Kuulumisia

Kuulumisia

Käyttäjä soroppi aloittanut aikaan 28.09.2019 klo 16:39 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 28.09.2019 klo 16:39

Ystävällä oli eilen isot juhlat. Olo on yllättävän hyvä, joskin aika väsynyt. Kävimme rääppiäisissä syömässä eilisiä tähteitä (juhlapaikka oli siivottu jo aamulla, eli auttamaan emme ehtineet), lähtiessä työnnettiin vielä oluet käteen. Juna kotiinpäin lähtee keskellä yöllä, joten olemme hotellissa vielä tämän päivän. Kallista, mutta ehkä se ettei tarvitse kuluttaa päivää raahaten rinkkaa ympäri kaupunkia on sen arvoista.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 04.12.2022 klo 00:27

Kiitos Pikemiten!

Äiti oli käynyt lääkärissä ja saanut keskivaikean masennuksen pisteet BDI (tms) testistä. Samalla hän yritti vakuutella ettei tilanne tunnu yhtä pahalta kuin edellisellä masennusjaksolla.

Käyttäjä kirjoittanut 06.12.2022 klo 17:19

Hei soroppi. Sinun täytyy vain luottaa äitiisi, kyllä hän tiedostaa masennuksensa.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 08.12.2022 klo 23:59

Niin kai se vaan pitää.

Laiskottaa. Olen väsynyt ja köllähdin jo sängylle, mutta en jaksaisi tehdä iltatoimia (pestä hampaita, vaihtaa yöpukuun) joten kuluttelen aikaa ja kerään vauhtia. Tyhmää ja kadun sitä varmasti aamulla mutta niin vaan käy joskus.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 09.12.2022 klo 19:05

Valvoin taas jonkun tunteroisen viime yönä kun hajoamassa oleva läppäri stressaa. Pitäisi yrittää viedä huoltoon, mutta sen onnistumiseksi joudun migraamaan kaikki työni varaläppärille ja tarkistamaan että saan sillä toimimaan kaikki välttämättömät ohjelmat. En saanut sitä aikaiseksi tänään, ehkä ensi viikolla. Työt tuntuu kaoottisilta, kohellan miten kuten eteenpäin epämääräisen tietoisena siitä etten tule saamaan toivomiani asioita valmiiksi ennen joulua mutta toisaalta siinä ei pitäisi olla mitään uutta. Yritän tehdä ajankäyttöä sisältävät suunnitelmat optimistisesti (ajatuksella että ilman itselle asetettuja tavoitteita en saisi mitään aikaan) minkä seurauksena saan lähes poikkeuksetta asioita valmiiksi myöhemmin kuin toivoin. Eipä siitä mitään haittaa, jos maltan olla kertomatta muille haaveistani aikataulujen suhteen.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 12.12.2022 klo 21:04

Nyt on taas enemmän sellainen olo että selviän kyllä, mitä sitten eteen tuleekin. Periaatteessa huolenaiheet eivät ole kadonneet mihinkään, mutta tuntuu että olen saanut jostakin annoksen lisää resilienssiä. Äiti ei vaikuta yhtä pahasti masentuneelta kuin viimeksi, uupuneelta vain. Pärjännee koska on pakko, ja teen auttaakseni sen minkä voin, eli kuuntelen hänen huoliaan silloin kun soitellaan ja jouluna voi sitten halata kunnolla. Mummo oli saanut sairaalareissulta koronan, nyt katsotaan kestääkö kunto vielä tämän taudin yli ja vieläkö se näkisi tämän joulun.

Taidan lähteä ostamaan pakastepitsaa ja alkoholittomia oluita kurpitsakeiton kaveriksi. Myöhemmin tällä viikolla voisi tehdä lantttulaatikkoa tai lisää keittoa, pariinkin erilaiseen reseptiin taitaisi olla ainekset.

Käyttäjä kirjoittanut 23.12.2022 klo 14:30

Hyvää joulua soroppi.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 30.12.2022 klo 17:36

Pikemiten kirjoitti:
Hyvää joulua soroppi.

Kiitos, ja hyvää uutta vuotta sinulle Pikemiten!

Olen nukkunut muutaman yön semi-huonosti. Palasin  joululomareissulta kotiin ja arkihuolet joita olin sysännyt pyhien ajaksi syrjään rävähtivät kasvoille kuin märkä rätti. Toistuvat kotityöt kyllä menettelevät ja löydän niiden tekemisestä jopa jonkinlaista hiljaista rauhaa tai tyytyväisyyttä, mutta kaikki mikä ei mene automaattiohjauksella on stressaavaa ja lykkään aloittamista niin pitkään kuin viitsin, mikä nostaa aloittamiskynnystä tai ainakin myöhästymiseen liittyvää häpeää entisestään. Haluaisin saada pari asiaa hoidettua ennen töihin paluuta että ne olisivat pois jaloista, mutta saa nähdä onnistuuko. Tiedän tai ainakin kuvittelen niiden tekemisen olevan suunnilleen yhtä stressaavaa kuin työ, mutta tuntuisi myös tärkeältä aloittaa vuosi levänneenä, joten yritän edistää niitä jonkinlaisella puolivillaisella otteella jotten 'hukkaisi' kallisarvoisia lomapäiviä liian tarmokkaaseen yrittämiseen.

Jos jaksaisin päivittää työaikakirjanpidon johon en ole koskenut kesäkuun jälkeen, on mahdollista että sieltä paljastuisi käyttämättömiä ylityövapaita päivän tai parin verran, mutta varmaa se ei ole ja siihenkin menisi varmaan tunti tai pari joita en halua käyttää työaikana.

 

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 01.01.2023 klo 02:59

Paluumatkalla uudenvuoden juhlista, joissa heterot olivat vähemmistössä. Ihan hauska kokemus, vaikka joinkin enemmän kuin alunperin toivoin. Toivottavasti huomenna ei ole krapula.

Käyttäjä kirjoittanut 06.01.2023 klo 12:55

Hei soroppi. Mietin kuinka olet kotiutunut näiden pyhien jälkeenpäin? Onko paljon töitä?

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 06.01.2023 klo 18:30

Hei Pikemiten! Ihan ok, kiitos kysymästä. Täysin rutiiniarjessa kiinni en vielä voi sanoa olevani, mutta jotkut työpäivistä olivat tällä viikolla jo ihan mukavia. Nukkuminen korjaantui alkuviikon paniikkikohtaus-öiden jälkeen ainakin hetkellisesti, mutta painajaisia on edelleen eli kaipa siitä voisi päätellä että stressi painaa.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 08.01.2023 klo 06:30

Taas jalkeilla, lämmitin mikrossa eilen haudutettua rooibosta. Matkustettiin eilen reilun sadan kilometrin päähän tapaamaan kumppanin ystäviä, joiden kanssa en tunne vielä oloani mukavaksi. He ovat minulle tosi herttaisia ja ystävällisiä, mutta varmaan vaatisi vielä useamman yhdessä vietetyn tunnin ennen kuin osaisin rentoutua heidän seurassaan.

Huomenna pitäisi pakata, ja haluaisin käydä lenkillä jos sää ei ole ihan kamala. (Nyt kuulostaa siltä että sataa.)

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 11.01.2023 klo 17:09

Aloittelemassa laivamatkaa kotiinpäin, ja merelle on annettu myrskyvaroitus. Mitäköhän tästäkin tulee 😒 Ainakin söin hyvin ennen lähtöä siltä varalta ettei matkan aikana ruoka maita.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 16.01.2023 klo 05:15

Kotosalla. Paras ystävä kävi ohikulkumatkallaan viikonloppuna ja vaikka yhden yön yli kestävä vierailu aiheutti jännitystä ja huolta se oli myös mukavaa. Painajaisten täplittämät yöt jatkuvat.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 3 kuukautta sitten. Syy: Puuttuva sana
Käyttäjä kirjoittanut 17.01.2023 klo 17:38

Hei soroppi. Millaisia painajaisia olet nähnyt? Kerro! Minä olen nähnyt kummallisia unia, joita on vaikeata arvioida. Olen viime ajat ollut kiinni ystävieni edesottamuksissa, ja lukenut kirjaa.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 18.01.2023 klo 16:04

Hei Pm! En muista yksityiskohtia kovin hyvin kuin hetken heräämisen jälkeen mutta voin yrittää.

Jotain jossa nykyinen kumppanini ja exäni tapasivat, ja exäni alkoi kertoa kerskuvaan sävyyn treenimääristään, ja kysyi kumppanilta harrastaako hän juoksua hyvin kilpailevaan sävyyn. Se tuntui inhottavalta käytökseltä kumppaniani kohtaan, koska tiedän/arvelen hänen vähän häpeilevän sitä miten vähän tulee harrastaneeksi liikuntaa. Ja samalla minua säälitti exäni, koska hän koki tilanteen ilmeisesti niin uhkaavana ettei osannut reagoida siihen muuten kuin agressiivisen kilpailevasti.

Ja jotain jossa olin muuttamassa/menossa töihin uuteen maahan, mutta sinne saavuttuani ympäristö tuntui todella turvattomalta. Ei nyt ihan huumeruiskuja maassa mutta sen tapainen tunnelma kuitenkin.

Luinkin jostakin toisesta viestistä ystäviesi edesottamuksista. Toivottavasti mustasukkaisuuskuviot menevät ohi tai tilanne muuten ratkeaa, ettet menetä ystäviä!