Hei soroppi. Saitko täytekakun tehtyä vai ostitko kaupasta?

Hei sääli! Tein kolmen munan kakkupohjan, ja nyt olen alkamassa vatkaamaan kermavaahtoa koristelua varten. Ajattelin kokeilla väliin mustikkahilloa ja pakastimesta valutettuja mansikoita, jos siitä tulisi sellaista makeanraikasta. Ja mantelilastuja saa kuulema käyttää niin moneen paikkaan kun haluaa. Niitä ajatellessa alkaa tehdä mieli pähkinärouhetta.

Tehtiin yhdessä iso vadillinen kaalilaatikkoa, onpahan ainakin alkuviikoksi ruokaa.

Minun pitäisi tehdä raparperipiirakkaa. Kun on pakasteessa raparperia.

Sehän kuulostaisi kivalta ajatukselta. En lopulta ollut hirmu tyytyväinen kakkuun mutta tulipahan tehtyä. Huomenna pitää pakata ja ensi viikolla alkaa taas reissutyöläisen arki. Haluaisin osata nukkua paremmin, mutta kuukauden kun jaksaa, sitten se menee ohi.

Kamala päivä. Heräsin aamulla niskakrampin/noidannuolen kanssa ja kaikki nostelut ja äkilliset liikkeet aiheuttavat kipukohtauksia. Syytän siitä itseäni (olen liikkunut ihan liian vähän viime aikoina), vaikka kumppani arveli että kyse on varmaan enimmäkseen stressistä. Niin tai näin, kipu ja kivun pelko (matka- ja muuhun stressiin yhdistettynä) ovat saaneet minut niin herkille etten jaksa edes miettiä montako kertaa olen tänään itkenyt. Pelottaa. Tänään kävi mielessä että alan olla ehkä lähellä pistettä, jossa sairasloma olisi töihinmenoa järkevämpi suunta.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: Kirjoitusvirhe

Eipä tullutkaan vissiin lähetettyä viestiä jota kirjoitin viime viikolla, ellen sitten muista väärin mihin ketjuun kirjoitin. Ei tunnu yllättävältä että olisin mokannut, olen yrittänyt pitää mielessä on niin paljon asioita että kasan päällimäiset yksinkertaisesti lipsuvat pois. Työmuisti ei yksinkertaisesti riitä, varsinkaan vakavasti univajeisena. Ajattelin alkuviikosta melatoniinin hakemista apteekista, mutta en ehtinyt sitä tekemään ja intensiivisen työjakson väsyttämänä nukuin kuin tukki, sen vähän mitä oli aikaa nukkua. Nyt kuitenkin viikonloppu edessä, eikä työhuolia saa sormia napsauttamalla poistumaan mielestä, joten tuttu kuvio jatkuu - en saa silmiä pysymään auki kovin pitkään illalla, mutta aamuyöstä herättyäni en enää saakaan unta.

Ehkä lähden suihkuun ja aloittelen pikkuhiljaa aamua. Jos ehtisin vaikka torkahtamaan vielä uudestaan ennen kuin pitää lähteä liikekannalle vähän ennen kymmentä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: Lisäys

Istun lähiöpitserian pöydässä ja odotan että mukaan tilaamani pitsa valmistuu. Oikeastaan aika miellyttävä paikka, hiljainen ja rauhallinen. Lähi-itävaikutteinen pehmeän soljuva musiikki sammutettiin juuri (harmi), ehkä yrittäjä aikoo sulkea paikan heti lähdettyäni.

Edit. Onpas parempi olo kun on syönyt, vaikka pitsa aika rasvaista (herkullista 😁) olikin. En tajunnutkaan miten nälkä (ilmeisesti) vaikutti mielialaan, vaikka se ei paha ennen syömistä ollutkaan. Nyt istun vielä hetken aikaa lukemassa ja siemailemassa olutta (kyllä, olin itseni palkitsemistuulella) ennen kuin lähden nukkumaan.

Uupumus tuntuu kivistyksenä leukaperissä ja kiristää selkää hartioiden välistä. Kurkku tuntuu karhealta, toivottavasti en ole tulossa kipeäksi.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta sitten. Syy: Lisäys

Lämpö ei nouse yli 37, mutta eilen illalla ja viime yönä silti kuumeinen olo. Viikon päästä ei saisi olla enää kipeänä. Eilinen koronatesti oli negatiivinen mutta toistetaan vielä ainakin tänä iltana väärän negatiivisen tarkistamiseksi. Olen teoriassa lomalla (tosin järjestettävää on paljon), mutta tänään pitäisi vielä viimeistellä yksi hakemus.

Kaipaan puoli yhdeksästä puoli viiteen -arkea.

Oliko korona?

Ei testien mukaan, mutta sain työkaverilta tekstiviestiä että yhdellä viime tiistain lounasseurueen jäsenellä on korona. Ehkä se oli sattumaa ja hän oli saanut taholtaan koronan ja minä flunssan. Mikä se sitten onkaan, tauti alkaa olla menossa ohi.

Mitä sulle kuuluu?

Pelkään että äiti on saattohoitamassa mummoa. Siihen huoleen suhteutettuna tuntuu itsekkäältä olla väsynyt iloisen ja itseaiheutetun asian aiheuttamiin järjestelyihin, mutta olen aika uuvuksissa.

Saattohoidokin kanssa on raskasta niin hoitajalla kun omaisilla. Riippuu missä tilassa saatossa on. Eli onko täysin vuodepotilas vai jotenki maailmasta tietoinen tai siltä väliltä. Isäni on ollu kesäkuun alusta kotisaatossa. Ollaan kolmeen pekkaan sitä hoidettu. Jokainen puhelinsoitto äitiltä, saa mut pelkäämään että se puhelu on se puhelu.

Oikeen paljon jaksamista ja koita levätä aina kun mahdollista.

Kiitos saloka! Mummo ei ole vielä virallisesti saattohoidossa mutta joitakin hoitopäätöksiä on jo tehty sitä silmällä pitäen ettei kovin raskaisiin hoitoihin enää ryhdytä kun odotettua elinaikaa on sen verran vähän jäljellä. Nyt kun hän on sairaana, tilanne huolettaa.

Mummon hoitotilanne ei isommin kuormita minua vaikka toki koen surua/menettämisen pelkoa siitä että rakas ihminen taitaa alkaa tehdä lähtöä. Minulla on vaikutelma (tai ainakin haluan uskoa niin) että hän on enimmäkseen tyytyväinen elämäänsä elämään, mikä helpottaa sen päättymiseen liittyvien tunteiden käsittelyä - ainakin nyt kun kyseessä ei ole oma vanhempi. Toivon vaan ettei äiti polta itseään loppuun yrittäessään tasapainotella omaishoidon ja töiden välillä - häntä tarvitsee ja häneltä pyytää apua niin moni ihminen, ja hän peruskilttinä henkilönä reagoi noihin tarpeisiin niin voimakkaasti että omat rajat välillä meinaavat unohtua.

Viime viikolla olisin itse kaivannut äidiltä apua ja tukea, mutta kaipa se on osa aikuisuutta todeta että nyt joku toinen taitaa tarvita häntä minua enemmän - ja selvittiinhän omistakin haasteista lopulta.

Toivon voimia sinulle Soroppi. Helliä paijauksia mummolle❤️. On niin surullista. Minä olen joitakin vuosia sitten nähnyt saattohoidossa olleen ihmisen nopean luhistumisen, kuukauden sisällä. Sitten minulla on ollut rakkaitten kissojen heikkenemiset ja poismenot kukin vuorollaan. Ja aavistan että äitini... Sanattoman edessä ei tiedä mitä sanoa.