Ihanaa kuulla sinusta, Soroppi! 💗 Onpa kiva saada tietää, miten sinulla menee...

Tulin kotiin jo aamupäivän puolella miehen luota, mutta olen saanut oikeastaan nukkumisen lisäksi vain istuttua tässä tietokoneella.

Molemmat (nukkuminen + tietokoneella istuskelu) kuulostavat ihan hyviltä aktiviteeteilta, JP 🙂

Minäkin nukuin eilen päiväunet (vaikka aamulla viivyttelin melkein yhteentoista ennen kuin lähdin etsimään kahvia), vaikka suunnitelmat oli toiset. Tänä aamuna heräsin lumisateeseen ja olen ollut hyvin kiitollinen että onnistuimme vääntäytymään kauppareissulle - nyt ei nimittäin ilman talvirenkaita ole teille asiaa. Olen vähän huolissani siitä että jos lumi pysyy polkujuoksukausi päättyi tähän (en kyllä lähde sinne nilkkojani taittamaan, näkymättömiin kivikoihin), mutta toisaalta maantien laitakaan ei innosta - ainakaan jos muut ovat yhtä hyvissä ajoin liikkeellä talvirenkaiden kanssa kuin me.

Silti, on se ensilumi aina vaan ensilumi, ja olen tuntenut itseni lapsellisen iloiseksi säntäillessäni ikkunasta toiseen tai unohtuessani tuijottamaan teekuppi kädessä miten valkoinen matto kertyy oksille, jotka painuvat alemmas ja alemmas kunnes jokin saa lumikuorman putoamaan ja oksa ponnahtaa taas pystyyn.

Tuo näkemäsi lumisade kuuulostaa ihanalta. Odotan sitä tännekin, mutta voi olla, että ensimmäisiin sateisiin on vielä aikaa...

Kuulostaa todella kauniilta. Ensilumi on kyllä niin hieno. 💕

Lumisade kuulostaa talven tulolta. Siellä on varmasti kaunista lumipeitteen kanssa.

Hei JP, Nótt, saloka. Talvi tuli, osa lumesta suli seuraavan päivän vesisateissa mutta on sitä vielä reilusti jäljellä. Talo on pysynyt kotiinpaluun jälkeen luonnottoman siistinä - ehkä siksi että molemmat tiedetään että täältä muutetaan pois muutaman viikon päästä, ja sitten pitää kuitenkin siivota. Teen nyt töitä yksinomaan kotoa käsin, ja se tarkoittaa että (ainakin silloin kun työt ei täysin imaise sisäänsä) saan aika usein jotain pientä tehtyä silloin kun tarvitsen tauon. Tai sitten tässä on joku kumma syyllistämiskuvio - kumppani huomaa minun tehneen jotain silloin kun hän on töissä ja illalla tekee puolestaan itse seuraavaa hommaa eteenpäin. Ehkä tilapäistä, mutta ainakin nyt toimii hyvin.

Mulla olisi siivoamista kylliksi. Ihan liikaakin. Tapasin sossun tänään. Ehdotti kotikäyntiä. Jos saisin siten siivottua ja järjestettyä ja tiskattua. En haluaisi kenenkään näkevän tätä. Nolottaa.

Toisaalta voisihan siitä olla apuakin... En tiedä... Olisi pakko järjestellä ym...

Yritän keksiä, miten saisin tärinän pois.

Tyttö oli psyk. Testeissä tänään. Ei kuulemma järin iloinen ole. Hänestä tuntuu et häntä syyllistetään hänen sairaudesta.

Kiitos kun oot kirjoittanu. ❤

Jardin Prive kirjoitti:
Mulla olisi siivoamista kylliksi. Ihan liikaakin. Tapasin sossun tänään. Ehdotti kotikäyntiä. Jos saisin siten siivottua ja järjestettyä ja tiskattua. En haluaisi kenenkään näkevän tätä. Nolottaa.

Toisaalta voisihan siitä olla apuakin... En tiedä... Olisi pakko järjestellä ym...

Kuulostat siltä että haluat pakottaa itsesi järjestelemään 😮 Ehkä se voisi olla hyväkin, jos sossu tulisi auttamaan - yhdessä tekeminen voisi sujua mukavammin kuin itsekseen, ja kuulostat siltä että kärsit siivoamattomuudesta sen verran että ehkä kotona olisi mukavampi olla siivouksen jälkeen. 🙂

Mutta ymmärrän tuon nolouden tunteen hyvin; minun on huomattavan vaikeaa näyttää puolivalmiita töitä kenellekään, koska minusta tuntuu että koska pystyisin tekemään ne paremmin, minun myös pitäisi tehdä ne paremmin. Siitä on aiheutunut jonkin verran harmia minun ja kollegojen kommunikoinnissa - joskus minua on syytetty ylimielisyydestä, kun olen yrittänyt tehdä mahdollisimman pitkälle itsenäisesti yrittäessäni säästää muita siltä vaivalta/ärsytykseltä mitä he mahdollisesti kokevat joutuessaan arvioimaan puolivalmiita projekteja.

saloka kirjoitti:
Yritän keksiä, miten saisin tärinän pois.

Tyttö oli psyk. Testeissä tänään. Ei kuulemma järin iloinen ole. Hänestä tuntuu et häntä syyllistetään hänen sairaudesta.

Kiitos kun oot kirjoittanu. ❤

<3 itsellesi saloka. Mikä sua tärisyttää?

Se on kyllä ikävä tunne se, sympatiani tytölle. Mulla oli eräässä aiemmassa parisuhteessa tilanne, että kumppanini yritti painostaa minua muuttumaan/muuttamaan ajattelumallejani. Uskon että hän ihan vilpittömästi yritti auttaa minua, mutta siitä huolimatta minulle tuli siitä vahvasti sellainen olo että en kelpaa tällaisenaan, tai että ansaitakseni hänen kiintymyksensä minun pitäisi voida paremmin. Lopulta se oli varmaan yksi niistä asioista jotka johtivat sen suhteen päättymiseen.

Mulla on tänään ollut vähän ahdistunut olo. Taas ilta pimenee enkä ole vielä mennyt lenkille. Poikakaveri olisi aamupäivällä kaivannut huomiota mutta minä olin niin kiinni töissäni etten halunnut keskeyttää niitä pidemmäksi aikaa. Nyt kun minä puolestani lopetin tältä päivältä, hän on töissä. Tylsää!

Kokemuksessa on syyllisyyttä.

Sain lopulta perjantai-iltana itkukohtauksen (syistä, jotka tuntuvat täysin mitättömiltä), mikä ei ollut mukavaa mutta ehkä se puhdisti ilmaa. Viikonloppuna käytiin katsomassa tuttavan kissanpentuja. Voisikohan meilläkin olla joskus kissa? Juuri nyt asia ei ole ajankohtainen (koska realiteetit) mutta haaveillahan voi. Minun pitäisi järjestää joskus kokeilu jossa asuisin useamman viikon kissataloudessa, jotta voisin tarkistaa pahenevatko atopia-oireet. Muistelen että minulta on lapsena (muiden testien yhteydessä) todettu lievää kissa-allergiaa, mutta toisaalta monet muut joista silloin sain oireita eivät nykyään aiheuta mitään erityistä.

Puhelimen netti toimii jostain syystä todella hitaasti ja päätä särkee mutta muuten ei valittamista. Kävin töiden jälkeen ulkona ja makoilin päiväunien toivossa, mutta en ole varma nukahdinko - ehkä, koska nyt kun nousin en ole ihan varma olenko kunnolla hereillä. Olen väsynyt, mutta ei ole mitään erityistä tarvetta ponnistella joten se ei haittaa.

Päikkärit olis ihanat, mut ei aikaa. Olin reilu 5h liikenteessä ja se veti mehut musta.

Mä en pysty tähän. Kollegojen kritiikki joka jättää kaiken vastuun asioiden korjaamisesta minulle, viikonlopun huoli ystävästä joka haluaa vahingoittaa itseään, eilinen pitkällinen ikkunanpesu-rupeama joka päättyi vasta pimeällä (tiesin että se ei ollut järkevää, mutta halusin saada sen pois päiväjärjestyksestä), ja myöhään illalla toisen läheisen käyttäytymismalli, joka oli sinänsä harmiton mutta aiheutti minussa niin voimakkaan stressireaktion että en nukkunut viime yönä muutamaa tuntia enempää.

En halua satuttaa itseäni, en halua satuttaa muita, ja tuntuu kamalalta seurata miten olen alkanut etäännyttää itseäni itsetuhoisesta ystävästä. En halua alkaa anelemaan ettei ystäväni vahingoittaisi itseään, koska en jaksa enää uskoa että hänen tilanteensa muuttuisi - ja jos minulta puuttuu luottamus siihen että hän voisi myöhemmin paremmin, eikö se olisi pelkkää itsekkyyttä, jos pyytäisin häntä elämään jotta minulla olisi parempi olo? Vain koska hän on minulle tärkeä. Luulen, että jos hän päätyy tekemään itselleen jotain, koen siitä loppuelämäni syyllisyyttä, ja pelkään että jos hän ei olisi tehnyt itselleen muuten mitään, minun alitajuinen suojamekanismini (etäännyttäminen) saattaa ajaa hänet tekemään jotain, jolloin saatan ihan oikeasti olla vastuussa siitä mitä tapahtuu.

Terapia loppui tänään. Oli ehkä hölmöä olla ottamatta asiaa esille.

Parempi olo, vaikka tänäänkin kamppailin töiden kanssa. Vointini hyvin tunteva ihminen ehdotti päivällä, että ehkä olen vain ihan uuvuksissa ilman että itse tajuan sitä. Ja halasi, se tuntui lohdulliselta. Ehkä vika ei olekaan mussa.

En ehtinyt tänäänkään lenkille - taipumus suorittamiseen on voimakas, ja tunkee myös niille elämänalueille joiden avulla yritän huolehtia että minulla on riittävästi aikaa palautua töistä. Harrastukset, ja asiat joita teen palautuakseni, tuppaavat myös muuttumaan pakkomielteenomaisiksi, stressaan jos en saa niitä tehtyä niin paljon tai säännöllisesti kuin joskus parempivointisella (mutta ei välttämättä sen järkevämmällä?) hetkellä olen tavoitteeksi ajatellut.

Nälkä, taidan ottaa palan pitsaa.