Joo. Mietityttänyt on syy -ja seuraus suhde eli kausaliteetti. Olen samaa mieltä että ei se ratkaisu välttämättä ole uskonnoissa, mutta se voi olla.

Ja kysymys sielusta jne. askarruttaa....

Olen kehitellyt sellaista teoriaa, että erilaisten taiteiden esim. klassisen musiikin tai kirjallisuuden kautta näemme välähdyksiä aina välillä siitä, millainen mahdollisesti olisi Jumalan valtakunta, jos sellainen on. Ja vaikkei olisikaan niin millainen se olisi jos olisi.

Olen miettinyt että ihminen pääsee välillä sellaiseen euforian tilaan, jossa koko elämä tuntuu mielekkäältä.

Tässä Jumalan valtakunta kehitelmässä täytyy vain muistaa se että kukaan ihminen ei itse päätä että pääseekö sinne, se on aina korkeimman käsissä. Toki rukouksella voi pyytää sinne pääsyä, mutta on tietyt kriteerit sisäänpääsyyn ja Jumala on antanut tietyt ohjeet Raamatussa. Kuten kymmenen käskyä.

Kuitenkin kun pieni ihminen elää tätä elämää on muistettava pitää välillä tietty etäisyys Jumalaan. Arki on erittäin tärkeää ja arjen askareet. Pienet teot ja ihmisten kanssa kommunikointi.

Sillä Jumala on niin ääretön taivaassaan, että meidän ihmisten täytyy olla kärsivällisiä, kestää välillä kipua, kestää vaikeita olotiloja tekemättä itselle pahaa.

Näkisin että tämän elämän ehkä tärkein sääntö on että itselle ei saa tehdä pahaa, eikä tietenkään toisillekkaan. Mutta ei missään nimessä itselle, sillä yksin me kohtaamme loppujen lopuksi kaikkivaltiaan Jumalan.

Siunattua päivää kaikille! 🙂

minäitse89 kirjoitti 31.12.2018 14:50
Olen kehitellyt sellaista teoriaa, että erilaisten taiteiden esim. klassisen musiikin tai kirjallisuuden kautta näemme välähdyksiä aina välillä siitä, millainen mahdollisesti olisi Jumalan valtakunta, jos sellainen on. Ja vaikkei olisikaan niin millainen se olisi jos olisi.

Olen miettinyt että ihminen pääsee välillä sellaiseen euforian tilaan, jossa koko elämä tuntuu mielekkäältä.

Mielenkiintoinen ajatus. Aristoteles kutsui tätä puhdistautumiseksi (katarsis https://fi.wikipedia.org/wiki/Katarsis ). Tosin hän tarkoitti tragedian aiheuttaman pelon tai säälin vaikutusta, kun sinä ymmärtääkseni tarkoitat kaunista ja ylevää taidetta.

Jos tulkitsin oikein, niin miten sitten koet taiteen, joka on ahdistavaa tai muuten epämukavaa? Esimerkiksi vaikkapa Goyan tai Rubensin Saturnus syö poikansa -maalaus tai Bachin kuuluisa Toccata ja fuuga d-molli, joka ainakin omiin korviini kuulostaa todella pahaenteiseltä? Entä Jumalan vihaa julistavat Dies irae -versiot, joista ainakin Verdin tulkinnan koen myrskyisäksi?

Toisaalta ymmärrän kyllä mitä tarkoitat euforisella tilalla. Olen kokenut sen taiteen aiheuttaman hyvänolontunteen. Aivan mahtava fiilis, kun tuntuu, että ainakin hetken ajan näkee maailman kuin uusin silmin. Tahtoisin uskoa, että jotain tuosta hetkestä säilyy ja kulkee mukana aina. Ja silloin tällöin tulee vastaan musiikkia, joka kuulostaa uskonnottoman korviinkin ylimaallisen kauniilta.

minäitse89 kirjoitti 27.12.2018 08:20

Joo. Lisäisin vielä että henkilökohtaisesti minua pelottaa enemmän kuoleman prosessi. Kyllä hyvinkin voi olla että kuoleman jälkeen todella olisi jotain, mutta se prosessi saa tärisemään. ja toisaalta vaikka kuoleman jälkeen ei olisikaan mitään niin silti se prosessi pelottaa.

Tästä tuli mieleen roomalainen filosofi ja valtiomies Senecan ajatus, että "emme me kuolemaa pelkää, vaan kuoleman ajatusta". (Non mortem timemus, sed cogitationem mortis)

Tosin Senecan on myös kirjoittanut, että "kuinka paljon helpompaa onkaan kuolla ennen kuin alkaa pelätä kuolemaa". (Quanto levius mori ante mortis metum)

Kiitos vastauksesta. Olen kanssasi samaa mieltä että uskonnotonkin voi kokea ns. uskonnollisia kokemuksia. Jos tarkoitat sitä.

Ahdistavasta taiteesta sen verran, että jonkin näköinen funktio silläkin varmasti on. Kuitenkin näkisin että taiteen suurin tehtävä on auttaa ihmistä tässä elämässä ja saada ahdistavat ajatukset pois. Ja ennen kaikkea: taide antaa edes hetkeksi mahdollisuuden unohtaa itsensä tarkkailu ja arvioiminen.

Minulle henkilökohtaisesti ei toimi mikään ns. väkivaltamusiikki tai väkivaltaiset tai synkät taideteokset. Tietysti musiikissakin on tietty melankolia kyllä tervetullutta välillä.

Kuoleman prosessista sen verran, että välillä tulee aavistus että jos en kärsikkään turhaan kaikesta ahdistuksesta ja kivusta, että jos todellakin olisi niin että jokin suurempi voima lopulta armahtaisi kun on jaksanut kärsiä. Toisaalta välillä ja useimmiten tulee ajatus että ehkä tämä mitätön elämä on pelkkää sattumaa ja maailma täyttä kaaosta, jossa heikat kaataa vahvat.

Sellaisen ajatuksen haluaisin vielä sanoa, että minua todella kosketti kun eräässä taide ohjelmassa haastateltava totesi elämästä: että vaikka tämä on vain kupla virrassa joka loppujen lopuksi puhkeaa, niin kuitenkin elämän aikana on saanut kuvastaa kalvollaan koko taivaan.

Jotenkin tuo viimeinen ajatus teki syvällisen vaikutuksen: Kuvastaa kalvollaan koko taivaan...

Sellainen ajatus elämästä, että tämä kaikki on vain peliä, jossa mittaillaan toinen toisemme järkevyyttä ja sitten kun joku sekoaa niin hänet hylätään yksinäisyyteen ja käy kuten raamatussa sanotaan: siellä tulee olemaan itkua ja hampaiden kiristelyä.

Elämä on peli tai leikki, jossa heikot ihmiset karsitaan pois kuin lahonneet oksat puusta, jotta puu ei kuolisi. Mielenterveysongelmista kärsivät ovat kuin sieniä puun rungossa jotka imevät yhteiskunnan varoja. Tämä siis on vain mikä mielikuva minulla on.

Elämässä ei kukaan tule silittelemään päätä ja sanomaan että ei se mitään. Kukaan ei auta. Kaikki olemme yksin tässä virrassa. Vain kirjoituksella ja puheella on jotain merkitystä. Musiikki auttaa mutta kukaan ei tunnu välittävän siitä tosissaan.

Koko elämä on vain hapen vetoa. Ja ponnistelua jotain saavuttamatonta kohti. Aivan niin kuin vuorelle kiipeämistä, jonka huippua ei koskaan tavoita.

Ihmiset syntyvät, koittavat olla mahdollisimman järkeviä ja lopulta heistä ei enää kukaan välitä. Se palkka on elämästä että ensiksi loistat kuin tähti taivaalla ja lopuksi sinut unohdetaan johonkin vanhainkodin nurkkaan homehtumaan. Kukaan ei käy katsomassa ja aivot jäässä vietät viimeiset päivät.

Vain työ on tärkeää ja kun sinut on puserrettu kasaan kuin hammastahna tuubi, niin saat viimein kuolla pois. Eikä sinua enään muisteta sadan vuoden päästä kun uusi sukupolvi aalto jyrää vanhat muistot. Ja siellä sitten nukut yksin ikuista unta ja kaikki tekemäsi teot ovat historiaa, eikä millään ole enää mitään väliä.

Tässä elämässä voit saada rakkautta ja se on tärkeää ja läheisyyttä. Koko maailma on sellainen keskitysleiri että alta pois. Kaikki holokaustit sun muut ovat kuin maailma pienois koossa. Koko maailma on vain saattokoti, jossa rakkaus on ainoa jolla on jotain merkitystä. Ja sitten kun kuolema koittaa niin rakkaus häviää sinusta. Muut voivat sinua vielä rakastaa mutta sinä et voi enää rakastaa.

Toisaalta yksi vaihtoehto on että Jumala olisi tämän kaiken takana, mutta minkä ihmeen takia Jumala on laittanut ihmisen tällaiseen paikkaan? Minkä rikkeen ihminen on tehnyt, että hän joutuu kärsimään tässä elämässä. Se on suurin mysteeri, että minkä takia pohjattoman hyvä ja älykäs ja kaikkivoipa Jumala on laittanut ihmisen tällaiseen paikkaan. Sitä en ymmärrä, mutta ehkä sitten Jumalalla on jonkinlainen ajatus siitä. Tuon ajatuksen haluaisin kuulla...

Mutta kaiken tämän keskellä, voi olla se toivo että minä olen väärässä...

Olen huomannut sen viime aikoina, että maailma ja elämä ei ole sellainen, että ihmiseltä kysyttäisiin, mikä hänen henkilökohtainen näkemys on. Siis tarkoitan sitä että täytyy itse selvittää ihmisen osa tässä maailmassa. Ihmisellä toki on oma kokemus maailmansa, mutta luulen että totuus löytyy jostain ihmisen ulkopuolelta. Täytyy vain etsiä ja etsiä, niin kuin sananlasku sanoo: Kysyvä ei tieltä eksy...

Haluaisin tässä nyt kysyä että uskotteko Jumalaan? Vai onko mielestänne parempi olla pohtimatta koko asiaa tai sitten olla ateisti?

Joo, kyllä se on minustakin niin, että maailma on mitä on ja ihmisen tulee siihen sopeutua. Mutta sehän onkin yksi asia, joka minua kristinuskossa vaivaa. Siinä kun ihminen esitetään luomakunnan kruununa, joka voi ja saa käyttää ympäristöään miten haluaa omiin tarkoitusperiinsä. Noh, sen ajattelun jäljet on nähtävissä: lajeja on kadonnut ja katoaa edelleen, saasteita, ilmastonmuutos...

Oman osansa löytäminen on taas on sellainen filosofinen, toisille uskonnollinen prosessi, joka on vahvasti henkilökohtainen. Ja sen henkilökohtaisuuden vuoksi itse ajattelen, että uskonnot tai filosofiat voivat olla tässä vain apuna, kuin työvälineinä, mutta eivät koskaan määrittelevässä asemassa.

minäitse89, mikä soi nyt? 🙂

Minä innostuin taas Carmina Buranasta, kun löysin täältä ( http://laura.siba.fi/xwiki/bin/view/Laura/View?id=9bc6cb67f1ef1f503ca14688b0b7bea2&tr=0 ) käännökset sen teksteihin.

Moi Star-crossed! Kiitos vastauksesta.🙂

Tällä hetkellä kuuntelen EinoJuhani Rautavaaraa 6. Sinfoniaa. Hän on heti Sibeliuksen jälkeen suosikki säveltäjäni.

Tuossa tekstissäsi on hyvä pointti, että uskonto ja filosofia ovat tavallaan vain auttamassa elämisessä.

Oletko kuullut sellaisesta tiedemiehestä kuin John Lennox?. Varasin juuri hänen kirjansa kirjastosta. Erittäin älykäs ihminen ja hänellä on paljon hyviä pointteja ateismia vastaan. En nyt täysin ole välttämättä hänen kannallaan, mutta kannattaa kirjoittaa youtubeen hänen nimensä. On erittäin mielenkiintoinen henkilö.

Vielä loppuun: näkisin että itse tämä elämä on se kaikkein tärkein asia. Enhän minä pysty mitenkään sanomaan että tämän elämän jälkeen olisi jotain, mutta koen ettei mun tarviikkaan. Ja eihän loppujen lopuksi ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Kuitenkin uskomusten tulee olla yleisesti ottaen mielestäni sellaisia jotka tukevat ihmistä elämään täysipainoista elämää... 🙂

En tiedä onko ihmiselämän kannalta oleellista pohtia uskon asioita. Tuntuu välillä että ne asiat sivuuttaa tämän elämän, vaikka fakta on että ainut minkä tiedämme varmasti olevan olemassa on tämä elämä. Pääasia on varmaan vain yrittää nauttia elämästä. Maailmassa on paljon kurjuutta ja kärsimystä, mutta kyllä elämästä pystyy nauttimaan kaikesta huolimatta...

minäitse89 kirjoitti 10.1.2019 17:44

Oletko kuullut sellaisesta tiedemiehestä kuin John Lennox?. Varasin juuri hänen kirjansa kirjastosta. Erittäin älykäs ihminen ja hänellä on paljon hyviä pointteja ateismia vastaan. En nyt täysin ole välttämättä hänen kannallaan, mutta kannattaa kirjoittaa youtubeen hänen nimensä. On erittäin mielenkiintoinen henkilö.

Ihan uusi nimi minulle. Katsoin tämän videon, koska monet muut videot olivat niin pitkiä: https://youtu.be/b25LZdp85jw

Fiksun oloinen ihminen, joka osaa esittää kantansa hyvin. Mutta ehkä valitsemani video ei ollut sitä terävintä Lennoxia, sillä toivo ja jumalan oikeudenmukaisuus uskonnon perusteena eivät ole mikään todiste jumalan olomassa olosta eivätkä selitä pahan ongelmaa. Uskonto voi tuoda toivoa, mutta toivo ei tee uskontoa todelliseksi. Lennox selittää uskontoa uskostaan käsin, kykenemättä kuitenkaan selittämään, että miksi oikeudenmukaisen ja rakastavan jumalan hyvyys paljastuisi vasta tuonpuoleisessa, sitten joskus. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat?

Koko ajatus perustuu Jeesuksen ylösnousemukseen, josta siis ei ole Raamatun ulkopuolella todisteen rahtustakaan ja joka ei istu ainakaan omaan järkeenikään yhtään enempää kuin muutkaan kertomukset myytillisistä tapahtumista, kuten vaikkapa puhuvista eläimistä. Kuten Lennoxin itsekin videon lopussa sanoo, että "if that didn't happen we can forget about it".

Ylösnousemus ei myyttinä ole edes mitänkään poikkeuksellinen, vielä enemmän löytyy tarinoita kuolleen uudelleen heräämisestä. Osiris ja Mithra ovat tarinoiden mukaan myös ylösnousseet. Lemminkäisen äiti kirjaimellisesti liimasi poikansa takaisin eloon. Eurydike oli päästä haadeksesta takaisin elävien kirjoon, mutta puoliso Orfeus möhläsi. Väinämöinen kävi tuonelassa hakemassa tietoa.

Minusta turha toivo voi olla vielä toivoa julmempaa. Minäkin kaipaan valon pilkahdusta tunnelin päähän, mutta sen pilkahduksen pitäisi olla konkreettinen, ei vain toivo toivosta.

Ei sillä, jos uskonto tuo jollekin helpotusta, niin hieno juttu! 🙂 Ja pitää muistaa, että minä tulkitsen näitä asioita omasta uskonnottomasta näkökulmastani, ihan samalla tavoin kuin Lennox tulkitsee omastaan. Kyse kuitenkin loppujen lopuksi on jokaisen oma, henkilökohtaisiin tulkintoihin ja havaintoihin perustuva käsitys, jota ei voi todistaa oikeaksi sen enempää kuin vääräksikään, onhan kyse nimenomaan uskosta johonkin tai sen puutteesta.

minäitse89 kirjoitti 1.8.2018 10:13

Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?

Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.

Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.

Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.

Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.

Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.

Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista....

Anteeksi että en jaksa kahlata läpi koko vastausketjua, mutta vastaan silti jotakin.

Suurimman osan elämääni olen uskonut Jumalaan. Olen tehnyt omakohtaisen uskonratkaisuni n. 20 vuotta sitten. Raamattu on minulle kirjoista tärkein ja ehkä parhaiten sillä tavalla jolla Jumalaan uskon, kirjoittaa Kalevi Lehtinen kirjassaan "Sinulle".

Maurice Rawlings kirjoitti kirjan elvytettyään miestä, joka huusi välillä että älä keskeytä elvytystä, koska olen helvetissä. Muistaakseni kirjan nimi on "Kuoleman tuolla puolen". Olen tainnut myös Youtubesta katsoa hänen haastatteluaan.

TV7:llä on Yliluonnollista-sarja, josta löytyy ohjelma- arkistosta paljon jaksoja. Kaikkia en ole niitä katsonut ja voi siellä olla aika shokeeraavaakin, mutta voi olla joku ihan katsottavakin jakso.

TV7:llä on maanantai- ja torstai-iltaisin klo 19-20.30 esirukousohjelmia, joissa rukoillaan lähetettyjen rukouspyyntöjen puolesta

Radio Deillä tulee sunnuntai-iltaisin klo 21.30-00.00 Maan ja taivaan väliltä -ohjelma, jonne voi myös soittaa ja kysyä. Siellä vastataan kuuntelijoiden kysymyksiin, ellei satu olemaan nauhoitettu lähetys.

Toivon että löydät vastauksia kysymyksiisi.Ota rohkeasti asioista selvää.

Kiitos viesteistä. On totta Star-crossed että meillä jokaisella on oma katsanto elämään, jokaisen linssit ovat erilaiset. On myös totta että ei varmastikaan voi olla varma juuri ylösnousemuksesta, siinähän juuri usko tuleekin kysymykseen näissä perimmäisissä asioissa. Mutta jos kuolemaa ei olisi niin voisin hyvinkin jättää Jumalan pohtimisen ja heittäytyä ateismiin, mutta kun fakta on kuitenkin että kuolema on olemassa. Siitä voimme olla yhtä mieltä.

Tietenkin on hyvä pysyä faktoissa. Lennox väittää että ylösnousemus on fakta. Jos todella niin on tällä elämällä voi olla suurikin merkitys, mutta jos ylösnousemusta ei ollut, on tällä elämällä sittenkin merkitys, mutta silloin merkitys pitää itse luoda.

Tiedän että Lennox on aika kärkäs mielipiteissään, mutta minusta hän perustelee asiat aika hyvin esim. se että miten tämä universumi on voinut syntyä tyhjästä? Se on ainakin itselle suuri mysteeri. Tietenkin on multiversumi ideat ja kaiken näköistä kvanttifysiikka ideaa. Mutta kun miettii syy- ja seuraus suhdetta, kaikella mitä tapahtuu on aina jokin syy että miksi näin tapahtuu ja sitten se että miten evoluutio voi luoda ihmiselle tietoisuuden, siis että miten koko tämä systeemi voi pysyä kasassa? Sitäkään en täysin ymmärrä, siis miten soluista voi muovautua hermoverkosto joka tuntee ja ymmärtää ja minkä takia ihmisillä on usko johonkin korkeampaan voimaan? Evoluutioteoria ei mielestäni pysty tyhjentävasti selittämään tätä kaikkea... Haluaisin kuulla mielipiteesi siitä, että miten tyhjästä on voinut tulla jotain?

Nämä asiat eivät ikinä ole hirveän yksinkertaisia. Ymmärrän sen jos ihminen ei usko esim. Jeesuksen ylösnousemukseen, mutta mietin sitä että minkä takia sellainen asia olisi ihan tuulesta temmattu ja keksitty?