Tämä on vaikeaa aikaa meille kaikille ja meidän jokaisen täytyy ensisijassa ajatella omaa jaksamistamme. Jos emme huolehdi itsestämme lapset kärsivät,eihän heillä ole kuin meidät. Sinulle jaksaajaksaa suosittelisin että menisit hakemaan apua itsellesi,terapiaa tms...työssä voit hetkeksi unohtaa huolet ja murheet,mutta niillä on vaan ikävä tapa kasaantua ja kasvaa jos niitä ei välillä pura keskustelemalla jonkun ulkopuolisen kanssa,sieltä saa asioihin sellaista näkulmaa mitä ei muuten saisi. Minä olisin varmasti jättänyt mieheni hänen sairaalassa oloaikana jos en olisi ollut terapiassa, mutta sieltä sain tietoa asiasta ja jaksan taas,ainakin toistaiseksi. Kauheintahan tässä on se,kun huomaa että mies voi pahoin,tulee taas ensimmäiseksi mieleen,että kestääkö hän pahoinvointinsa,onko hän yhtään vahvistunut vai yrittääkö taas itsemurhaa☹️ Siinä sitten itse nukut puolella silmällä ja vahdit ettei mitään peruuttamatonta tapahdu... Tosiasia on sekin,että jos joku oikeesti haluaa tehdä itsemurhan,niin jossain vaiheessa niin tulee tapahtumaan. Nämä on vaikeita asioita, joista ei ole ulospääsyä,erota voi,mutta huoli jää kuitenkin...mitä kun lapset menevät isän luo,miten siellä menee..eihän isä vaan tee silloin mitään...kaikkea mahdollista pyörii mielessä ja juuri senkin vuoksi käyn purkamassa tunteitani terapiassa,voin sanoa,että tulisin itse hulluksi jos en voisi puhua näistä asioista. Onneksi meillä on tämä tukinet,jossa voimme keskustella myös keskenämme. Voimia teille molemmille, mennään päivä kerrallaan ja toivotaan,että se aurinko löytää meidänkin risukasamme.

Mieheni sai tänään uutta tietoa koskien hänen taloudellista ahdinkoaan. Uutiset eivät olleet hyviä. Päinvastoin, ne olivat musertavia. En tiedä miten uutiset häneen vaikuttavat. Pelottaa. Jaksaako hän ottaa vastaan huonoja uutisia. Jaksaako hän eteenpäin. Jaksaako hän uskoa elämään ja tulevaisuuteen. Taas pelko siitä, että hän tekee ratkaisun elämänsä päättämisestä lisääntyy.

Itse masennuin ja ahdistuin myös nuo huonot uutiset kuultuani. Pieni toivonkipinä, joka oli taloudellisen tilanteemme korjaantumiseksi, on poissa. Toivon tilalle tuli epätietoisuus ja epätoivo. Mitä nyt? Miten tästä eteenpäin? Se heikko pohja mille toive selviämisestä oli rakennettu, se romahti.

Olen tänään pyytänyt lääkäriltä reseptin ahdistusta poistavaan lääkkeeseen. Lääkepurkki on nyt kotona. Toivottavasti selviän ilman lääkettä. Mutta jo tieto siitä, että tarvittaessa voin pillerin ottaa helpottaa. Toivon kuitenkin selviäväni ilman tuota lääkettä.

Tänään minulla oli aika Kriisikeskuksessa. Nyt työntekijäni siellä jää lomalle. Tuntuu siltä, että jään asioiden kanssa yksin. Kaikki jäävät lomalle. Kaikki jatkuu vasta elokuussa. Mutta minun ongelmani ja ahdistuksen eivät jää lomalle. Päinvastoin.

😭

Hei "ilman ystävää"
Todella ikävää,että se pienikin toivo meni,minäkään en tuohon tilanteeseen löydä oikeita sanoja,mutta olen ainakin henkisenä tukena.
Minä kävin tänään terapeutillani ja hänkin jäi lomalle,on kaksi kuukautta pois,joten meillä on tilanne aivan sama,minäkin tunnen olevani aivan yksin näiden murheiden keskellä ja ne kun ei todellakaan jää lomalle☹️
Ne minun kilpirauhasarvoni olivat todella hyvät,joten todettiin tänään terapeutilla,että väsymys ja muut oireet viittaavat masennukseen (keskivaikea) ja ahdistukseen...
Menen lääkärille kolmen viikon päästä ja siellä mietitään minulle lääkitystä,tunnen olevani aivan loppuun palanut☹️
Onneksi saan iloa lapsistani,he pitävät minut kasassa. Lapsieni kautta jaksan ja mene vaikka läpi harmaan kiven,mutta selviän,rakastan heitä enemmän kuin mitään maailmassa. Pienempi pitää niin täydessä touhussa,että siinä ei kerkee asioita murehtimaan,yöt ovatkin sitten eri asia😟
Sinä et voi paljon tehdä miehesi eteen muuta kuin toivoa,että hän kestää ja löytää voimia nousta sieltä suosta vielä entistä vahvempana joku kaunis päivä.
Väkisinhän toista seurailee/tarkkailee ja se onkin aivan kamalaa,kun joutuu pelossa ja epävarmuudessa elämään. Voimia sinulle ja kirjoitellaan.

Hei, ilman ystävää!

Kesällä paikat sulkee oviaan, ja tuntuu välillä, että jää ihan tyhjän päälle. Olet käynyt nyt siellä kriisikeskuksessa aika kauankin, olen ymmärtänyt. Etkö voisi saada terapia-apua psykiatrian poliklinikalta? Siellä olit ilmeisesti käynyt psykiatrin luona? Olisi kai kaiken kaikkiaan parasta, että saisit pysyvämmän hoitosuhteen, niin ettei työntekijä koko ajan vaihtuisi.

Ahdistuslääkkeen ottamisessa ei ole mitään kummallista. Sitten, kun siltä tuntuu, niin on parempi se ottaa, kun olla ottamatta. Asiat vain jäävät junnaamaan siihen samaan ympyrään. Näin olen itse kokenut. Välillä olen vähän turhaan varonut sitä ottamista. En ehkä ole edes tunnistanut mikä tämä tunne nyt on, jos on vähän aikaa ollut, ettei ole sen "suuremmin" ahdistanut.

Voimia teille kaikille ja muistakaa, että ainakin täällä on tuo Net-tuki ja lisäksi on olemassa Valtakunnallinen kriisipuhelin, jos tulee tiukka paikka, niin sinne vaan soittamaan! http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/valtakunnallinen_kriisipuhelin
Sivuilta löytyy kenties muutakin tarpeellista tietoa. Toisistanne saatte varmasti paljon tukea jaksaa. 🙂

Voimia ja Aurinkoisia, päiviä! Niin vielä.. Vaikka olo onkin masentunut, surullinen ja murheinen ja mitä kaikkea vielä, niin välillä on hyvä poiketa pois normaalilta polulta ja poiketa vaikka keräämässä kukka, käpy, kivi tai vaikka ihailla aurinkoa sen lämpimästä helotuksesta. Voi mennä vaikka rannalle uimaan tai kastelemaan varpaitaan rantaveteen. Katsella taivasta ja haistella ilmaa. Keksiä jokin pienikin arjesta poikkeava asia ja antautua sen vietäväksi, edes pieneksi hetkeksi.

🙂🌻

On hienoa, että sinä "ei voi ymmärtää..." saat voimaa lapsistasi. Niin sen kai pitäisi ollakin. Minusta taas tuntuu siltä, että lasten ajatteleminen vie viimeisetkin voimanrippeet. Sitä haluaisi lapsilleen vain kaikkea hyvää. Tällä hetkellä en jaksa olla lapsilleni äiti. Tiedän, että tulevaisuudessa perheemme taloudellinen tilanne vain huononee. En pysty tarjoamaan lapsille sitä mitä he ansaitsisivat. Hekin joutuvat kantamaan huolta raha-asioista. He joutuvat luopumaan kodistaan ja mahdollisesti myös harrastuksistaan. Vaikka haluankin viimeiseen asti pitää kiinni siitä, että lapset saisivat harrastuksensa pitää.

😭😭

Hei "ilman ystävää"
Olethan sinä äiti lapsille ja varmasti huolehdit heistä niillä voimilla jotka sinulla on,en epäile sitä yhtään ja olethan sanonut että lapsesi ovat jo isoja ja varmasti auttavat/hoitavat kotitöitäkin omalla tavallaan. Sinä teet sen minkä jaksat ja se riittäköön,lapsillasi on varmasti kuitenkin hyvä olla,kun heillä on teidät olemassa, asiat voisivat olla paljon huonomminkin... Älä syytä itseäsi,äläkä vähättele itseäsi,olet hyvä ihminen ja hyvä äiti,asiat ovat joskus hankalia,mutta niistäkin selvitään.
Voimia sinulle🌻🙂🌻

Kesä ja kesätyöni lähestyvät kohta loppuaan ja lopussa tunutvat olevan voimanikin. Vielä tämän ja ensiviikon ole kesätöissä. Sitten viikon loman jälkeen alkaa taas oma työni.

Kesä on ollut todella raskas. Olen ollut töissä tai kotona nukkumassa. Lapsilla on myös ollut todella ikävä kesä. He ovat tottuneet käymään vanhempieni mökillä. Nyt kun emme ilman autoa sinne pääse, he eivät oikein osaa hakeutua rannalle tai esim. maauimalaan. Itse olen töissä ja mieheni ei pysty juurikaan lasten kesänviettoon panostamaan.

Mieheni on kotona sairaslomalla. Kotiasioita hän ei juurikaan ole pystynyt huolehtimaan. Hänen ajatuksensa ja tekemisensä pyörivä hänen oman kurjuutensa ympärillä. Hän ei ymmärrä miten raskasta tämä kaikki on minulle. Jos vähänkin puhumme tilenteeseemme liittyvistä asioista tai yritän kertoa omasta pahasta olostani, hän aina vetoaa omaan pahaan oloonsa. Siihen miten HÄN käy psykiatrian poliklinikalla puhumassa, miten HÄN käy läpi aisoita juristin kanssa, miten HÄNEEN lääkkeet vaikuttavat (väsyttävät ja lisäävät ruokahalua) jne. Aina vain HÄN ja HÄN.

Minulla ei hänen mielestään ole oikeutta pahaan oloon. Minun pitäisi jaksaa, koska minä en joudu käymään läpi noita asioita joita hän käy. Ja oikeastihan ongelmamme johtuvat mieheni entiseen työhän liittyvistä asioista. Minulla ei ole niiden kanssa mitään tekemistä. Kuitenkin juuri ne ikävät asiat vaikuttavat minun elämääni ja olemiseeni juuri nyt ja tulevaisuudessa.

Miehelläni ovat ystävät ja omaiset (äiti ja sisko) tukena. Minulla ei ole ketään. Nyt kun kriisikeskus on lomalla, olen käynyt pari kertaa psykiatrian poliklinikalla keskustelemassa nuoren erikoistuvan lääkärin kanssa. Minulla on myös aika varattuna "oikealle" lääkärille sekä työntekijälle (jonka koulutusta en edes tiedä). Ongelmana on se, että psykiatrian poliklinikalle saa aikoja todella huonosti. Käynnit kahden ja kolmen viikon välein eivät minulle riitä. Tarvitsen vähintään kerran viikossa ajan henkilölle jolle voin purkaa sydäntäni. Kriisikeskus on ollut minun pelastukseni. pelkään, että en enää syksyllä saa siellä montaa kertaa käydä. 😭

Moikka!
Sepäs se onkin,kun nämä masentuneet ihmiset eivät kykene ajattelemaan meitä muita, he ovat niin hukassa omien asioiden kanssa. Meidän läheisten täytyy vaan ITSE selvitä kaikesta ja tuettava myös heitä. Tosiasia on se,että minä olen alkanut panostaa itseeni (tietysti lapsia myös) ja olen jättänyt mieheni "oman onnensa nojaan",kyllä hän pärjää niinkin. Olemme siis edelleen yhdessä,mutta huolehdin nyt omasta hyvinvoinnista,en hänen... Kävin lääkärillä,mielenterveyspuolella ja minulle määrättiin mielialalääke,mirtazapin,en ole vielä aloittanut sitä,odotan että oma terapeuttini palaa lomalta,aloitan sitten,kun pelottaa mitä se lääke minulle tekee. Minun ongelmani ovat lähinnä "vilkas" mielikuvitus,eli pelkään kokoajan jotain pahaa tapahtuvan,meille jollekkin😟 Aina kun tuntuu,että joku asia on hyvin,varaudun jo siihen,että sen seurauksena tapahtuu jotain kamalaa....Siihen nähden on hyväkin aloittaa lääkitys...
Onko sinulla mitään lääkitystä? Minä olen aina ollut lääkkeitä vastaan,mutta nyt tiedän itsekkin,että tarvitsen niitä,jotta voin elää edes suht täysijärkisenä,ilman jatkuvaa panikointia.

Mieheni yritti TAAS itsemurhaa viime yönä!!!!
En jaksa tätä elämää enää tällätavalla,kerään voimia ja lähden lasten kanssa pois tästä helvetistä!!!😭
Ei tämä ole ihmisen elämää....jos joku haluaa täältä maan pinnalta pois,minä en sitä halua katsoa vierestä...... Olen rikki revitty,sydän pakahtuu,koskee.....itkeä en enää osaa...olen vaan yksinkertaisesti lopen kyllästynyt/väsynyt tähän epävarmuuteen... Minulla ja lapsilla on huomattavasti helpompaa keskenämme,ei tarvitse pelätä....

Voi miten ikävää!

Juuri tuota, että mieheni yrittää uudelleen itsemurhaa, pelkään tällä hetkellä eniten. Ymmärrän täysin ratkaisusi. On todella raastavaa pelätä koko ajan.

Mieheni itsemurhayrityksen jälkeen eräs hänen ystävänsä lohdutti minua sanomalla, että "jos joku todella haluaa tappaa itsensä, hän tekee sen eikä kukaan voi sitä estää". Aika lohduton toteamus, mutta kaipa se on totta.😭

Eipä tuo tuollainen lohduttelu paljon helpota,mitä sinulle sanottiin...
Tässä meidän tilanteessa on se huono juttu,että oikeesti luulin mieheni voivan jo paremmin ja näin kävi.....en koskaan pysty enää häneen luottamaan☹️
Olen aivan sekaisin näistä asioista,ero tulee kunhan saan voimia kerättyä,tällähetkellä en jaksa mitään ylimääräistä,keskityn lapsiini ja pakotan itseäni syömään,ruokahalu mennyt jo aikoja sitten,oksettaa ajatuskin😭
Ja kaiken lisäksi olen yksin tämän asian kanssa,onneksi terapeuttini palaa kahden viikon päästä lomalta. Ei ole enää ketään tukemassa,mieheni soittelee sairaalasta,että hänellä on nyt hyvä olla,kun HÄN saa apua yms...tekisi mieli haistattaa V..t sillekkin!!! Minä hoidan täällä pientä diabeetikkoa,yritän selvittää vanhemman lapsen suruja ja murheita hänen kanssaan jne jne...ja vielä selvitä itsekkin😭
Voi kun tästä vaan heräisi ja huomaisi kaiken olleen pahaa unta.........

Meillä on nyt tilanne se, että minä en jaksa enää yhtään, en todellakaan jaksa!!!

Hetki sitten huusin ja raivosin miehelleni. Vaadin häntä ryhdistäytymään. Vaadin häntä osoittamaan että minä ja lapset olemme hänelle tärkeitä (edellyttäen, että olemme todellakin hänelle tärkeitä, jos emme ole niin en sitä voi sitten häneltä vaatia). Vaadin hänta tekemään jotain muutakin kuin vain olemaan ja rypemään omissa ongelmissaan.

En jaksa, että koko elämäni pyöriin näiden mieheni vaikeuksien ympärillä. En jaksa enää. Miehelläni on varmasti raskasta mutta hän ei (eikä kukaan muukaan) ymmärrä miten raskasta minulla on. Hän ei ole kertaakaan edes puolella sanalla kysynyt miten minä jaksan tai miten minä voin. Eikä ole kukaan muukaan kysynyt. Ei ketään kiinnosta miten minä voin. Pitääkö minunkin yrittää itsemurhaa, jotta saan huomitota? jotta minunkin pahaoloni huomataan?

Nyt en enää jaksa!!! Jos tämän raivoamiseni jälkeen mieheni päättää tehdä itselleen jotain, mitä sitten teen? Mutta en voi aina vain niellä ja kärsiä ja hillitä itseäni siinä pelossa, että jos raivoan niin mieheni tappaa itsensä.

Päätösten tekeminen olisi helpompaa, jos lapsia ei olisi. Jos voisin vain ajatella itseäni. Mutta pitää ajatella myös lapsia. Ja etenkin lapsia. He ovat nuoria ja heillä on tulevaisuus edessään. Tai ainakin pitäisi olla. Jos tilanteemme ei parane/muutu huomattavasti, ei lapsillamme ole tulevaisuutta.

Nyt mieheni nukkuu otettuaan iltalääkkeesä. Minä varmasti valvon koko yön - lääkkeestä huolimatta. Onneksi huomenna ei tarvitse mennä töihin.😭

Minäkin raivosin ja huusin miehelleni,ennenkuin hän taas hölmöili,sanoin/huusin hänelle että hänen on parempi muuttaa pois yms... sen jälkeen hän lähti ja yritti taas itsemurhaa tai itse sanoi sen olleen avunhuuto,olen todella vihainen hänelle,minun pitäisi kokoajan olla valppaana vahtimassa milloin hänellä tulee taas näitä avunhuutoja......minä olen aivan loppu,väsynyt jne jne......en jaksa tällaista enää yhtään. Olen ajatellut samaa,että pitääkö minun tehdä itselleni jotain,että minua joku auttaisi/kuuntelisi???? Sitä en kyllä tee! Olen vaan niin väsynyt ja turhautunut,kun olen aivan yksin😭 Mieheni oli viikonloppuna päivälomalla,en voinut katsoa häntä silmiin,en pystynyt puhumaan hänelle mitään,minua vaan itketti ja koski pelkkä hänen kotona olo...tälläkertaa hän satutti minua vielä paljon pahemmin kuin aikaisemmalla kerralla,silloin kun pääsin pahimman yli ajattelin,että jokainen ihminen on oikeutettu uuteen mahdollisuuteen,mutta toinen kerta oli LIIKAA!!!! En jaksa,en jaksa!!!!!! Olen ärtynyt,kiukkunen,hermostun ihan pienistäkin asioista ja se saa minut vielä vihaisemmaksi miestäni kohtaan,MIKSI hän teki tämän minulle ja lapsilleen????
Onhan hänellä hyvä olla,kun menee valmiiseen ruokapöytään ja hänellä on joka hetki kuuntelija ja apu lähellä,kun hän sitä tarvitsee,minulla ei ole ketään....pyöritän arkea yksin ja vielä pitäisi jaksaa nousta tästä paskasta!!! Tarvitsen aikaa,mutta paljonko,sitä ei kukaan tiedä...hoitovapaakin loppuu loppuvuodesta,sanon itseni irti työpaikastani,en kykene töihin varmaan moneen vuoteen tämän helvetin jälkeen😭
Olen jo jutellut työnantajani kanssa ja hän ymmärtää tilanteeni täysin (tietää myös miehestäni),olemme enemmän kavereita kuin työnantaja ja työntekijä... Se olisi vielä vuorotyötä,ei kiitos!!! Vuorotyö, pieni diabeetikko jne jne... En yksinkertaisesti jaksa!!!

Heippa
kummallekin nimimerkille ei voi ymmärtää ja ilman ystävää.
Kyllä minullekin tuli pahamieli kun luin nuo teidän viestit se kertoo kyllä et on
pahaolla ja jaksamisesta olen kyllä laittanut sinne viestiä mut ne on hävinnyt vissiin
pittiavaruuteen.
mut nyt teidän kyllä täytys hakea ja saada apua sillä yksin ei nyt saisi jäädä mene nettiin
ja googleen ja laita sanaksitukihenkilö niin siitä pääset alkuun ja laita googleen sana
perheasiain neuvottelukeskus niin sieltä saat upeata ammattiapua.
Kyllä elämä siitä järjestyy ja selkiytyy mut hiljakseen vaan eteenpäin elämässä mennään.
Kaunista kesää

Ei sitten millään pahalla, volvomies. Mutta minua on alkanut ottamaan päähän tuo sun googleneuvosi. Kun ei tarvi mennä mistä täältä tukinetissä, tukihenkilönkin löytää täältä ja täällä tuossa vasemmalla on hakutoiminto. Siihen kun kirjottaa nyt vaikka perheasiain ..............mikä lie olikaan sana, paikka löytyy siitä.

Koska jos on huonossa kunnossa, googlen runsautta ei kestä. Siksi kannattaa ensin hakea täältä.