Kuolema

Kuolema

Käyttäjä Jardin Prive aloittanut aikaan 07.08.2012 klo 07:25 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 07.08.2012 klo 07:25

En tiedä, mikä pitää minut hengissä. Voi kai puhua, että minulla on suunnitelmia – ei siis vain yhtä – itsemurhaa varten. Jostain syystä en ole vielä lähtenyt niitä toteuttamaan. Jotenkin tilanne pelottaa minua. Mutta toisaalta haluaisin olla jo kuollut.

Tapasin eilen ensimmäistä kertaa uuden hoitajani. Hän ei kysynyt mitään nykyisestä voinnistani. Ei mitään puhetta kriisistä, jossa nyt olen. Enkä minä kertonut. En selviä tällä hoidolla. Tarvitsen enemmän. Ehkä se olisi sitten se sairaalahoito, mutta ei vielä. Vielä en ole valmis astumaan sairaalan ovista sisään. En, vaikka se toisi turvallisuuttta.

Itkettää.😭

Ja pelottaa😯🗯️

Jardin Prive

Käyttäjä Jaksaako? kirjoittanut 17.08.2012 klo 21:22

Kuolema tulla kolkuttaa ajallaan, tai sitten ei. Useimmitenhan nuo tunteet / tilanteet sitten kuitenkin menevät ohi.... siis useimmiten. Itse pelkään sitä kertaa, kun niin ei tapahdukaan...

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 18.08.2012 klo 09:47

Juuri niin. Entä jos tulee kerta, ettei olo rauhoitu?! Minulla tuo kuolema on mielessä liki päivittäni ja ahdistus tulee ja menee. Vähän pelottaa...

Jardin Prive

Käyttäjä arka kirjoittanut 18.08.2012 klo 10:23

Hei!
Kiitos kun kävit ketjussani kertomassa että mirtatsapiini auttaa unettomuuteen. Hain sen sitten apteekista ja sain nukuttua melkein vuorokauden. Olen nyt sairauslomalla. Lääkäri kysyi haluanko sairaalaan. En halunnut. Muistanko oikein että itse olet miettinyt sairaalahoitoa. Ja olet sinnitellyt ilmeisesti ilman? Haluan vaan tässä toivotella sinulle voimia ja yritetään etsiä ilonhetkiäkin elämäämme.
Terveisin Arka

Käyttäjä repukka kirjoittanut 18.08.2012 klo 11:04

Viestisi ovat täsmälleen kuin minun kirjoittamiani. Tilanteeni on niin samanlainen.

En oikein tiedä, mistä löytyisi se oljenkorsi, jonka avulla tästä selviäisi vähän tyynemmille vesille. Lääkitys ei ainakaan tunnu auttavan. Terapia on hidasta. S-loma auttaa vähän (tai ainakin se, että saa aamuisin nukkua rauhassa). Selvin hyöty minulla taitaa olla sähköhoidosta, jota saan ylläpitohoitona kerran kuussa. En kyllä tiedä, kuinka kauan sitä voi saada. Enkä edes tiedä, kuka sen maksaa. Minulle ei ainakaan mitään laskuja ole tullut. Ei varmasti olisi varaa, jos itse sen joutuisi maksamaan.

Kuusi vuotta tätä ahdinkoa nyt on kestänyt ja vieläkin olo vaihetelee suuresti. Välillä tulee todella syviä alhoja, mutta välillä taas on vähän helpompaa. Onneksi parempiakin päiviä on. Toivotaan niitä meille molemmille ja muillekin kärsiville yhä enenevässä määrin. 🙂

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 18.08.2012 klo 11:26

Hei. Tuntuu pahalta, kun ihmiset, mm. sinä Vaeltaja-ihmettelijä, "joudutte" olemaan huolissaan minusta. Kirjoitan tänne olostani, ja hetken päästä se heilahtaa sitten toiseen suuntaan.

Mutta toisaalta olen useimmiten saanut apua sairaalasta tai terveysasemalta, kun olen kertonut voinnistani.

Nyt on olo, ettei mikään tunnu. Otin äsken rauhoittavaa ahdistukseen. Ja nyt on sinänsä ihan ok olo. Toisaalta haluaisin kokea iloa, ja muita positiivisia tunteita.

Mietin, miksi kuolema on minulle niin "läheinen". Sitä se on ollut koko sairastamisen ajan. Tosin muistan nuoruudesta mielikuvan, jossa olin keskellä aavaa merta. Vesi oli lämmintä ja minä olin hukkumassa. Se tuntui hyvältä silloin. Eli kaiketi tuo jonkinlainen kuoleman-teema on kulkenut mukanani lähes koko elämäni.

Nyt en vain saisi kuolla. On lapsi ja mies. Ja kaikki läheiset...

Jardin Prive

Käyttäjä Sininenuni kirjoittanut 18.08.2012 klo 11:27

Jardin Prive kirjoitti 18.8.2012 9:47

Juuri niin. Entä jos tulee kerta, ettei olo rauhoitu?! Minulla tuo kuolema on mielessä liki päivittäni ja ahdistus tulee ja menee. Vähän pelottaa...

Jardin Prive

Se ahdistus on minullakin pahin ja tuo nuo samat ajatukset mieleen. Jotenkin itse saan kuitenkin voimaa, kun muistan miten nämä tuntemukset heilahtelevat aika nopeasti eli muutaman tunnin kuluttua olo voi olla jo parempi. Koitan myös ajatella, että se ahdistus on vaan tunne, johon ei kuole (vaikka voisi hyvin luulla toisin). Nämä ajatukset valtaavat myös mielen helpommin, kun olen yksin. Eli (tuttu) seura on silloin hyvä juttu..

Voimahalauksia🙂🌻

Käyttäjä Vaeltaja-ihmettelijä kirjoittanut 18.08.2012 klo 12:59

Hei, Jardin Prive!

Sinun ei tarvitse olla tippaakaan huolissasi siitä, että joku mahdollisesti huolestuu sinun kirjoittelustasi. Tämähän on se areena, jossa kaikilla on lupa tuulettaa ajatuksiaan ja tunteitaan, ja se joka näitä viestejä lukee, tietää, millaisella areenalla liikutaan.

Älä siis enää taakoita itseäsi sillä, että joku viestisi lukija mahdollisesti huolestuu sinun pahoinvointisi takia. Jos huolestuu, niin sitten huolestuu, mutta sinulla on oikeus kertoa, miten sinä milloinkin jakselet.

Kun sinä kirjoittelet voinnistasi, minusta olisi kamalaa vain todeta, että "kyllä se siitä..." Reagoin aina jollakin tavalla viesteihisi ja vastailen niihin tilanteen mukaan. Ja kun sitten vastailen, en halua heittää kevyttä "läppää" vakavasta tilanteestasi, koska milloinkaan en voi tietää, mihin pisteeseen tilanteesi on kehittynyt, kun luet vastaustani.

Haluan ottaa ihmisten asiat vakavasti, mutta en minä kuitenkaan mikään tosikko aina ole.

Vaeltaja-ihmettelijä

Käyttäjä Sininenuni kirjoittanut 18.08.2012 klo 15:38

Jardin Prive kirjoitti 18.8.2012 11:26

Hei. Tuntuu pahalta, kun ihmiset, mm. sinä Vaeltaja-ihmettelijä, "joudutte" olemaan huolissaan minusta. Kirjoitan tänne olostani, ja hetken päästä se heilahtaa sitten toiseen suuntaan.

Mutta toisaalta olen useimmiten saanut apua sairaalasta tai terveysasemalta, kun olen kertonut voinnistani.

Nyt on olo, ettei mikään tunnu. Otin äsken rauhoittavaa ahdistukseen. Ja nyt on sinänsä ihan ok olo. Toisaalta haluaisin kokea iloa, ja muita positiivisia tunteita.

Mietin, miksi kuolema on minulle niin "läheinen". Sitä se on ollut koko sairastamisen ajan. Tosin muistan nuoruudesta mielikuvan, jossa olin keskellä aavaa merta. Vesi oli lämmintä ja minä olin hukkumassa. Se tuntui hyvältä silloin. Eli kaiketi tuo jonkinlainen kuoleman-teema on kulkenut mukanani lähes koko elämäni.

Nyt en vain saisi kuolla. On lapsi ja mies. Ja kaikki läheiset...

Jardin Prive

Hei Jardin Prive,

Komppaan tässä Vaeltaja-ihmettelijää -anna vaan tulla ajatuksia, se on tämän areenan tarkoituskin, eläkä missään nimessä syyllisty siitä. Yritetään täällä kulkea yhdessä🙂

Ne kuolema-ajatukset ovat minullakin olleet lapsesta saakka. Minulla se on yhtäkuin sellainen putoaminen tai vajoaminen masennukseen ja ahdistukseen. Sitä se on, kuolema ei mitenkään kutsu. Kuuluu masennukseen. Älä pelkää.
Onko sinulla läheiset suhteet läheisiisi, saatko heiltä tukea ja seuraa?

🙂🌻

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 18.08.2012 klo 16:03

Kyllä minulla on läheisiä. En tosin monenkaan kanssa voi keskustella elämän ahdistavista piirteistä.

Nyt oloni on kohtalainen. On muistettava käyttää rauhoittavia...

Kiitos ystävällisistä viesteistänne!🙂🌻

Jardin Prive

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 19.08.2012 klo 12:49

Hei. Nukuin viime yönä noin 13 tuntia. Olen jo aiemmin huomannut, että väsymys aiheuttaa minulla masennusta. Joskus olen mennyt sairaalaan ajatuksella, että pääsen lepäämään. Olen ollut epävärma riittääkö viikko tai kaksi, mitä on myönnetty sairaalassaololle, mutta usein jo muutama päivä on tuonut helpotuksen väsymykseen. Ja olo on muutenkin helpottunut.

Nyt ei ole niin itsetuhoinen olo. Ehkä pikkuisen, mutta ei paljon...

Siis kannustan: Nukkukaa riittävästi! 😴😴😴

Jardin Prive

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 19.08.2012 klo 16:02

Nyt läheiseni lähti pois. Olo kovin karmea. Haluaisin viiltää. En kestä eroja!

Jardin Prive

Käyttäjä Vaeltaja-ihmettelijä kirjoittanut 19.08.2012 klo 21:32

Hei Jardin Prive!

Kommenttini tulee vasta nyt, koska mulla on ollut tänään koko päivän aivan kamala päänsärky. Mulla on ollut sellainen olo, että "aivot ovat ahtaalla". Järki ei ole kulkenut ja kirjoittamisesta ei ole tullut yhtään mitään. Siis minuakin on ahdistanut, mutta hieman toisella tavalla...

Sen kaiken kurjuuden keskellä ajattelin vain, että tämä päänsärky menee kyllä jossain vaiheessa ohi; ellei muuten, niin sitten lääkärin vastaanotolla käynnin jälkeen. No, nyt tilanne on rauhoittunut - ainakin joksikin ajaksi.

Ajattelen, että sinunkin tilanteeseen saattaa liittyä samantapaisia piirteitä: silloin kun ahdistus ja viiltelyajatukset ovat päällä, tuntuu, ettei muuta vaihtoehtoa ja elämää olekaan. Kuitenkin, kun antaa ajan hieman kulua ja "ukkospilvien" kulkea ohi, tilanne usein rauhoittuu. Mutta kuinka tämä toimii käytännössä, se on aivan eri juttu. On hienoa filosofoida silloin, kun on tyyntä eikä ahdista tai ole kipuja, mutta kun ahdistus tai kivut tulevat, filosofointi ei auta, vaan sitä on usein aivan epätoivoinen. Mutta jos muistaisi edes sen, että aina tämä on mennyt ohitse, niin sekin auttaisi jonkin verran.

Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

Vaeltaja-ihmettelijä

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 20.08.2012 klo 10:28

Hei. Otin eilen reilusti lääkkeitä. Niillä olo helpottui. Nyt on kuitenkin jotenkin tyhjä ja surullinen olo. Lähden viikonlopppuna kyläilemään tuttujen luo. Vähän se jännittää. Mutta on kuitenkin kiva nähdä ihmisiä. Saa nähdä, kuinka ahdistunut tulen olemaan...

Nukuin taas 12 tuntia, ehkä vähän enemmänkin. Nyt itkettää. Aamulääkkeet ovat vielä ottamatta.

Olen välillä miettinyt päivystykseen menoa, että tapaisin psykiatrin, mutta tällä hetkellä en halua sairaalaan. Vaikka se voisi hyvää tehdäkin.

Kuolema ei tunnu nyt miltään. Kun ajattelen niitä keinoja, mitä minulla on mielessä itsemurhaa varten, en tunne mitään. Pelottavaa. Tapaan huomenna hoitajan. Puhun ehkä tästä... Mutta: Nyt en ole tekemässä itselleni mitään!

Jardin Prive

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 21.08.2012 klo 10:19

Hei. Mitä mieltä elämässä on? Miksi synymme elämme, iloitsemme ja kärsimme, ja lopuksi kuolemme, joku jo ennen syntymäänsä...?

Mikä on elämän tarkoitus? Kuolla?

Nyt ahdistaa...

Jardin Prive

Käyttäjä Vaeltaja-ihmettelijä kirjoittanut 21.08.2012 klo 11:30

Hei; Jardin Prive!

Sinulla on taas huono hetki, minkä vuoksi minä kehotan sinua nyt vain rauhoittumaan: anna niiden "ukkospilvien" mennä ensin ohi, ja mietitään sitten näitä elämän peruskysymyksiä. Haluaisin kyllä vastata sinulle juuri nyt, mutta en halua käyttää sinun hätätilannettasi hyväksi. Sanon vain, että ole turvallisella mielellä, tilanteesi varmaan rauhoittuu pian. Palataan sitten näihin elämän peruskysymyksiin. Nyt minä vain rukoilen sinun puolestasi.

Vaeltaja-ihmettelijä