Pikemiten kirjoitti:
Hei soroppi. Olen alkanut taas deittailemaan happy pancake´ kissä.

Vai niin 🙂

Minulla on vaihteeksi takana pari hyvää viikkoa, mutta juuri nyt väsyttää. Työtehtävät olivat tänään hankalia, ärsyttäviä, juuri sellaisia joita lykkään mahdollisimman pitkälle eikä niiden tekemisestä saa hirveästi mielihyvää, kun ei jää varmuutta siitä että ne tulivat hyvin tehdyiksi. Näitä päiviä tulee joskus.

Viikonloppu alkamaisillaan, ilman erityisiä suunnitelmia. Myrsky alkaa olla laantunut, joten ehkä käyn lenkillä niin sitten sekin on tehty. Heräsin aamulla aikaisin joten päiväunet voisivat olla toinen hyvä aktiviteetti.

Voi hyvä luoja että työnarkomania oireilee. Projektin päättyminen häämöttää mutta hommat ovat kaukana valmiista, mikä on aina haastava tilanne nukkumisen ja ylitöiden välttämisen kannalta. Heräsin lievästi epämiellyttävän unen jälkeen ja päädyin nousemaan sängystä mutta ainoa mitä haluaisin tehdä on töitä, vaikka minun pitäisi olla kiirastorstai vapaalla. Mielessä pyörii ajatuskehä joka yrittää houkutella minua avaamaan työkoneen. 'Ei yötöistä olisi varmaan paljonkaan haittaa. Ajattele miten mukava olisi palata töihin tiistaina tyytyväisenä siitä että olisin jäljessä hieman vähemmän kuin olen. Ja yöllä tehdessäni en myöskään vie kumppanilta yhdessäoloaikaa / hän ei ole paheksumassa/tiedä ylituntien tekemistä'.

Pelkään että läppärin ja työtiedostojen seireeninkutsulle antautuminen aiheuttaisi sen että töistä ja työajatuksista irtaantuminen (mihin kerrankin olisi pitkän viikonlopun aikana mahdollisuus) lykkäytyy entisestään, ja seuraavana yönä on sama tilanne. Pidin muuttolomapäivien lisäksi pari päivää ylityövapaita, mutta kaikki tehtävät tuntuivat niin kiireellisiltä ettei yhtäjaksoisempi kevätloma onnistunut. Tajusin viime viikolla, että itse asiassa vuodenvaihteen jälkeen kertyneet varsinaiset lomapäivätkin uhkaavat jäädä pitämättä, ellen sitten vaivihkaa kanna niitä mukanani uuteen työsuhteeseen jossa taidan edelleen olla ainoa henkilö joka työn ja vapaa-ajan vaihteluani yksityiskohtaisesti seuraa.

Edellinen pidempi yhtenäinen loma oli jouluna. Toukokuun loppupuolella on tulossa pari viikkoa jolloin todennäköisesti emme ole töissä. En tiedä onko meillä mahdollisuutta pitää kumppanin kanssa sen lisäksi muuta yhteistä kesälomaa - yhdestä vaelluksesta olemme ainakin puhuneet joten jospa sille löytyisi joku ylimääräinen viikko jossain välissä kesää. Ja syksyllä oli ainakin puheissa matkustaa yhdessä, jos vaan yhteisen loma-ajan järjestäminen onnistuu.

Eilen lenkillä käydessäni oli outo kokemus aistikokemusten ja vaikutelmien vahvistumisesta. Tuntui että aistin prikulleen samat asiat kuin normaalisti, mutta kokemuksen intensiteetti oli normaaliin nähden moninkertainen. Sellainen on ollut joskus aiemminkin aika tiukilla ollessani, ja vaikka se hyvässä ympäristössä voi tuntua parhaimmiltaan ihmeelliseltä, siinä vaiheessa kun resilienssini vastoinkäymisten suhteen alkoi olla kulunut loppuun, parhaimmillaan nilkkoihin ylettyvä loska/jäinen vesi ja painavan kauppakassin siirtely kädestä toiseen tuntui moninkertaisesti kamalalta. Mäen päälle päästyäni tuntui että silmissä pimenee. Kotiin päästyäni ja puolipohkeeseen asti kastuneista housuista kuoriuduttuani menin suihkuun, mutta en jaksanutkaan olla jalkeilla vaan päädyin makoilemaan hyvän aikaa lattialämmityksen päällä odottaessani että huonovointisuus/heikotus menee ohi, epämääräisen tietoisena siitä että kumppanini varmaan säikähtää jos sattuu avaamaan oven ja epämääräisen hajanaisesti sydänkohtauksen mahdollisuutta ihmetellen.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 7 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Hyvää pitkää perjantaita ja pääsiäistä. Koeta päästä viettämään luvallista vapaa-aikaasi.

Kiitos ❤

Tänään oli vähän vääntöä kaapin paikasta, tai oikeastaan siitä etten olisi halunnut hoitaa asiaa samaan aikaan kun kumppani tarttui asiaan. Minulla ollut varsinaisesti mielipidettä muusta kuin parista paikasta joihin en erityisemmin lisähyllyä halunnut. Kumppanin kärsimätön tai ärtyisä äänensävy sai minut kohtuullisen pois tolaltani - tiedä sitten onko se koulukiusaamisen vai alkoholismin varjossa kasvamisen jälkiä, hylätyksi tulemisen pelkoa vai mitä, mutta menen hirveän helposti pakene tai taistele -tilaan tilanteissa joissa tulkitsen läheisen ihmisen olevan vihainen ja kuvittelen että se saattaa jollakin (joskus hyvinkin mielikuvituksellisella) tavalla liittyä minun tekemisiini. Ja se paniikkitilahan tarkoittaa minun tapauksessani sitä että sanon tai teen mitä tahansa konfliktin eskaloitumisen välttääkseni, riippumatta siitä tulenko samalla viskanneeksi aiemmat mielipiteeni romukoppaan.

Sunnuntaiaamu. En osannut enää seitsemän jälkeen nukkua joten nousin välttääkseni vuoteessa pyörimiseen liittyvää ajatusmyllyä.  Mutta taidankin olla vielä sen verran väsynyt ettei erityisemmin huvita tehdä mitään. Ehkä luen, ehkä teen pikkuisen töitä (salaa, ettei kumppani näe), ehkä pelaan tietokoneella tai parsin koinsyömiä reikiä villapaidasta. Ehkä en.

Kauan olen miettinyt sinun suhdettasi kumppaniisi, ja ihmetellyt sinun kärsivällisyyttäsi kumppanisi suhteen. Kaikesta kirjoittamisestasi saan käsityksen että kumppanisi on aika tempperamenttinen ja suuttuessaan aika sietämätön sovinisti ja hieman narsismiin taipuvainen. Kuinka kestät häntä hyvinä päivinä ja huonoina päivinä?

Hei Pikemiten! Kestän helpostikin, varmaan muistamalla että niitä huonoja päiviä on ehkä kaksi, ja hyviä/neutraaleja 98 prosenttia ajasta 😺 Tai vastaavasti voin suhteuttaa sitä mitä kaikkea tai miten tärkeitä asioita koen saavani hänen kanssaan, verrattuna niihin muutamiin pieniin tapoihin joilla se minua rajoittaa. Pidemmässä suhteessa on ainakin mun kokemuksieni perusteella ihan normaalia että jotkin kumppanin piirteet alkavat ärsyttää. Ja niihin sopeutuminen (tai sopivien kompromissien etsiminen) on sitä huoltoa, jota suhteen ylläpitämiseksi joutuu tekemään.

Ymmärrän että käsityksen temperamenttisuudesta voi parin edellisen tekstini perusteella  saada ja sen kyllä myös allekirjoitan, ja ehkä 'salaa töiden tekemisen' voi yhdistää sovinismiin (jos ymmärtää väärin, miksi hän paheksuu työntekoani) mutta narsismia kyllä ihmettelen...?

Temperamentinen hän kyllä on, tai ainakin kasvanut kulttuurissa jossa suuttumuksen osoittaminen on sallittua, tai ehkä jopa - ja nyt puhun kieli poskessa - jonkinlainen kansalaisvelvollisuus (jos miettii miten tärkeitä protestit ovat olleet maan historialle) 😉 Ja koska minä olen kasvanut perheympäristössä jossa suuttumusta ei ollut tapana osoitettaa, en ole tottunut siihen että joku voi olla vähän aikaa vihainen ilman että siitä seuraisi mitään kamalaa.

Tähän liittyy meillä molemmilla kulttuurishokkia tai oppimisen/sopeutumisen tarvetta:  miinulla sitä että siedätän itseäni sille että joku lähipiiriini kuuluva puhaltaa kiukkua ulos sen sijaan että salpaisi sitä sisäänsä, hänellä sitä että joku lähipiiriin kuuluva saattaa mennä tolaltaan tai kokea kuormittavaksi jo sen että hän on vihainen, ja että hän joutuu ottamaan tämän huomioon siinä millä tavoin tunteitaan käsittelee.

Eli varovaisuudessani on kyse enemmän yliaktiivisesta mantelitumakkeesta (jos se oli se aivojen osa joka säätelee huolta/pelkoa) tai siitä että koen hänen kiukkunsa välillä vähän lapselliseksi kuin siitä että olisi oikeasti syytä pelätä.

Soroppi olen kanssasi samaa mieltä, että yhteenottoja tulee välillä pitkässä parisuhteessa. Kun tuntee kumppaninsa, se ei ole ongelma, että tuuletetaan välillä. Se olisi, jos kumpikin panttaisi tunteensa ja ei "uskaltaisi" omaa eriävää mielipidettään sanoa. Pinnan alla kytisi, mutta päällepäin oltaisiin kuin mitään ei olisi menossa. Kompromissit ovat tärkeitä ja kun on rakkaasta tärkeästä ihmisestä kysymys se ei ole edes vaikeaa. Sovitellaan ja mietitään yhdessä miten on parasta toimia, ettei kumpikaan jää altavastaajan asemaan.

Hei soroppi. Hänellä ei siis ilmene oikeassa olemisen tarvetta siinä määrin että se olisi häiritsevää, ja että hänen olisi saatava tahtonsa läpi, jota pidän hieman narsistisena piirteenä.

Pikemiten kirjoitti:
Hei soroppi. Hänellä ei siis ilmene oikeassa olemisen tarvetta siinä määrin että se olisi häiritsevää, ja että hänen olisi saatava tahtonsa läpi, jota pidän hieman narsistisena piirteenä.

Juu, eipä kai ainakaan keskimääräistä enempää. Häiritsevä oikeassa olemisen tarve, onpa mielenkiintoinen ajatus 🙄

Ahdistunut päivä. Asteikolla 1-10 juuri nyt aaltoillaan ehkä 6-8 välillä, mutta toki parempiakin hetkiä on mahtunut. Kauppareissulla kävin ehkä hetkitellen lähellä paniikkikohtausta. Tuntuu niin hyödyttömältä. Vääränlaiselta.

Olen kehittänyt pahan tavan suuttua itselleni silloin kun olen turhautunut, enkä muutakaan osaa. Joskus aikaisemmin olen purrut käsiäni ollessani vihainen itselleni - nyt sitä on pikkuisen taas ilmassa. Viime viikolla sain aikaiseksi mustelman, nyt siltä sentään vältyttiin. Ajatukset itsestä ovat aika negatiivisia - hassua ettei sitä siinä tilanteessa tunnista oireeksi eikä pysty astumaan taaksepäin.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 6 kuukautta sitten. Syy: yhdistäminen
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 6 kuukautta sitten. Syy: lisäys

soroppi kirjoitti:
Ajatukset itsestä ovat aika negatiivisia - hassua ettei sitä siinä tilanteessa tunnista oireeksi eikä pysty astumaan taaksepäin.

Niinpä! 😔

Mutta hyödytön ja vääränlainen sinä et ole. Kaikkea muuta! Sinä olet ollut useamman kerran minulle se lempeä järjen ääni, joka on asettanut omat vellomiseni järkeviin mittasuhteisiin, kuin pimeään huoneeseen verhonraosta karkaava valonsäde.

Toivottavasti seuraavan kerran kun kirjoittelet kuulumisia olosi on jo parempi. 🤗

Kiitos, Nótt.

Herätyskello soi viiden min päästä. Tänään matkustan pariksi viikoksi uusivanhalle työmaalle, reilun tuhannen km:n päähän kumppanista. Osan aikaa siellä, osan kotona, siihen asti että onnistun löytämään koulutusta vastaavaa työtä uudelta kotiseudulta.

Olen makoillut valveilla jo puolitoista tuntia. Pian saa nousta hampaiden pesulle ja kahvinkeittoon.

Tämän jakson jälkeen meillä sentään on pari viikkoa yhteistä lomaa (menemme kumppanin kotiseudulle, jossa minunkin perheeni tulee ensimmäistä kertaa käymään), mikä tulee kyllä tarpeeseen. Odotan sekä sitä että ystävien näkemistä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 6 kuukautta sitten. Syy: Korjaus

Pahus kun meninkin ahmaisemaan illalla kirjan loppuun, nyt ei ole sunnuntai-iltaan asti muuta lukemista kuin töihin liittyvä, hetken mielijohteesta mukaan nappaamani tietokirja. Seitsemän tuntia unta kertyi eli pientä ylivirittyneisyyttä ilmassa (mutta ehkä nukun tässä kohta vielä vähän lisää ennen yhdeksää ja aamukahvia).

Oli mukavaa nähdä eilen mummoa ja vanhempia. Mummon huoli vanhemmista tarttui ehkä hieman itseenkin, vaikka tiedän että hänellä on samanlainen ylihuolehtimiseen taipuvainen mielenlaatu kuin minulla ja äidillä. Toivottavasti en ole huono tytär tai odota heiltä huomaamattani enempää kuin mitä he pystyvät antamaan.

Mä en o kirjoihin taas koskenut pitkiin aikoihin. Ei o oikee jaksanu. Ehkä mä joku ilta yllätän itteni kirja kädessä.