Taas yksi viikoloppu takana ja olo on tosi epätoivonen, väsynyt ja ahdistunut.

Miehni tilanne on ennallaan. Hän nukkuu paljon tai tuijottaa tyhjä katse sillmissään eteenpäin. Hän on täysin aloitekyvytön. Emme edelleenkään puhu paljon mistään.

Laskut hän säilöö avaamattomina pinoon. Asiat eivät edisty. Kun joku soittaa hänelle kuulen, että puhelimessa hän pystyy esittämään että kaikki on hyvin tai että hän voi hyvin. Puhelun jälkeen hän taas vaipuu masennuksensa syövereihin.

En kohta jaksa enää!

Pelkään todella, että hermostun ja raivoan hänelle. Ja mitä siitä sitten mahdollisesti seuraa? Kokeeko hän taas epäonnistuneensa? Kokeeko hän taas aiheuttavansa minulle vain tuskaa ja ahdistusta? Yrittääkö hän uudestaan itsemurhaa?

Miten pitkään jaksan pitää kaiken sisälläni? Tiedän, ettei minun tarvitse. Tiedän, että minulla on oikeus olla väsynyt, oikeus hermostua, oikeus vaatia ...

Mutta jos?

Jos mieheni yrittää uudestaan itsemurhaa, hän varmasti toimii niin, etten pysty häntä taas estämään. Viimekerrallakin oli puhdas sattuma/vahinko, että sain selville hänen aikeensa ja pystyin estämään hänen epätoivoisen tekonsa.

Eräs tuttu "lohdutti" minua mieheni itsemurhayrityksen jälkeen sanomalla, että "jos joku todella haluaa tappaa itsensä, hän myös tekee sen. Sitä ei kukaan voi estää".

Olen asioiden kanssa todella yksin. Pelkkä taloudellinen ahdinkomme on jo yksinään tarpeeksi suuri taakka. Kun siihen vielä lisätään mieheni masennus ja itsemurhayritys, on tässä kaikessa liikaa yhden ihmisen yksin kannettavaksi. Ja minä olen todella YKSIN.

Kun on tarpeeksi väsynyt, pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömän suurilta.

Kun on tarpeeksi väsynyt ei todellakaan ole voimia selvittää mitä mahdollisia tukiverkkoja yhdeiskuntamme tarjoaa. Jonkun olisi etsittävä ne ja tuotava valmiiksi eteeni.

😭

Voi P! ..kirjoitin pitkät pätkät ja painoin väärää näppäintä kaikki katosi ☹️ No aloitetaan uudestaan!

Ensimmäiseksi mieleeni tuli, että mitä jos kirjoittaisit miehellesi kirjeen ja kertoisit tunteistasi ja ajatuksistasi. Tosin ei voida olettaa, että hän jaksaa lukea sitä. Toiseksi voisit ottaa kirjeen miehellesi kriisikeskukseen mukaan ja käydä näitä asioita läpi.

On totta mitä tuttusi sanoi. Jokainen vastaa omasta elämästään.

Onko asuinkunnallanne perheneuvola? Voisit olla sinne yhteydessä, tai ehkä tämän aika on myöhemmin? Ota nyt kuitenkin ensimmäisenä yhteyttä kuntanne sosiaalipalvelutoimistoon ja varaa aika. Selitä tilanne ja kerro, että tarvitsette apua!

Siihen mielenterveyskuntoutujalla on mielestäni ihan laillinen oikeus, kuten myös perheellänne. Jos ei, kriisikeskuksen työntekijä osaa muuta neuvoa asiaan antaa (heilläkin tosin valmiudet tähän olettaisi olevan).

Kerrot, että miehesi tilanne on ennallaan ja hän nukkuu paljon ja tuijottaa eteenpäin. Se on ”hälyttävää” siinä mielessä, että asianne eivät kulje minnekään. Siksipä tässä tarvittaisiin mielestäni ihan ensimmäiseksi sosiaalipalveluiden tukea - ihan jo asioiden hoitoon.

On myös hyvä, ettei mieh

No.. nyt tuli sitten painettua Lähetä-painiketta liian aikaisin.. jatkanpa vielä:

On myös hyvä, että miehesi otetaan jossain määrin mukaan asioiden hoitoon, ettei hänelle tule ulkopuolinen olo omiin asioihinsa. Mutta tästä sinun tulisi keskustella yhdessä sosiaaliviranomaisten ja kenties miehesi terapeutin kanssa. Kumpaankin tahoon on varmasti hyvä olla yhteydessä, sillä terapeutti tietää miten terapiassa edistytään, sekä tietää miehesi tilanteen/voinnin siltä osin mitä häntä tapaa. Itse voit miehesi terapeutille esittää omat avuttomuuden ja turhautumisen tunteesi. Siitä ei ainakaan voi olla vahinkoa. Sosiaaliviranomaisille tämänkaltaiset tilanteet varmasti ovat hyvinkin tuttuja.

Voimia!

Moi "ilman ystävää"
En ole päässyt koneelle viimeaikoina,päivisin nuorimmainen pitää huolen,että äiti ei istu koneella ja iltaisin olen ollut niin väsynyt,etten ole jaksanut olla.
Meillä asiat näyttäisivät vähän helpottaneen,mutta aika näyttää,mitä tuleman pitää.
mieheni on edelleen sairaalahoidossa,ei halua vielä lopettaa sitä kokonaan,mutta kotona on jo paljon,4-5 päivää viikossa.
Minua huolestuttaa kanssa teidän tilanne tai miehesi tilanne,tuo apaattisuus ja haluttomuus laskujen avaamiseen yms...
Oli hyvä idea "pompulalta" että juttelisit miehesi terapeutin kanssa,miten teillä kotona menee,jospa miehesi ei kerro terapeutillekkaan ihan kaikkea,kun puhelimessakin esittää,että kaikki on hyvin... On kuitenkin masennus kyseessä...
Kirjoittelen lisää,kun taas pääsen koneelle.
Jaksamista sinulle ja koko teidän perheelle.

Taas yksi viikko tätä raskasta elämää takana. Ei hyviä uutisia. Ei toivoa paremmasta.

Viikonloppuna suutuin miehelleni pikkuasiasta, pyykinpesusta. Aivan turhaan. Koska itse olen niin väsynyt, pienetkin asiat ärsyttävät. Kun tulin kotiin käytyäni ulkona tuulettumassa, mieheni ei ollutkaan kotona. Pelästyin, että onko hän tehnyt jotain pahaa itselleen. En uskaltanut soittaa hänelle. Pelkäsin, ettei hän vastaa puhelimeen. Onneksi hän palasi kotiin vähän ajan kuluttua.

Pääseekö tästä pelosta koskaan eroon? Täytyykö minun koko loppuelämäni pelätä, että sanomiseni tai tekemiseni masentavat miestäni entuudestaan ja ajavat hänet uuteen itsemurhayritykseen? Voiko tämän pelon kanssa elää? Miten?

Emme edelleenkään puhu paljon mistään keskenämme. "Lakaisemme vaikeat asiat matonalle". Ikäänkuin puhumattomuus poistaisi ne.

Miksi tämä kaikki ei ole vain pahaa unta? Unta josta voisi herätä ja todeta, että kaikki on oikeasti hyvin?
😭

Kyllä tämä rankkaa on.
Minäkin pelkään kokoajan,jos mieheni lähtee esimerkiksi käymään kaupassa kotilomalla,vahdin kelloa jatkuvasti ja jos aikaa menee enemmän kuin 1-2h,olen jo aivan paniikissa,pelkään että poliisit tulevat oven taakse yms yms...
Minun mieheni yritti itsemurhaa insuliinilla,hänellä on 1-tyypin diabetes...
tuntuu joka kerta pahalta katsoa,kun hän pistää itseään,se kummitus ei häviä koskaan mielestä,koska se kuuluu meillä arkeen☹️
En tiedä selviääkö tästä koskaan,minäkin pelkään laukaisevani uuden yrityksen sanoillani,täytyy aina miettiä mitä uskaltaa/voi sanoa,mutta sekään ei ole hyväksi meille omaisille,sillä me sairastumme itsekkin,jos joudumme pitämään kaiken sisällämme😭
Ei voi kun mennä päivän kerrallaan, tässä pelossa ja epävarmuudessa.
Jaksamista sinulle.

"pientä" päivitystä tähän meidän tilanteeseen...
Mies on edelleen sairaalassa ja tällähetkellä todella itsetuhoinen ja ahdistunut.
Laittelee mulle viestejä,että pitäisi erota ja itsemurha-uhkailuja yms yms...
Kuinka tästä kaikesta läheiset oikein selviää/ovat selvinneet,minä olen todella väsynyt tähän tilanteeseen,ottaen huomioon,että hoidan kotona pientä diabeetikko-potilasta ja samalla pyöritän arkea muutenkin. Lapsen hoidon kanssa ei ole ongelmia,mutta kyllähän ihminen väsyy,kun uhkaillaan ja pelotellaan kaikenlaisilla asioilla.
En halua erota,mutta jos mieheni niin haluaa,ei voi mitään.
En jaksa luoda hänelle toivoa tms... minulla on itselläni aivan riittävästi murheita.
Mistä saada voimaa kestää tätä painajaista????😭

Yleensä masentunut ihminen ei ole valmis tekemään elämässään suuria päätöksiä ja sitä vahvistaa se seikka, että miehesi on sairaalahoidossa. Haluaako miehesi erota, vai haluatko sinä erota, vai haluatteko molemmat erota? Kirjoitat: "En jaksa luoda hänelle toivoa tms..." Liittyykö tämä virke jotenkin yhdessä oloonne tai eroonne?

Joka tapauksessa itsemurha viesteistä kannattaa olla yhteydessä hoitavaan tahoon. Onhan sinulla jokin tukihenkilö? Täältä tukinetistä voi ainakin sellaisen saada. Ota ihmeessä yhteyttä ja pyydä itsellesi sellainen, että saat puhua "paremmin" ongelmistasi/ongelmistanne. Sinunkin kuuluu saada asiantuntevaa apua, että itse jaksat.

Tsemppiä!

Hei pompula
Mieheni on se,joka erosta alkoi puhumaan tai oikeammin laittoi minulle viestin,että meidän on parempi erota... Sanoin,että en halua erota..
Mieheni laittoi seuraavana aamuna minulle viestin,että joko olen ollut yhteydessä lastenvalvojaan elatussopimuksesta...????
Uhkailee siis erolla,itseänsä satuttamisella yms yms...
Käyn itse juttelemassa kerran viikossa ns terapiassa tästä tilanteesta.
Käyhän minullakin toisinaan mielessä ero,mutta en näe siinä järkeä,koska toinen on vakavasti sairas ja kykenemätön isoihin päätöksiin,mutta jos mieheni laittaa asian vireille,sille en voi mitään.
En vaan jaksa selitellä hänelle,että ymmärrän hänen pahan olonsa yms..,koska hän ei usko eikä kuuntele minua.
Tämä on oikeasti todella vaikea tilanne😭

Minun mieheni on päättänyt lopettaa keskustelukäynnit psykologin luona. Lääkärille hän sentään on luvannut vielä mennä (hakemaan lisää sairaslomaa). Seuraava lääkäriaika on muistaakseni kahden viikon kuluttua. Hän myöntää, että ei ole kunnossa. Mutta kokee keskustelut psykologin kanssa turhiksi.

Emme vieläkään puhu keskenämme paljon mistään. Itse pelkään edelleen, että jos sanon hänelle jotain "väärää" hän masentuu entisestään ja tekee itselleen jotain.

Tilanne on todella ahdistava. Asiat eivät selviä eivätkä etene. Tällainen puhumattomuus ei voi jatkua loputtomiin.

Olen miettinyt avioeroakin. Lähtisinkö lasten kanssa ja jättäisin mieheni ongelmineen. Tämänkin vaihtoehto tuntuu epäreilulta. Minun pitäisi haksaa olle mieheni tukena. Mutta kuka olisi minun tukenani?
😭

Hei "ilman ystävää"
Minulla on sama ongelma,olen miettinyt eroa ja kaikella todennäköisyydellä se tapahtuukin,mieheni kun puhuu myös erosta.
En jaksa tätä enää,olen aivan loppu,mies laittaa itsemurhaviestejä sairaalasta, purkaa pahaa oloa vanhempaan lapseeni,joka ei siis ole hänen,en kestä sitä.
Olen jo selvitellytkin asioita eron suhteen,minusta tuntuu että se on ainut hyvä ratkaisu tässä tilanteessa,muuten sairastumme kaikki,kuinka silloin käy lapsille...
Toinen on täysi-ikäinen (18-v),pienempi joutuisi kärsimään vielä enemmän jos minä sairastun,mihin hän joutuisi???? Sitä riskiä en ota,rakastan lapsiani yli kaiken ja kaikki muu on toissijaista.
Tämä on aivan kamalaa😭

Hei!

Perheen ja lasten tilanne näissä tapauksissa näyttäisi olevan todella vaikea. Toinen ehkä uhkailee ja toinen ei taas tiedä miten toiseen suhtautuisi. Lapsiakin tilanne kuormittaa, vaikka heille ei tällaista soisi. Teillä kummallakin on onneksi keskustelu-apua ja sekin on jo jotain.

Löysin mielestäni melko hyvät sivun avuksi velkaantuneen tilanteeseen. Tässä linkki http://www.studio55.fi/artikkeli/1053367/

Toinen hyvä ja tutkimisen arvoinen paikka on tuo Apua.infon, Arvioi tilanteesi –välilehti.
http://www.apua.info/fi-FI/arvioitilanteesi/

Voimia Teille ja perheillenne!

Hei Pompula
Kiitos linkeistä ja meidän tukemisesta,voimia tarvitsemmekin ja paljon...
Kaikkea hyvää sinullekkin toivon🙂🌻

Pompula kiitos linkeistä! Yritän jaksaa tutkia niitä.

Kävin perjantaina kriisikeskuksessa ja sain kuulla, että voin käydä siellä enää vain 2 - 3 keraa. Pelottaa, kun tämä keskusteluapu loppuu. Olen saanut lähetteen julkiselle puolelle psykiatrian poliklinikalle, mutta sieltä ajan saaminen kestää.

Mieheni on edelleen sairaslomalla. Kunnossa hän ei ole. Toivottavasti hän saa jatkoa sairaslomaansa. Lääkäriaika hänellä on muistaakseni ensi viikolla.

Tilanne kotona on ennallaan. Emme puhu juuri mistään. Olen todella VÄSYNYT. Pelkään, että pian suutun ja raivoan jostain pikkuasiasta. Mitä sitten tapahtuu?

PELOTTAA

VÄSYTTÄÄ

😭

Hei "ilman ystävää"
Mitä sinulle/teille nyt kuuluu?
Onko mitään muutoksia tapahtunut,mihinkään suuntaan?
Minun mieheni palasi sairaalasta kotiin ja ollaan menty aikamoista vuoristorataa aika-ajoin,mutta kuitenkin kaikki on suht hyvin.
Mieheni aloittaa ensikuussa työt ja palataan arkeen kunnolla,aika näyttää kuinka hän jaksaa töissä käydä...toivottavasti hyvin...
Mutta kirjoittele/ilmoittele itsesti,kuinka jaksat(te)
Aurinkoista kevättä haluan kuitenkin toivottaa,aurinko kuitenkin aina edes vähän piristää.