Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?
Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.
Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.
Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.
Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….
minäitse89 kirjoitti 13.1.2019 03:14
On myös totta että ei varmastikaan voi olla varma juuri ylösnousemuksesta, siinähän juuri usko tuleekin kysymykseen näissä perimmäisissä asioissa. Mutta jos kuolemaa ei olisi niin voisin hyvinkin jättää Jumalan pohtimisen ja heittäytyä ateismiin, mutta kun fakta on kuitenkin että kuolema on olemassa. Siitä voimme olla yhtä mieltä.
Tietenkin on hyvä pysyä faktoissa. Lennox väittää että ylösnousemus on fakta. Jos todella niin on tällä elämällä voi olla suurikin merkitys, mutta jos ylösnousemusta ei ollut, on tällä elämällä sittenkin merkitys, mutta silloin merkitys pitää itse luoda.
Joo, uskossa on, kuten sanastakin jo kuuluu, kyse uskosta, ei tiedosta.
Minä en osaa linkittää pohdintaa jumalan olemassa olosta vain kuolemaan ja tuonpuoleisen olemassa oloon. Kaikella, ihan kaikella, joka on olemassa on myös alku ja loppu. Niin pienin olio, Telluksemme kuin koko universumi ovat ajallisesti rajallisia. Miksi ainoastaan ihmisen elämä olisi ikuinen? Tai vähän kääntäen voisi kysyä, että mitä sitten oli ennen olemassa oloa ja miksei sitä mystifioida?
Minä ajattelen, että elämän merkitys on yksilön itsensä keksittävä tai luotava. Toki yhteisön normeilla on tässä myös suuri merkitys.
minäitse89 kirjoitti 13.1.2019 03:14
Tiedän että Lennox on aika kärkäs mielipiteissään, mutta minusta hän perustelee asiat aika hyvin esim. se että miten tämä universumi on voinut syntyä tyhjästä? Se on ainakin itselle suuri mysteeri. Tietenkin on multiversumi ideat ja kaiken näköistä kvanttifysiikka ideaa. Mutta kun miettii syy- ja seuraus suhdetta, kaikella mitä tapahtuu on aina jokin syy että miksi näin tapahtuu ja sitten se että miten evoluutio voi luoda ihmiselle tietoisuuden, siis että miten koko tämä systeemi voi pysyä kasassa? Sitäkään en täysin ymmärrä, siis miten soluista voi muovautua hermoverkosto joka tuntee ja ymmärtää ja minkä takia ihmisillä on usko johonkin korkeampaan voimaan? Evoluutioteoria ei mielestäni pysty tyhjentävasti selittämään tätä kaikkea... Haluaisin kuulla mielipiteesi siitä, että miten tyhjästä on voinut tulla jotain?
En minä ymmärrä alkuräjähdystä. Enkä kykene hahmottamaan maailmankaikkeuden käsittämättömän suuria mittasuhteita, ajan luonnetta tai ensimmäisen elämän syntyä. En myöskään ymmärrä evoluutiota - tai tieteitä yleensäkään - kovin hyvin, vain sen mitä koulussa opetettiin ja mitä olen sen jälkeen itse tutkinut. Pohdin siis näitä asioita siviilin, en tieteilijän näkövinkkelistä. Mutta ajatus yliluonnollisesta syntymästä tai luomisesta on minulle vielä äärettömän paljon vaikeammin ymmärrettävä. Mistä jumala sitten tuli, tyhjästäkö? Ja jos kaikella on luoja, niin kuka on luojan luoja, entä luojan luojan luoja (jne.)? Miksi universumi, elämä ja ihmiset olisi ylipäätään luotu, mikä on motiivi niiden takana?
Tämä on taas tätä uskonnottoman näkökulmaa, mutta minun on todella vaikea ymmärtää, että miksi kaikki jota ei ymmärretä olisi jumalan tekosia. Ei sitä, mitä tiedetään voida mitätöidä sillä, että kaikkea ei tiedetä. Sitä mukaan kun ilmiöiden taustalla olevia syitä ja niiden seurauksia on alettu ymmärtämään, niin sitä mukaanhan ihminen on myös oppinut hallitsemaan niitä. Eli on joko niin, että ihminen oppii koko ajan paremmin käyttämään jumalaista korkeampaa voimaa tai sitten mitään yliluonnollista voimaa ei ole, ainostaan ihmisen toistaiseksi tuntemattomia ilmiöitä.
Tiede ei pysty selittämään kaikkea, kuten ei uskonnotkaan, mutta tiede sentään ihan reilusti myöntää, ettei kaikkea ymmärretä. Ja mistä minä erityisesti pidän tieteessä olevaisen selittäjänä on se, että se koko ajan itse kyseenalaistaan ja täydentää itseään. Tiede elää ja kehittyy. Kukaan ei tule sanomaan, että asia on näin koska Thales tai Hippokrates näin ajatteli ja ne ajatukset ovat kajoamattomia, pyhiä.
Tämä sitten onkin taas yksi asia, jota en ymmärrä uskonnoissa ja uskovaisissa. Millä perusteella ne jopa tuhansia vuosia vanhat ajatukset ovat muka tosia? Eihän kukaan luottaisi sen aikaiseen lääketieteeseenkään, mutta kertomus maailman luomisesta, tuonpuoleisesta elämästä tai kaikkivoipaisesta jumalasta ovatkin totta? Miksi juuri ne sen ajan ihmiset olisivat saaneet jotain edelleenkin havaitsemattomissa olevaa spesiaalitietoa, vieläpä suoraan kaiken luojalta, joka on sittemmin ollut aika hiljaa? Miten juuri tämä tieto voidaan tietää oikeaksi, kun kilpailevia uskontoja oli ja on edelleenkin "markkinoilla" vaikka kuinka?
Miksi sitten ihmiset uskovat yliluonnollisiin jumaliin? Uskontoja on varmasti tarvittu selittämää elämää, kun faktatietoa ei ole ollut. Antamaan selityksiä vaikkapa sille, että miksi tuhohyönteiset söivät viljasadon, kun ne eivät tehneet sitä edellisenä vuonna. Tai että miksi juuri sillä kyseisellä kerralla oli niin hyvä kalaonni. Uskontojen avulla on välitetty ajatuksia moraaleista ja normeista. Uskonnot tarjoavat riittejä helpottamaan erilaisia elämän käännekohtia. Uskonnot ovat tarjonneet rytmiä elämään ja vuoden kulkua hahmottavan kalenterin riitteinee ja juhlapyhineen. Uskonnot tarjoavat sosiaalisia kontakteja ja samanmielisiä yhteisöjä.
Ehkä uskonnot myös tarjoavat tunnetta jatkuvuudesta perinteiden ja tapojen muodossa. Tyynenmeren saarilla ilmeisesti edelleenkin esiintyy cargo- tai lastikulttia, joka sai alkunsa länsimaisten sotilaiden ja eristyksissä olleen saarten väestön kohtaamisesta. Länsimainen teknologia lentokoneineen, radiolaitteineen ja taivaalta tipahtelevine tarvikelasteineen näytti saarten asukkaista yliluonnolliselta, joten sotilaiden toimia alettiin rituaalimaisesti jäljitellä. Syntyi siis uskonto. Palvonta jatkuu edelleenkin, vaikka tieto ympäröivästä maailmasta sen tarjoamine tekniikoineen on varmasti saavuttanut kaukaisimmat saaretkin, joten kenties uskonnon taustalla on tässä(kin?) pysyvyyden tunne, joka puolestaan luo ennustettavuutta. ( https://historianet.fi/yhteiskunta/uskontojen-historia/cargo-kultti-kun-jumala-laskeutui-taivaasta-rahtikoneella ja https://fi.wikipedia.org/wiki/Lastikultti )
minäitse89 kirjoitti 13.1.2019 03:19
Nämä asiat eivät ikinä ole hirveän yksinkertaisia. Ymmärrän sen jos ihminen ei usko esim. Jeesuksen ylösnousemukseen, mutta mietin sitä että minkä takia sellainen asia olisi ihan tuulesta temmattu ja keksitty?
Tuskin niitä on keksimällä keksitty - tai mistä minä tiedän. Tarinat ovat oletettavasti kulkeneet suullisesti ties miten pitkään, saaden edes jollain lailla yhteneväisen muodon, kun niitä on alettu kirjoittaa ylös. Tutkijathan voivat jäljittää myyttien ja tarinoiden alkuperää taaksepäin, kuten tässä ( https://areena.yle.fi/1-3641006 ) pohditaan satujen alkuperää ja eri ersioita.
Tai kenties tarinoilla on tositapahtumiin perustuva alkuperä, joka on tarinan kulkiessa unohtunut. Vedenpaisumusmyytti (ei tämäkään tarinana mitenkään ainutlaatuinen: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vedenpaisumusmyytit ) pohjautuu todelliseen vedenpaisemukseen, mutta eläessään tarina kasvoi ja sai lopulta kirjaimellisesti raamatullisen mittasuhteen.
Kuten edellisessä viestissäni jo kirjoitinkin, niin elämän ja kuoleman rajan ylittäminen tavalla tai toisella ei ole aiheena mitenkään uniikki. Se on, edelleenkin ilman uskonnollistakin näkökulmaa yksi ihmismieltä kiehtovimmista ja kenties pelottavimmista asioista. Ajattele miten paljon edelleen kulutamme tarinoita, joissa kuolema on osana talvalla tai toisella: dekkarit niin kirjoina kuin tv-sarjoina ovat hyvin suosittuja, sairaalasarjat sekä fiktiona että realitynä, sota-aiheet...
Suosittuja ovat myös kertomukset jos ei nyt yliluonnollisesta voimista, niin ilmiömäisen taitovista ihmisistä, esim. liki kuolemattoman oloinen James Bond. Ja sitten on tietysti modernit tarinat yliluonnollisia voimia omaavista ihmisistä tai olennoista, esim. eilen lauantaina Subilta tullut X-Men-elokuva.
Siis tarinoita ja myyttejä, myös niitä ikivanhoja, on edelleen. Niistä on ehkä vain usko ja uskonnot karisseet pois tai ainakin ne ovat pienemmässä roolissa. Ja koska näitä tarinoita on edelleen, ehkäpä vielä enemmän kuin koskaan, niin jotain äärimmäisen tärkeää niissä täytyy olla. (Tässä kohtaa voisi kirjoittaa pitkän paasauksen humanististen tieteiden tarpeellisuudesta tämän puolen ymmärtämisessä ihmiselossa, mutten viitsi.)
Yle Areenassa on muuten mielenkiintoinen Homo religiosus -kuunnelmasarja ( https://areena.yle.fi/1-4553732 ), jossa pohditaan pyhän ja uskonto-tyylisten kokemusten esiitymistä arkisissä, ei-uskonnollisissa konteksteissa. Pohdittavana ovat mm. James Bond, matkustaminen, tekniikka ja Tuntematon sotilas. Suosittelen!
Huh, tulipa pitkä postaus. En nyt viitsi tarkistaa typoja edes senkään vertaa mitä normaalisti, joten pahoittelut niistä.
Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta henkilökohtaisesti minä kyllä uskon Jumalaan. Sanotaan nyt vaikka että se on dna:ssa tai jossain. Näen tämän maailman muuten, jos en usko, silmittömänä lihamyllynä jossa ihmisellä tai eläimellä ei ole mitään arvoa ja jotka yhtenä päivänä elävät ja seuraavana ovat jauhelihaa.
On sanottu että 200 miljoonaa neuvostoliittolaista tiesi mitä on ateismi. Siis kommunismi. Siis se ettei ihmisillä ole mitään moraalia tai arvoa vaan he ovat vain instrumentteja, työkaluja.
Onko sinusta sitten esim. kommunismi parempi asia kuin kristitty yhteiskunta? Ja minkä takia mielestäsi ihmiset ovat moraalisia olentoja? Eihän siihen ole mitään syytä? Minkä takia kirkkoja on niin paljon? Minkä takia kristityt ihmiset ovat usein (huom. usein) välittäviä ihmisiä? Minkä takia on pappeja? Minkä takia on vuosi 2019 vaikka voisi olla vuosi 10 000? Tarkoitan siis Jeesuksen syntymää jne.
Minun mielestä vaikka kristinusko osuisi vähän harhaan, niin ei ateisimikaan välttämättä ihan napakymppi ole.
Katsoin juuri erästä Ylen ohjelmaa, jossa neurologi sanoi että ihmisen tietoisuus on edelleen täysi mysteeri. Että aivojenkuvaus laitteet eivät sitä pysty mitenkään selittämään.
Mielestäni ateismikin on eräänlainen uskonto. Mutta joo...
minäitse89 kirjoitti 14.1.2019 12:17
Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta henkilökohtaisesti minä kyllä uskon Jumalaan. Sanotaan nyt vaikka että se on dna:ssa tai jossain. Näen tämän maailman muuten, jos en usko, silmittömänä lihamyllynä jossa ihmisellä tai eläimellä ei ole mitään arvoa ja jotka yhtenä päivänä elävät ja seuraavana ovat jauhelihaa.
Ja minä olen iloinen puolestasi, jos ja kun koet sen uskon positiiviseksi asiaksi, vaikken itse uskokaan. 🙂
Uskonvapaus on yksi tärkeimpiä yksilön oikeuksia, jota kunnioitan suuresti - "jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi". Tarkoitukseni ei ole käännyttää tai vähätellä sinun tai kenenkään muunkaan uskoa. Olen syvästi pahoillani, jos sellainen kuva on päässyt syntymään. Ei kenenkään usko, kohdistuipa se sitten Jumalaan, Buddhaan tai Ukkoon, ole mitenkään minulta tai keneltäkään muultakaan pois.
minäitse89 kirjoitti 14.1.2019 12:17
On sanottu että 200 miljoonaa neuvostoliittolaista tiesi mitä on ateismi. Siis kommunismi. Siis se ettei ihmisillä ole mitään moraalia tai arvoa vaan he ovat vain instrumentteja, työkaluja.
Onko sinusta sitten esim. kommunismi parempi asia kuin kristitty yhteiskunta? Ja minkä takia mielestäsi ihmiset ovat moraalisia olentoja? Eihän siihen ole mitään syytä? Minkä takia kirkkoja on niin paljon? Minkä takia kristityt ihmiset ovat usein (huom. usein) välittäviä ihmisiä? Minkä takia on pappeja? Minkä takia on vuosi 2019 vaikka voisi olla vuosi 10 000? Tarkoitan siis Jeesuksen syntymää jne.
Neuvostoliitto oli kenties valtiona uskonnoton, mutta ei valtion uskonnottomuus poista uskoa uskonnollisista ihmisistä. Toisekseen kommunismi on poliittinen järjestelmä, usko on uskoa - toki ne ovat usein enemmän tai vähemmän limittäin. Ei näitä voi verrata, toinen kun on valtion päätettävissä ja toinen on (toivottavasti ainakin) henkilökohtainen asia. Henkilökohtaisesti en halua kumpaakaan.
Uskonnot sanoittavat moraalisääntöjä, eli moraalia on myös ilman uskoa. Tällaiset elämän pelisäännöt ovat syntyneet, koska sosiaalisena olentoja ihmisen pitää pystyä toimimaan yhteisöissä. Sääntöjä on aivan joka ikisessa yhteisössä, tarkastelitpa sitten urheiluseuraa, hevoslaumaa tai muurahaisyhteiskuntaa. Moraalisäännöt eli mikä on oikein tai väärin, hyvää tai pahaa, menevät perusryhmäkäyttäytymissääntöjä pidemmälle ja ovat ihmislajin ominaisuus.
Kirkkoja on paljon, koska uskonto on ollut menneisyydessä kiinteämpi osa ihmisten elämää. Tulkintani mukaan ennen uskokin oli yhteisöllisempää. Nyt kun uskontojen kirjo on kasvanut, uskonnottomuus on lisääntynyt (ja huom! sallitumpaa: Suomessahan on ollut uskonvapauslaki voimassa vasta vajaa 100 vuotta) uskosta on tullut henkilökohtaisempi asia, niin myös kirkkojen määrä on laskenut. Samalla tietysti pappien ja seurakuntien työntekijöiden määrä on laskenut. Kun uskossa olevakaan ei välttämättä käy kirkossa, niin kirkkojen määrä ei ole käypä indikaattori uskolle. Lisäksi osa kirkoista on enemmänkin kulttuurihistoriallisia muistomerkkejä, jotka ovat ymmärtämäni mukaan aika vähällä uskonnollisella käytöllä.
Pappeja lienee on, koska uskonnon harjoittaminen vaatinee vetäjän ja opettajan. Siis ihan samasta syystä kun on shamaaneja ja imaaneja. Pappeja siis on, koska uskontoja on, ei toisinpäin.
Minun havaintojeni mukaan kristityt ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin. Eivät yhtään sen parempia tai huonompia. Suureen ihmisjoukkoon tietysti mahtuu ääripäitä, mutta niitä on ihan samalla tavalla joka ikisessä muussakin ihmisjoukossa uskonnottomista kaupankassoihin, lemmikinomistajista työttömiin. Olisikin mielenkiintoista kuulla, että miten mainitsemasi välittäminen tulee esiin juuri kristityissä?
Minua uskonnottomana kiusaa suuresti ajatus uskossa olemisesta kunnollisuuden ja hyvyyden indikaattorina. Moraali linkitetään edelleen vahvisti uskoon, ikään kuin uskonnoton sitten olisi hedonistinen ja itsekäs ihminen, joka rellestää mistään mitään välittämättä. Vaan kun ei rellestä. En ole eläessäni varastanut mitään, enkä vahingoittanut ketään. Yritän parhaani mukaan olla ystävällinen kaikkia kohtaan. Teen vapaaehtoistyötä. Ihan ilman, että uskon jumalaiseen palkintoon tai rangaistukseen.
Jos jotain, niin tässä kohtaan kristinuskoisten olisi hyvä pitää mielessä, että uskonnottomat ovat tässä maassa (ja maailmassa yleensäkin) edelleenkin vähemmistön asemassa. Tämä koskee tietysti myös useita uskonnollisia ryhmiä muslimeista Karhun kansaan. Kristinusko on edelleen normi. Kristityn ei tarvitse vaatia ja taistella tiettyjen oikeuksien puolesta ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonnottomien_syrjint%C3%A4_Suomessa ). Jos minä kannatan uskonvapautta kaikille, niin kyllä se vaatimus omien normien universaalista seuraamisesta tuppaa tulemaan juurikin kristittyjen joukosta. Ei tasa-arvoiselle avioliitolle, koska raamattu. Ei eutanasialle, koska kymmenen käskyä. Joulukirkko, koska perinne. Ja niin edelleen. En suuntaa tätä syytöksestä kumpuavaa toivetta nimenomaan sinulle minäitse89, mutta voisivatko toisin ajattelevat saada vapauden toimia oman moraalinsa ja omatuntonsa mukaan? Jos esimerkiksi eutanasia sallittaisiin, kuten ymmärtääkseni valtaosa kansasta toivoo, niin voisiko ajatella, että sen vääräksi kokevat ovat vain valitsemasta sitä vaihtoehtoa sen sijaan että estävät koko vaihtoehdon olemassa olon omien moraalisääntöjensä pohjalta?
minäitse89 kirjoitti 14.1.2019 12:17
Minun mielestä vaikka kristinusko osuisi vähän harhaan, niin ei ateisimikaan välttämättä ihan napakymppi ole.
Katsoin juuri erästä Ylen ohjelmaa, jossa neurologi sanoi että ihmisen tietoisuus on edelleen täysi mysteeri. Että aivojenkuvaus laitteet eivät sitä pysty mitenkään selittämään.
Mielestäni ateismikin on eräänlainen uskonto. Mutta joo...
Ateismi ei ole uskonto. Ateismi on uskonnon puutetta. Kaikki uskonnon tunnusmerkit rituaaleista ja pyhiin kirjoituksiin puuttuvat. Mitään yhteistä ateistista moraalia ei ole, vaan minä voin ajatella hyvin eri tavalla kuin joku toinen uskonnoton. Ei ole olemassa ateistisia johtajia tai pappeja. Ateismin kutsuminen uskonnoksi on sama kuin sanoisi vaikkapa jääkiekon harrastamattomuutta harrastukseksi.
Joo, ei ole napakyppi, koska ateismi on olemattomuutta, eikä se sellaisena istu luonnollisilla luvuilla tai määreillä tehtyyn mittariin. Tai mitä edes tarkoitut napakympillä? Jos ajattelet, että ateismi on uskonto, niin ainakaan uskonnon puute ei voi olla syynä. Toivottavasti ei moraalin puute, sitä kun olen parhaani mukaan yrittänyt selittää, että ateisti ei ole moraaliton. Mikä sitten? Ateismi on epätäydellinen mihin verrattuna? Ei kai näissä asioissa ole kyse täydellisen valikoinnista, jos sellaista edes olisikaan.
Ja mitä tuohon tietoisuuden tai minkä tahansa muun selittämättömyyteen tulee, niin selittämätön tarkoittaa vain sitä, että kyseistä asiaa ei kyetä ymmärtämään. Tällä hetkellä, tulevaisuudessa voi olla toisin. Jumala ei selitä selittämätöntä. Tiede on edistyessään avannut monia ennen selittömättöminä pidettyjä mysteereitä, eikä niistä ole koskaan paljastunut jumalaa tai muutakaan yliluonnollista. Näin siis uskonnottoman näkökulmasta.
On sinulla hyvät pointit, mutta en tiedä mihin tämä keskustelu tähtää, kun itse pysyn kannallani ja sinä kannallasi. Toki on hyvä puhua asioista ja minähän tämän ryhmän aloitin. Mua vaan alkaa masentaa niin kovin, jos kaikki on turhaa, eikä Jumalaa ole... Joten pitäydyn kanssani ja sinä varmasti omassasi. En vain tällä hetkellä jaksa keskustella uskosta, kun muutenkin koko maailma tuntuu kaatuvan päälle.
Kai sen myönnät kuitenkin, että kumpikaan meistä ei voi tietää Jumalan olemassa oloa? Eli on vain oletuksia?
Ei kai me tässä kannan muutokseen tähdätäkään? Ajatuksien vaihtoa tämä on, ja todella mielenkiintoinen keskustelu onkin ollut! Sinulla on mielenkiintoisia pohdintoja. 🙂👍
En tiedä, että oliko tällainen vähän vastakkain ajattelevien keskustelu se mitä tämän säikeen aloittaessasi hait. Ehkä netin syövereistä löytyisi uskonnollisia foorumeita, jossa voisit halutessa vaihtaa ajatuksia samoin ajattelevien kanssa. Toinen vaihtoehto on lienee katsoa, että tarjoaako kotiseurakuntasi avoimia keskustelutapahtumia, kuten ainakin täällä päin tarjoaa.
Joo, siitä ollaan samaa mieltä, ettei jumalan olemassa oloa tai olemattomuutta voida todistaa. Toisille ihmisille jumala(t) selittävät elämää ja moraalia, toisille ei(vät).
Lepää toki, jos tämä tuntuu liian raskaalta. Keskusteluun voidaan palata tai olla palaamatta joskus myöhemmin, ihan miten tahdot.
Toivon sinulla jaksamista ja parempaa vointia. 🌻🙂🌻
Kiitos. Nämä uskonnolliset keskustelut menevät niin syvälle ihmiseen (kuten minuun) että välillä mun täytyy elää vain arkea jne. En minä ole mitenkään sellainen fanaatikko, että juuri se mitä sanon on ainut oikea asia. Minäkin kyllä luotan tieteisiin, ne parantavat ihmisen elämää. Jotenkin silti Jeesuksen sanat: "Se on kapea tie joka johtaa elämään." Kolahtaa, siis juuri se kärsimyksen olemus, mitä kristillisessä opissa sanotaan. Että elämässä täytyy välillä kärsiä, jotta huomenna olisi taas kivaa.
Toki ei siihen tarvita välttämättä edes kristillisyyttä, mutta se on minulla jotenkin tuo tunne puolen ja intuition kysymys. Kristinusko auttaa minua monella tapaa esim. niin että täytyy olla kärsivällinen ja hyvä toisia kohtaan.
Näistä asioista on toki varmasti hyvä keskustella. Sulla on hyviä pointteja uskonnottomuudesta...🙂👍
Hei!
Olen uusi täällä ja luin keskustelujanne. Mielenkiintoisia ajatuksia, Näköjään nämä ihmistä suuremmat voimat kiinostavat monia. Itse uskon Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloon. ja Jeesuksen kuoleman voittamiseen.
Kaikki ei ole voinut syntyä tyhjästä jakautumalla. Evoluutio teoria ei selitä miksi on koiras ja naaras. jos me lisääntyisimme jakautumalla, mihin tarvitaan kahta eri sukupuolta? Miten jakautumalla on tullut kaksi eri sukupuolta?
Kuuntele netistä Pekka Reinikaisen luentoja. Hän osaa selittää näitä asioita paljon paremmin kuin minä. Monet kysyy miksi Jumala sallii pahuutta. En tiedä, mutta ihmisellä on myös vastuu tekemisistään. Jumala ei tehnyt meistä ropotteja vaan antoi oman vapaan tahdon. Myös omilla valinnoilla on väliä.
Tällaisia ajatuksia minulla. Elsa3
Hei!
Ihan hyviä pointteja, mutta itse olen tässä viime aikoina pohtinut, että minkä takia näistä asioista keskustellaan niin paljon tiedeyhteisöissä, kirjallisuudessa jne? Siis se vastakkain asettelu että ateistit vastaan teistit.
Että voiko keskustelun avulla jotenkin raottaa näitä maailmoja? Siis että pitäisikö nämä tiedot pitää vain subjektiivisena, siis että jollain on Jumala ja toisella ei? Joillekkin Jumala sopii toisille ei.
Tietenkin nämä asiat ovat tärkeitä, koska ne koskettavat jokaista ihmistä.
Olen vain sitä miettinyt että tarvitaanko näitä tällaisia keskusteluita? Koska loppujen lopuksi on vain kaksi vaihtoehtoa Jumala joko on olemassa tai ei ole. Ja kukaan meistä ei voi aukottomasti todistaa suuntaan tai toiseen.
Sen tiedämme että jotkin uskon asiat, jos ne menevät fanaattisuuden puolelle, voivat tuottaa ikäviä seurauksia. Mutta toisaalta ateismissakin on varjo puolensa.
Jokainen voi kuitenkin vain puhua omasta subjektiivisesta kokemuksestaan lähtien.
Olen myös miettinyt että mihin tarvitsemme Jumalaa muuta kuin kuoleman pelkoon. Nyt siis puhun subjektiivisesta kokemuksesta. Minä tarvitsen Jumalaa kuoleman pelkoon. Se on minusta vahvin lääke siihen. Ja näin mukautan siis uskoni.
Ja sen takia tarvitsen Jumalaa kuoleman pelkoon, koska kammoan ajatusta että ei olisi enää missään ja sitä ajatusta että paha ei saisi palkkaansa eikä hyvä.
Toisaalta tämä on erittäin hankala aihe koska itse olen ainakin jotenkin ateismin ja teismin välillä, että en ole fanaatikko, mutta toisaalta tarvitsen jotain metafyysistä ulottuvuutta. Jotain mihin tukeutua kun maailmanloppu tai elämän loppu tulee.
Tuntuu välillä että vain heikot tarvitsevat Jumalaa mutta heille se on oikeutettua. Ihan niin kuin kenelle tahansa.
Ihminen on niin tavattoman ristiriitainen olio. Että pitäisi olla tuolla tai sitten tuolla muttei tässä ja sitten kaikki hyvin kun saan tietyn asian, mutta ei olekaan, ja vain nykyhetki on tässä mutta silti elän muistoissa. Kun se loppujen lopuksi on niin että elämä on ongelma joka ei ratkea...
Sitten olen vielä ajatellut sitä että mikä on ateismin pointti. Että mikä ajaa ateistia eteenpäin elämässä?
Minulle ainakin Jumalan olemassa olo on sitä että ihminen on pyhä eikä häntä saa vahingoittaa: ei itseä eikä toisia. Ja elämä on pyhä. Jumala on pyhä. Ja että kristityn elämään kuuluu kärsimys, niin kuin kuului Jeesuksenkin elämään... Tässä oma näkemykseni.
Vielä sellainen tuli mieleen, että mitä mieltä olette siitä teoriasta: että jos todella on niin että tuolla jossain on Jumala, niin onko mielestänne klassinen musiikki tavallaan taivaallista musiikkia ja sitten esim. Heavy saatanallista.
Tässä vain tällaista pohdiskelen,kun minulle musiikki on kaikki kaikessa. Varsinkin klassinen.
minäitse89 kirjoitti 19.1.2019 18:56
Vielä sellainen tuli mieleen, että mitä mieltä olette siitä teoriasta: että jos todella on niin että tuolla jossain on Jumala, niin onko mielestänne klassinen musiikki tavallaan taivaallista musiikkia ja sitten esim. Heavy saatanallista.
Tässä vain tällaista pohdiskelen,kun minulle musiikki on kaikki kaikessa. Varsinkin klassinen.
Eiköhän siinä enemmän merkitse se sydän musiikin takana... millaista sanomaa sillä on tarkoitus viestiä. 🙂 Kristillistä heviähän on myös olemassa, ainakin takavuosina sitä tehtiin Suomessa paljonkin. Ehkä se ei ole enää niin muodissa. Myös virsistä on tehty hevisovituksia ja jotkut niistä on aika hienojakin. Tuo viehtymyksesi klassiseen musiikkiin on minusta huippujuttu. Uskon, että siitä voi todella saada paljon.
Toivon rauhaa sinulle näihin hengellisiin ja filosofisiin pohdintoihisi. Totuuden etsiminen on hyvä asia ja asioiden kyseenalaistaminen. Yleensä kumminkin ne vastaukset rakentuu vähän kerrallaan, pala palalta eikä niikään siten, että saisi suoralta kädeltä vastauksen kaikkiin suuriin kysymyksiin. Ajattelen, että ne on enemmän sydämen asioita kuin järjen ja ymmärryksen. Sen tähden "vastaukset" jos niin voi sanoa muotoutuu eletyn elämän ja kasvun myötä.
Oisko sinun millään mahdollista hakeutua johonkin paikkaan, jossa voisit keskustella asioista toisten kanssa? Et varmasti ole ainoa, jolla on tämänkaltaisia kysymyksiä.
star-crossed kirjoitti 29.12.2018 14:36
Tulkintani mukaan uskonnotkaan eivät lopulta tarjoa oikeastaan minkäänlaista selitystä kaiken olemassaoloon. Mytologiat ja uskonnot tarjoavat värikkäitä kertomuksia maailman synnystä, mutteivat pysty tai oikeastaan yritäkään selittää, että miksi maailma syntyi tai luotiin. Ja miksi on mielestäni ehkä jopa oleellisempi kysymys kuin miten.
Oi, on siihen selitys! "Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen..." (Raamatusta kirjeestä heprealaisille 2. luvusta) Jumala, joka on rakkaus tahtoi saada perheen ja antaa lapsilleen hyvän maan.
Kas, täällähän on keskustelu lähtenyt uuteen juoksuun. 🙂
elsa3 kirjoitti 19.1.2019 11:45
Hei!
Olen uusi täällä ja luin keskustelujanne. Mielenkiintoisia ajatuksia, Näköjään nämä ihmistä suuremmat voimat kiinostavat monia. Itse uskon Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloon. ja Jeesuksen kuoleman voittamiseen.
Kaikki ei ole voinut syntyä tyhjästä jakautumalla. Evoluutio teoria ei selitä miksi on koiras ja naaras. jos me lisääntyisimme jakautumalla, mihin tarvitaan kahta eri sukupuolta? Miten jakautumalla on tullut kaksi eri sukupuolta?
Kuuntele netistä Pekka Reinikaisen luentoja. Hän osaa selittää näitä asioita paljon paremmin kuin minä. Monet kysyy miksi Jumala sallii pahuutta. En tiedä, mutta ihmisellä on myös vastuu tekemisistään. Jumala ei tehnyt meistä ropotteja vaan antoi oman vapaan tahdon. Myös omilla valinnoilla on väliä.
Tällaisia ajatuksia minulla. Elsa3
Tervetuloa keskusteluun, elsa3! 🙂
Esimerkiksi tämä luento valoittaa tieteellistä tietoa sukupolvien evoluutiosta: https://www.youtube.com/watch?v=En26p6GvtHw
On olemassa eliölajeja, joilla on useampi kuin kaksi sukupuolta. On eliölajeja, jotka voivat vaihtaa sukupuoltaan. Lisääntymistapojakin on useampia kuin suvullinen lisääntyminen, osassa niistä ei edes tarvita toista osapuolta: http://www02.oph.fi/etalukio/biologia/kurssi2/suvutonjasuvullinen.html
En ymmärrä, että miksi kaikkivoipa ei olisi voinut antaa sekä vapaan tahdon että poistaa pahuuden. Ja jos Jumala on kaikkitietävä ja kaukaa viisas, niin sittenhän hän on jo tiennyt, että ihmiset tulevat käyttämään vapaata tahtoa omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa, niin sittenhän kaikella pahalla on Jumalan siunaus.
minäitse89 kirjoitti 19.1.2019 13:35
Ihan hyviä pointteja, mutta itse olen tässä viime aikoina pohtinut, että minkä takia näistä asioista keskustellaan niin paljon tiedeyhteisöissä, kirjallisuudessa jne? Siis se vastakkain asettelu että ateistit vastaan teistit.Että voiko keskustelun avulla jotenkin raottaa näitä maailmoja? Siis että pitäisikö nämä tiedot pitää vain subjektiivisena, siis että jollain on Jumala ja toisella ei? Joillekkin Jumala sopii toisille ei.
Tietenkin nämä asiat ovat tärkeitä, koska ne koskettavat jokaista ihmistä.
Olen vain sitä miettinyt että tarvitaanko näitä tällaisia keskusteluita? Koska loppujen lopuksi on vain kaksi vaihtoehtoa Jumala joko on olemassa tai ei ole. Ja kukaan meistä ei voi aukottomasti todistaa suuntaan tai toiseen.
Sen tiedämme että jotkin uskon asiat, jos ne menevät fanaattisuuden puolelle, voivat tuottaa ikäviä seurauksia. Mutta toisaalta ateismissakin on varjo puolensa.
Jokainen voi kuitenkin vain puhua omasta subjektiivisesta kokemuksestaan lähtien.
Minä ajattelen, että Jumala nimenomaan on subjektiivinen kokemus. Tämä keskustelu on mielenkiintoista juurikin sen vuoksi, että tätä kautta voidaan raottaa erilaisia ajatusmaailmoja. Toisten ihmisten ymmärtäminen ja erilaisuuden hyväksyminen ovat mielestäni kaikkein vaativimpia, mutta myöskin antoisempia haasteita, joita tämä elämä tarjoaa. Aihe on siis hyvin tärkeä ja olen iloinen, että voimme käydä tätä keskustelua.
En ole havainnut, että uskonnoista keskusteltaisiin kovinkaan paljoa tiedeyhteisöissä. Tosin, kuten jo aikaisemmin totesinkin, en ole tieteilijä. Mutta nähdäkseni tiede keskittyy tekemään tiedettä, eikä uskontojen tosiksi tai vääriksi todistaminen kuulu edes sen mielenkiinnon kohteisiin. Toki on poikkeuksia, mutta niitä on aivan häviävän pieni määrä kaikkien tieteellisten julkaisujen määrään nähden, ja nekin vähät taitavat olla järjestään tiedeyhteisöjen sijaan suurelle yleisölle suunnattuja teoksia.
Eivätkä ateismi ja tiede kulje käsi kädessä. Ateismi tarkoittaa jumaluskon puuttumista, joten ateisteista löytyy esimerkiksi litteään maahan ja kummituksiin uskovia. Ja onhan myös uskossa olevia tieteilijöitä!
Mitkä asiat näet ateismin varjopuoliksi?
minäitse89 kirjoitti 19.1.2019 13:35
Olen myös miettinyt että mihin tarvitsemme Jumalaa muuta kuin kuoleman pelkoon. Nyt siis puhun subjektiivisesta kokemuksesta. Minä tarvitsen Jumalaa kuoleman pelkoon. Se on minusta vahvin lääke siihen. Ja näin mukautan siis uskoni.
Ja sen takia tarvitsen Jumalaa kuoleman pelkoon, koska kammoan ajatusta että ei olisi enää missään ja sitä ajatusta että paha ei saisi palkkaansa eikä hyvä.
Toisaalta tämä on erittäin hankala aihe koska itse olen ainakin jotenkin ateismin ja teismin välillä, että en ole fanaatikko, mutta toisaalta tarvitsen jotain metafyysistä ulottuvuutta. Jotain mihin tukeutua kun maailmanloppu tai elämän loppu tulee.
Tuntuu välillä että vain heikot tarvitsevat Jumalaa mutta heille se on oikeutettua. Ihan niin kuin kenelle tahansa.
Ihminen on niin tavattoman ristiriitainen olio. Että pitäisi olla tuolla tai sitten tuolla muttei tässä ja sitten kaikki hyvin kun saan tietyn asian, mutta ei olekaan, ja vain nykyhetki on tässä mutta silti elän muistoissa. Kun se loppujen lopuksi on niin että elämä on ongelma joka ei ratkea...
Tuosta kuoleman pelosta tuli mieleen sosiaalipsykologian pelonhallintateoria (Terror management theory, https://en.wikipedia.org/wiki/Terror_management_theory ) jonka ajatuksena on, että kulttuurit ovat syntyneet, koska elämänvietin ja elämän rajallisuuden välinen ristiriita kalvaa ihmisiä.
Mutta eihän Jumalan tarvitseminen heikkoutta osoita! Kaikki tarvitsevat uskoa tulevaan, maailmaan, hyvyyteen, itseensä tai ihan mihin tahansa. Ja jos uskonto tarjoaa helpotusta elämän tuskaan, niin sittenhän uskonnolla on tärkeä merkitys. Uskonnotonkin saa samat kiksit, mutta ei vain uskonnon kautta.
Ateismihan ei sulje pois henkisyyttä, esim. https://www.teologia.fi/component/content/article?id=948:ateistinen-henkisyys-uuden-vuosituhannen-uskonto ja https://www.areiopagi.fi/2014/02/ateistinen-henkisyys/ Minullakin on kokemuksia, jossa tunsin sekä suurta kiitollisuutta, ihmetystä että yhteyttä ympäröivään maailmaan. Tai kun olen kuunnellut jotain niin kaunista musiikkia, että mieli tuntuu siirtyvän omaan euforiseen maailmaansa.
minäitse89 kirjoitti 19.1.2019 13:42
Sitten olen vielä ajatellut sitä että mikä on ateismin pointti. Että mikä ajaa ateistia eteenpäin elämässä?
Minulle ainakin Jumalan olemassa olo on sitä että ihminen on pyhä eikä häntä saa vahingoittaa: ei itseä eikä toisia. Ja elämä on pyhä. Jumala on pyhä. Ja että kristityn elämään kuuluu kärsimys, niin kuin kuului Jeesuksenkin elämään... Tässä oma näkemykseni.
Ateistia ajaa eteenpäin, mitä se sitten tarkoittaakaan, ihan samat asiat kuin teistiäkin, mutta usko vain puuttuu. Perhe, ystävät, harrastukset... Mikä nyt kellekin on tärkeätä.
Ajatus toisen ihmisen vahingoittamattomuudesta kuuluu myös ei-kristinuskoisten ja ateistienkin moraaliin.
Elämään kuuluu väistämättä sekä ylä- että alamäkiä, mutta itseäni niiden selittäminen tai jopa oikeuttaminen millä tahansa uskonnolla kummaksuttaa. En ymmärrä, että miten samalla voidaan julistaa Jumalan rakkautta, kun samaan aikaan pitäisi hyväksyä kärsimys, joka on joko Jumalan itsensä aiheuttamaa tai hänen välinpitämättömyydestään johtuvaa. Uskonnottomana en ymmärrä miten nämä kaksi täysin vastakkaista asiaa voivat kulkea kuin käsi kädessä.
minäitse89 kirjoitti 19.1.2019 18:56
Vielä sellainen tuli mieleen, että mitä mieltä olette siitä teoriasta: että jos todella on niin että tuolla jossain on Jumala, niin onko mielestänne klassinen musiikki tavallaan taivaallista musiikkia ja sitten esim. Heavy saatanallista.
Tässä vain tällaista pohdiskelen,kun minulle musiikki on kaikki kaikessa. Varsinkin klassinen.
Joie oikeastaan sanoikin jo sen mitä minäkin ajattelen: kuka mistäkin tykkää ja kuka asiat mitenkin kokee, sehän tässä ratkaisee. Klassinen musiikki voi ilmaista pelkoa, ahdistusta ja surua, raskaastakin metallimusiikista taas löytää hellyyttä ja kunnioitusta. Raskasta Joulua -kiertueet ja levytykset ovat tietääkseni olleet hyvin suosittuja, eli hevi on paljon muutakin kuin örinää.
Minustakin on hienoa, että olet löytänyt klasarista itsellesi voimavaran. 🙂👍 Mikä koskettaa tällä hetkellä? Itse kuuntelen musiikin sijaan Tuntematon sotilas -kuunnelmaa Yle Areenasta.
Joie kirjoitti 20.1.2019 12:36
Oi, on siihen selitys! "Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen..." (Raamatusta kirjeestä heprealaisille 2. luvusta) Jumala, joka on rakkaus tahtoi saada perheen ja antaa lapsilleen hyvän maan.
Selityksenä runollisen kaunis, mutta eikö tuo tee Jumalasta inhimillisen, siis ei-jumalaisen, koska tässä implikoidaan, että Jumala tarvitsee ihmisiä? Että Jumalallakin on ihmisten tapaan tarve olla rakastettu?
Kiitos viestistä star-crossed.
Ateismin varjopuolena näkisin, ääri ateismin, eli sellaisen materialismin joka ei enää kunnioita henkisiä arvoja eikä kunnioita ihmisen valinnan vapautta vaan näkee ihmisen vain koneena. En nyt siis tarkoita sinua, vaan tällaisen vaaran näen ateismissa, jos se menee äärimmäisyyksiin.
Niin kuin tuossa jossain kohtaa sanoinkin, en ole mitenkään fanaattisesti uskova, olen enemmänkin ns. uskon tutkija. Historia toki on näyttänyt että kristinusko voi viedä pahoillekin poluilla: ristiretket jne. Mutta onko se oikeasti asia mitä Jeesus halusi? Eikö Jeesus nimen omaan sanonut että se joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu. Siis hän julisti universaalia hyväntekeväisyyttä.
Tietenkin kaikella lähes on varjopuolensa kristinuskolla ja ateismilla. Mutta mikä loppujen lopuksi on totta? Ja minkä takia kristinusko on säilynyt lähes 2000 vuotta jos ei siinä olisi jotain sellaista joka uppoaa ihmisiin.
Toki en itsekään ole tieteilijä, mutta esim. Veritas forumeissa on puhuttu paljon uskon asioista yliopistoissa. Olen katsonut lähes ne kaikki videot.
Sanoit että uskonnottomillakin voi olla uskonnollisia kokemuksia. Mutta, eiväthän ne silloin ole ateistin mielestä uskonnollisia, jos hänen mielestään niiden takana ei ole mitään metafyysistä? Eikö ne ole sitten vain jonkinlaisia aivojen poikkeus tiloja?
Sitten haluan vielä nostaa uuden aiheen mitä ehkä pitäisi käsitellä: tietoisuus. Mutta jätän varmaan siitä oman tulkintani seuraavaan viestiin...
Kiitos vastauksestasi, tämä on todella mielenkiintoista! 🙂
Minä en osaa linkittää ääriateismia materialismiin. Siis ateisti voi olla itsekäs, materialisti, sadisti ja ties vaikka mitä, mutta mielestäni hän ei silloin ole niitä asioita ateisminsa vuoksi, vaan sama ihminen olisi samanlainen myös uskovanakin. Minun mielestäni äärimmäinen oman edun tavoittelu ja piittaamattomuus muista ihmisistä ja ympäristöstä ovat vakavia mielenterveyden ja persoonallisuuden häiriöitä, joilla ei ole mitään tekemistä uskon tai uskomattomuuden kanssa.
Minun ajatuksissani ääriateisti on ei-uskovaisten "fundamentalisti". Sellainen, joka suu vaahdossa julistaa omaa näkemystään antamatta ollenkaan toisille tilaa olla eri mieltä ja joka suhtautuu vähättelevästi toisin ajatteleviin ihmisiin.
Minä kutsun itseäni (pääsääntöisesti) uskonnottomaksi ateismin sijaan siitä syystä, että haluan tuoda ilmi, että minulla ei ole mitään uskontoja vastaan, ja koska ateisti ja ääriateisti vaikuttaisi olevan joillekin ihmisille sama asia.
Tjaa, minun Raamatun tietämykseni on aika ohutta, mutta sellainen mutu minulla on, että jos Jumalan poika Jeesus olisi ollut olemassa, niin hän ei katselisi suopein silmin nykymaailman menoa. Eikös Raamatun Jeesus ollut rauhan, rakkauden, suvatsevaisuuden ja toisen auttamisen puolestapuhuja?
Kristinuskon säilymisen takana on, näin uskonnottoman silmin, sen sulautuminen kulttuurien ja yhteiskuntien rakenteisiin. Toisaalta on myös tapoja, jotka ovat säilyneet läpi vuosisatojen ja -tuhansienkin. Esimerkiksi tapa kantaa morsian kynnyksen yli parin yhteiseen kotiin oli käytössä ainakin antiikin Roomassa.
Veritas Foorumi on itselleni ihan uusi tuttavuus. Oman kuvauksensa mukaan se on "verkosto, joka järjestää akateemisia tilaisuuksia suurista elämänkysymyksistä". Englanninkielinen versio sanoo saman suoremmin: "The Veritas Forum creates events engaging students and faculty in exploring life's hardest questions and the relevance of Jesus Christ to all of life." Siis koko verkosto keskittyy juurikin elämänkatsomuksellisiin/uskonnollisiin kysymyksiin, alusta asiasta kiinnostuneille. Hyvä, että asiasta kiinnostuneille löytyy keskustelualusta, mutta uskonnoilla ei ole mielestäni mitään sijaa tieteessä.
Ei uskonnottomilla ole uskonnollisia kokemuksia, koska uskonnoton ei usko. Kokemukset ovat ehkä sellaisia, jotka uskonnollinen ihminen selittäisi uskonnollisiksi. Enkä ajattele niitä aivojen poikkeustiloina, vaan ihan normaaleina aivojen tuottamina kokemuksina ja tunteina. Siis aivojen tuotos, ihan kuin vaikkapa rakkaus, muisti tai tietoisuuskin.
star-crossed kirjoitti 20.1.2019 19:15
Joie kirjoitti 20.1.2019 12:36
Oi, on siihen selitys! "Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen..." (Raamatusta kirjeestä heprealaisille 2. luvusta) Jumala, joka on rakkaus tahtoi saada perheen ja antaa lapsilleen hyvän maan.
Selityksenä runollisen kaunis, mutta eikö tuo tee Jumalasta inhimillisen, siis ei-jumalaisen, koska tässä implikoidaan, että Jumala tarvitsee ihmisiä? Että Jumalallakin on ihmisten tapaan tarve olla rakastettu?
Mun nähdäkseni se menee toistepäin... ei niinkään Jumala ole inhimillinen vaan ihmiset on jumalallisia. "Sillä omaksi kuvakseen Jumala loi ihmisen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." Uskon, että se, kuinka mies ja nainen yhtyy toisiinsa ja rakkauden hedelmänä syntyy lapsia, kuvaa Jumalan olemusta. Toki tämä asia ihmisten kesken on maailmassa pahoin turmeltunut. Mutta jos ajattelee tilannetta ilman pahuutta, täydellisessä rakkaudessa, niin eihän lapsia haluata sen tähden, että vanhemmat tarvitsevat heitä ja heidän rakkauttaan. Lapset syntyy miehen ja naisen keskinäisestä suhteesta, rakkaudesta.
Näin ajattelen, että ihmisetkin on alkujaan syntyneet: kolmiyhteisen Jumalan keskinäisestä rakkaudesta. Rakkauden olemukseen kuuluu se, että se synnyttää elämää. Ajattelen, että jokainen ihminen on syntynyt jo ennenkuin maailma olikaan, unelmana Isän Jumalan sydämessä. Jokainen ihminen tuo ainutlaatuisella tavalla näkymättömän Jumalan näkyväksi maan päällä.
Rakkauden kaipaus on syvään juurtuneena jokaisen ihmisen olemuksessa...kaipaus täydelliseen, ehdottomaan rakkauteen. Mielestäni se johtuu siitä, että meidät on alkujaan luotu elämään täydellisessä rakkaudessa. Sen ulkopuolella voimme huonosti. Kun palaa Jumalan rakkauteen, palaa sille paikalle, jolle on alunperin tarkoitettu. Siitä paikasta käsin kaikki alkaa pikku hiljaa asettua oikeisiin uomiinsa. Mutta niin kauan kun vielä eletään täällä pimeyden maailmassa, synti, sairaus ja pahuus vaikuttaa kaikkiin ihmisiin. Sit tulee se päivä ku Kuningas palaa ja pahuus hävitetään "eikä kuolemaa ole enää oleva eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva sillä kaikki entinen on mennyt."