Sosiaalinen jakso työporukassa jatkuu. Kivoja ihmisiä ja mukavaa että työaikaa on suorastaan varattu ryhmäytymiseen ja työkavereihin tutustumiseen. Ehkä tämän jälkeen pelkään myös esimiestäni vähemmän (hän on oikein kiva, mutta aiemmat huonot kokemukset ovat jättäneet jälkensä), kun tarpeeksi monta kertaa on kaikessa rauhassa niitä näitä juteltu. Silti, olo ei ole sellainen että nukkuminen lähiaikoina tuntuisi mahdolliselta vaikka olen ollut liikekannalla lähes yhtä soittoa aamuneljästä lähtien (torkahdin kyllä hetkeksi autossa). En kuvaisi itseäni suoranaisen ahdistuneeksi, mutta ylivireystila jatkuu eikä tunnu oikein että pystyisi kunnolla rentoutumaan... ei vain kerta kaikkiaan niin turvallinen olo, vaikkei mitään fyysistä tai todellista henkistä uhkaa olekaan. Voisiko tämä olla jälkimaininkeja siitä omalle epämukavuusalueelleni menemistä, kertoessani esimiehelle haaveista ja tulevaisuudentoiveista? On ollut mielessä että se voisi olla hyödyllistä, joten tulin tarttuneeksi vähän yllättäen tulleeseen luontevalta tuntuneeseen tilaisuuteen ilman että olin suunnitellut asiaa kunnolla.

Otin melatoniinin. Ehkä viisainta on laittaa läppäri virtajohtoon ja päivyttämään, ja mennä itse lukemaan peiton alle. Kyllä se uni aikanaan tulee, kun puitteet ovat kohdallaan.

PS. Pieni ilon- tai ylpeydenaihe: sain aikaan 100 päivän putken Duolingossa. Muutamia puuttuvia päiviä olen kyllä saanut hypättyä yli niillä streak freeze -palkinnoilla, joita tulee melkein itsestään kun säännöllisesti harjoittelee. Katsotaan miten pitkälle tämä jatkuu - valitsemani kielen kurssisisällöstä on ehkä jotain 1/3 - 1/2 käytynä joten harjoiteltavaa riittää. Ja otin työn alle myös uuden asuinmaani kielen, mutta koska en halua käyttää tähän harrastuksekseen enempää kuin minimi-ajan totesin että yksi kerrallaan riittää.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 10 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: lisäys

Hei soroppi. Millaista siellä päin maailmaa on? Onko se iso paikkakunta?

Hei pikemiten. Jos ei pintaan tartuta, ei kai täällä nyt niin kovin erilaista ole kuin Suomessa. Ihmiset vaikuttavat suunnilleen samanlaisilta, pieniä tapakulttuurin eroja lukuunottamatta. 'Kotikaupunkini' (lainausmerkit, koska olen tällä hetkellä kirjoilla Suomessa) on selvästi kaupunki, mutta luulisin että alle 100 000 asukasta.

Kiva kuulla soroppi. Mitä odotat tulevaisuudelta?

Pikemiten kirjoitti:
Kiva kuulla soroppi. Mitä odotat tulevaisuudelta?

😊 Siinäpä iso kysymys! Lyhyellä aikajänteellä toivoisin pääseväni parin tunnin sisällä perille ja nukkumaan, mutta pidemmän aikavälin odotuksia pitää vähän miettiä.

Olen saanut pidettyä lomia ja vointi on sen myötä parantunut, joten kunnon työnarkomaanin tavoin toivon saavani joitakin työtavoitteita lähemmäs maalia. Tämä näin velvollisuudentunnosta jokseenkin mielenkiinnottomana tulevaisuuteen suuntautuvana ajatuksena.

Jonkinlaisesta töistä irtaantumisesta kertonee sekin, etteivät työtoiveet tai -tavoitteet tulleet yhtään mieleeni ensi kerralla kysymyksen nähdessäni. Ensimmäiset ajatukset liittyivät hauraisiin haaveisiin tai unelmiin joista en halua täällä kertoa. En ehkä uskalla myöntää niitä kunnolla itsellenikään - jotenkin ne tuntuvat niin isoilta ja kipeiltä, että mieluummin välttelen sanomasta niitä ääneen. Ikään kuin niin kauan kuin niitä ei olisi missään ylhäällä, pystyisin teeskentelemään etten niitä koskaan todella halunnutkaan, jos käy niin etteivät ne toteudu.

Mitä sitten voin ihan mielelläni kertoa? Varmaan ainakin sen, että yritän juosta vajaan viikon päästä maratonin. Tavoitteena on juosta ainakin puolikas (ja siihen uskon kyllä pystyväni) mutta jos jaksan pidempään, se on plussaa. Kumppani ehdotti, että seuraavan reissutyöjaksoni päätyttyä yrittäisimme kiivetä asuinkapunkimme lähellä olevan vuoren huipulle, eli siinä on toinen kiva asia odotettavaksi. Nyt on ollut myös niin paljon reissuja ja tapahtumia että odotan myös hyvää perusarkea, sitä että tulee viikkoja tai viikonloppuja jolloin olen kotona, teen päivät töitä ja illalla ja viikonloppuisin olen vaan ilman mitään erityisiä suunnitelmia tai tapahtumia - nautin aamukahvista lukiessani kirjaa tai uutisia sohvalla, tiskaan pastakattilan tai vien roskat, laitan ruokaa (tai autan ruoanlaitossa) ja vietän iltoja katsoen kumppanin kanssa sarjoja joista osan olemme nähneet aikaisemmin ja osa on uusia.

Olehan varovainen kiipeilessäsi vuorelle, ettei satu onnettomuutta. Muuten kuulostaa ihan mukavalta tuo elämäntyylisi.

Väsyttää. Huomenna on matkapäivä,  aamulla pitää lähteä puolen seitsemän aikaan rautatieasemalle. Parin päivän huoltotauko toisessa kotikaupungissa, ja sit mennään taas, pariksi viikoksi. Odotan innolla ettei tarvitse jutella kenenkään kanssa (se voisi ihan oikeasti olla viikonlopun tavoitteena). Lauantai hirvittää, tuntuu että aikataulu on viritetty niin epärealistisen tiukaksi että kannattaisi varmaan yrittää vaihtaa aikaisempaan junalippuun vaikka se tarkoittaakin että unet jäävät väistämättä liian lyhyiksi.

Edit. Pakattu ja käyty suihkussa. Ihanaa ettei tarvitse tänään jaksaa enää mitään.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 9 kuukautta, 3 viikkoa sitten. Syy: Lisäys

Sellainen yö jolloin erityisesti toivoin nukkuvani hyvin, joten tietenkin nyt valvotaan. Mutta nukuinkin koko viime viikon ongelmitta (mitä nyt aikataulu oli välillä niin tiukka että unet jäivät lyhyiksi) joten kaipa nyt on taas sen aika. Olo on sen verran levoton etten varmaankaan nukahda ennen täyttä yrttitee + lukutuokio -rituaalia mutta ehkäpä vielä kokeilen.

Sen sain sentään eilen tarkistettua että pienestä myöhästymisestä ei pitäisi tulla ikäviä seurauksia, joten alkuperäinen junasuunnitelma (joka silti vaatii kotoa lähdön klo 7.30) on ihan riittävä. Onneksi.

Lauantain rasitus heikensi vastustuskykyä ilmeisesti sen verran että puhkesi nielutulehdus. Perkeleellinen ajankohta - töiden suhteen niin monta palloa ilmassa ja muidenkin aikatauluja jouduttu sovittelemaan isosti, joten sairasloma ja aikataulujen siirto eivät olleet mahdollisia. Eikä sijaistakaan ole mahdollista järjestää, koska olen ryhmässäni ainoa joka osaa homman ja pystyy opettamaan sen kesätyöntekijälle. Nyt on onneksi kaikki fyysisemmät hommat hoidettu ja mulle jää vaan istumalihaksia ja tarkkaavaisuutta vaativaa mutta ah-niin-meditatiivista mikroskopointia. Eikä tunnu enää siltä että erityisemmin kuumeilisinkaan vaikka ääni ei riitä puhumiseen ja yskä on väsyttävä/ärsyttävä - luonnollisesti ehdin apteekkiin ja sain ostettua mittarin vasta eilen kun pahin tauti oli jo takana. Nyt vaan toivotaan ettei jälkitauti iske, kun jouduin (halusin?) ehdottomasti venyttämään rajojani enemmän kuin olisi järkevää, olemaan esim. töissä särkylääkkeiden voimalla.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten. Syy: Korjaus

Soroppi sinulla on samanlainen työmoraali kuin itselläni ja mistä sellainen oikein kumpuaa, en tiedä. Olin vaativassa silmäleikkauksessa, joka uusitaan elo-syyskuussa. Lääkäri ehdotti sairaslomaa, kun näkökykyni on nyt rajallinen. En sitä huolinut, kun katsoin, että työnantaja joutuisi pulaan, jos jäisin pois ja kuka ylipäätään jatkaisi jo aloittamaani työtä. Eihän se minun tehtäväni ole siitä huolta kantaa ja jotenkinhan se homma olisi hoidettu.

Sanotaan, ettei sota yhtä miestä kaipaa, mutta jos jokainen niin ajattelisi, ei olisi miehiä ollenkaan ja se olisi lorun loppu. Kun on ihan nuoresta oppinut siihen, että oma osuus on tehtävä ei sitä mallia ole helppo muuttaa.

Kesä menee täällä maalla työskennellen ja työaikani voin sovitella itse, kunhan vain tulosta tulee. Se on iso etu, mutta joskus on vaikea vetää rajaa työn ja  vapaa-ajan välillä.

Onneksi puolisoni tekee myös kesäisin työtä samalla periaatteella ja voimme vaikka grillailla keskellä päivää tai käydä veneretkellä yms.

Näillä nyt mennään...

Mollyan kirjoitti:
Soroppi sinulla on samanlainen työmoraali kuin itselläni ja mistä sellainen oikein kumpuaa, en tiedä.

Ylikehittyneestä velvollisuudentunnosta? Tai kyvystä/taipumuksesta kantaa vastuuta asioista silloinkin, kun ei ole ihan varma olisiko se tarpeen? Se mikä on toivottava ominaisuus työntekijässä (kyky) voi olla haitallista oman hyvinvoinnin ja elämän muiden osa-alueiden kannalta (taipumus).

Mollyan kirjoitti:
Lääkäri ehdotti sairaslomaa, kun näkökykyni on nyt rajallinen. En sitä huolinut, kun katsoin, että työnantaja joutuisi pulaan, jos jäisin pois ja kuka ylipäätään jatkaisi jo aloittamaani työtä.

Projektiluontoisessa tietotyössä ei välttämättä kukaan, vaan jotain jäisi kokonaan tekemättä, ja tämä oli merkittävä tekijä omassa valinnassani pysyä töissä puolikuntoisena - kuten varmaan useimmilla joiden työ sisältävää merkittävää itsensä johtamista... En tiedä miten esihenkilö olisi suhtautunut jos olisin ehdottanut tämän osion perumista kokonaan, enkä halunnut ottaa selvää nyt kun merkittävää osaa kuluista, joiden hoitamiseen hän on sitoutunut, ei pysty enää saamaan takaisin. Homman lykkääminen (kotiinmenon  siirtäminen) tuntui puolestaan kestämättömältä ratkaisulta parisuhteen kannalta.

Jos pomo ei olisi ollut lomalla juuri silloin kun sairastuin ja saisin tehdä silloin tekemäni valinnat uudestaan, ehkä juttelisin asiasta hänen kanssaan sen sijaan että päätän asiasta omin päin, mutta tehty mikä tehty.

Koetko Mollyann että sinulla on oma sisäinen rauha sen suhteen että tulosta tulee (tai saattaa tulla) silmävaivan takia hieman hitaammin kuin olet tottunut? Joustava työaika on kyllä ihanaa, mutta juuri tuon työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen kannalta yritän tehdä säännöllisiä kellonaikoja silloinkin kun olen etätyöjaksolla - paitsi jos olisin saamassa kesken päivän seuraa johonkin niin hauskaan kuin grillailuun tai veneretkelle ☺

Edit: siitä toiveestani, ettei tauti pitkittyisi koska en jäänyt hyvän sään aikaan sairaslomalle... Siitä junasta taisin jo jäädä, ei mulla yleensä jatku kuumeilu viikkoa putkeen normaalin flunssan yhteydessä. Muuten oireet kyllä vähenemään päin, eli joko ahkerasti syöty sinkkikuuri tai vastapainepuhallukset (ostin eilen apteekista pullo+letkuyhdistelmän) alkavat helpottaa häiritsevintä oireilua.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten. Syy: Lainauksen korjausyritys
• Muokattu kirjoittajan toimesta 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten. Syy: Lisäys

Selviydyn kyllä työstäni, vaikka se nyt sujuu hitaammin ja uskon, että ratkaisuni oli oikea. Pitkästyin jo sairaslomalla totaalisesti. Tein projektin loppuun ja sitten vain oleilin. Nyt on uusi projekti meneillään ja teen sitä sovitusti hitaammassa aikataulussa. Elo-syyskuussa on uusi leikkaus ja pidän taas sairaslomaa jonkin aikaa eli niin pitkään, kun katson tarpeelliseksi. Vaikka minulla on harrastuksia niin työ on mieluista ja tärkeää.

Kun saa jonkun homman loppuun on tyytyväinen ja hyvä olo. Se on rahallista palkkiotakin tärkeämpää.

Mollyan kirjoitti:
Kun saa jonkun homman loppuun on tyytyväinen ja hyvä olo. Se on rahallista palkkiotakin tärkeämpää.

Näinhän se on! Mulla ei ole ongelmia saada jälkeä aikaan, mutta välillä epäilen kykyäni johtaa omaa työtäni siten että saisin projekteja päätökseen. Uusia puskee sisään ennen kuin saan vanhoja ulos, enkä innostumaan herkkänä ihmisenä ole erityisen taitava sanomaan ei.

Jouduin kiiruhtamaan enkä ehtinyt pakkaamiselta/kimppakämpän siivoamiselta syömään rauhassa. Nopeasti hotaistu ruoka aiheutti huonon olon, tai sitten jokin ruokaan kippaamustani jämä-aineksista oli pilaantunut pakastimessa. En kyllä ehtinyt siivoamaan niin hyvin kuin päiväuneksin - roska-astiat sisältävä kaappi on ällössä kunnossa ja olisi ollut hyvin tyydyttävää saada se puhtaammaksi. Osasyy tähän lienee myös huono omatunto siitä että kämppis joutui heittämään jääjaapista pois juustoani joka oli homehtunut. Nyt olo on väsynyt, vaikka etominen on vähän vähentynytkin. Mukavaa istumapaikkaa ei tunnu löytyvän eikä pää toimi kunnolla.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 9 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: M

Oksettava olo palaa kun syö, mutta nyt se on onneksi tehty. Pesen vain hampaat, käyn pikaisesti suihkussa ja sitten voin mennä sänkyyn ja olla ihan paikoillani liikahtamatta. Sillä tavoin selviän kyllä.