Enää en jaksa koronaa

Enää en jaksa koronaa

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 19.12.2021 klo 11:25 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 19.12.2021 klo 11:25

Poikani ja lapsenlapseni asuu Ruotsissa. Olen vain kerran nähnyt lapsenlapseni, hän on nyt 1.5v.  Tyttöni on töissä armeijassa töissä. Meidän piti viettää sukujoulu ja nyt kukaan ei koronan vuoksi pääse luokseni.

Ehdin jo ostella ruokia ja tehdä valmisteluja ja taas tulee yksinäinen joulu. Olen saanut kolme rokotusta, silti tuntuu, että olen karanteenissa koko ajan. Kuntosalille pitää varata aika, ei voi vaan mennä silloin kun tuntuu että nyt jaksaisi jotain tehdä. Kahville ei kukaan lähde. En nyt vaan enää jaksa.

Käyttäjä ask kirjoittanut 19.12.2021 klo 12:09

Et oo ainoa joka ei jaksa koronaa, mä en jaksa kanssaan. Minulla on hirveen vaikeeta ollut.  Kukaan ei välitä mielipiteestä rokotusta vastaan) mä olen kanssa joulun yksin, päätin sen, tietenkin kun on perhe, mutta äitin kanssa on omat haasteensa. Nyt tuntuu aivan mahdottomalta)

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 19.12.2021 klo 12:52

Huh, onhan se raskasta kun joutuu luopumaan asioista koronan takia. Taas. Mulla osin samantyyppinen tilanne sen kanssa, että asun eri maassa kuin valtaosa perheestäni. En tule näkemään heitä tänä jouluna, mutta varmaan soitellaan äidin kanssa aattona. Toivottavasti ensi vuonna, alkaa olla ikävä suomalaisia perinteitä. Olisikohan poikasi perheineen kiinnostunut viettämään kanssasi etäjoulua, esim. että pitäisitte Skype-yhteyden auki samalla kun syötte kukin tahollanne jouluruokia?

Koronaväsymyksestä kiinnostaisi keskustella laajemminkin. Mikä sen suhteen neuvoksi? Alan olla aika turtunut siihen että mistään muusta on vaikea löytää uutisia.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 19.12.2021 klo 15:42

Minulle korona aiheutti sen että menetin vähäiset ystäväni. Menetin viimeiset kuvitelmat rakentaa elämää, minun on pitänyt antaa periksi. Voimia kaikille.

Käyttäjä kirjoittanut 19.12.2021 klo 16:42

Etäjoulu ei nyt tunnu oikealta, kun kuitenkin paikalla on miniän vanhemmat. Lapsenlapseni on kerran livenä nähnyt minut maskin päällä ja muuten vaan Skypen kautta. En laisinkaan saa elää hänen lapsuutta.

Tiedän etten ole ainoa tässä tilanteessa ja hyvin olen jaksanut tähän asti vaikka pettymyksiä on tullut paljon. Torstaina, kun tyttökin ilmoitti ettei pääse, oli kuin lekalla olisi isketty päähän ja jäin tähän sohvalle kitumaan. Olen vieläpä töistä kerännyt ylitöitä että saisin perheen kanssa rauhassa olla koko joulun ja loppuvuodenkin.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 20.12.2021 klo 18:45

Minäkin alan kyllästymään tähän korona-aikaan. Joka tuutista tulee koko ajan koronasta, uusista varianteista ja muista. Olen yrittänyt olla kuuntelematta tai katselematta uutisia. Kaksi vuotta jo tällaista. Ottaa kyllä niin pattiin tämä asia. Tarviiko sitä uutisissakin koko ajan mainostaa, että uudet variantit valtaavat Suomen. Varsinkin iltapäivälehdet oikein revittelevät näillä jutuilla. Luulisi että iltapäivälehdilläkin olisi jonkinlaista moraalista selkärankaa. Että tarviiko sitä nyt koko ajan sitten laittaa sellaisia uhkaavia lööppejä? Että tarviiko sitä koko ajan mässäillä maailman kurjuudella? Tarkoitan nyt erityisesti iltapäivälehtiä. Onhan tässä elämässä paljon kurjuuksia, mutta minkä takia niillä pitää rahastaa? Täysin moraalitonta touhua välillä tuo lehdistön touhu. Ajattelevat vain rahaa...

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 20.12.2021 klo 19:34

Minä olen uupunut koronaan. Ehkä nyt se sitten iskee minuun ja kuolen. En jaksa pelätä. En seuraa uutisia. Joulu tuntuu mm. koronan takia epämieluisalta. En halua sanoa etten pelkää koronaa ja kuolemaa, mutta masisvaiheen yltyessä minussa sanon hiljaa itselleni toivovani saada tartunnan ja kuolevani. Korona lisää masennusta. Ehkä Suomessa korona tulee vasta nyt voimakkaammin kuin aiemmin. Kiitos ja kunnia terveydenhoitoalan henkilöstölle. He ovat todellisia taistelijoita ja sankareita.

Käyttäjä kirjoittanut 20.12.2021 klo 20:14

Raskas aihe, totta tuokin. Aikamoinen määrä tartunnan saaneita perjantain jälkeen parissa pvässä. Kun nyt kyettäisi kestämään vaan lähi-ihmisten kanssa tekemisissä olemiset.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 21.12.2021 klo 11:40

Ajattelen vähän niin kuin Eieiei, että sitten se korona tulee jos tulee. En jaksa koko ajan miettiä sitä. Olen sentään elänyt jo yli kolmekymmentä vuotta. Sekin jo saavutus minulle.

Kun on kaikkia muitakin vaikeuksia kuin tuo korona. Masennusta. Lääkkeiden aiheuttamia sivuoireita. Parempi vaan kun ei liikaa mieti noita kyseisiä asioita. On vaan nähtävä ihmisiä ja puhuttava ihmisten kanssa. Sehän tässä korona-ajassa on vaikeinta, kun ei voi oikein mihinkään mennä. Kotona ahdistuu. En pysty olemaan koko päivää kotona. Olisi päästävä johonkin keskustelu ryhmään, missä saisi kasvotusten keskustella ihmisten kanssa. Mutta ei varmaan onnistu pitkään aikaan, kun tämä korona kirous on päällä...

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 21.12.2021 klo 14:56

Minäitse89: Millaisia kävelylenkkejä teet? Käytkö jossain puistossa tai metsässä, että pääsisit luontoon. Mielestäni luonto lohduttaa ja rauhoittaa, jopa silloin jos on huono sää. Maisemien ei tarvitse olla kummoiset, vaan metsässä jo heti on jokin rauhoittava voima.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 21.12.2021 klo 15:34

Kävelen yleensä yhden pienen järven ympäri. Siinä on jonkin verran luontoa ympärillä. Luonnosta kyllä pidän todella paljon. Rauhoittaa kyllä mukavasti. Vähän ikävää vaan kun täällä minun paikkakunnalla rakennetaan koko ajan lisää taloja. Metsiä ei kyllä saisi enempää täällä kaataa. Puut ovat niin valtava voiman lähde ihmiselle. Nyt on vaan niin liukasta ja kylmä, etten ole hirveän pitkiä lenkkejä pystynyt tekemään. Ehkä sitten keväällä, kun aurinko taas paistaa enemmän, on hieno tehdä lenkkejä...

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 21.12.2021 klo 19:39

Yritetään miettiä yhdessä keinoja miten tässä elämässä jaksaisimme. Täytyy jatkaa keskustelua. Se on ainoa ratkaisu.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Sisällön muutos
Käyttäjä ask kirjoittanut 22.12.2021 klo 21:00

Mä teen koronasta lauluja, keksin sanat itse, pitää alkaa tekemään kans joululauluja, korona on inhottava, minun serkun juhlat kanssa ovat enkä oo ottanut rokotetta, täytyy olla kotona vaan.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 22.12.2021 klo 21:30

Kannattaa mennä metsään. Se auttaa jaksamaan.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 23.12.2021 klo 09:28

Ahdistaa kyllä tämä korona homma. Välillä ahdistaa niin paljon, että tuntuu siltä kuin hengitys salpautuisi. Ja sitten vielä yksinäisyys kaiken lisäksi. Jossain ohjelmassa sanottiin, että yksinäisyys vastaa sitä että polttaisi 13 tupakkaa päivässä.

En tiedä miksi elämästä on tullut näin vaikeaa. Vaikkei pandemiaakaan olisi, niin silti varmaan olisi vaikeaa. Kun sitä yksin ollessa tarkkailee liikaa itseään.

Uskonnolliset ohjelmat auttavat jonkin verran...

 

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
Käyttäjä kirjoittanut 23.12.2021 klo 09:34

ask kirjoitti:
Mä teen koronasta lauluja, keksin sanat itse, pitää alkaa tekemään kans joululauluja, korona on inhottava, minun serkun juhlat kanssa ovat enkä oo ottanut rokotetta, täytyy olla kotona vaan.

Samassa tilanteessa olemme myös me rokotetut. Itse olen saanut jo kolme rokotetta, samoin iäkkäät vanhempani. En voi heitä mennä katsomaan. Maanantaina voin jo mennä mutta silloin on jo joulu ohi. Ketään en halua syyllistää, kun ei ole varmuutta auttaako rokote poispääsyä tästä tilanteesta.

Minulla tuo metsä alkaa pihasta ja ei tarvi erikseen sinne lähteä. Nyt on pakkasta 26 astetta, teen muka joulusiivouksen ja vien petivaatteet ulos tuulettumaan. Sitten taas päivä menee sohvalla, välillä luen kirjaa ja välillä katson elokuvan. Juuri luin, että kirkkoon pääsisin näyttämättä koronapassia. Keilaamaan en pääse vaikka näyttäisin koronapassin, kun halli suljettiin koronatapauksen vuoksi.