mitään. Miten voikin joku RAHA olla HENKEÄ tärkeämpi. Raha se maailmaa pyörittää sanovat jotkut.. just joo.. Voihan se olla ja sen edessä voi olla aika voimaton. Tai sitten keksiä muita ratkaisuja.

Minusta noi vaikeudet ympärilläni "antavat minulle voimaa" ja saavat omat ongelmani kuulostamaan pienemmiltä. Siksi joskus toisten vaikeuksien kuuleminen/lukeminen auttaa jaksamaan eteenpäin.

Tuo on kyllä totta, että korona ei ole mikään leikin asia. Mietin tässä jo kotiin linnoittautumista. Mutta kun toisaalta, ei se ole elämää että nyhjää vain kodin nurkissa. Kyllä elämässä täytyy käydä ulkona ja tavata muita. Mutta sehän tässä juuri monimutkaista onkin, että juuri tuo muitten tapaaminen on riski, vaikka toisaalta se on mielenterveyden kannalta elintärkeää.

Eihän tässä tunnu olevan edessä kuin huonoja valintoja. Ja päättäjät ovat toki täysin rahan ahneita. On totta että koko maailma pyörii vain rahan perässä. Jos me vain pystyisimme luopumaan siitä ja elämään sovussa niin vaikeudet ehkä voitettaisiin. Mutta kun tuntuu että tämä maailman meno vain hurjistuu päivä päivältä. Kaikki matkustelevat minne vain haluavat ja luonto kärsii.

Ihmettelen joskus sitä että mitä me enää sitten teemme rahalla, kun koko maailma on lopussa. Kun ilmastonmuutos kiihtyy koko ajan ja on näitä pandemioita tulee. Jotenkin tulee välillä mieleen, että jos ihminen onkin langennut olento. Jos Raamattu ei olekaan ihan väärässä. Kyllä tässä nyt kohta jonkinlaista Jumalaa tarvitaan, jos ylipäätään pyritään selviytymään tästä kaikesta.

Onhan maailmalla aina riehunut hurjat voimat, mutta luulin että maailmansodista ja mustasta surmasta olisi jotain opittu. Mutta kun ihminen on niin ahne olento, ja en kiellä, kyllä minäkin tunnistan itsestäni sen ahneuden välillä. Välillä sitä vain kaupassakin ajattelee että menköön maailma hautaansa, minä otan muovipussin, enkä biohajoavaa joten en itsekään ole välittänyt tarpeeksi ympäristö asioista.

Mutta kun toisaalta tämä elämä on niin hemmetin kova pesti, sillä ihminen taistelee koko ajan kuolemaa vastaan. Sen takia ihmiset mässäilevät ja matkustelevat, etteivät he joutuisi kotona ahdistumaan ja odottamaan kuolemaa.

Minua kyllä paljon mietityttää se, että minkä takia me niin pelkäämme kuolemaa? Kyllä minäkin sitä kammoksun, mutta sitten kun on aivan lopussa niin eikö sitä vain voisi luovuttaa. Olen ihmetellyt omalla kohdallanikin, että minkä takia annan itseni kärsiä näin paljon?

Toisaalta sen takia kammoksun tätä korona-virusta, että se vie niin paljon ihmisiä. Sillä toiset ihmiset ovat niin tärkeitä, ihan senkin takia että he kantaisivat muistoja minusta kun olen haudassa. Tiedän että tämä on itsekäs ajatus, ja onhan toiset ihmiset kaikella muullakin tavalla tärkeitä, mutta tuo nyt on ainakin yksi syy. Koska jos koko ihmiskunta tuhoutuisi, niin mitä jää enää kenestäkään jäljelle.

Kuolema on kyllä todellinen ongelma. Ja kärsimys myös. Ja varsinkin se pelottaa, että joutuisi karanteeniin ja riutumaan kotona kovissa tuskissa. Saa kyllä nähdä mihin tämä maailma on menossa, eihän sitä kukaan haluaisi maalailla piruja seinille, mutta nyt on todella vakava paikka. Täytyy vain toivoa että selviää hengissä vanhaksi asti, vaikka näitä ongelmia on kyllä niin paljon ettei sormet riitä laskemaan...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: korjailu

Mä en jaksa enää, voimat on ihan loppu.. se palovammakin käessä, tulehtuu varmasti vielä.

Saa nyt nähdä ihan oikeasti, että miten tässä käy. Maailma tuntuu olevan pulassa...

Tuntuu että ihmiskunnan kohtalolla on nyt ratkaisu hetket. Tämä ei ole enää leikkiä.

Hei, ei tässä vielä ole kaikki. Nou panic. Elämässä tulee muutoksia, mutta olet turvassa kun olet suojattu. Jokaista meistä rakastetaan. Tavalla tai toisella ollaan osa Jumalan maailmaa..

On adrenaliini tasot stressin takia sen verran korkealla, että tässähän kokee välillä ihan euforiaa. Tai mitkä lie dopamiini tasot.

Mun läheisiä on joutunut karanteeniin. Onneksi sain yöllä nukuttua. Tuntuu välillä kun ratsastaisi jollain aallolla. Keho niin kovassa stressi-tilassa, että olo pysyy korkealla.

Muistan, mulla oli tätä samaa tunnetta joskus kun mietin itsemurhaa. Siinä keho jotenkin alkaa vetään viimeisillä voimilla ja tuottamaan (varmaankin) dopamiinia.

Toivottavasti tämä epidemia nyt ei montaa kuukautta kestä. En tiedä millä tasolla keho sitten on, kun monta kuukautta on ollut tätä samaa.

Aika vähän väkeä ulkona liikkeellä. Saa nyt nähdä mihin tämä asia oikein johtaa...

Psalmi 50:15

Tuota sanotaan Jumalan puhelinnumeroksi..

Mua ahistaa nii paljon, et tahon vahingoittaa itteäni..

Vahingoitin itteäni taas, ku tein taas palovammoja lisää..

toisessa käessä on syvimmät palovammat, koska ne on kuivia, kovia, tummia ja tunnottomia..

Moi kaikki. Elämässä vituttaa eniten se, että mulla on jonkinlainen passiivinen halu kuolla. Äskenkin siivoilin ja pyyhin keittiötasoa, sitten välähti mieleen muistoja joissa olen ollut omasta mielestäni typerä, ja saman tien reaktio oli "Oisinpa kuollut". Sellainen silkka itseinhosta johtuva halu lakata olemasta.

Kohta tulee 30 mittariin, on se kumma kun ei mikään auta. Tosin kävin lääkärissä kertomassa että mulla on autismikirjon oireita ja se otti mut jopa semisti tosissaan, saa nähdä pääsenkö neuropsykalle.

Minäitse89 jos saa antaa pienen neuvon..Niin enpäs neuvokaan mitenkään.. heh, sori.. tosta toisten tapaamisesta vaan. Et kannattaako nyt. Mutta päätä ite. Mä taidan itse olla vaan iloinen että hyvällä syyllä saa olla kotona vaan. Paitsi töihin on sitten mentävä parin päivän päästä mutta jos nyt siitä ei nyt enempää sitten kirjottelisi.

Mulle tuli tänään kanssa sellainen olo että voisipa lakata olemasta, ulkonakin kun kuljin niin ajattelin että mä olen vain muiden tiellä siis ihan kirjaimellisesti tiellä. Joku auto paukkas siihen tai jalankulkija yms niin mun piti väistää pyörineni. Sit kiroilin ulkona.. Ja pikkuhiljaa vaan huomasin taas inhoavani itseäni.. Miksi? Hohhoijaa, et on ankeeta. Ja kuin sopimuksesta alkoi ulkona myös sataa, siis ihan niinkun elokuvissa, siis kerrankin. Tuntuipa ilma ihan samalta kuin mieleni. Tai kun minä en itkenyt (Vaikka itkettikin jo kaikki) niin taivas itki. Ja itkee edelleen, ehkä koko päivän... Niin runollista jotenkin samalla.. tiedän että joku toinen aamu kun mun pitää esimerkiksi herätä töihin niin näistä runollisuuksista ei kyllä ole enää hiventäkään jäljellä. Sitten on vain se ajatus että miks mun elämän pitää olla tällaista. Miksi mun pitää olla joku tyhmä aikuinen ja mennä vain aikuisten asiasta toiseen aikuisten asiaan. Ja olla niin aikuinen ja kestää kaikki. Ja niin aikuinen ja rauhallinen Ja aikuinen

Ykskin  asia tupsahti mieleeni. Se että mä en halua tutustua kehenkään, en solmia mitään uusia ystävyyden tai tuttavuudenkaan liittoja. Koska mä en kestä sitä menetystä. En tykkää eroista.

Ykskin toinen asia tupsahti mieleeni kun suhteet tulivat mieleeni ja parisuhdekin siihen saattaa kuulua tai voisi kuulua. Muttei kuulu. Niin kun silloin aikanani aloin seurustella ensimmäisen kerran niin olimme jatkuvasti yhdessä. Paitsi asuimme eri paikkakunnilla. Siis tarkoitan että ne sunnuntait olivat ihan hirveitä kun piti erota toisesta ja lähteä YKSIN toiselle paikkakunnalle missä siis opiskelin silloin. Vaikka enhän minä olisi ollut yksin. Puhelimet oli keksitty ja nähtiinhän me joka viikonloppu. Mutta kun ne puhelutkin olivat silloin sitä että Mulla on niin kauheen ikävä sua ja sulla mua ja mulla sua eikä niis puheluissa olut mitään järkeä. Tai eteenpäin vievää voimaa sen puoleen.. Nyt asun yksin ja elelen yksin ja kaikki saatanan asiat teen yksin. Anteeksi kiroilu.. Ja nyt pystyn olemaan yksin. Miksi en silloin muka pystynyt. Vai pystynkö

Nojoo, olihan se muutenkin rankkaa, koska minä en ollut mikään hyvä keskustelija silloin (nykyiselläänkään en sen parempi) ja poikaystävä oli kamalan mustasukkainen. Se toi omat varjot siihen suhteeseen.. mutta ei se ollut muutakuin kyselemistä ja jonkinsortin epäilemistä. Väkivaltaisuuksia en ole parisuhteessa kokenut, sanottakoon se nyt heti väärinkäsityksien välttämiseksi.

Okei, puhuin siis siitä etten halua ryhtyä suhteisiin kenenkään kanssa. Minä olen niiiin tottunut kaikki asiat tekemään yksin että se tuntuu niiiin vaikealta vain hyväksyä elämään uutta ihmistä/apua. Jos se sit lähtee ja jättää mut oman onneni nojaan  kuitenkin. On sillekin syynsä että aikanani rupesin olemaan vain yksin. Siitähän voisi tokikin avautua joskus. Mutta katsotaan, jos ei satu ihan liikaa.. On minulla näitä huollettavia ja tämmösiä täällä kotona mutta koska täällä tukinetissä voi rehellisesti puhua (ainakin näin luulisin Vaikka arvostelua pelkää aina) niin niitäkin hoitelen rutiinilla. En uskalla rakastaa täysillä koska sitten menettämisen pelkokin iskee syvemmin kuin nytten. Tai siltä se ehkä tu tuntuisi. Siksi tarkastelen hyvin päällisin puolin asioita. Katson että näyttävät hyvältä ja terveiltä, on ruokaa, on vettä, on kaikkea. Kosketusta siedän oikeastaan hyvin harvoin. Lapsi tai koira voisi ennemmin minua vaikka lyödä (käsillä/hännällä/kuonolla/ym) kuin ottaa hellästi kiinni. Siihen minä hajoaisin. Luulisin niin.

Okei, se oli pieni paluu menneisyyteen ja osaltaan kerroin myös nykyisyydestä. Menneisyyttä oli oikeastaan aika kiva käydä penkomassa mielestä. Ainakin kun sieltä löytyi tällainen vanha heila-juttu. Tätähän voisi ihan terapeuttiseksi hetkeksi kutsua. Tai että ei ollutkaan niin paha juttu.. Teistä en tiedä, olihan tämä minun elämääni. Mutta siis nykyisyys sattuu välillä niin että sydämestä viiltää. Siksi kai olenko  niin usein masentunut/välinpitämätön ettei viiltäisi niin paljon. Ettei se kaikki mikä ihmisen elämää nyt voi koskettaa tuntuisi niin pahalta. Voin vaikuttaa ulospäin hyvinkin väli pitämättömältä ja tylyltä ja siltäkin ettei mikään kosketa minua eikä mikään satuta minua ja että minulle voi puhua mitä vaan. Koska minulle yleensä puhutaa karmeita juttuja niin töissä kun muutenkin elämässä. En tiedä miksi. Mutta kyllä ne satuttaa. Enemmän kuin voi tietääkään.

Nämä ovat itseasiassa aika tärkeitä huomioita joita nyt kerroin ja nyt olisi ehkä ollut hyvä jollekin terapeutille saada avautua. Mutta menen laittamaan ruuan uuniin.