Lääkärikammo

Lääkärikammo

Käyttäjä pala lasia aloittanut aikaan 23.06.2020 klo 17:45 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 23.06.2020 klo 17:45

Hei!

En tiedä, onko muita lääkärikammoisia kuin minä. Mua on aina pelottanut lääkärissä käynti ja varsinkin, jos joutuu riisumaan edes paidan puhumattakaan enemmästä. Tammi- helmikuussa olin viimeksi lääkärissä kaatumisen vuoksi. Silloin oli ns. oma lääkäri.

Heinäkuussa mulla on lääkäri mm. työarvion tiimoilta sekä masennuslääkkeen tarkastus. Osaksi koronan ja kesälomien takia taas on vieras lääkäri. Olen kyllä kuullut häntä kehuttavan. Mua kauhistuttaa puhua hänelle mm. mun masennuksesta, masennuksen pahenemisesta sekä hetkittäisistä itsetuhoajatuksista. Mulla on vanhat traumat aktivoituneet aivan kuin kävisin kaiken tuskan uudestaan läpi.

11 vuotta sitten äitini kuoli ja sairastuin ekan kerran masennukseen. Silloin mulla alkoi kolmen vuoden lääkäri-potilassuhde työterveyslääkärin kanssa. Hän osasi auttaa ja neuvoa. Niin sitten tyl loppui ja loppui myös hoitosuhde. Se on mielestäni kultaakin kalliimpaa, että kokee lääkärillä tulleen kuulluksi ja autetuksi.

Nyt kaksi vuotta isän kuoleman jälkeen yksi lääkäri totesi astman, toinen lääkärillä antoi masennuslääkityksen, kolmas lääkärillä vaihtoi masennuslääkityksen, neljäs lääkäri antoi lääkekuurin kipuun ja viides lääkäri määräsi jatkuvan lääkityksen uuteen vaivaan. Ja osaksi siksi, että asun alueella, jossa ns. oma lääkäri on vaihtunut puolen vuoden välein. Nyt korona vei täältä oma lääkäri -järjestelmän pois joko väliaikaisesti tai pysyvästi.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 25.06.2020 klo 19:27

Minulla ei ole niinkään lääkäri- vaan toimenpidekammo. Neulat ja pistäminen ei ole ongelma, mutta kaikki sellaiset kehoon tunkeutuvat sörkkimiset kauhistuttavat jo ajatuksena, vaikken sellaisissa koskaan ole ollutkaan. Kaikkein pahinta on suun tai sitä kautta tehtävät tutkimukset. Inhoan jo kurkkua katsomista sen kieltä alas painavan lastan vuoksi, gatroskopia ei tulisi onnistumaan kuin nukutuksessa.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 26.06.2020 klo 10:58

Tunnistan myös toimenpidekammon. Ne ovat harvoin kivuttomia. Hammaslääkärillä sattuu, vaikka olisi puudutettu. Gynekologilla olen purskahtanut itkuun, vaikkei vielä tehty mitään. Salasin sen itkun. Näin kävi vuosi raiskauksesta. Siinä tuli kaikki mieleen. Eikä tilannetta helpottanut, kun gynekologi otti varoittamatta papa-kokeen ja se sattui yllättävän paljon. Gynekologi pyysi kyllä anteeksi. En sen jälkeen ole gynekologilla käynytkään. Kutsutuissa papa-kokeissa olen käynyt. Eikä silloin ole sattunut niinkuin tolla gynekologikäynnillä.

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 29.06.2020 klo 15:07

pala lasia kirjoitti:
Hei! ..... Heinäkuussa mulla on lääkäri mm. työarvion tiimoilta sekä masennuslääkkeen tarkastus. Osaksi koronan ja kesälomien takia taas on vieras lääkäri. Olen kyllä kuullut häntä kehuttavan. Mua kauhistuttaa puhua hänelle mm. mun masennuksesta, masennuksen pahenemisesta sekä hetkittäisistä itsetuhoajatuksista. Mulla on vanhat traumat aktivoituneet aivan kuin kävisin kaiken tuskan uudestaan läpi.... //11 vuotta sitten äitini kuoli ja sairastuin ekan kerran masennukseen. Silloin mulla alkoi kolmen vuoden lääkäri-potilassuhde työterveyslääkärin kanssa. Hän osasi auttaa ja neuvoa. Niin sitten tyl loppui ja loppui myös hoitosuhde. Se on mielestäni kultaakin kalliimpaa, että kokee lääkärillä tulleen kuulluksi ja autetuksi.// .... Nyt kaksi vuotta isän kuoleman jälkeen yksi lääkäri totesi astman, toinen lääkärillä antoi masennuslääkityksen, kolmas lääkärillä vaihtoi masennuslääkityksen, neljäs lääkäri antoi lääkekuurin kipuun ja viides lääkäri määräsi jatkuvan lääkityksen uuteen vaivaan. Ja osaksi siksi, että asun alueella, jossa ns. oma lääkäri on vaihtunut puolen vuoden välein. Nyt korona vei täältä oma lääkäri -järjestelmän pois joko väliaikaisesti tai pysyvästi.

 

Tuo on vaikeaa, kun joutuu useamman tahon kanssa käymään terveyden tiimoilta. Täällä esim.lääkärille aikaa soittaessa, ohjataa 'omahoitajalle' jolta/jolle soittoaika joskus lähipäivinä, jolle soittaessa kerrotaan mistä kyse. Hän arvioi, tarvitaanko lääkärille varata aikaa. Joka menee ties minne asti?

Varsinaisesti en kammoa lääkäreitä enkä hoitotahoa yleensäkään; vaihtuvuutta kammoan. Jatkuvaan vaihtuu, muutoksia tullut suht nopeaan tähän tk-tahonkin asiointiin.

 

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 29.06.2020 klo 15:43

Joo

Liikaa on tullut muutoksia terveysskeskusasiointiin. En oikeastaan muuta toivo 6.7.2020 olevasta lääkärikäynnistä, että saisin avun. Yhteen aikaan oli melkein vaivaan kuin vaivaan, että ota buranaa. Osaksi nytkin on kyse kivuista. On vaan tosi vaikea avautua vieraalle lääkärille masennuksen pahenemisesta. Sitä kun yrittää pitää itsensä kuosissa vieraalle lääkärille. Toivon myös, että saan jatkaa psykologilla käyntejä.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 viikko, 1 päivä sitten. Syy: Verbi puuttuu
Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 01.07.2020 klo 13:04

Pala lasia, toivon, että käyntisi tuolla onnistuu. Se on ens maanantaina. Nykyään kyllä aika moni lääkäri patistaa omatoimisesti tekemään kivulle jotain? vai onko tämä tulevaa aikaa?Yleensä taitavat mennä matalimmasta aidan kohdasta; lisäreseptejä :// Mitä vois olla omaan elämään istuvaa juttua? mikä vähentäis kipua? - Yleensä omat kivut jyllää öisin; nyt yritän tehdä edes sitä istumasta nousu-liikettä 10 jaksoissa ainakin pari kertaa.

Liikkeellelähteminen pelkästään voi vähän helpottaa, jos kävis sauvakävelemässä useammin sekin, tai mitä ne jutut sun kohdalla ois?

Toinen juttu ois venytykset. Niitäkään en tahdo saada tehdyksi. Mutta elimistö tykkäis ja kenties toimis vähemmillä kivuilla?

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 01.07.2020 klo 23:48

Kiitos keskustelua kommentistasi!

Kyllä totta venyttely tekisi hyvää.

Nyt mulla on lääkärille meno työkykyarvion, masennuslääkityksen lisäämisen ja jatkuvien vatsavaivojen takia. Siinä sitten selittää omat kipukohdat vieraalle lääkärille ja ottaako se tosissaan.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 03.07.2020 klo 16:36

Lääkärikäynti lähestyy. Se on jo maanantaina. Neljä viikkoa olen odottanut sinne pääsyä. Jännitys on huipussaan. Jos en saakaan sanotuksi, miltä tuntuu. Täytyy kirjoittaa muistilappu mukaan. Täytyy luottaa lääkärin ammattitaitoon. Olen vaan niin epätoivoinen. Toivon vielä kelpaavani johonkin työhön, mitä kykenen tekemään ja missä viihdyn.

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 04.07.2020 klo 20:00

Luota vaan itsees, hyvin se menee. Toivotaan vaan lääkärin olevan inhimillinen, että helppo kertoa tilanteesta. Voimia.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 06.07.2020 klo 22:49

Lääkärissä käyty. Otti mut kokonaisvaltaisesti huomioon, vaikka olikin hiukan liukuhihnafiilis. Sain puhuttua mun traumat lyhyesti sekä masennuksesta. Lääkitystä nostettiin. Sain lähetteen labraan. En saanut kontrolliaikaa, kun purkavat terveyskeskuksen hoitojonoja. Saa nähdä, mitä labrat kertoo.

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 07.07.2020 klo 08:57

Toivotan myönteistä tulosta, jos muutosta labroissa. Onko siellä ollut omahoitajasysteemi jo aiemmin? Täällä sirtymässä sellaiseen jotenkin enemmän. Purkaa kai noita jonojakin. Mutta lisännyt vaikeutta päästä lääkäriin, tai tietää päivien viivettä. Täällä tuo uusi systeemi keskittää omahoitajan käsiin hoidontarpeet, tarviiko jne. Eli lisää vastuuta hoitajille pois lääkäreiltä.

Mun pitäis yrittää saada muutos itseä koskeviin esitietoihin, ovat 40 vuoden takaa. Moneen kertaan olen kypsynyt ja loukkaantunut niiden takia, eikä sekään lääkäri joka alan lääkäri ja hyvä sellainen, ole ottanut vaikuttaakseen asiaan. Aion syksyn aikana viimeistään käynnistää asian oikaisun.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 07.07.2020 klo 16:32

Toivottavasti keskustelua saat muutettua tietosi asianmukaisesti.

Täällä on ollut ns. oma lääkäri systeemi, mikä mun asuinalueen kohdalla tarkoitti, että lääkäri vaihtui yhtenään. Eilisen lääkäriajan sain vajaa viisi viikkoa sitten. Se terveysasema, missä yleensä käyn on sairaalan yhteydessä ja varattu koronalle. Kolmas terveysasema on nyt neuvola käytössä. Lääkärivastaanotto on tässä toisessa. Samassa mulla on psykologilla käynnit. Sitä joudun odottamaan nyt kolme viikkoa, kun on lomalla. Toivon, että labroista löytyy jotain, mitä voi korjata.