Ystävällä oli eilen isot juhlat. Olo on yllättävän hyvä, joskin aika väsynyt. Kävimme rääppiäisissä syömässä eilisiä tähteitä (juhlapaikka oli siivottu jo aamulla, eli auttamaan emme ehtineet), lähtiessä työnnettiin vielä oluet käteen. Juna kotiinpäin lähtee keskellä yöllä, joten olemme hotellissa vielä tämän päivän. Kallista, mutta ehkä se ettei tarvitse kuluttaa päivää raahaten rinkkaa ympäri kaupunkia on sen arvoista.
saloka kirjoitti:
Mä en o kirjoihin taas koskenut pitkiin aikoihin. Ei o oikee jaksanu. Ehkä mä joku ilta yllätän itteni kirja kädessä.
Ehkä niin, tai sitten jotenkin muuten. Ei kaikkien tartte tykätä samoista asioista 😊
Lievä päänsärky, aamulla ehti ehkä tulla pikkuisen nestehukka. Tai sitten kyse on unista jotka jäivät vähän liian lyhyiksi melatoniinista huolimatta. Oon menossa pitkästä aikaa kokeilemaan, huolisivatko verenluovutukseen. Kaupasta tarviis korkeintaan leipää, se voi ehkä jäädä huomiseen jos yritän kotiinpäin ennen kuin bussilippu vanhenee. Ellen jää katselemaan löytyisikö juoksukenkiä, nämä alkavat olla aika reikäiset vaikka kaipa niillä vielä yhden kesäkauden kipittelisi ilman että varpaat tulee ulos.
Ei hemmetti tätä aamuheräilyä. Illalla olin niin väsynyt että jätin melatoniinin ottamatta, ja niinpä taas vaan heräsin tunti pari ennen kellon soittoa. Ehkä sitä on vaan taas syötävä säännöllisesti ainakin siihen asti että uuden työn aiheuttama stressipiikki taittuu - ainakin kysyn, olisiko reseptiä mahdollista saada uusittua.
En saanut nukuttua viikonloppuaamuna kahdeksaa pidempään, mutta kokonaisen yön kumminkin. Sain muutaman mieltä painaneen asian pois alta - juttelin esihenkilön kanssa siitä että minulla on edelliseen projektiin liittyvät työt edelleen kesken ja hän sanoi ettei se haittaa. Pidin esitelmän melkein täydelle salille ja se meni kaiketi kohtuullisesti, vaikka jännitinkin enemmän alan asiantuntijoille kuin ns. maallikoille puhumista. Ja sain varmistettua että voin pitää lomani suunnitellusti. Esihenkilö vaikuttaa tosi mukavalta, tästä tulee toivottavasti kiva kaksivuotinen.
Vuokraan nyt täällä työpaikkakunnalla ollessani huonetta työkaverilta joka asuu myös varsinaisesti ulkomailla. En tunne häntä mitenkään hyvin (emme ole hengailleet juurikaan yhdessä työn ulkopuolella), mutta ehkä tässä on nyt sitten tilaisuus tutustua - hän tuli eilen pariksi viikoksi Suomeen. Eka iltana tuntui ihan jäätävältä miten paljon ainakin minä jännitin hänen seurassaan, mutta eilen oli ehkä jo rennompaa.
Ja kotiin pääsen ensi viikon keskiviikkona! ☺
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 6 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
Kotikotona, yhden vapaa- ja yhden etätyöpäivän jälkeen. Tiistaina tuli paniikki tajutessani että helatorstai on kansallinen vapaapäivä ja tällä viikolla oli yksi työpäivä vähemmän kuin kuvittelin. Silloin kyllä kadutti etten ottanut työpsykologi-aikaa, jota minulle ehdotettiin nukkumisvaikeuksiin apua kysellessäni, mutta ehkäpä voin kysyä sitä uudestaan seuraavalla pidemmällä työpaikkakunnalla vietetyllä jaksolla. (Ei tunnu ihan terveeltä saada paniikkikohtausta yksinkertaisesti siksi että loma on alkamassa vähän aiemmin kuin kuvittelin.) Hassua miten nopeasti sitä solahtaa kunnallisen terveydenhuollon asiakkuudesta työterveyshuollon piiriin, ja millaista häpeänsekaista helpotusta siihen liittyy. Kahden kerroksen väkeä, tosiaan. Tuntuu kaksinaismoralistiselta kannattaa työterveysjärjestelmän alasajoa ja perusterveydenhuollon resurssien mitoittamista siten, että kaikilla vaatii yhtäläistä vaivannäköä saada apua terveytensä ylläpitämiseen, samaan aikaan kun tuntee helpotusta siitä että viimeinkin on tilanteessa jossa viitsii lähteä hakemaan apua johonkin välitöntä kuolemanvaaraa (no, tässä, ehkä hieman liioittelua) lievempään vaivaan.
Soroppi olen kanssasi samaa mieltä. Olen ikäni käyttänyt työterveyshuollon palveluja ja joskus yksityistäkin. Nyt olen kunnallisella puolella eli yliopistollisen sairaalan hoidossa. Sairauteni sattui yhtäkkisesti juhlapyhänä ja muuta mahdollisuutta ei ollut kuin hakeutua päivystyksen kautta hoitoon. Kun oli kiiretapaus kaikki sujui hyvin ja leikkauskin lähes välittömästi. Miten sitten onkaan jonotuspotilaiden kanssa. Kyllä näitä eri järjestelmiä pitäisi olla eikä kaikki jonottamassa yhteen paikkaan. Mielelläni maksan sen tosi kovan hinnan mikä yksityisellä peritään, jos apua tarvitsen. Onko tämä kaksinaismoralismia, en tiedä, mutta oma terveys edellä jokainen menee.
Mollyan kirjoitti:Onko tämä kaksinaismoralismia, en tiedä, mutta oma terveys edellä jokainen menee.
Näinpä! Ehkä se mikä huolettaa on se, ettei Suomi lipuisi lähemmäs Yhdysvaltojen systeemiä jossa ihmisillä on käytännössä pakko olla todella kalliit terveysvakuutukset luottaakseen siihen, että saisivat minkäänlaista hoitoa. Luojan kiitos tässä ei vielä olla, ja hienoa Mollyann, että sait kunnalliselta puolelta tarvitsemasi akuuttiavun! On meidän systeemissä kyllä myös monta toimivaa osaa.
Siinä ei mielestäni ole mitään väärää että yksityisiä palveluja käyttävät ne joilla on siihen mahdollisuus, ja varmasti löytyisi tilanteita joissa käyttäisin niitä itsekin jos esim. oma lapsi tai läheinen olisi sairaana. Mutta siitä en ole varma pitäisikö valtion tukea yksityistä terveydenhuoltoa, kuten se ilmeisesti nyt tekee tukemalla mm. työterveydenhuolto-järjestelmiä - jos ne rahat käytettäisiin perusterveydenhuoltoon, voitaisiinko rakentaa järjestelmä jossa kaikki (joilla ei ollut mahdollisuutta mennä yksityiselle) jonottaisivat samassa paikassa, mutta jossa jonoja myös pystyttäisiin purkamaan kohtuullisessa ajassa?
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 6 kuukautta sitten. Syy: lisäys
Avoimesta terassin ovesta tulee sisään kärpäsiä jotka pörräävät aikansa ja katoavat sitten. Linnunlaulua, sirkutusta ja ajoittaista moottorien pörinää ja kurahtelua. Sää on helteinen, lämpötila nousee yli 25 jo aamukahvin aikoihin (mikä ei minun tapauksessani ole hirveän aikaisin, lomalla kun ollaan) eikä laske ennen illan hämärtymistä ellei tule ukkonen. Sain anopilta vinkkejä lenkkireitteihin joilla voisin pysytellä varjossa samalla isoimpia mäkiä välttäen — ehkä voin testata reittiä huomenna tai ensi viikolla, katsotaan milloin tulee sopiva hetki ja minkä pituisia matkoja kumppani on valmis kokeilemaan niinä päivinä kun lähtee seuraksi. Hän on aika stressaantunut, lauantaina on isot juhlat joita varten on kaikenlaisia järjestelyjä tehtävänä ja puheluita soitettavana. Välillä toivoisin että pystyisin auttamaan, mutta monessa kohtaa tyydyn vain olemaan tyytyväinen siihen ettei puolikas kielitaitoni riitä asioiden hoitamiseen; välillä muiden juttelua kuunnellessani tulee olo että liittyyköhän asioihin joitakin huolen aiheita joita minulle ei ole vaivauduttu kääntämään (koska minulta ei odoteta apua tai osallistumista) ovat minulta menneet ihan ohi. Vapaamatkustajan elämää - tänään sentään autoin ruoanlaitossa kuorimalla kesäkurpitsoja ja tekemällä kastiketta suppilovahveroista. Muuten täällä saa olla aika lailla täyshoidossa.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 6 kuukautta sitten. Syy: Selvennys
Korkean kuumeen jostakin lykkäsi, mutta kahdella Panadolilla taidettiin saada muutaman vuoteessa vietetyn tunnin jälkeen taittumaan. Hyvä ettei enää vapisuta. Söin illalliseksi kourallisen kuivia leipätikkuja, mutta vesi on lopussa - pitää huhuilla kumppanilta lisää seuraavan kerran kun hän käy kurkkaamassa missä voinneissa olen, puolittaisessa karanteenissa kun olen. Yritän olla miettimättä miten paljon viikonlopun suunnitelmia joudutaan ehkä sairastumiseni takia muuttamaan mutta eipä sille ihan hirveästi taida mahtaa.
Ahdistaa vähän. Ei olisi varmaan haitannut jättää lounaskahvia väliin, mutta kotitekoisen tiramisun jälkeen se tuntui kuuluvan asiaan. Loman viimeinen päivä, jonka jälkeen suuntaamme kumppanin kanssa kotiin kumpikin omia reittejämme. Liikaa ääniä ja ärsykkeitä, varmaan lapsiperheen arkea. Sukulaiset ovat alkaneet kyselemään tunkeilevia.
Hei soroppi. Toivottavasti pääsitte onnellisesti kotiin. Hyvää jatkoa teille.
Kiitos Pikemiten! En ole vielä kotona vaan työmatkalla, mutta jos onnistun pysymään tolpillani ja toimintakykyisenä huomisiltaan asti, sitten saa hengähtää. Univelkaa, kun tapahtumaan kuuluva sosiaalinen ohjelma jatkuu iltakymmeneen, ja majapaikkaan pääsyyn menee melkein tunti mennen tullen.
Kotikotona neljättä päivää, tuntuu hyvältä solahtaa takaisin arkeen. Minä teen lounaat ja annan kumppanin ottaa päävastuun iltaruoasta. Eilen oli hyvä sää, ja kävimme lyhyellä päiväretkellä ilman eväitä. Minulla oli repussa äkkimakeaa siltä varalta että olisi tullut väsymys, mutta sitä ei tarvittu. Tuntuu että olemme hyvä tiimi - minä pidän huolen siitä että tulemme lähteneeksi ulos ja kumppani on taitava löytämään turvallisen reitin louhikoissa ja vuorenrinteillä. Tänään paistoin lounaaksi lohifileet joita ei uskaltanut säilyttää pakasteessa pidempään, ja siitä tuli niin yllättävän hyvää perunamuussin kanssa. En pidä itseäni kovin kummoisena kokkina joten tämä oli iloinen yllätys. Laatuaikaa, että ehtii olemaan kotosalla (molemmat yhtä aikaa), ulkoilemaan, ja laittamaan hyvää ruokaa.
Pitäisi tänään opettaa työkavereille yksi prosessi, jonka kaikista yksityiskohdista en ole varma itsekään. Kokosin työkoneen toissailtana ohjeiden ja youtube-videoiden avulla, mutta silloin ei ollut polttoainetta joten en päässyt kokeilemaan moottorin käynnistystä. Aikaisemmin vastaavaa käyttäessäni sain sen aina lopulta käynnistymään joten ei periaatteessa ole syytä miksei se onnistuisi nytkin, mutta silti asian kokeileminen työkaverien edessä jännittää. Haluaisin että heille tulee hyvä ja turvallinen olo prosessin suhteen (se voisi olla parasta oppimistuloksen kannalta), mutta ei tunnu reilulta itseä tai työkavereita kohtaan yrittää huokua ulkopuolelleen itsevarmuutta jota en tunne itsekään.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 5 kuukautta sitten. Syy: Selvennys
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 5 kuukautta sitten. Syy: Yksityisyys
Onkohan iskän toleranssi alkoholin suhteen jo niin kova, ettei hän koe pääsevänsä lainkaan nousuhumalaan ilman väkeviä? Olen vanhemmilla käymässä, ja näyttää siltä että nämä kuuluvat taas juomavalikoimaan.
Harmia ja avutonta hyväksymistä välittömästä humalatilasta. En voi olla ajattelematta ettei hänen maksansa välttämättä kestä tätä enää kovin pitkään, mikä herättää sotkuisen kauhun-/toivon-/häpeän-sekaisen tunnevyyhdin. Tuntuu väärältä miettiä, mahtaisivatko äidin uni- ja masennus-ongelmat olla paremmalla vai pahemmalla tolalla sen jälkeen jos hän sattuisi jäämään leskeksi.
Vanhempien kokonaistilanteen ajattelu herättää toivottomuutta ja samalla kiitollisuutta siitä, ettei isän juomatottumusten päivittäinen seuraaminen ole enää arkeani. Ja heti perään jonkinlaista survivor's guilt -tyyppistä häpeää, joka liittyy jotenkin siihen ettei äidilläni ole samanlaista välimatkan tuottamaa suojaa. Veli sentään pystyy säännöstelemään miten usein kotosalla käy, ja ilmeisesti niin tekeekin.
Viime yönä tanssittiin hyvän ystäväni häitä, ja vaikka heillä ei aina ole helppoa ollutkaan (ystävällä on välillä vakavaakin masennusta tai ahdistuneisuutta), olen tosi onnellinen heidän puolestaan. Hassua miten vierauden tai etäisyyden tunne on kaveriporukassa sulanut vuosien varrella rentoudeksi - en tiedä onko se vain iän mukanaan tuomaa itsevarmuutta, mutta nykyään tunnen voivani olla täysin oma itseni tuossa ystäväpiirissä jossa edelleen joitakin vuosia sitten aktiivisesti koin ettei yksi ihminen halua olla missään tekemisissä kanssani. Ehkä olemme molemmat kasvaneet vuosien varrella, tai ehkä riittävän pitkä aika on kulunut vanhoista loukkauksista tai loukkaantumisista. (Osallistuin ehkä jossain välissä ymmärtämättömyyttäni hänen työpaikka-kiusaamiseensa, siinä vaiheessa kun omat sosiaaliset taidot eivät riittäneet tajuamaan ettei tämä vitsi ole hänestä hauska. Sen jälkeen kun tajusin asian, oma toiminta on kyllä hävettänyt jälkikäteen.)
Juhlat olivat siis hirmu kivat, ja olen iloinen että sain olla mukana. Ihmispaljous, melu ja tapahtumat tarkoittivat kuitenkin sitä perinteistä - nukahdan hetken luettuani ongelmitta, mutta muutaman tunnin jälkeen herään siihen että tapahtumakela pyörii päässä. Ei ahdistanut tai harmittanut, mutta en kyllä saanut nukuttuakaan. Herkkyyden varjopuoli, mutta kaipa sen kanssa oppii elämään.