Huh, nyt se on tehty! Eläke vireillä. Enpä ois uskonut tälläisen päivän koittavan, että haen eläkettä 34-vuotiaana. Minä, ikuinen työnarkomaani. Vaan ei tästä työnteosta ole pariin vuoteen tullut mitään, niin kuin ei tästä elämästäkään pitkään aikaan.
Olin todella tyytyväinen hakemukseeni, se oli huolella mietitty. Paitsi että merkkejä mulla oli tuhat liikaa ja siinähän sitten pilkoiln kolmanneksen mun tekstistä, jota oli hiottu monta päivää. Sen jälkeen peruskysymyksetkin tuntui niin vaikeilta, että meinasi puhelin lentää seinään ja itku tulla. Nyt joku varmaan päivittelee, että puhelimellako sitä naputin. Kyllä vaan. Nykyajassa se on just niin hienoa, että puhelimella voi tehdä kaiken.
Nyt kun se on tehty, niin sitten odotellaan muutama kuukausi vatsahapot vatsassa polttaen, näyttääkö eläkeyhtiö vihreää vai punaista valoa. Mä en uskalla toivoa enkä edes ajatella, kumpi sieltä tulee. Mä en uskalla suunnitella elämää seuraavaa viikkoa pidemmälle. Enkä mä uskalla ajatella, mitä sitten tapahtuu, kun päätös on valmis.
Hakemuksen saaminen vireille vähän kevensi tätä päivää. Ei ole niin kamala olo kuin viime päivinä on ollut. Lapsillakin on ollut ihan kiva päivä, vaikka mä olenkin ollut omissa oloissani. Muistelin viime kesää. Oikein puistattaa ajatella, miten huonossa kunnossa olin ja kuinka vaikeaa se lapsille oli.