Ystävällä oli eilen isot juhlat. Olo on yllättävän hyvä, joskin aika väsynyt. Kävimme rääppiäisissä syömässä eilisiä tähteitä (juhlapaikka oli siivottu jo aamulla, eli auttamaan emme ehtineet), lähtiessä työnnettiin vielä oluet käteen. Juna kotiinpäin lähtee keskellä yöllä, joten olemme hotellissa vielä tämän päivän. Kallista, mutta ehkä se ettei tarvitse kuluttaa päivää raahaten rinkkaa ympäri kaupunkia on sen arvoista.
Sain muutettua työpäiviäni niin että teen vain joka toisen arki päivän työtä, kuin vastuuopettajani tuli työpaikalleni järjestämään asian, mutta ei ollut selvää että järjestyikö se asia, koska se henkilö joka vastaa työpaikastani oli lomalla. 😁
soroppi kirjoitti:
Rahahuolia - verojärjestelmä ei toimi samoin kuin Suomessa, mikä aiheuttaa sen että entisestään pienet tulot työstä, jonka aion ottaa vastaan, kutistuvat siihen että hyvä kun vuokran saa maksettua. Suututtaa, tuntuu siltä että osaamisella tai koulutuksella ei ole arvoa - tulot (ennen veroja) tulevat olemaan samaa luokkaa mitä lukiolaisena tienasin kesätöistä tai harjoittelijana. Tekisi mieli sanoa että pitäkää tunkkinne, samalla kun tuntuu siltä että pitäisi vaan olla kiitollinen kun ylipäätään on työtä.
Niin, miltä kantilta katsoo. Toivon kekseliäitä ratkaisuja, yksinkertaistamalla jotain voiko tulla säästöä? Hattua nostan kun tartuit haasteeseen, jonka elämä aukaisi! Omassa elämässä enää mieli joka matkailee ja muuttuu. Onneksi muuttuu, elämä voisi muuten juuttua synkkiin mietelmiin. Onneksi pilvisiäkin päiviä on. Ja vastapainona lepoa niiden siimeksessä.
Kuuntelen mustarastaita, maistelen yrttiteetä ja kuluttelen aikaa odottaessani että unisuus palaa. Löysin kohtuuhintaisen asunnon melko läheltä työpaikkaa, ja kämppis vaikuttaa mukavalta. Olin ajatellut lykätä asunnon etsintää siihen asti että pääsen paikan päälle niitä katsomaan, ettei kaikkiin muutoksiin ja välttämättömiin tekemisiin liittyvä stressi pääsisi kasaantumaan liian isoksi, mutta lopulta en siihen kyennyt - ja hyvä niin, koska loppujen lopuksi mieluinen vaihtoehto löytyi suhteellisen pienellä vaivalla.
Aiempi rahahuolipurkaus tuntuu keskenkasvuiselta, etuoikeutetun ongelmilta. Pienituloisena kuitenkin päätyy kuluttamaan vähemmän, ja se tekee elämisestä ekologisempaa... mikä loppujen lopuksi on jotain, minkä eteen kannattaa tehdä kompromisseja, varsinkin kun saan samalla tehdä työtä josta pidän. Surettaa vaan se, etten pysty osallistumaan kumppanin haaveisiin omasta asunnosta - realistinen (vaiko sittenkin kyyninen?) osa minusta ajattelee ettei haaveista ole hyötyä jos lähipiirissä ei erotu polkua, jota pitkin kohti haaveita voisi kulkea, ja toisaalta lama-ajan lapsena lainan ottaminen (jos ei ole ihan satavarma että sen pystyisi maksamaan) on ison kynnyksen takana.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 7 kuukautta sitten. Syy: lisäys
Hyvä että asunto löytyi niinkin helposti ja läheltä työpaikkaa. Asuntoja on joskus todella vaikeata löytää. Mustarastaan laulu on usein kiva piristys päivään.
Niin, hienoa että asuntoasia oordingissa. Sekin. Jostain jäänyt mieleen ajatus, jos suuret unelmat pienet tulotkin kantaa. Askel askeleelta eteenpäin. En tiedä niin miten suuri pitää unelman olla, että pienet tulotkin voimia eteenpäin antaa?
Unelmoimisen laji ei aivan täysin ole itselle auennut. Yhden unelman tiedän unelmoineeni, ja elämä sen mahdollistanut, mutta joutunut vuosien myötä ,luopumaan siitä, tosin sain kokea sen.
Rohkeus unelmoida ei olekaan niin itsestään selvää. Mieli mustuneena ei nouse unelmia.
Mieli 'harmaantuneena' vaan kiittää kaikesta koetusta, vaikka matka yhä jatkuu - toivon.
Unelmia, tai haaveita, kyllä on, ja silloin kun ne ovat sillä tasolla että ne tuntuvat mahdollisilta (jonain tulevana aikana, jossain tulevassa elämänvaiheessa) ne ovat kyllä melkoisen suuri kannatteleva voima. Vaikka ne ei koskaan toteutuisikaan, pelkkä mahdollisuus että ne joskus kävisivät toteen antaa voimia.
Ehkä pelkään joissakin unelmissa sitä että ne muuttuvat kehitystehtäviksi, sellaisiksi asioiksi mitkä pitää suorittaa kokeakseen onnistuneensa elämässä. Tyyliin tutkinto, vakituinen työpaikka, vanhemmuus, omakotitalo. Jokaisen elämäntarina on kuitenkin omanlainen, ja maailma on sen verran suuressa murroksessa että se mikä oli selviö vanhempieni aikana ei ole sitä enää minun sukupolvelleni. Ja se on ihan okei - meillä on erilaiset kyvyt, tai vahvuudet ja heikkoudet.
Joka tapauksessa - oikein hyvää vappua, keskustelua! Jos susta tuntuu nyt siltä että suuret unelmat on jo takanapäin, toivottavasti elämässä on (tai siihen myöhemmin tulee) sellaisia pienensuuria asioita joita odottaa hyvillä mielin. ☀
Henkilökohtaisesti en ole jaksanut unelmoida, johtuen siitä etten ole kyennyt hallitsemaan ajatusmaailmaani enää pitkiin aikoihin, jotenkin kaikki sellainen mikä ei tapahdu juuri nyt kuormittaa minua ihan liikaa, ja en saa rauhaa ennenkuin luovun haavekuvistani ja unlmistani.
Taidat olla sellainen hetkessä-eläjä, Pikemiten 🙂 Siinä taidossa on kyllä oma arvonsa (kaikilta ei onnistu), mutta kokisin hankalaksi, jos en välillä pystyisi ajattelemaan tai suunnittelemaan elämääni pidemmällä aikajänteellä. Yllätyksiä tulee toki aina vastaan, ja vain omiin tekemisiinsä voi vaikuttaa, mutta silläkin voi saada kaikenlaista toivottua muutosta aikaan.
Mä inhoan odottelua. Nytki ku joudun äitii odottaa. Mitään ei voi tehä, kun sit se tulee ja joutuu keskeyttää. Mut kello käy, eikä äitii näy....
Rohkaistuin unelmoimaan mutta tiedoston sivulla, ja vain sellaista mikä helpottaa matkustuksesta tulevia paineita, kuten mitä teen matkoilla ollessani luultavasti, ensi talvena. 😀
saloka kirjoitti:
Mä inhoan odottelua. Nytki ku joudun äitii odottaa. Mitään ei voi tehä, kun sit se tulee ja joutuu keskeyttää. Mut kello käy, eikä äitii näy....
Niin kai sitä sanotaan että odottavan aika on pitkä... Tuttu tunne kyllä, yhdessä tehdessä on enemmän sääntö kuin poikkeus että ennen aloittamista jompi kumpi joutuu odottamaan että toinen saa edellisen puuhansa valmiiksi. Yritän pitää lähistöllä jotain pientä tekemistä (lukemista, päiväkirjaa, tms) jota voi järkevästi tehdä vaan muutaman minuutin kerrallaan odotteluhetkiä varten - se lieventää turhautumista, vaikka ei sitä kokonaan poistakaan.
Jostain jäänyt mieleen ihminen nimeltä Vivenargues, joka tuumaillut kärsivällisyyden olevan toivomisen taidetta. Minulle siitä tulee aina mielikuva mimmosiahan tauluja se on räiskinyt odotellessaan....
Hyvää vknloppua 🌿😎sunnuntaina kai paistaa...
Äideille 🌷
Pikemiten, miksi pidät matkustamisesta?
Keskustelua, en ole kuullutkaan.
Olen ihan kuitti, mutta tulipahan käveltyäkin 15 km. Käytiin päiväretkellä etsimässä luolaa, löydettiin korvasieniä ja karhunjäljet ja sammakonkutua. Laitoin sienet kuistille peitetyssä kattilassa, niiden esikäsittely saa odottaa huomiseen kun olen vähän virkeämpi; täksi illaksi vaan riisiä ja tomaattista kasviskastiketta. Huomenna pääsee moikkaamaan äitiä, mutta mummo taitaa olla nyt niin huonossa kunnossa (sitkeä tulehdus leikkauskohdassa) että parempi nähdä sitten kun antibiootit on purreet. Toivottavasti niin käy.
Hei soroppi. Pidän matkustamisesta, koska silloin elinolosuhteet vaihtuvat, tulee uusia paikkoja nähtyä, ja kohtaa uusia haasteita. Minusta on ihanaa saada itse määrätä milloin ottaa aurinkoa, ja käy kävelemässä rannalla. Joskus kaamoksen aikaan on kiva päästä etelään kohtaamaan Jumalansa monimuotoisuus erillaiselta perustalta.
Hei soroppi. Vaihdoin nimimerkkiäni, mutta minut tavoittaa nyt täältä. Kivaa.