Pohjoisessa käydessä on tullut vastaan tämmöinen ajatus. "Yksi kolo komiassa, ei haittaa mitään"...

Tsemppiä nuorelle!

Hei, eikö kaikkein pahinta olisi ollut, ettei hän olisi kertonut ollenkaan?

Lojaalius ja kunnioitus, siihenhän me lapsia kasvatetaan?

Kaikki on mennyt ihan oikein. Hänellä oli omat syynsä olla kertomatta, kunnes rohkaisi mielensä. Hän sai kerrotuksi.

Sinä äitinä soimaat turhaan itseä mistä soimaat itseä. Tartuit toimeen ja hakeuduitte avun piiriin. Ei kenenkään tarvitse vaatia täydellisyyttä itseltä, koska se ei toteudu koskaan ihmisen, kenenkään, elämässä.

Saat olla se äiti, joka olet. Lapsille olet se one and only. Best-and-pro kaikkine virheinesi. Rakkaus perheen sisällä kantaa. Poikasi on varmasti iloinen sisällään sinusta, ei kiinnitä seikkoihin joita itse katsot kun itseä murehdit. Voimia teille koko ❤ perheelle. Sulle varsinkin.

Tänään on ollut vaikea päivä. Ehkä siksi, että siitä piti puhua heti aamuyhdeksältä hoitajan kanssa. Ei se ainakaan helpottanut oloa. Pikemminkin alkoi kiukuttamaan se, mitä tälle tilanteelle voidaan tehdä. Lääkemuutoksista ei juuri ole hyötyä, kun sairaudenkuva on lääkeresistentti. Jotenka ei ihan hirveästi houkuta kokeilla taas jotain uutta.

Näistä on jo kokemusta: Cipramil, Cipralex, Venlafaxin, Sepram, Lamotrigine, Ketipinor, Lito, Abilify, Voxra, Brintellix, Risperidon. Näiden lisäksi vielä ne, joita en muista ja liuta tarvittavia lääkkeitä. Tällä hetkellä lääkelistalla on vain litium ja ketiapiini ja toivoisin asian pysyvän niin.

Päiväosastojakso tai ylipäätään mikään osastojakso ei tule kysymykseen. Haluan olla kotona, koska lapsilla on kesäloma ja mieskin työskentelee etänä, joten koko perhe on kotona. Ja olen aivan loppu kaikkeen, etenkin reissuihin, joten haluan vain olla kotona. Olen ollut niin monta kertaa osastolla, että tiedän kyllä, milloin se on oikea vaihtoehto.

Toiveissa olisi sähköhoito. Sähköä olen saanut noin kolmekymmentä kertaa ja se yleensä onkin auttanut. Paitsi ylläpitosähköstä oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Hoitajani konsultoi lääkäriä ja ilmoitti, että lääkärini soittaa minulle ylihuomenna. Tässä vaihtoehdossa piilee kuitenkin ongelma. Neuromodulaatioyksikkö on ollut suljettuna koronakevään, joten jonon täytyy olla hirmuinen. Olisin kuitenkin avoin tälle vaihtoehdolle viis haitoista. Niiden suhteen peli on jo menetetty aikaa sitten.

Jään nyt odottamaan soittoa lääkäriltä ja hänen ehdotustaan tilanteen ratkaisemiseksi. Uusi lääkärini suosii terapeuttisia menetelmiä, mutta jos hän niitä minulle ehdottaa, sanon suoraan, että ei kiitos. Ehkä keskivaikeassa masennuksessa tai toipumisprosessissa niistä voisi olla paljon hyötyä, mutta en ole lähelläkään sitä tilannetta.

Ahdistaa huominen lääkärin puhelinvastaanotto. Pelkään pettymystä ja pelkään, etten kestä sitä. Pelkään myös sitä, etten saa esitettyä asioita niin kuin ne ovat. Ehkä unohdan sanoa jotain oleellista tai ehkä en saa sanottua ja vähättelen tilannetta. Jos en saa lähetettä sähköön, koko tilanne muuttuu toivottomaksi. Sitten millään ei ole enää mitään väliä.

Voimaannuttavaa huomista!

Lääkärin soitto oli valtava pettymys. Täytyi tulla heti tänne kirjoittamaan, jotta saan tämän asian ns. ulos järjestelmästä. Lääkäri oli selvästi päättänyt jo ennen puhelua, miten asia ratkaistaan viis siitä, mitä mieltä minä olen. Hän oli päättänyt, että minä aloitan heti tästä illasta alkaen uuden lääkkeen, Deprakinen. Sen lisäksi hän vaati minua vaihtamaan ehkäisyä tämän lääkkeen vuoksi. Deperakinea ei normaalisti määrätä tämän ikäisille (eli perheenperustamisiässä oleville). No, hyvä että tuli tehtyä lapset nuorena ja viis siitä, että olisin ehkä halunnut yhden vielä lisää. Tosin olen jo itkuni itkenyt luopumisesta. Ehkäisymuotoa en aio vaihtaa, koska en jaksa ja koska ei kiinnosta. En nyt sano, että en ikinä vaihtaisi, mutta minulla on kokemusta epilepsialääkkeistä tämän sairauden hoidossa, ja ne eivät sopineet minulle, joten en ole kovin toiveikas nytkään. Vaihdan sitten, jos Deprakine ratkaisee kaikki ongelmani ja sitten, kun jaksan välittää tarpeeksi koko asiasta.

Deprakinea käytetään pääasiassa manian hoidossa ja lääkäri olikin enemmän kiinnostunut alkukuun neljän päivän hypomaniasta, kuin siitä, että tätä masennusta on kestänyt 2,5kk ja se on vaikea-asteista. Hän kyseli tarkkaan hypomanian oireista, mutta ei kysynyt ainuttakaan kysymystä masennuksesta tai siitä, miten voin nyt.

Kävin hakemassa lääkkeet samantien apteekista. Itkin koko ajomatkan apteekkiin. Tuntuu pahalta, ettei keskusteltu useammasta vaihtoehdosta vaan lääkäri oli päättänyt ilman minua, mitä tehdään. En jaksa odottaa useampaa viikkoa vastetta. Enkä voi psyykkisesti niin hyvin, että kestäisin uuden lääkkeen haittavaikutuksia. Seuraava aika lääkärille on elokuun lopussa. En voi odottaa niin pitkään, mutta lääkäri ei sitä tajunnut.

Kiitos, jos jaksoit lukea. Nyt on vähän parempi olo. Huomenna on Linnanmäki päivä. Jos laitteissa pyöriminen ei saa oloa paremmaksi, niin sitten tilanne on pahempi kuin kuvittelin.

Olenko lukenut ketjuasi jotenkin huonosti, kun olin käsityksessä tuo lääkärisi olisi tuntenut sinut?Ei vaikuta siltä, että tuntisi?  Lääkeasiaan en voi ottaa kantaa kun tuo lääke ei ole tuttu itselle; yleensä epileptisille määrätään epileptinen lääke, ei sellaisille jotka ei kärsi epileptisistä  kohtauksista. (Ellei sinulla ole joitain sellaisia kohtauksia?) Vääryys tuo! kun lääkäri ei kuuntele ihmistä eikä edes yritä ymmärtää koko tilannetta eikä miten koet. Vääryys!😠😠😠 😡🤔😢

Lääkärini on vasta vaihtunut tämän vuoden puolella. Hän on pätevämpi kuin aikaisemmat, mutta olemme joka kerta eri mieltä asioista. Edellinen lääkärini kysyi aina mielipidettäni ja lopuksi hän aina kysyi, että onko vielä jotain muuta mitä voin tehdä hyväksesi. Ihana nuori mies erikoistumisvaiheessa. Nykyisen lääkärin kanssa olen asioinut ehkä kolme kertaa ja jokainen kerta on ollut pettymys.

Mitä tulee lääkitykseen, epilepsialääkkeitä käytetään kaksisuuntaisen hoitoon. Siinä mielessä lääkettä on aiheellista kokeilla, mutta lääkäri piti neljän päivän hypomaniaa pahempana, kun masennusta, joka on se varsinainen ongelma. Deprakinella hoidetaan lähinnä maniaa. No, olen onneksi päässyt jo pahimmasta pettymyksestä yli (eipä siihen murjottaminen auta). Jos ja kun tilanne pahenee, asioin mieluummin terveyskeskuksen ja päivystyksen kuin poliklinikan kanssa.

Kirjoitusprojekti on jäänyt huomiotta, kun mieliala on ollut niin matala, että olen ollut kolme päivää yöpuvussa enkä ole jaksanut huolehtia syömisestä. En ota stressiä kirjoittamisesta. Se on muutenkin pitkä prosessi. Olen kyllä miettinyt sitä, miten kerron tarinani. Ja haaveillut siitä hetkestä, kun voin antaa teokseni perheelleni luettavaksi.

Niin kuin mainitsin, tänään on Linnanmäki päivä. Toivon, että pystyn tuntemaan jotain positiivista. Viime päivinä elämästä on kadonnut viimeisetkin ilon rippeet ja oikeastaan kaikki muutkin tunteet. Ahdistuksen kannalta se on ollut hyvä asia, mutta muuten on kauheaa, kun ei tunne mitään. Olen ollut kolme päivää yöpuvussa, joten yritän tänään ryhdistäytyä ja ehkä vähän panostaa ulkonäköön. Ehkä sekin piristää ja saa tuntemaan itsensä paremmaksi.

Kaiken lisäksi tänään on tulossa hieno ilma. Jos nyt jotain positiivista pitää keksiä. Mukavaa kesäpäivää!

Kiitos samoin! Mukavaa kesäiltaa! Toivottavasti olet klaarannut reissun ja turvallisesti kotona. Minulla kävi vieras. Sain pikasesti siivottua ennen tuloaan. Olin aikonut yöpukeissa olopäivää, mutta muuttui suunnitelma, ihan hyvä yllätys elämältä.. palataan!

Kiva, että yllätysvieras piristi päivääsi. Kaipaamme usein ihmisten seuraa, vaikka emme sitä tiedostaisikaan. Minäkin saan aina tehokkaasti siivottua, jos joku on tulossa kylään, vaikka muuten en jaksaisi.

Kieputtiin eilen 9h Linnanmäellä. Nyt iho on palanut ja joka paikkaan kolottaa. Käytiin melkein kaikki hurjimmat laitteet. Kyllä nuo mun tytöt ovat hurjapäitä etenkin tuo nuorempi. Selvisin ihan hyvin päivästä. Laitteissa tuli väkisinkin jokin tunnereaktio ja adrenaliinipiikki, mutta muuten oli vähän vaikeaa. En tuntenut mitään ja en olisi millään jaksanut jutella serkkuni kanssa. Yritin väkisin keksiä puhuttavaa, vaikka ei olisi yhtään tehnyt mieli puhua kenenkään kanssa. 

Tänään en aio tehdä mitään suunniteltua. Hetken mielijohteesta saatan tehdä jotain, mutta kotoota en lähde minnekään. Korkeintaan tohon viereiseen metikköön keräämään mustikoita. Mustikoiden kerääminen on terapeuttista ja rentouttavaa.

Tuntuu, että masennus pahenee koko ajan. Olen hetken päässä toivottomista ja itsetuhoisista teoista. Muutkin oireet ovat pahentuneet viime päivien aikana. En ole varma, voinko enää luottaa hoitotiimiini. Tuntui niin pahalta, etten tullut kuulluksi ja otettua tosissaan. Täytyy olla suunnitelma, miten hakea apua, jos tilanne kriisiytyy, mutta nyt en tiedä mitä tehdä.

Tilanne kriisiytyi eilen niin kuin olin jo uumoillut. Laitoin omalle hoitajalle viestin ja hän soittikin minulle ja puhuttiin tilanne läpi. Hän konsultoi lääkäriäni, joka lähetti minut päivystykseen hoidon tarpeen arvioimiseksi ja osastohoitoon pääsemiseksi.

Pääsin melkein heti psykiatriselle sairaanhoitajalle ja minua varoitettiin, että lääkäriä joutuu odottamaan. Hoitaja kävi kerran luonani tsemppaamassa, että jaksa vielä odottaa. Neljän tunnin jälkeen hoitaja oli kuitenkin unohtanut minut eikä lääkärillekään vielä päässyt. Siinä mielentilassa se oli minulle liikaa. Puhkesin itkuun ja ajattelin, että ihan sama, en jaksa enää yrittää saada apua. Viime aikojen pettymykset muuttuivat itsetuhoisiksi ajatuksiksi ja lähdin kävelemään päivystyksestä. Soitin kuitenkin onneksi mieheni minut hakemaan enkä toteuttanut, mitä mielessäni oli. Myöhemmin soittivat useamman kerran päivystyksestä perääni, mutta en vastannut.

Eilisestä käynnistä jäi käteen ainoastaan lastensuojeluilmoitus. Tuttu juttu.

Yöunien jälkeen olo ei ole enää niin lannistunut ja jatkan tänään taisteluani avun saamiseksi. Vaihtoehtoja on kolme.

1. Odotan, että minuun otetaan yhteyttä poliklinikalta. Olettaen, että päivystyksestä on ilmoitettu heille, että lähdin menemään. Tämä olisi paras vaihtoehto, koska olen vihainen ja haluan, että hoitotiimini korjaa asian ja hankkii minulle apua.

2. Otan itse yhteyttä poliklinikalle siinä toivossa, että he hoitavat asian puolestani. Lääkärini olisi voinut itse kirjoittaa lähetteen eilen, mutta hän lähetti minut siinä mielentilassa jonottamaan ja hoitamaan itse asiani.

3. Menen takaisin päivystykseen jonottamaan kertomatta asiasta hoitotiimilleni. Itse asiassa, en aikoisi edes vastata heidän yhteydenottoihin, koska he pettivät luottamukseni.

Osastolla. Mikä helpotus.

Mikäs sulla oli, ku pääsit osastolle?

Miksi meitä kohdellaan jotenkin mielivaltaisesti, ei mitenkään johdonmukaisesti, kuin tavan hoitoa hakevia, lääkärille aikaa hakevia?

Sitä suuremmalla syyllä pitäisi ymmärtää suhtautua huomioiden eikä heitteille jättäen.

Miksi mielensä kanssa kipuileviin ei riitä hoitohenkilökuntaa? Vai onko hoitotaho samoissa ongelmissa, mielet kuormittuneet vastuistaan ja velvollisuuksistaan, liikaa?

*

Sinne osastolle sulle ❤ September paljon voimia, koita kestää ❤ tulee vielä toisenlainenkin aika.

Psalmi 8 jae 5 :

"Mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen."