Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?
Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.
Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.
Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.
Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….
No sanoin ehkä liiankin tietävästi, en siis tiedä, mutta oletan.
Kun ajattelee että ihminen on Jumalan luomus, niin eihän ihmistä ole tehty tuhoutumaan vaan loistamaan.
Jos vaikka ottaa sellaisen esimerkin, että taidemaalari maalaa hienon taulun ja käyttää siihen kaikki voimavaransa, niin eihän hän missään nimessä halua että taulu poltetaan, vaan hän haluaa sen taidegalleriaan keskeiselle paikalle.
Ajattelisin että samantyyppinen suhde on ihmisellä ja Jumalalla...
minäitse89 kirjoitti 28.10.2018 10:6
Jos vaikka ottaa sellaisen esimerkin, että taidemaalari maalaa hienon taulun ja käyttää siihen kaikki voimavaransa, niin eihän hän missään nimessä halua että taulu poltetaan, vaan hän haluaa sen taidegalleriaan keskeiselle paikalle.
Niinpä niin. Tästä voisi myös päätellä, että Hän tekee kaikkensa, ettei yksikään joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän. 🙂
Tuntuu siltä että viime aikoina olen päässyt jonkinlaiseen yhteyteen Jumalan kanssa. En tiedä mitä se elämässäni tarkoittaa. Mutta on mielessä pyhä tunne, että jokin suurempi on kaiken takana...
Maailma tuntuu olevan hirvittävä paikka ja on ihme jos jonkin näköinen Jumala tämän on luonut. Kun aika laukkaa hirveää vauhtia ja koko ajan käy yhä kammottavammaksi ihmisen tila, kun hiukset harmaantuu ja lähtee ja kasvot rypyttyvät.
Jos Jumala on joskus ollut olemassa tai olisi nytkin niin hän luultavasti on hylännyt ihmiset. Koko elämä on vain kipua ja tuskaa kunnes raukenee tyhjiin ja ei tunne enää mitään eikä tajua. Maailma on kuin tehdas jossa ihmiset ovat rattaina ja kun yksi ratas menee rikki niin se korvataan paremmalla ja nuoremmalla.
Elämän hirvittävyys tulee siinä esille että se ei ole ikuista. Kyllä minä ainakin haluaisin elää ikuisesti terveenä. Mutta elämässä mitään ei saa anteeksi, yksikin väärä liike ja viikate heilahtaa. Koko ajan täytyisi olla valmiina kohtaamaan kammottava kuolema.
Nuorempana elämä oli jotensakin vielä hyvää tai sitten ei. Ehkä se ei ole milloinkaan ollut. Ehkå tämä elämä on vain selviytymistä seuravaan päivään ja odottelua, että jos se Jumala armahtaisi ja päästäisi sinne paljon puhuttuun mutta harvoin nähtyyn taivaaseen.
Tämä elämä tuntuu vaan niin täysin käsittämättömältä, kun kuoleman varjo uhkaa joka nurkan takana. Joo tietysti jos olis terve ja muuten hyvä vointi niin ehkä voisi eri tavalla nauttia elämästä. Mutta kun aika on armoton verottaja. Koko ajan synkkyys vaan kasvaa ja kasvaa kunnes ei näe enää tietä vaan harhautuu johonkin ojan pohjalle eikä sieltä enää nouse. Siinä koko elämä pähkinänkuoressa.☹️
En kykene uskomaan noitten olemassaoloon ainakaan siten miten niistä normaalisti kerrotaan. Joskus oikeasti toivoin jopa että hyville ihmisille olisi joku ultimaattinen palkinto ja pahoja rangaistaisiin toisten vahingoittamisesta, mutta tällä ajatusmallilla eläimaailmassakin leijonia pitäisi rangaista seeprojen ja gasellien syömisestä sekä laumahierarkian ylläpitämisestä?
Jos joku Jumala olisi suuressa mahdissaan ja hyvyydessään luonut kaiken tän ja rakastaisi kaikkia tasapuolisesti, täällä tuskin olisi väkivaltaa ja eriarvoisuutta ihan sama kuka tai mitä olet. Siinä mielessä tämmöset uskonnolliset käsitteet tuntuvat enemmän aivopesulta millä manipuloidaan ihmiset olemaan kilttejä ja uhrautuvia jopa silloin kun meinaavat itse "tulla syödyiksi".
Tiedän silti että juuri tämmöset valheet ovat satuttaneet mua todella pahasti lapsuudessa kun oikeasti myös itse luulin että kiltteyteni palkitaan silloin kun olin koulukiusattu... en kyllä edelleenkään näe mitään palkintoja elämässäni, enkä rangaistuksia kiusaajieni elämässä. Jos saisin valita nyt toisin ja psyykkistä vahvuutta olisi, olisin toiminut toisin ja katsonut että kiusaajat kärsivät vähintään yhtä paljon kuin aikovat mua satuttaa jopa sillä uhalla että kotona tulee sanomista.
Silti kykenen ymmärtämään miksi masennus ja arkielämä tuntuvat siltä kuin joku korkeampi voima koettaisi rangaista, siinä on niin avuton olo itsellä ja moni asia on sun kontrollikyvyn tavoittamattomissa. Moni asia on menettänyt merkityksensä. Mitään ei enää halua tavoitella koska se voidaan kumminkin ottaa sulta pois. Miksei maailmassa voisi olla vain aitoja ja pysyviä asioita? Vaikkakin oma luuserin asema taitaisi olla ensimmäinen aito ja pysyvä asia minkä itse joutuisin ottamaan vastaan silloin.
Mä voisin kuolla sen tiedon edestä että Jeesus ja taivas on totta. Mä oon nähnyt niin paljon rukousvastauksia. Toivoa on. Jumala löytyy rukouksessa. ☺️
On tämä elämä vaan niin iso mysteeri. Pakko olla jokin Jumala. En muuten pysty käsittämään tätä elämää. Jos miettii vähänkin tätä elämän sattumaa, siis jos tämä on sattumaa niin menee pää sekasin. Joten olen päätynyt siihen ajatukseen että jokin korkeampi voima varmasti on, mutta en mene liian syvälle uskoon sillä siinä on se vaara että poistaisin itseni tästä universumista siinä toivossa että pääsisin paratiisiin ja siinä on aina riskinsä. Uskonto on ihan hyvä asia kunhan siihen ei uppoudu liikaa tai usko ns. Vääriä profeettoja. Kyllä minä uskon Jumalaan, voin sen tässä avoimesti sanoa, mutta mikään tässä elämässä ei ole ikinä varmaa. Voi käydä niin että tänään iloitsen ja huomenna itken. Tämä elämä on kova testi Jumalalta. Paljo kovempaa ei voisi olla. Toki toinen asia sitten on evoluutio teoriat yms. Että ihminen olisi vain ajatteleva eläin. Jotenkin mun mieleen sellainen ajatus ei mahdu, että olisimme jotain koneita. Kyllä ihminen on jotain muuta. Jotain ylevämpää. Toki ihmisellä on oma kehonsa josta pitää huolta, mutta miten on sitten sielun laita?
Jokin funktio on maailmassa Jumalalla, sillä kun olen ollut elämässäni vaaratilanteissa niin olen aina pikaisesti ajatellut Jumalaa ja kuolemanjälkeistä elämää. En pysty sivuuttamaan Jumalaa tuosta vaan. Ainakin mun elämässä Jumalalla on rooli. Tiedän että on jotenkin ristiriitaista uskoa Jumalaan tällaisessa maailmassa. Toki tämä kaikki voi olla sattumaakin, mutta silti minulla ryöpsähtää mieleen usein Jumala. Hän on keskeinen hahmo tässä minun elämänkoulussani.
Toki täytyy ottaa aiina muidenkin uskonnot ja uskomukset huomioon, en voi tyrkyttää minun Jumalaani kenellekkään muulle sillä kaikki näkevät maailman erilailla.
Kuitenkin en pääse siitä tunteesta yli ja varsinkin hädän hetkellä mieleni lähestyy Jumalaa. Ja tiedän vain sen että ahdas tie vie elämään, aivan niin kuin Jeesus sanoi.
Hyvää Sunnuntaita!
Tää elämä on ihan kummallista kun välillä uskoo Jumalaan, mutta välillä tää maailma tuntuu niin julmalta että epäilee tosissaan tätä olettamusta.
Mutta kun ihmiselämä ei ole ikuinen, niin täytyy uskoa johonkin. En näe mitään muuta syytä uskomuksille ja uskonnoille kuin se että emme ole täällä ikuisesti. Se on ikävä tosi asia. Toisaalta voi haaveilla taivaasta jne. mutta onko kaikki sellainen vain harhaa?
Itse näin kymmenen vuotta sitten enkeleitä ja ristejä seinillä. Silloin mulle sanottiin että se on kaikki aivojen tuottamaa harhaa. Voi olla, mutta mistä sen loppujen lopuksi sitten tietää? Minkä takia en nähnyt jotain muuta vaan näin taivaan portin ja enkeleitä ja kauniita maisemia.
Toisaalta tämä kaikki voi olla skitsofreniaa ja minun aivoni ovat jotenkin vaurioituneet.
Voihan tämä elämä ollakkin pelkkää sattumaa. Vain tämmöinen vaihe kahden tyhjyyden välillä. Voihan olla että kaikki on tässä, ja mitään elämän ulkopuolella olevaa ei ole. Että koko maailmanhistoria on vain syntymistä ja kuolemista.
Toisaalta kaikkihan täällä aika pihalla on, että mitä tämä koko olemassa olo merkitsee? Mikä on tietoisuus? Kuka on Jumala? Mihin tämä maailma on matkalla? Ne on niitä suuria kysymyksiä mihin kellään ei taida olla vastausta, on vain arvauksia...
Joskus joku on sanonut, että kun löytää jonkun rinnalleen niin ei enää kysele Jumalasta, mutta eikö Jumalan olemassa olo tai olemattomuus ole kaikista olennaisinta?
Ehkä minä olen täällä maapallolla sen takia, että kyseenalaistan kaiken. Voinhan minä olla väärässä tässä Jumal asiassa. Minusta vain tuntuu siltä, että näistä asioista pitäisi keskustella kunnolla. Että mikä se elämän ydin loppujen lopuksi on?
Toisaalta välillä on hyvä vain sokeasti painaa eteenpäin liikoja miettimättä. Mutta näen ihmiselämän kannalta tärkeäksi yhdessä keskustella uskosta ja Jumalasta. Vai mitä mieltä olette?
Olen miettinyt kristinuskoa ja minusta välillä tuntuu, että se on kuin jokin lastentarha missä papit ovat hoitajia. Ja nämä hoitajat sanovat että kuolemassa ei ole mitään pelättävää. Ja kristityt yhdessä ylistävät Jumalaa ja ihailevat kuolemanjälkeisyyttä.
Kun taas sitten ne jotka eivät usko Jumalaan, kokevat elämän kammottavan taakan. He ymmärtävät että mitään pelastusta ei ole seuraavassa elämässä vaan koko maailma on tässä ja heidän täytyy huolehtia vain itsestään. Kun mitään muutakaan ei voi tehdä.
Näen tällaisen eron: siis että vaikka olisi kuinka kristitty niin ei kannata tuudittautua siihen että kuoleman jälkeen todella olisi jotain. Kannattaa yrittää saada tästä elämästä siedettävä. Koska seuraavasta elämästä ei kukaan tiedä mitään. Kukaan ei voi sanoa kuolemanjälkeisestä ajasta mitään, mutta tästä elämästä voi...
minäitse89 kirjoitti 23.12.2018 13:56
Näen tällaisen eron: siis että vaikka olisi kuinka kristitty niin ei kannata tuudittautua siihen että kuoleman jälkeen todella olisi jotain. Kannattaa yrittää saada tästä elämästä siedettävä. Koska seuraavasta elämästä ei kukaan tiedä mitään. Kukaan ei voi sanoa kuolemanjälkeisestä ajasta mitään, mutta tästä elämästä voi...
Tämä summaa täydellisesti ajatukseni tuonpuoleisesta. Kukaan ei voi tietää, että mitä on kuoleman jälkeen. Eivät edes uskonnot voi tietää, vaikka muuta väittäisivätkin. Asiaa voidaan kyllä spekuloida ja pyöritellä aivan loputtomasti, mutta varmuuden saa jokainen vasta sitten aikanaan. Sillä välin on tärkeämpää keskittyä elämään.
Joo. Lisäisin vielä että henkilökohtaisesti minua pelottaa enemmän kuoleman prosessi. Kyllä hyvinkin voi olla että kuoleman jälkeen todella olisi jotain, mutta se prosessi saa tärisemään. ja toisaalta vaikka kuoleman jälkeen ei olisikaan mitään niin silti se prosessi pelottaa.
Tämä elämä tuntuu vain välillä olevan tällaista lisä hapen vetoa. Että vielä teen sen ja sen asian ja sitten en jaksa enää. Olen sillä tyylillä mennyt jo monta vuotta. Juoksen tavallaan koko ajan pakoon viikatemiestä. Toisaalta voiko elämältä paljon muuta vaatia?
Jokainen uusi päivä on voitto ja jokainen hyvin nukuttu yö.
Tiede opettaa että kaikki on sattumaa. Koko universumikin. Kuitenkin kaikki on loogisesti järjestyksessä maailmassa.
En aivan pysty uskomaan että tämä kaikki olisi silkkaa sattumaa. En tiedä onko Jumala tämän kaiken takana, mutta voi hyvinkin olla että jonkinlainen voima siellä on. Nimittäin vaikka tiede selittäisi mitä tahansa, niin kuitenkin ihmiselämän ongelmia, niitä arjen ongelmia se harvoin pystyy ratkaisemaan. Aivan kuin Wittgenstein sanoi ihmisenä olon ongelmaa tiede ei pysty ratkaisemaan ja Wittgenstein on yksi maailman historian nerokkaimmista ihmisistä...
Tulkintani mukaan uskonnotkaan eivät lopulta tarjoa oikeastaan minkäänlaista selitystä kaiken olemassaoloon. Mytologiat ja uskonnot tarjoavat värikkäitä kertomuksia maailman synnystä, mutteivat pysty tai oikeastaan yritäkään selittää, että miksi maailma syntyi tai luotiin. Ja miksi on mielestäni ehkä jopa oleellisempi kysymys kuin miten.