Kai sitä enää tämän ikäisenä muuta kuin odotetaan kunnes keho hajoaa. Tuntuu että vaikka sitä urheilisi kuinka paljon tahansa, niin kroppa tahtoo sanoa sopimuksensa irti. Kyllä elämä on sitten kovaa. Se täytyy myöntää.

Myrskyn ja kiihkon aika meni jo. Nyt on vain tasaista. Pitää vain jotenkin säilöä itseään kämpässään.

Ehkä Erik Bergman sanoi oikein yhdessä ohjelmassa: " Minkä taki me elämme, jos kerran jokainen päivä on samanlainen? Sen takia me elämme että elämä olisi vaihtelua."

Mutta toisaalta kuolemasta ei saisi puhua, mutta miksei? Kuolemastahan meidän juuri tulisi puhua, sillä se on ihmisyyden loppu.

Kun se minua harmittaa eniten, että maailma on tällainen. Oli sitten Jumalaa tai ei, mutta en haluaisi että maailma on näin kova paikka. Toisaalta, eihän tässä voi muuta kuin yrittää parhaansa ja katsoa mihin se riittää...

hei muistakaa vaikka jumalaton musertavuus ois nyt, niin mä silti välitän susta ! 😛

Oli äsken kavereiden kanssa hauskaa, mutta en ymmärrä minkä takia masennun aina noitten tapaamisten jälkeen. Aivan kuin en kestäisi iloa. Että ilo on niin haurasta ja siitä tulee jotenkin niin ylivireys tila että en tahdo kestää sitä.

Olen välillä miettinyt että kannattaako minun tavata kavereita usein? Toisaalta mitä muutakaan elämässä enää on. Kun tuntuu että on jo niin vanha, että ei tässä enää liikoja kannata toivoa.

Minkäköhän takia näen maailman näin pimeänä paikkana vaikka täällä on paljon iloa? Jotenkin mulla meinaa pettää hermot tuon ilon kanssa. Helpompi kulkea murheissa, kuin iloita. Sellainen sitten minä olen. Tällaiseksi olen kasvanut 30 vuotta ja edessä on enää vain vanhuutta. Näin asian koen. Minulle 30 on ollut niin iso rajapyykki, minusta 40-vuotias on jo todella vanha saati sitten 80-vuotias. Tämä on vain oma näkemykseni omaa elämääni peilaten. En nyt halua maalailla mitään piruja seinälle. Mutta tätä se masennus on. Tällaista se on että koko ajan miettii vain elämää synkkänä. Kun elämään ei tahdo löytää mitään sellaista, mikä pelastaisi tältä synkkyydeltä. En vain enää jaksaisi, kun oon jo 30 vuotta jaksanut. 🙁

Olen täysin murskattu. En jaksa enää. Olen sivullinen koko maailmassa. Luoja kun saisi vain kuolla pois. En osaa olla sosiaalinen. Luen vain koko ajan kirjoja. Tuntuu että kaikki hylkää. Ihmiset pitävät minua arvottomana. Olen niin kuoleman väsynyt. Parempi olisi varmaan kuolla. Kuin jatkaa tätä säälittävää elämää. Ei minusta ole mihinkään ammattiin. En kuitenkaan jaksaisi tehdä mitään. Väsyn aina kun juttelen jonkun kanssa. En tiedä miten tätä elämää tulisi elää? Onnittelen niitä joilla on hyvä elämä. Olette eläneet oikein. Minä vain reakoin kaikkeen niin vahvasti. Sitten minun ajatukseni mollaavat minua koko ajan. Koko ajan ne sanovat, että olen luuseri. Koko ajan ne nimittelevät minua. Sori kun nyt näin avauduin, mutta kun joutuu niin koville elämän kanssa...

Hei, mitenhän pääsisit tuosta kehäajattelusta vähän avarampaan sielunmaisemaan? Eikä haittaa kun avaat mitä mielessä kiehuu. Mikäköhän sinun elämän rohkeuden on sinulta vienyt? Ja kuin kukaan sinun arvoa ois vienyt? Ammattia jos ei virallisesti ole, se tarkoittaa vaan ettei saa palkkaa millään työllä. Jos ei ole työtä, on sitä valuuttaa joka kaikilta työn puurtajilta puuttuu,  a i k a a. Siinä mielessä olet vauraampi kuin työta tekevät. Olet varmaankin pohtinut kaikenlaisia asioita ja tekemisiä, mutta oletko kokeillut koskaan jotain mitä olisit halunnut kokeilla tehdä - harrastaa - kuten jotain käsillä nypläystä tai vaikka jos kutomiset ei inspiroi, jotain puusta tekemistä? Onko kynnys lähteä kotoa liian suuri tehdäksesi jotain mitä et koskaan aiemmin  ole saanut aikaiseksi kokeilla? Miten lähellä siellä on joku kansalaisopisto esim? Osaat ilmaista, oletko kokeillut kuvata, nykypuhelimissakin alkaa olla aika hyvä kamera, mikä aihe herättäis kiinnostuksen? - Tuo on muuten aika fuulaa. ettet ois, sinähän osaat olla sosiaalinen. Sanat sulla ainakin on hyvin hallussa. Et ole yksin. Olet tehnyt tänne avauksia, sinussa on tarve yhteyteen. Täällä saa huojentaa mieltään. Hyvää viikonloppua! 👍🍇🍎🍍🍊🍨

Kyllähän sitä jonkin verran tulee harrasteltua kaiken näköistä. Se on vaan jotenkin tämä oma fysiikka joka alkaa oleen huonossa jamassa. Liikun kyllä aika paljon, mutta silti.

Sitä tulee lueskeltua kaiken näköisiä kirjoja. En sitten tiedä onko niistä haittaa vai hyötyä..?

On vaan välillä jotenkin fyysisetkin voimat vähissä.

Kai sitä sitten välillä täytyy vain olla. Jotenkin ajatusmaailma sellainen, että välillä tuntuu kuin olisi menossa jonkin näköiseen epätoivoiseen tilaan. Ja ei tahdo osata sieltä pois. Kun alkaa miettimään liikaa kaiken näköistä...

Kun saisi nuo kivut pois... Niin ehkä vähän helpottaisi. Liikaa ehkä toiveita. Liikaa odottaa elämältä...

Ehkä kannattais rentoutua kun meinaa alkaa ahdistaa. Miten sinä rentoudut?  Parhaiten?

Mahatma Gandhin kerrotaan kehottaneen "Ole muutos, jota etsit"..

Toivon sulle toisenlaista viikonloppua kuin on pitkään aikaan ollut, kaikkea hyvää mieltä virkistävää!  👍

Musiikin kuuntelu auttaa hyvin rentoutumaan. Ja lukeminen.

Kiitos! 🙂

Olen miettinyt kahta vaihtoehtoa: huumeiden käytön aloittamista tai itsemurhaa. Tähän olen ajautunut. Mulla on niin huono olla. 🙁

se on ny susta itestäs kiinni.

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 4 vuotta, 9 kuukautta sitten.

Joo. Täytyy varmaan vain jatkaa olemassaoloa, jos joskus se aurinko paistaisi tähän risukasaan...

Hei, minäitse89. Sun vaihtoehdot ei ole kovin hyvät. Toivottavasti et koe joutuvasi valitsemaan niiden väliltä! Tiedän, luultavasti, minkälainen olo on, kun se on huono.

Mulla on KELA-kortissa koodina mm. 112. Olen siis vakavasti psyyken ongelmainen. En tiedä, pitikö lääkäri tuota koodia hakiessaan mua psykoottisena masennuksen suhteen. Mutta sairas olen ollut. Ja olen edelleen. Toivottomuus on tuttua.

Toivottavasti jaksat... pitää elämästäsi kiinni...

Hei kaikille tätä ketjua lukeville!

Laitan tännekin muistutuksen Tukinetin sivustoa koskevasta palautekyselystä. Ehkä  olette jo vastanneetkin, mutta jos ette ole, niin toivottavasti voitte käydä vastaamassa. Kiitos jo etukäteen! 💐

Tukinetissä toteutettiin keväällä 2019 sivustouudistus ja nyt selvitämme kyselyn avulla Tukinetin käyttäjien mielipiteitä uudesta sivustosta. Kyselyllä selvitämme lähinnä sivuston käytettävyyteen liittyviä asioita.

Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Vastaaminen kestää muutaman minuutin. Vastauksesi ovat meille erittäin tärkeitä ja niiden avulla pyrimme kehittämään sivustoa paremmaksi.

Kysely toteutetaan osana Satakunnan ammattikorkeakoulun opinnäytetyötä.

Lisätietoja kysestä täältä.

Suoraan kyselyyn pääset tästä.

Että kun voikin masentaa. Muutamia vuosia sitten elämä oli vielä ihan jees. Mutta Luoja kun sitä oppii tuntemaan tämän maailman, niin sitä alkaa masentumaan. Kun tajuaa että tämä elämä on liian hauras. Ihmiset tajuavat liikaa ja elämä on liian katoavaista. Toisaalta tässä ei auta mikään muu kuin jatkaa kuolemaan asti. Jatkaa vain elämää vaikka se olisi kuinka huonoa tahansa. Koska kuolema on lopullinen asia. Vain elämässä on toivoa. Kuolema vie kaiken toivon.

Toisaalta kuolema voi tuodakin toivoa, että ehkä jos jotain olisi rajan takana niin voisi olla jotain iloa. Mutta meillä on vain tämä elämä. Tämä elämä jossa meidän täytyy päättää että miten tätä jatkamme jos haluamme jatkaa. Sillä kuolema on ikuista. En nyt tiedä sitten onko afterlifea. Pitäisi vain jotenkin jaksaa tätä elämää ja unohtaa tulevat. Mutta kun tämä elämä on välillä niin lohduttoman toivotonta, että sitä välillä vaikka väkisin toivoo että olisi jokin taivas johon voisi hävitä tästä maailmasta. Mutta kun kukaan ei tiedä..? Sehän tässä juuri on se ongelma kun ei voi olla varma oikein mistään... 🙁

Kyselyyn vastattu. Mulla menee edelleen hyvin 🙂