Hienoa, että olet onnistunut saamaan tuetun loman, September! Olen itsekin joskus miettinyt sellaisen hakemista. Se tulee varmaan tarpeeseen, kun monen lapsen kanssa yrität jaksaa. Juuri se, ettei tarvitse koko ajan laittaa ruokaa ja tehdä kotitöitä, voi olla hyvää vaihtelua, vaikka pitääkin sitten jaksaa jotain muuta. Myös lapset luultavasti nauttivat. Ehkä voit ottaa rennosti sillä välin, kun he touhuavat vedessä, toivottavasti. Voimia reissuun, kunpa se olisi edes vähän positiivinen kokemus myös sinulle!

Keskustelua, oletko valvonut paljon öisin jo pitkän aikaa? Valvominen vie todella ihan kaikki voimat. Jo pari oikein vähän nukuttua yötä on hirveän uuvuttavaa.

Toivottavasti keskustelua saat pian unta. Unettomuus on tuskallista. Tosin itse nukun 10-12h vuorokaudessa, mutta jos yksi lääkkeistä jää ottamatta, sen mukana menevät yöunet. Se lääke on vienyt minulta kokonaan luonnollisen nukahtamisen taidon ja sen takia myös nukun niin paljon.

Olen ollut aika puhki edellisen viikonlopun jäljiltä. Itse asiassa luulin eilen (torstaina), että on tiistai. Olen hävittänyt jonnekin kaksi päivää eikä minulla ole muistikuvia, mitä olen tällä viikolla puuhaillut.

Ruokahalukin on taas kadoksissa. Tänään en ole pistänyt suuhuni muuta kuin kaksi mukillista kahvia. Tein perheelle ruoan, mutta en syönyt itse. Ostin kaupasta kasviksia, jotka ajattelin valmistaa illalla. Yleensä kasvikset maistuvat paremmin. Syömiseni jää usein iltaan, koska mikään ei maistu aikaisemmin. En kuitenkaan tunne nälkää eikä minulla ole fyysisesti heikko olo. Keväällä laihduin viisi kiloa kuudessa viikossa ilman mitään selvää syytä. Epäilen, että kilpirauhasarvoissani on häikkää. Kilpirauhasongelmat tulivat aikoinaan litiumin kylkiäisinä.

Heräsin tänä aamuna hypomaanisena. Nousin tavanomaista aikaisemmin ja olin jo seitsemältä kotitöiden kimpussa. Siinä vaiheessa alkoi hälytyskellot soimaan ja parin tunnin päästä ei ollut enää epäilystäkään.

En ymmärrä, miten tämä voi tapahtua taas. Nyt ei edes ole käytössä masennuslääkettä, joka voisi laukaista manian. Eikä ole mitään muutakaan laukaisevaa tekijää. Toki tämä voi olla yksittäinen päivä tai vaikka muutama tunti. Ensimmäiset hypomaaniset päivät ovat aina raskaita kaikessa epätietoisuudessaan. Kun ei tiedä, onko kyse vaan yksittäisistä päivistä vaan uudesta sairausjaksosta. Sitä paitsi mielialojen hurja vaihtelu parin päivän välein on todella uuvuttavaa.

Kun mietin mahdollisia muita varomerkkejä, minulle tulee mieleen kaipuu luovaan tekemiseen, joka on ollut viime päivinä kova. Olen haikaillut kirjoittamista ja piirtämistä ja hankinkin niihin jo uudet välineet. Mikäli tästä kehittyy uusi sairausjakso, yritän hallita sitä kynsin ja hampain ja suunnata huomioni luovaan tekemiseen. Pelottaa aina etukäteen, kun ei tiedä, kuinka tässä käy. Tiedän kokemuksesta, että saatan sotkea asiani totaalisesti.

Ihmeellistä, että kykenet tunnistamaan hypomaanisen tilan noin selvästi, September. Ja hieno juttu sinänsä, että sellaisen voi oppia tunnistamaan. Voitko saada lääkäriisi äkkiä yhteyden tuollaisessa tilanteessa? Toivottavasti saat apua siihen.

Alkuviikon unettomuus oli seurausta valvomisista. Yleensä parin huonon yön jälkeen otan nukahtamislääkkeen, nyt meni hypoon asti kunnes 3.yön jälkeen  1 1/2 tbl vasta antoi unen. Huolet ei ole hyvää seuraa.. olen ennakoivaa tyyppiä ja nyt kelauksessa jo syksyssä edessä olevat huolet..

Tekemisiin hyvä keskittää huomio, pysyy koossa paremmin. Tänään kävin ajelemassa sen tien kautta, jossa auto pyörähti kaiteen päälle talvella. Nyt vahvisti enkelten olemassaoloa, kun näin kesällä sen kohdan. Kaiteen.yli jos olisi mennyt, alla junarata, ehkä viiden metrin pudotus. Ei olisi ehkä jäänyt kaiteen päälle, jos olisin yksin ajanut. Kurssikaveri ja varhaisnuoret tyttärensä olivat kyydissä. Pelastivat? Lumipyräkkä ja liukas tie, johon on odotettu jo vuosikymmeniä korjausta, valtavalla vauhdilla silloinkin rekkoja tuli vastaan ja meni ohi kun apua odotettiin.

Olen aina elänyt hengitystä.pidättäen, näinä aikoina koetan omaksua tapaa paremman hengityksen oppiakseni. Autonomisen hermoston jos sais rauhottumaan... ehkäisiskö se hypojakin? Vinkin.sain tällaisen, Minna Martin Hengitysterapian työkirja, kirjaston varauksen kautta kunhan joskus sen saan, kokeilen.

Keskustelua, auto-onnettomuus kuulostaa hurjalta ja todelliselta läheltä piti-tilanteelta. Tuommoinen varmasti jättää jäljen. Itsekin olen lapsena ollut onnettomuudessa, mutta isommat asiat kuin se on jäänyt lapsuudesta kummittelemaan.

En ole suinkaan aina tunnistanut maanisia jaksoja, tämä taito on aika tuore. Sain oikean diagnoosin vasta muutama vuosi sitten. Sen jälkeen olen opetellut oman sairauteni asiantuntijaksi, mikä on vaatinut valtavasti itsetutkiskelua ja analysointia. Ja mikä tärkeintä, pidän mieliala päiväkirjaa, jossa kirjaan unen määrää, mielialoja ja niiden voimakkuutta sekä lääkkeiden käyttöä. Tämä on todella hyödyllinen ja tärkeä taito. Toki vaikka olen tietoinen maniasta, se ei estä minua toimimasta niin kuin toimin. Impulssit ovat voimakkaampia kuin terve järki.

Olen tänään kirjoittanut 14 tuntia lähes taukoamatta. En pysty lopettamaan. Minut on vallannut maaninen inspiraatio. En pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin kirjoittamiseen. Kaikki muu on vain kohinaa pääni sisällä ja tuntuu kuin olisin päihtynyt. Jännittää huominen ajomatka. Pitää pystyä keskittymään kolme tuntia.

Ehkä tämä menee ohitse kunnon yöunilla. Jos herään huomenna näin, se on sitten selvä merkki.

Aamu alkoi kuudelta viiden tunnin unien jälkeen. Lääkkeiden takia nukun normaalisti kellon ympäri, mutta nyt niillä ei ollut vaikutusta minuun. Heräsin siis hypomaanisena tähänkin päivään. Päässä pyörii. Jään seuraamaan tilanteen kehittymistä. Hyvä puoli tässä on, että tavalliset asiat eivät ahdista. Ainakaan lomalla ei masenna!

Kylpyläreissulla kantavia aaltoja, harvinaista herkkua 🤔

Toivon että virkistytte  👍jokainen ja ettei mania pilaa hyvää vaihetta. Että saisit voimia ja malttia hallita aallokkoja.😊🐟🐬🐋🐳

Kiitos toivotuksista, keskustelua.

Teinipoika, jota ei kiinnosta mikään ja vähiten seura, vähän laskee minun tunnelmaani. Mutta kyllä hänkin iloitsee ruuasta ja hotellihuoneen sängystä omalla hiljaisella tavallaan. Vaikka kesäloma on kiva, sosiaalisten kontaktien puute vaikuttaa häneen selvästi. Pikkusiskojen seura ei ole kovin toivottua, mieluummin hän olisi ilman.

Sain nukuttua vähän enemmän kuin toissa yönä. Se vähän auttoi ylikierroksiin ja pään sisäiseen kaaokseen. Mieliala on kuitenkin selvästi kohonnut, masennuksesta ja ahdistuksesta ei ole enää tietoakaan.

Kirjoittamisen palo on edelleen kova ja muistivihkosta alkaa sivut loppua. Kaikkiaan minulla on ehkä noin 120 sivua raakamateriaalia, jota alkaa työstää seuraavassa vaiheessa. Ja kirjoituksia syntyy koko ajan lisää. Luulisin, että raakamateriaalia tarvitsee pari sataa sivua, että saa ensimmäisen vedoksen kasaan. Tai mistä minä tiedän. Olen kirjoittaja, mutten ammattilainen Olen joka tapauksessa päättänyt kirjoittaa kirjan. Tällä hetkellä mikään ei tunnu tärkeämmältä. Olen lapsesta asti haaveillut tästä ja nyt tuntuu, että tähdet ovat oikeassa asennossa. Minun on pakko tehdä tämä nyt tai se ei tule koskaan tapahtumaan ja se jää yhdeksi niistä kymmenistä unelmista, jotka elämä minulta särki.

Hei hienoa!

Ja että kerroit meille siitä, sekin on hienoa! Minäkään en ole vielä kirjoittanut julki mitään, hankalaa kahlata parin vuosikymmenen ajalta textejä, sitä elämää silloin. Jos vaan runoja sieltä jättäisin talteen. Kun voiskin vaan alkaa kirjottamaan vakituisesti, sanois piutpaut keikoille ja söis kun muistais. Olen isää hävennyt koko elämäni, pitäis kehittää uus persoona, salanimi, koska en halua ett mikään yhdistää isään. Kerranhan täällä vaan eletään, anna palaa September! - Hyvä, että teini siellä turvassa. Ja siskot! Tsemppiä koko teidän Kombinaatiolle!

Palasin tänne unettomana kirjoittamaan. Uni ei tule, käyn aivan ylikierroksilla. Hikoilen ja palelen vuorotellen ja tärisen. Päässä on taas täysi kaaos, kirjoittaminen auttaa vähän siihen. Olen ahdistunut ja vihainen tulevan viikonlopun tapahtumista. Menee taas sietokyvyn yli ja suunnittelen huonoja selviytymiskeinoja. Helpottaa miettiä, mitä lääkkeitä ottaa ja kuinka paljon, ja mihin kohtaa viiltää ja kuinka pahasti. Samaan aikaan pelottaa, tarvitsenko näitä keinoja. Ahdistuksessa ja vihassa nämäkin voivat vahingossa lipsahtaa liian pitkälle. Yritän miettiä, että ei tarvitse kuin tämä viikko jaksaa. Sitten ei ole tiedossa yhtään reissua eikä yhtään juhlaa. Vaikka olen hypomaaninen, olen edelleen uupunut tämän kesän menoista. Liika on liikaa varsinkin, kun kesä on mennyt masennuksessa. Tässä kun kaikki tunteet ja olotilat myllerryksessä, ei uskalla edes ajatella, mitä loppukesästä tulee.

Olipa yöllä synkät mietteet. Nukuin ehkä kaksi tuntia, jos sitäkään. Puoli viideltä vielä tuijotin kelloa ja seitsemältä luovutin. Aivot on aivan ylikierroksilla. Päätäkin särkenyt jo monta päivää, mikä on epätavallista minulle.

Tänään on kahdeksas hääpäivä. Sain rakkaudentunnustuksen heti aamutuimaan. Se tuntui mukavalta. Että minua yhä rakastetaan, vaikka minun kanssa on äärimmäisen raskas elää.

Ehkä tämä päivä vielä iloksi muuttuu.

Mielessä polvirukousten paikka! "Kannan sinua aina kuin muistan," September.

Tuo (hypomania) voi juuri johtuakin tuosta, tiiviistä jaksosta miten kauan sitä on ollutkaan tätä ennen?

Onneksi on vaan tämä pvä nyt, ei loppukesä kaikki kerralla. Ei tarvi itseä rangaista olosuhteista, jotka rakentuu niistä läheisistä joiden kanssa elämäänsä elää. Puhalla niihin jo viilleltyihin kohtiin, ole hellä itselle, anna anteeksi heikoille hetkille, ota vastaan voima, jonka tämä päivä ja lepo siinä sulle antaa.

Itsellä otettava selvää, miksi omalta tyttäreltä evätty kaikki tuet.

Kiitos keskustelua kauniista sanoistasi.

Olet oikeassa, että hypomania voi olla seurausta stressaavasta kesästä. Masennus alkoi toukokuun alkupuolella, kun edellinen mania loppui ja sitä myötä kaikki tulevat tapahtumat ja reissut alkoivat stressaamaan ja ahdistamaan puhumattakaan niiden toteuttamisesta. Sen täytyy olla syy. Vaikkakin joskus tuntuu, että nämä sairausjaksot alkavat yhdessä yössä ilman mitään muuta syytä kuin välittäjäaineet.

Vaikka en nukkunut viime yönä, en tunne väsymystä. Mielialakin on taas korkealla.

Onpa kurjaa, että sinullakin on nyt unettomuutta, September. Miten kylpylässä muilta osin menee? Onko lapsilla siellä puuhaa? Kunpa pystyisit hiukan hengähtämään itsekin ja sallimaan itsellesi vähän myötätuntoa ja rentoutumista, kuten keskustelua jo niin hyvin kuvasikin.

Keskustelua, varmaan ahdistavaa, jos tyttären tuet lakkautettu. Toivottavasti saat asiaan selvyyttä ja olisi voimia hoitaa niitä.

Minulla oli juuri monta masennuspäivää peräkkäin, mutta eilen alkoi jostain syystä helpottaa. Nekin tulee aina miten sattuu. Lepääminen sitten auttaa, ja jossain vaiheessa masennus hellittää. On vain kamalaa, kun ei tiedä, miten kauan siihen menee. Edelleenkään en oikein jaksa mitään, mutta on helpompi olla.