Odottelen ruokakuljetustani, söin juuri mysliä ja jugurttia, myslissä oli pieniä elijöitä.

Pikemiten kirjoitti:
Odottelen ruokakuljetustani, söin juuri mysliä ja jugurttia, myslissä oli pieniä elijöitä.

Millaisia eliöitä, jotain omin jaloin vipeltävääkö?

Aamu alkoi hieman tavallista aiemmin, ikkunan ja pimennysverhon väliin oli eksynyt kärpänen joka piti nousta laskemaan ulos kun se alkoi pörräämään. Sen jälkeen en saanutkaan enää unta. Pitää nousta aamutoimille, ja töihinkin vähän kerrassaan. Eilen oli helpottavaa kun sain tehtyä tehtävän, jonka olemassaolosta olin tiennyt kuukausia mutta jonka aloittamista olin vältellyt koska minulla ei ollut aavistustakaan miten sen saisi tehtyä.

Jalat on taas kipeät. Treeniohjelma ehdottaisi huomiselle juoksua mutta katsotaan. En juuri nyt jaksa ihan hirveästi.

Melatoniini on tasoittanut unta. Hankin kirjastokortin, ja luultavasti voin käydä loppuviikosta hakemassa seuraavan kirjan - yritän lainata nyt vain yhden kerrallaan jotta voisin minimoida niiden kuljettamisen maasta toiseen. Illalla on kauden ekat kuoroharkat.

Otin aiemmin päivällä inspiraation puuskassa jauhot yläkaapista keittiön pöydälle sämpylätaikinaa varten (edellisestä kerrasta on varmaan 3-4 vuotta ja sitä edellisestä lähemmäs 10), mutta ensin pitäisi käydä ostamassa hiivaa. Ehkä, jos jaksan lähteä lenkille - muitakin ostoksia voisi tuoda samalla. Työpäivä venyi pitkäksi vaikka aloitin tavallista aiemmin (heräsin ennen seitsemää silkasta myötätunnosta, kun toisen piti viedä auto kahdeksaksi korjaamolle), ja nyt on olo sen mukainen. Väsynyt, pikkuisen pahoinvoiva, innoton. Kumppani meni heti kotiinpäästyään päiväunille, mutta minä taidan vielä pitää kiinni juoksu-/kauppahaaveestani.

Sää on taittunut kesäisestä syksyyn, viileää ja pilvistä päivä toisensa perään. Illat pimenevät nopeasti. Pyörästä puuttuu valo, sille voisi olla käyttöä jo ensi viikolla jos harkat loppuvat vasta yhdeksältä.

Takaisin toimistolla, ja tahti on sen mukainen että uusi kausi on alkanut. Tehtäviä tulee sisään ovista ja ikkunoista niin paljon että kaikki energia tuntuu menevän niiden ylöskirjaamiseen ja muistamiseen, keskittymiskyky on langanohut ja katkeaa helposti. Pitää varmaan sulkea sähköposti ja muutkin pikaviestimet silloin kun yrittää tehdä jotain keskittymistä vaativaa. Muutokset ja siirtymät ovat häirinneet unia, mutta toivottavasti se alkaa asettumaan kun alkujännityksestä selvitään.

Kävin hakemassa pyörän korjaamolta, ja sieltä palattua asetuin sohvalle turran tyytyväisyyden vallassa. Tuntuu hyvältä levätä ja olla tekemättä juuri mitään, kun on riittävän väsynyt. Odottelen kumppania kuuluvaksi Skypeen jotta pääsen laittamaan ruokaa - ehkä se saa kuitenkin olla nopeammin valmistuvaa kalapastaa riisin sijaan.

Eilen töistä tullessani olin niin väsynyt että söin itseni tokkuraan. Yhdistelmä nälkää, väsymystä ja impulssikontrollin puutetta kaupassa. Pitsaa, pussillinen karkkia ja ennen nukkumaanmenoa vielä olut ja paahtoleipää - vaikka ruoan mennessä alas tiesin että tästä ei pitkällä tähtäimellä tule hyvä olo, sillä ei siinä hetkessä tuntunut olevan väliä. Yritinköhän paeta jotain? Ehkä pettymystä itseeni siitä etten kenttätöiden ja työmatkapyöräilyn jälkeen jaksanutkaan enää lenkkeillä. Ehkä en vaan halunnut kohdata taas yhtä hiljaista, yksinäistä iltaa.

Nukuin viime viikon arkipäivät hyvin ja sikeästi, heti vessakäyntien jälkeen uudestaan nukahtaen (ehkä aikaiset aamuherätykset auttoivat) mutta tänä yönä heräsin ennen kolmea. Aikani unta odoteltuani havahduin työasioiden pyörimiseen mielessä ja päätin lukea hetken. Ja sitten kun tulin käynnistäneeksi puhelimen käyttöjärjestelmän päivityksen, pitää tietysti odottaa että se valmistuu - lähden aamujunalla käymään vanhemmilla joten herätyskellon olisi syytä soida... hmm itse asiassa jo kahden tunnin päästä. Noh, ehkä päivitys on pian valmis ja piparminttu-lakritsitee pian juotu, ja pääsen sohvalta takaisin petiin.

Vaikean sunnuntai-illan jälkeen solahdin taas arjen rytmiin ja nyt voin hyvin. Paria yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta olen nukkunut tällä reissukeikalla säännöllisesti melkein yhdeksää tuntia yössä ja joskus ylikin, ja se näkyy mielialassa varsinkin aamuisin. Se, ettei iltaisin ole paljoa muuta tekemistä kuin ruoan laitto ja sarjojen/dokumenttien katsominen ajaa minut varhain iltatoimille ja sänkyyn lukemaan, mikä puolestaan on assosioitunut minulla niin vahvasti nukkumaanmenoaikaan että unisuus saapuu pian.

Osaisikohan sitä joskus sanoittaa isälleen pyynnön, että yrittäisi olla viikonlopun selvin päin silloin kun käyn kotona. Ei sen käyttäytymisessä mitään erityistä vikaa ole silloinkaan kun se on humalassa, mutta ei sen seurassa silloin mielellään ole. Se on ahdistavaa, ja surullista, kun tietää miten hyvä iskän kanssa on viettää aikaa silloin kun se on selvinpäin. Kontrasti humalatilaan kasvaa varmaan vielä entisestään minun reaktioistani, kun tunnen ärtymystä tai kärsimättömyyttä sitä kohtaan miten tyhmiä juttuja se pitää huvittavana humalassa, ja sitten harmistun itselleni siitä että ärsyynnyn ja triggeroidun niin voimakkaasti, että pystyn vain huokumaan hiljaista inhoa mikä saa minut tuntemaan itseni kiittämättömäksi ja ilkeäksi tyttäreksi. (Toivon ettei se näy päällepäin, koska mitäpä se auttaisi lähteä hunalaiselle väittämään vastaan. Ja samalla en usko että mikään muuttuu jos en uskalla nostaa kissaa pöydälle, ja on fakta että kotona käyminen herättää ahdistusta joka on suoraan verrannollinen promillemääriin.)

Lievä päänsärky, Paracetamolista huolimatta. Päivän lenkki oli hieman liikaa, seuraavalla kerralla vähempikin riittää. Kävin samassa kaupungissa vierailevan ystäväni kanssa syömässä ja matkaan parhaillaan takaisin laitakaupungille jossa asun työreissuillani. Mölyä, joudun säätämään podcastin äänenvoimakkuutta jotta saan puheesta selvää. Haluaisin päästä taas pitkälleni. Tänään ei tarvitsee jaksaa enää mitään, varmaan katson sarjoja tai saatan lukea romaanin loppuun. Minulle tuli järkytyksenä että olin missannut suosikkikirjailijani kirjoittaman trilogian - sain ensimmäisen osan käsiini ja aloitin sen torstaina, mutta tätä on vaikea laskea käsistään. Katsotaan.

Aamu oli ahdistunut. Menin tyhmyyksissäni katsomaan kaksikin jaksoa tv-dokumentteja jotka triggeröivät minua - tai no, ensimmäisestä en kyllä voinut arvata sitä ennakkoon ja vaikka toista aloittaessa tiedostin että aihe on arka, en osannut ennakoida millaisen paskamyrskyn se nostaisi yleiseen stressitasoon yhdistettynä... eli ei ole syytä ottaa huonoa oloa täysin omalle kontolleni. Mutta ainakin se olo ajoi tekemään joitakin korjausliikkeitä sosiaalisessa kuviossa jossa olin toiminut tavalla joka ei pidemmällä juoksulla tuntunut vastaavan arvojani. Tai sitten en vain sietänyt ajatusta että minusta ei pidettäisi, ja heitin oman etuni risukoppaan sen takia (ei sillä että asialla olisi ollut isompaa merkitystä). Jos olisi ollut ahdistuslääkkeitä, olisin saattanut kyllä sellaisen ottaa; sen verran tuskaiselta olo tuntui. En saanut siivottua niitä asioita joita olin toivonut/mielessäni ottanut tämän viikonlopun projektiksi mutta ehkä se ei nyt ole kovin olennaista.

Haluaisin nukkua paremmin. Ja sellaisen hermoston joka vetää vähemmän herkästi kilareita kaikesta - mutta varmaankin se tulisi herkkyyden ja hurmaantumiskyvyn kustannuksella. Ehkä mun pitäisi vaan oppia pitämään itsestäni ja hyvinvoinnistani paremmin huolta.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 2 kuukautta sitten. Syy: Selvennys

Huomenna lähtö kotiinpäin, puolikkaan työpäivän jälkeen. Sain siivottua siltä varalta että uusi kämppis saapuu ennen kuin tulen työasunnolle seuraavan kerran. Mutta pakannut en ole, mikä tarkoittaa että aamulla en ehdi normaaliin aikaan töihin. Suorittamisen ja suoriutumisen halu on kova - olen edelleen koeajalla, vaikka esimies on vaikuttanut kärsivälliseltä hitaan edistymisen suhteen. En ole varma riitänkö itselleni, ehkä siksi että en ole uskalla todella luottaa siihen että riittäisin muille.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 2 kuukautta sitten. Syy: Toiston poistaminen

Kotikotona vietetyn reilun viikon jälkeen tasaisempi olo. Olin alkuviikosta joka tapauksessa yhteydessä työterveyshuoltoon koska ahdistuspiikkeihin liittyy itsetuhoisuutta. Todettiin että nukkumisen suhteen tilanne tällä hetkellä hyvä ja että mulla on hyvät työkalut ahdistavien/itsekriittisten ajatusketjujen purkamiseen, mutta työuupumustestistä sain ilmeisesti sen verran hälyttävät pisteet että minulle kirjoitettiin lähete työpsykologille. En koe että isoimmat huoleni liittyisivät suoraan siihen, mutta jos kuormitusta saisi edes siitä päästä purettua voisihan siitä olla apua.

Pitänee mennä takaisin hommiin, tietokoneen tauko-appi hälyttää ja kertoo että sohvahetkinen on taas käytetty. Kaikenlaista jämäruokaa on jääkaapissa, niistä pitäisi loihtia lounas sitten kun tulee nälkä. Kumppanin työkaverit ovat menossa päivän päätteeksi oluelle ja pikkulinnut kertoivat että minäkin olen tervetullut, joten pitää yrittää lopettaa työpäivä hyvissä ajoin jotta ehdin käydä lenkillä ja suihkussa ennen kuin liityn seuraan. Mukavaa, että kutsuvat!

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 1 kuukausi sitten. Syy: Selv

Mukavaa lukea kuulumisiasi. Hyvää jatkoa.

Kiitos Pikemiten!

Makaan sängyssä ihmetellen sytyttäisinkö valot ja ryhtyisin lukemaan vai kokeilisinko nukahtaa vielä tunniksi tai pariksi. Silmiä painaa vielä vähän, mutta olossa on levottomuutta, jonkinlaista kohdentumatonta huolta. En ole varma onko päivälle mitään ohjelmaa jota erityisemmin odotan. Ehkä käyn lenkillä, ehkä yritän aloittaa vesivärityön. En ole tehnyt pitkään aikaan niin se tuntuu vaikealta.

Olen tyytyväinen sunnuntaina maalattuun vaikka se vielä viimeistelyä ja kontrasteja kaipaakin. En ole ehtinyt tarttumaan asiaan, mutta ehkä nyt viikonloppuna.

Sain viime yönä alle kuusi tuntia unta ja nyt se alkaa tuntua. Päässä sirittää intensiivisen keskittymisen jäljiltä - ehkä niskat ovat jonkinverran jumissa, kun sää ei ole suosinut lenkkeilyä. Huomenna, nyt olen liian väsynyt muuhun kuin istumaan sohvalla ja ottamaan rennosti. Ostin tarjouksesta einesherkkuja ja muuta helppoa ruokaa, ehkä vähän palkiten itseäni siitä että sain asioita tehtyä ja selvisin taas tästäkin viikosta. Läheisin ystäväni tuli eilisillaksi yökylään ja hänen kanssaan juttelu oli kuin nektaria - ihana puhua ihmiselle jonka kanssa se on yhtä helppoa kuin hengittäminen, ja kuunnella ja myötäelää/-iloita siitä mitä sattuu olemaankaan mielen päällä.