Jaksanko vielä? Miksi pitäisi?
En tiedä miten aloittaa tämä monologiketju. Olkoon se henkilökohtainen masennuspäiväkirjani, jos vaikka joku kirjoittaisi ystävällisen neuvon tai lohdutuksen sanan. En tiedä, jaksanko kirjoittaa tätä ketjua mutta katsotaan. Elämässäni on niin paljon vastoinkäymisiä, etten jaksa kirjoittaa niistä. Sittenkään ne eivät ole mitään verrattuna niihin ihmiskohtaloihin, joita olen lukenut joistakin ketjuista ja mitä olen nähnyt elämäni varrella. Minä alan pikkuhiljaa luovuttamaan, en jaksa elää enkä ajatella. Dissosiaatio… kaikki limittyy ja katoaa. Enää edes ei tule niitä fiiliksiä joissa kaikki loksahti paikoilleen ja masennus syntyi äärimmäisestä tietoisuuden kokemisesta. Yksinäisyys, täysi yksinäisyys, hylätyksi tuleminen, sivullisuus, toiseus, merkityksettömyys. Edes lääkärit ei välitä. Näitä minun sanojani vastaavia viestejä lienee Tukinetin keskustelut täynnä. Minulla vaan ei ole voimia kirjoittaa, en jaksa sanoa… Jaksoin kirjoittaa edes näin paljon.
Eieiei kirjoitti:
RBDI mielialakysely päihdelinkin sivuilla antoi minulle tulokseksi 19/39 eli vaikea masennus.
Ajattelin ennen viestin näkemistä että siltähän tuo kuulostaa. (Tämä tämmöisenä pienenä omahyväisenä ilonpurkauksena siitä että 'keittiödiagnoosini' osui ehkä oikeaan, vaikka samalla tiedostan että ihan tilanne on aika kamala sinun kannaltasi. 😏😟 Vähän makaaberia.)
Kiitos että jaoit runosi. 🙏
Ilo on varmaan yksi niistä asioista joita ei voi suorittamalla saavuttaa. Sehän se on yksi masennuksen paradokseista, kun haluaisi (siinä vaiheessa kun vielä ylipäätään pystyy haluamaan asioita) ehkä voida paremmin, mutta jos siihen tähtäämiä asioita alkaa suorittaa vääristä syistä (että kelpaisi itselleen tai toisille, että ei olisi niin epäonnistunut/huono/turha etc ihminen, sen sijaan että haluaisi itselleen hyviä asioita koska välittää itsestään) se johtaa useimmiten vain epäonnistumisen kokemukseen ja tilan huononemiseen.
Itsensä hyväksyminen keskeneräisenä, epätäydellisenä ja vaikka vaan silloin tällöin (tai ihan koko ajan) masentuneena ei ole helppoa, mutta se oli ainakin mulle avain toipumaan lähtemiselle.
Ehkä se hetkestä toiseen leijuminen tai ajelehtiminen ei ole haitallista. Ehkä se että että vietät aikaa yrittämättä saavuttaa mitään on sellaista lepoa mitä mielesi nyt tarvitsee.
🌷
Hyvää pitkää perjantaita ja pääsiäistä. Ulkona aurinko paistaa.
Eieiei kirjoitti:
RBDI mielialakysely päihdelinkin sivuilla antoi minulle tulokseksi 19/39 eli vaikea masennus.
Tein itekkin ton testin. OLis pitänyt olla tekemättä. Pisteet meni aika masentavasti, 29 muistaakseni, vaikka yrtiin kauniskella vastauksia. En tiä mitä alkaisin tekee että saisin ne oikein. Olo on sellai siedettävä, eikä tunnu masentavalta, mut silti ajatustaso on masentava. Ne kysymykset saa mut voimaan pahoin. Ehkä se sit on mun persoonassa jo. Olen ehkä liian kauan sairastanut masennusta, enkä osaa elää enää oikeeta elämää. Ja kun mikää hoito ei vissiin enää auta eikä lääkkeet.
Aurinkoisia päiviä sinulle. Yritän koittaa nauttia näistä lämpimistä ilmoista ja kauniista säistä, jos se hiukan auttaisi. Katsella luontoa miten se herää. Mä yritän kuoriutua täältä kotoota ja uskaltaa ja jaksaa alkaa liikkumaan tuolla ulkona ja ne harvat kerrat kun olen siellä ollut, olen yrittänyt etsiä miten luonto herää. Tänäänki jaksoin käydä kaupassa kävellen, tosin äiti oli siellä vastassa ja saattoi mut kotiin takasin kävellen. Huomasin että täällä on tiet puhtaat jo, tosin iso kerros soraa (mitä lie) on jalkakäytävillä. Onneksi ulkona ei ole ainakaan vielä kovin tuoksuista, sillä ne käy mun päähäni aika pahasti, tuoksut siis. TOssa oli että alko puskaat elämään, mut sitten tuli noi kovat pakkaset ja iso lumimyräkkä. JOs ne alkaisi uudestaan elämään. AUrinko kivasti paistelee, ainakin täällä. Pilvetön taivas. Kävellessä miettisin, pitäiskö alkaa kohta luopuu takista ja koittaa jotenkin pärjätä ilman. ALkaa selkä hikeentyy, vaikka olisikin t-paita alla vaan. Aurinkolasit tarvii kohta ottaa mukaan ja pääsee piposta luopumaan. Kai se kesä sieltä tulee pikku hiljaa.
Anteeksi jos kirjoitukseni ahdisti. En muista, onko sulla kevät hyvää vai pahaa aikaa. EI ollut tarkoitus ahdistaa. TOivottavasti en satuttanut sua, mut ymmärrän jos satutin ja pyydän anteeksi.
Ei mitään kirjoitettavaa, elettävää.
Hei Eieiei. Mitä kuuluu? Onko eläminen mukavampaa yhtään, vai heitätkö kaiken masennuksen alttarille? Minulla on kesäkuussa syntymäpäivät, täytän 60 vuotta, ja olen suunnitellut kutsuvani sukulaisia käymään. Varasin jo taloyhtiömme kerhotilan siksi ajaksi. Mietin mitä tarjoaisin vierailleni. Hyvää jatkoa Eieiei.
On masennus. Sitä ei enää tunne aina suruna, se on ainoa ystävä . Tarjoa ihmisille juustoja ja punaviiniä, sipsejä, keksejä ja limsaa. Hyvää syntymäpäivää sinulle etukäteen.
Eieiei, masennus on niin kauheaa. Kiinnostuksen puute. Päivästä toiseen raahautuminen. Voimia sinulle päivääsi!
Eieiei kirjoitti:
On masennus. Sitä ei enää tunne aina suruna, se on ainoa ystävä . Tarjoa ihmisille juustoja ja punaviiniä, sipsejä, keksejä ja limsaa. Hyvää syntymäpäivää sinulle etukäteen.
Minä juttelin kälyni kanssa ja hän lupasi tuoda kakun ja astiat, itse on hankittava kahvia, pullapitko, pasteijoita, limua, ja servettejä. Hyvät juhlat niistä tulee, ja kiitos rehellisestä ehdotuksesta, jossa ei ollut muuta vikaa kuin että vieraat jäisivät nälkäisiksi.
Voimia sinulle Purjevene, kiitos sanoistasi. Samoin voimia sinulle Pikemiten, kiitos sanoistasi.
Yritän olla yrittämättä, olla olematta. Yritän lopetaa miettimisen.
Miten voit, Eieiei?
Purjevene kirjoitti:
Miten voit, Eieiei?
Minuakin kiinnostaisi kuulla Eieiei:n kuulumisia. Kertoisitko, jos jaksat ja haluat?
Anteeksi etten jaksa kertoa. Kirjoitin yhden kommentin minäitse89lle hänen ketjussaan ja sitten voimat loppui.
Ei haittaa, kiitos että kerroit.
Hyvä tietää, että olet olemassa, Eieiei.