Jaksanko vielä? Miksi pitäisi?
En tiedä miten aloittaa tämä monologiketju. Olkoon se henkilökohtainen masennuspäiväkirjani, jos vaikka joku kirjoittaisi ystävällisen neuvon tai lohdutuksen sanan. En tiedä, jaksanko kirjoittaa tätä ketjua mutta katsotaan. Elämässäni on niin paljon vastoinkäymisiä, etten jaksa kirjoittaa niistä. Sittenkään ne eivät ole mitään verrattuna niihin ihmiskohtaloihin, joita olen lukenut joistakin ketjuista ja mitä olen nähnyt elämäni varrella. Minä alan pikkuhiljaa luovuttamaan, en jaksa elää enkä ajatella. Dissosiaatio… kaikki limittyy ja katoaa. Enää edes ei tule niitä fiiliksiä joissa kaikki loksahti paikoilleen ja masennus syntyi äärimmäisestä tietoisuuden kokemisesta. Yksinäisyys, täysi yksinäisyys, hylätyksi tuleminen, sivullisuus, toiseus, merkityksettömyys. Edes lääkärit ei välitä. Näitä minun sanojani vastaavia viestejä lienee Tukinetin keskustelut täynnä. Minulla vaan ei ole voimia kirjoittaa, en jaksa sanoa… Jaksoin kirjoittaa edes näin paljon.
Kiitos Eieiei. Runosi on koskettava.
Toivossa on hyvä elää/ se luo pohjaa tulevaan/ josta en mitään tiedä/ vielä on aikaa.
Kiitos Sääli ja kiitos sinun runostasi. Joskus mietin, että olisi sivustolle kirjoittavien hyvä tavata paikan päällä, silloin voisi keskustella ongelmista. Ongelmaksi muodostuu että ihmiset asuvat eri puolilla maata. No toisaalta on chatit olemassa.
Minusta olisi kivaa tavata esim. sinua Eieiei. Mutta en usko sen mahdollisuuksiin, koska täällä ei oikeastaan voi sopia treffejä.
Kyllä se näin taitaa olla.
Bach pelastaa. Vaikka se toisi surun mutta se lohduttaa ja rauhoittelee. Bach sanoo että kauneus on elämisen arvoinen, vaikka surisikin jotain. Surukin on kaunis vaikka olisi raastava ja julma ja kauhea ja kuristava, mutta suru kesyyntyy lopulta ja suru jää takataskuun vaikkei koskaan sinua jätä. Lopulta ei jaksa surra tai suree uusia asioita tai jokaisen päivän omia suruja tai suru muuttuu lempeäksi väsähtäneeksi hymyksi, luopumiseksi elämästä. Pois lähdöksi. Nukahtamiseksi. Anteeksiannoksi. Voitoksi.
haluaisin unohtaa niinkuin
erään toisenkin olen
melkein jo unohtanut
mutta unohdus on vain että
jotain sielu liimaa
kaipuun ja haavan päälle
ja haava on silti siellä
piilossa
se on silti olemassa
iloa en etsi
se tuottaa vain tuskaa
ettei sitä saavuta tai
sitten saa häivähdyksen sitä
ja sitten se menee pois
Kuuntelen suomi rap kanavaa radiosta.
Ehkä mun pitäisi kuunnella sitä. Jossain vuosi sitten ylen radio ohjelmassa oli taltiointi jostain kansanmusakonsertista ja paleface esiintyi siellä muiden muassa. Esitys oli hieno. Ja tietenkin kantaaottava.
Soitin pitkästä aikaa erään kappaleen joka on minulle ollut hyvin merkityksellinen ja tunteet pintaan nostava. Tällä kertaa piisi "opetti", että anna olla, luovuta, laske taakkasi pois selästä, ja nauti yksinäisyydestä. Älä enää murehdi ihmisistä jotka ovat vain julmia ja valheellisia. Tietenkin olen jo aiemmin oivaltanut tämän ja nyt vaan taas kohtasin soitellessa tämän näkemyksen.
Hyviä oivalluksia, Eieiei. Voimia!
Mainiota Eieiei. Olen huomannut sinussa on filosofisia piirteitä. Tänään tapahtui sellaista mitä olen aiemmin nähnyt unessa.
Kerro, Sääli, mitä näit.
Lähinnä tekstiä, jota unessani luin.
Silmäilin tätä uutista:
https://yle.fi/uutiset/74-20001850
Ja mietin että mitä siinä tarkoitetaan merkityksellisillä ihmissuhteilla. Kun minulla ei ole ja yleensä katoaa ns. hyvä ystävyys jonkun kanssa, yleensä koska se ihminen kyllästyy minuun.
Miksi elämän pitäisi olla merkityksellinen ja mistä merkityksistä tässä uutisessa puhutaan? Tai yleensä, mitä valtavirtakulttuurimme arvottaa merkitykselliseksi? Kysyn tätä koska oma puolivuosisatainen elämäni on ollut lähes pelkkää sivullisuutta, toiseutta, hylätyksi tulemista, epäonnistumista, yksinäisyyttä, väsymystä, laiskuutta, turhautumista, epävarmuutta, katkeruutta, ahdistuneisuutta, ujoutta, toivottomia ihastumisia, pelottavien ihmisten pelkäämistä jne jne.
Eli elämäni on ilmeisesti ollut sitä mitä uutisessa kuvataan ilmaisulla sosiaalinen kuolema.
Pyrkiikö uutinen salaa antamaan yleisölle moraalisen luvan unohtaa yksinäiset vanhukset? Onko uutisessa itsekkään narsistisen liberaalin individualismin ideologiaa, että muka se on ok jos ihminen on omillaan ja yksin ja että kumminkin yhdessäolo parisuhteessa, ryhmässä, yhteisössä tuo vastaan ongelmia, erimielisyyksiä, kitkaa, traumoja?
Konjakki lämmittää kun ei kukaan lämmitä.