Enää en jaksa koronaa

Enää en jaksa koronaa

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 19.12.2021 klo 11:25 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 19.12.2021 klo 11:25

Poikani ja lapsenlapseni asuu Ruotsissa. Olen vain kerran nähnyt lapsenlapseni, hän on nyt 1.5v.  Tyttöni on töissä armeijassa töissä. Meidän piti viettää sukujoulu ja nyt kukaan ei koronan vuoksi pääse luokseni.

Ehdin jo ostella ruokia ja tehdä valmisteluja ja taas tulee yksinäinen joulu. Olen saanut kolme rokotusta, silti tuntuu, että olen karanteenissa koko ajan. Kuntosalille pitää varata aika, ei voi vaan mennä silloin kun tuntuu että nyt jaksaisi jotain tehdä. Kahville ei kukaan lähde. En nyt vaan enää jaksa.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 23.12.2021 klo 11:54

Minäkin saan kolmannen rokotteen ensi tiistaina. Kaippa ne rokotteet estää sen ettei pahin muoto taudista tule.

Aika hyvä mindfulness rentoutus Youtubessa. Löytyy kun kirjoittaa Rentouttava kehon kuuntelu.

Itsekin luen aika paljon. Nyt varsinkin korona-aikana on pitänyt lukea vaan, kun mihinkään ei voi mennä.

Ottaa kyllä vähän psyykkeeseen tämä aika. Tämä epätietoisuus. Hengitysharjoitukset auttavat välillä.

 

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
Käyttäjä kirjoittanut 24.12.2021 klo 10:15

Jos ei voi olla elävän tulen äärellä.. tämä voi rentouttaa oloa...

https://www.youtube.com/watch?v=L_LUpnjgPso

 

..jazzin ystäviä ehkä tämä

https://www.youtube.com/watch?v=ocDFRFQh-vs

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 24.12.2021 klo 12:21

Tuo tuli kyllä rauhoittaa jonkin verran.

Saisi olla kyllä vähän vähemmän pakkasta, niin kävelisin pitkä lenkin. Lenkki yleensä rauhoittaa myös.

Viime lauantaista lähtien ahdistanut...

Käyttäjä ask kirjoittanut 24.12.2021 klo 15:42
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 24.12.2021 klo 16:59

Hyvä tuo joulupukki video.

Huomasin mikä rentouttaa: Rock-konsertti videoiden katsominen Youtubesta. Tai sitten klassisen musiikin konserttien katsominen. Mutta ainakin nuo Rock videot auttaa...

Käyttäjä kirjoittanut 24.12.2021 klo 22:48

Raskasta Joulua katson just tv;stä mutta tuntuu että tämä on joka joulu sama konsertti. Joku joulu olin livenä katsomassa ja silloin se joltain tuntui.

Tässä se päivä meni, puhelinsoittoja perheelle ja äiti ei taida ymmärtää miksen nyt tule jouluksi. Huomenna vielä kaikki on karanteenissa, sitten naapuri vapautuu ja tulee kylään. On jo Tapaninpäivä silloin, sitten seuraavana päivänä voinkin mennä vanhempia katsomaan.

Todella raskasta on nyt. Elämäni on vaan sellaista, että odottelen vaan jotain.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 25.12.2021 klo 15:18

https://www.youtube.com/watch?v=oNixUyXCt7w

Tossa biisi joka saattaa helpottaa oloa.

Käyttäjä kirjoittanut 25.12.2021 klo 18:42

Odottaminen voi käydä raskaaksi jos ei keksi välillä mitään muuta tekemistä.

Käyttäjä kirjoittanut 26.12.2021 klo 11:23

Nyt tämä joulu on jo lähes ohi. Tänään laitan naapurille jouluruuan ja loput ruuat joudun heittämään roskiin, paitsi jonkun pystyn jatkojalostamaan. Huomenna menen katsomaan vanhempiani muttei sinne voi viedä ruokaa.

Alankin kai valmistelemaan jo uutta vuotta, kun tyttö tulee.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 27.12.2021 klo 22:06

Minäkin olen niin väsynyt tähän koronaan ja kaikenmaailman rajoituksiin ja suosituksiin. Tuntuu, ettei niissä ole mitään tolkkua.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 07.01.2022 klo 10:00

Kolmannesta rokotteesta nousi kuume. Eipä tässä muuta voi kun maata. Korona puhelimessa sanoi, että toisaalta hyvä merkki, sillä lääke vaikuttaa oikein.

Makoilua vaan varmaan koko päivä...

Käyttäjä kirjoittanut 07.01.2022 klo 16:22

Korona on nyt tätä aikaa. Monenlaisia tutkimuksia sen ympärillä kaiken aikaa, ei oikein arvaa luottaa mihinkään niistä, täytyy vaan luottaa tämänhetkisiin neuvoihin maskeista ja hygieniasta ja turvaväleistä. Kaiken aikaa pyritään ratkaisemaan sen aiheuttamia pulmia, jotka tavalla tai toisella koskettaa meitäkin. Koulut joutuneet etäopiskeluihin, päättäjät paineisiin päättää miten arki saataisi pysymään kasassa. Meidän vaan suostuttava tähän vaiheeseen, jossa nyt mennään. Voimia jokaiselle koronan kouriin joutuneelle, hoitotahoille varsinkin jaksamista!

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 09.01.2022 klo 21:42

Ottaa kyllä päähän tämä korona homma. Kun piikistä haittavaikutuksia niin paljon, mutta kuitenkin oli vähän pakko ottaa, kun jos sitten saisi koronan niin tulisi varmaan vielä pahemmat oireet.

Saa nähdä kauan nämä haittavaikutukset oikein kestää. Onneksi ei kuumetta enää.

Ottaa vaan sekin päähän että ennen piikkiä minulla oli todella hyvä vointi. Ei se nytkään hirveän huono ole, mutta vähän tuli kyllä sellaisia ärsyttäviä haittavaikutuksia. Jotka vaikuttaa elämän laatuun.

Jos täytyy valita joko Moderna tai Pfizer, niin ehkä kannattaa Pfizer ottaa. Modernasta ehkä voi tulla enemmän haittavaikutuksia.

Tänään on kyllä ottanut pattiin niin paljon, että alta pois... Koko tämä touhu, että pitää ottaa jotain piikkejä ja kaikki paikat on kiinni. Ei sitä kyllä mielellään mitään piikkejä ota tai vastaavaa, mutta... Aika epävarmaa tämä maailman meno nyt ollut viime aikoina...

 

Käyttäjä ask kirjoittanut 09.01.2022 klo 22:00

Hyvää alkanutta vuotta kaikille, toivottavasti voitte hyvin, tai ihan kohtalaisesti, toivottavasti tää vuosi ois jotenkin helpompi, itselleni ainakin on ollut, jotenkin. En sano että voin hyvin mutta paremmin ainakin. Koronaa ei ehkä jaksa ajatellakaan. Mitäs teille kuuluu?

Käyttäjä kirjoittanut 10.01.2022 klo 08:55

Totta on, että ottaa pattiin tämä koronamaailma, jossa meidän kaikkien on suostuttava milloin mihinkin. Täällä oli vain Modernaa kolmannella kierroksella; ei isoa haittaa kuitenkaan onneksi. Onkohan sillä mitään merkitystä jos ihmisessä vastustusta siinä muodossa, että hankalaa hyväksyä mistä milloinkin kyse? Sitä suuremmat haitat jos ei halua hyväksyä tai suostua? no tämänkin saa jättää omaan arvoonsa, kaikenlaisia ajatuksia vaan liikkuu välillä mielessä...