Lääkärikammo

Yksinäisyys on aluksi outoa perheellisenä. Eron jälkeen oli vaikeaa vuosia. Vähitellen alkaa löytää itsen jotenkin syvemmältä kannalta. Kaiken koetun alta löytää oma olemus, ajan kanssa arvostaa mitä on siellä sisällä aina ollut. Kun sille olemiselle ei ollut silloin kasvuiässä tilaa olla olemassa. Kasvun aikaahan on koko elämän ajan. Nautintojakin alkaa ymmärtää jotenkin toisella tavalla.

Voimia sinun vaiheisiin!

pala lasia kirjoitti:
Kiitos keskustelua kauniista sanoistasi!

Näin pitkäaikaistyöttömänä sitä tuntee itsensä luuseriksi ja mihinkään kelpaamattomaksi. Eikä auttanut asiaa, kun tulin opiskelun työharjoittelussa työpaikkakiusatuksi tammikuussa. Se syö itsetuntoa.

Enkä ole tottunut asumaan yksin. Lapsuuden kodissa meitä oli äiti, isi ja pikkusisko. Nyt he ovat kaikki mullan alla.

Oma perhe oli mies, 3 poikaa ja 1 tyttö. Mies päätti 9 vuotta sitten jättää minut. Jäin yksin lasten kanssa. Oli haastavaa samalla tehdä neljää vuoroa. Sitä kesti vuoden, kun se työ loppui.

Lapset ovat muuttaneet omilleen ja hyvä niin. Nyt terveys on vaakalaudalla, kun en jaksa. On alkanut mun positiivisuus karisemaan. Olen alkanut miettimään, että turhia kitisen. Lapsistani olen onnellinen ja pienestä tyttärentyttärestä. Tämän yksinäisyys on raastavaa. Jos jossain vaiheessa pikkuhiljaa oppisin siitä nauttimaan.

Pitkä työttömyys, kiusatuksi tuleminen, raiskatuksi tuleminen, yksinäisyys.... aikamoista taakkaa on sinuun kertynyt.

Ilo ja onni on tyttärentyttäressä!

Voimia sinun elämiseen, arkeen jota taas näin viikon alussa aloitellaan. Tänään näyttää paistavan...

pala lasia kirjoitti:
Hei!

En tiedä, onko muita lääkärikammoisia kuin minä. Mua on aina pelottanut lääkärissä käynti ja varsinkin, jos joutuu riisumaan edes paidan puhumattakaan enemmästä. Tammi- helmikuussa olin viimeksi lääkärissä kaatumisen vuoksi. Silloin oli ns. oma lääkäri.

Heinäkuussa mulla on lääkäri mm. työarvion tiimoilta sekä masennuslääkkeen tarkastus. Osaksi koronan ja kesälomien takia taas on vieras lääkäri. Olen kyllä kuullut häntä kehuttavan. .... Mulla on vanhat traumat aktivoituneet aivan kuin kävisin kaiken tuskan uudestaan läpi.

11 vuotta sitten äitini kuoli ja sairastuin ekan kerran masennukseen. Silloin mulla alkoi kolmen vuoden lääkäri-potilassuhde työterveyslääkärin kanssa. Hän osasi auttaa ja neuvoa. Niin sitten tyl loppui ja loppui myös hoitosuhde. Se on mielestäni kultaakin kalliimpaa, että kokee lääkärillä tulleen kuulluksi ja autetuksi.

Tuo on tuolloin ollut onnenkantamoinen kaikkineen, työ... hyvä potilas-lääkäriasetelma.

Nyt kaksi vuotta isän kuoleman jälkeen yksi lääkäri totesi astman, toinen lääkärillä antoi masennuslääkityksen, kolmas lääkärillä vaihtoi masennuslääkityksen, neljäs lääkäri antoi lääkekuurin kipuun ja viides lääkäri määräsi jatkuvan lääkityksen uuteen vaivaan. Ja osaksi siksi, että asun alueella, jossa ns. oma lääkäri on vaihtunut puolen vuoden välein. Nyt korona vei täältä oma lääkäri -järjestelmän pois joko väliaikaisesti tai pysyvästi.

Tämä on tätä muutosten vuosikymmentä; hoitoala hakee itseään. Joskus kai kokeiltiin ns.omalääkäri systeemiä muttei tainnut toimia, ainakaan joka paikassa, vai oliko kokeilualue niin suppea? Nyt täällä tuo ns.omahoitajasydeemi; avun hakeminen vain yhden ihmisen kautta, joka arvioi ja ohjaa eteenpäin; jonka pitäisi kuunnella ja kuulla, olla se johon rohkenisi luottaa keskitetysti.

Kiitos keskustelua kommentistasi! Oikeassa olet, että oli onnen kantamoinen, kun oli kolmen vuoden lääkärisuhde työterveydessä ikuisuus sitten. Olen siitä ikikiitollinen.

Tänään oli psykologilla käynti viiden viikon jälkeen. Psykologi näki koneeltaan, että lääkäri soittaa mulle ensi viikolla. Voi olla, että lääkäri palaa omalle terveysasemalleen. Pääsenkö jo kohta omalle terveysasemalle vai onko se edelleen koronalle varattu? Kai tämä lääkäri hoitaa tämän hetkiset loppuun? Nyt kun pääsin mielestäni pätevälle lääkärille. Niin onko paluu taas puoli vuotta yksi lääkäri, puoli vuotta toinen lääkäri jne. Pääasia on, että saa oikeaa hoitoa.

Kantaan tulee kyllä pieniä virheitä.

1. Lääkärin kanssa olin puhunut, että isä on kuollut ja hänellä oli Crohnin tauti. Lääkäri kirjoitti, että isällä on Crohnin tauti.

2. Psykologille sanoin, että äiti kuoli 11 vuotta sitten eli v.2009. Psykologi kirjoitti, että äiti kuoli v. 2011. Psykologi lupasi korjata sen.

Toisaalta, jos olisi varaa, niin voisi käydä yksityisellä lääkärillä, muttei ole varaa. Köyhän on tyydyttävä palveluun, mitä saa. Huomenna labraan näytettä viemään.

Niin. Erehtyminen ja virheet on inhimillisiä. Lääkärit(ym.)kin joskus huonokuuloisia.

Aika paljon saa itsen kanssa itsekseen tehdä ajatustyötä. Kirjoista joskus jeesiä. Viimeksi kirjastosta tarttui mukaan kirja Martin, Saariranta: MIELELLÄNI KEHOSSANI  Kohti hyväksyvää suhdetta itseen.

On ollut aika, jolloin halunnut olla pois tästä kehosta. Tuo kirja tuo esille mm. kehosuhdeperinnön ja itsemyötätunnon vaikutusta kehonkuvaan. Jos jaksat, saisitko sinäkin tuosta jotain itseä vahvistavaa näkökulmaa?

Minä poden lääkäripelkoa. Eilen olin lääkärillä ja piti kertoa vaietusta salaisuudesta. Ei ollut helppoa. Selviydyin kuitenkin.

Kiitos keskustelua kirja ehdotuksesta. Saatanpa lainata kirjastosta. Laitan itselleni ylös muistiin. Siinä on paljon työstämistä, jotta hyväksyisin itseni ja/tai kehonkuvani.

Onnittelut Särkynyt norsu selviytymisestäsi lääkärillä.

Tänään olen vienyt labraan näytteet vatsaani liittyen. Tuloksia saa jännittää ensi viikkoon, kun lääkäri soittaa. Voi olla että joudun tähystykseen. Toivottavasti en.

Särkynyt norsu kirjoitti:
Minä poden lääkäripelkoa. Eilen olin lääkärillä ja piti kertoa vaietusta salaisuudesta. Ei ollut helppoa. Selviydyin kuitenkin.

Tuo on todella uskomaton raskas taakka, salaamisen taakka. Kun siitä voi jollekin puhua, kuulluksi tuleminen vapauttaa voimia.

Nyt meni taas pieleen ja lisää viivettä. Neljä viikkoa sitten lääkäri sanoi laittavansa lähetteen psykiatrian poliklinikalle. Tänään, kun olin psykologilla, niin ihmettelin, kun ei ollut tullut kutsua. Psykologi katsoi koneeltaan, ettei lääkärille ole tehnyt lähetettä. Samassa psykologi laittoi viestipiikkiä lääkärille. Lääkäri vastasi heti, että laittaa lähetteen kiireellisenä. Muutenkin hänellä oli vielä vaiheessa mun työkykyarvio. Nyt saan vielä jännittää ja odottaa. Ymmärrän hyvin, että lääkäreillä on kiire. Keskeneräiset jutut ja epätietoisuudet stressaa.

Nyt on kyllä hyvin hermostuttava ja epätoivoinen olo. Laittaispa se lääkäri mut myös kolonoskopiaan. Toivon vatsan ongelman selviävän. Vielä se lääkäri kerkiää soittaa. Kantaan tiedot menee viikon viiveellä.

Onko sullakin stressivatsa? Herkemmin reagoit vatsalla kuin päällä?

Nää on näitä elämän ikäviä sattumuksia, kun hoitotaho jotain unohtaa laittaa eteenpäin.

Toivotaan parasta, asioiden etenemistä. Ja mahd.hyviä tuloksia labroissakin. Jos ei voi mihinkään tilanteeseen vaikuttaa, voi kuitenkin keskittyä hengitykseen, rauhoittua, vaikka silmät sulkien hengittää niin usein tietoisesti että hengitys on neutraalia vapautunutta.

Saattaapi mulla olla stressivatsa. En tiedä. Jo 7 vuotta sitten yksi lääkäri arveli, että mulla on ärtyvä suoli. Sitä ei kylläkään tutkittu.

Sitä, kun en tiedä, soittaako lääkäri ja ilmoittaako jotain vai luenko Kannasta. En kyllä terveysasemalle päin viitsi turhaa soitella. Jännittää kyllä odottaa psykiatriaikaa. Luulin koko ajan, että aikuisten psykiatrian poliklinikka olisi ollut heinäkuussa kiinni, kun ei ollut tullut kutsua sinne. Paljastin tänään ystävälleni, että lääkäri laittoi lähetteen psykiatrille. Sitä en ihan uskalla kertoa kelle tahansa. Pitävät pian hulluna.

Huomenna olisi mun pikkusiskon 50-vuotispäivä. Sytytän kynttilän hänelle. Yritän olla itkemättä. Siskoni on ikuinen 32-vuotias. Joulukuussa 2020 hänen murhastaan tulee 18 vuotta. Ikävä ei koskaan kuole.

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 3 vuotta, 8 kuukautta sitten.

Niin, yksityisasioita kannattaa suojata. Ihmisten asenne on yhä yleisesti aika ymmärtämätön jos tulee ilmi mielenterveysongelmat. Tai niiden vuoksi asiointi lääkärillä.

❤ Surullista.

Saitteko tietoon, kuka teki tuon murhan?

❤ Oma pikkuveljeni on ikuisesti 28 -vuotias, olisi tänä vuotena täyttänyt 55 vuotta. Muistan hänet valoisana ihmisenä.

Nyt lukee Kannassa, että lähete on tehty. Se minkä jo tiesinkin, tämä lääkäri ei ole jatkossa mun lääkäri, kun en kuulu normaalisti hänen terveysasemalle. Ei ole helppoa, kun jatkossakin on random lääkäri.

Kiitos keskustelua! Osanottoni veljesi puolesta! ❤

Kyllä tiedän, kuka murhasi siskoni. Se oli hänen kolumbialainen aviomiehensä, johon tutustui puoli vuotta aikaisemmin. Hän murhasi liki sadalla puukoniskulla. Häntä ei koskaan tuomittu. Hän joutui vankimielisairaalaan. Hänellä oli skitsofrenia. Myöhemmin hänet karkoitettiin maasta. Oi Luoja, kun kirjoitan tätä siskoni 50-vuotispäivänä!

Nyt kuopukseni, ainoa tyttäreni elää afganistanilaisen miehen kanssa. Heillä on 1v3kk vanha tyttö. Hän on mummun silmäterä. En ole rasisti. Vävy vaikuttaa kivalta. Siltikin menneisyys luo varjon tähän suhteeseen.

Psykologin kanssa olen näistä päässyt juttelemaan. Ikävä kyllä mulle on tullut kuoleman halu. Varsinkin isäni kuoleman jälkeen kaksi vuotta sitten. Siellä he ovat lapsuuden perheeni pikkusisko, äiti ja isi samassa haudassa.

Äiti on yksi syy, miksi psykoterapia alkoi 10 vuotta sitten sekä raiskatuksi tuleminen 21 vuotiaana neitsyenä. Nyt mulla on kyllä liiaksi itku pinnassa.

Siltikin olen positiivinen ihminen ja luotan ihmisen hyvään. Enkä ole vihainen mulle väärin tehneisiin vaan itselleni. Pitkään olen yrittänyt pärjätä yksin. Eikä mulle ollut helppoa mennä lääkärille kertomaan mun vaikeuksista.

Kyllä tämä on randomia elämää:/

🤔

..onneksi kuitenkin on satuttu syntymään suomalaisiksi. Ainakin jotkut lääkärit puhuu vielä suomea.