En edes tiedä, mistä aloittaisin. Saati keksisin tälle mitään otsikkoa, mutta onhan tuohon joku laitettava. Tuskin tätä kukaan lukee, mutta en vaan kestä enää yksin näiden ajatusten kanssa. Yleensä patoan kaiken sisälleni, mutta nyt kaipasin apua ja tukea niin sanotuilta ystäviltäni, joten kerroin muutamalle voinnistani. En toki läheskään kaikkea, pintaraapaisun vain. Yksi sanoi, että hänelle tuli epämukava olo ja kielsi ottamasta enää yhteyttä. En ole sitten ottanut. Toinen sanoi höh ja alkoi selittää ensi viikon työvuoroistaan. Kolmas sanoi sentään tsemppiä, mutta siihen se jäi. En viitsi heitä pommittaa niin antaa olla. Maanantaina on hoitajan keskustelu, mutta mitä hyötyä siitäkään on? Aikoja 2 kk välein.
Viiltelen päivittäin ja mietin, miten toteuttaisin itsemurhan. Elämänhalua ei ole. En ole vielä keksinyt keinoa, olen kyllä lukenut eri lääkkeiden yhteisvaikutuksista yliannosteltuina ja miettinyt jotain muutakin. Haluaisin vaan eristäytyä kaikesta ja kaikista ja nukkua vain. Sairaalaan en halua, eikä minua sinne otettaisikaan kun on epävakaa persoonallisuus. Epävakaat viiltelevät ja tekevät itsemurhia. Minkäs teet. Ei se ketään kiinnosta.
Tein BDI-testin ja sain 51 pistettä. Mitä siitä? En tiedä, mitä sanon hoitajalle maanantaina. Toinen puoli haluaisi valehdella, että hyvin menee, kiitos kysymästä. Toinen puoli haluaisi vuodattaa kaiken, jos hän edes jaksaisi kuunnella. Mutta turhaa se olisi, ei hän tälle mitään voi ja seuraava aika on tosiaan sitten 2 kk päästä.
Tällä hetkellä yritän viiltää mahdollisimman syviä haavoja likaisella veitsellä ja toivon, että jokin niistä tulehtuisi ja kuolisin siihen. Heikolta näyttää sen kannalta, vaikken haavoja mitenkään hoidakaan. Ehkä joskus vielä käy tuuri.
Pääsin kuitenkin ulos. Siitä tuli hirveä soppa ja sumpliminen. Nolottaa.
Eräs omahoitajatiimiini kuuluvista hoitajista ei suostu keskustelemaan itsetuhoisuudesta. Kuulemma siinä vellominen ei ole hyväksi. Jää keskustelunaiheet vähän ohuiksi, kun itsetuhoisuus on syy miksi täällä olen. Harmittaa kun hän torppasi tarpeeni puhua. Jatkossa tuskin puhun hänelle paljon mitään. Jutellaan niitänäitä säästä.
Sain taas rauhoittavaa, kun puhuin kahdenkesken hoitajan kanssa asiasta. Kansliasta en voi mennä pyytämään. Se on minulle mahdotonta.
Satutin itseäni eilen illalla täällä osastolla. Onneksi se ei kiinnostanut oikeastaan ketään eikä siihen puututtu mitenkään.
Ostin eilen lipun konserttiin kesäkuulle. Ajattelin jos sen odotus piristäisi, tuntuu vaan vielä kaukaiselta. Jaksaisi vaan elää sinne asti.
<hr />
Ajatus katkesi. Omahoitaja tuli puhumaan eilisillasta. Pitäisi kuulemma mennä ahdistuksenhallintaryhmään. Olen niissä käynyt lukemattomia kertoja aina sairaalassa. Hyötyä en ole löytänyt. Mutta sama kai se on, että missä sitä on niin lupasin mennä ryhmään. Jos se tekisi hoitajat tyytyväiseksi.
Hei mmilat, Satuin lukemaan tekstisi ja minulle tuli mieleen eräs henkilö joka kirjoitti tänne pitkän aikaa sitten. Hänellä oli myös psyykkisiä ongelmia, ja hän viilteli itseänsä. En tiedä miten hänelle loppujen lopuksi kävi. Hän vain hävisi johonkin.
Hei, Pikemiten. 🙂 Varmaan täällä on useitakin viiltelijöitä. Aika harvoin tulee kyllä muita ketjuja täällä luettua.
Sain itsenäisen sisäpihaulkoilun luvat. Se oli mukava uutinen, ei tarvitse enää vaivata hoitajia. Äsken siellä kävin, kiersin rinkiä 25 minuuttia ja mietin maailmanmenoa.
Pitäisi tehdä viikko-ohjelma. Vähän ahdistava ajatus. Olenko täällä vielä montakin viikkoa? Jotain ryhmiä pitäisi valikoida. Inhoan niitä, mutta kuluuhan niissä aika eteenpäin.
Suunnittelen tulevaisuutta. Konsertteja ja matkoja. En tiedä tuleeko niitä. Jaksanko elää sinne asti? Ajattelin jos odotus piristäisi.
Elämänhalua ei oikein ole. Voisinpa hautautua jonnekin, pois tästä maailmasta.
Hei mmilat. Rupea harrastamaan pilvilinnojen rakentelua tähän palstallesi. Voisit kirjoittaa vaikka minkälaisesta musiikista tykkäät, ja mihin konsertteihin haluaisit mennä. Samalla suunnittelisit tulevaisuuttasi.
Hei, Pikemiten. 🙂
Konserttilippuja olen ostanut. Tarkoitus olisi mennä toukokuussa Pietariin katsomaan Tokio Hotelia sekä kesäkuussa Tampereelle katsomaan Evanescencea. Hyviä bändejä, ihan lemppareita, silti ei tunnu miltään. Jos tuntisin jotain olisin varmaan innoissani. Passi pitää uusia tai en pääse Pietariin. En vaan pääse nyt valokuvaan kun olen jumissa täällä.
Kuulemma maanantaina on jonkin sortin palaveri, johon tulee osastonlääkäri, hoitajaopiskelija, hänen ohjaajansa sekä avohoidon hoitajani Teamsin välityksellä. En tiedä palaverin tarkoitusta ja se hermostuttaa. Uloskirjoitusta tuskin tulee, lienee toiveajattelua. En koe helpoksi puhua avohoidon hoitajalle ja olen siitä täällä osastolla avoimesti puhunut. Ahdistaa, jos se nostetaan esiin palaverissa.
Muistin vasta äsken, että viikonloppuna aamupala on myöhemmin. Olisin voinut maata sängyssä pidempään. Aamupalan jälkeen on suihku ja haavanhoito. Pyykkiäkin pitää tänään pestä. Rutiinit seuraavat tännekin.
Olisinpa kuollut.
Hei mmilat. Sinulla on ihan väärä asenne, jos haluat pois sieltä.
Hei, Pikemiten. 🙂 Kiva kun viestittelet minulle!
Ehkä asenteeni on väärä. Silti haluaisin kotiin. Se ei kuitenkaan onnistu koska lääkärin mielestä olen psykoottinen. Siksi olen tässä pakkohoidon liemessä. Inhoan tätä sairaalan turvallisuutta. Ei kunnolla mahdollisuuksia satuttaa itseäni. Siksi haluan kotiin. Ja siksi en sinne pääse.
Tiedän, että joillain ihmisillä olisi kova toive päästä sairaalaan eikä heitä sinne oteta. Ei sekään kivaa ole, jos itse kokee tarvitsevansa hoitoa eikä sitä saa. Minä en koe hoitoa tarvitsevani ja silti olen täällä. Tasan ei mene nallekarkit...
Ei tämä ole läheskään ensimmäinen kerta kun olen tahdonvastaisessa hoidossa. Jännää on, etten ole koskaan tullut sairaalaan M1-lähetteellä, vaan aina niin sanotusti vapaaehtoisesti. Sitten kun haluaisin lähteä kotiin olenkin psykoottinen ja joudun pakkohoitoon.
Uutta lääkettä ajetaan sisään. Varmaan alkuviikolla sitä nostetaan. Se pitäisi varmaan saada hoitotasolle ennen kuin minut voi päästää kotiin. Montako viikkoa siihen menee, sitä ei tiedä kukaan.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 8 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe
Hei mmilat. Kuulostaa siltä että etsit syytä siihen miksi sinua pidetään siellä, ja et oikein hyväksyisi sitä syytä koska se estäisi itsetuhoisuutesi. Pitikö paikkaansa?
Heräsin neljän jälkeen. Ensimmäisen kerran jo yhdeltä, mutta sain vielä nukahdettua. Aamupalan jälkeen meinasin ihan väkisin nukahtaa. Lähdin sitten ulos vartiksi haukkaamaan raitista ilmaa ja se virkisti hieman.
Huomaan, että ihmiset alkavat tympääntyä minuun. Heillä on oma elämänsä ja kiireensä kun minun elämäni on pysähdyksissä. Pitäisi varmaan pistää puhelin kiinni pariksi päiväksi ja lukea vaikka kirjaa. Ei tule sitten häirittyä ketään.
Viikko-ohjelma on valmis. Kaikkea tylsää tekemistä täynnänsä. Huomenna pitää mennä rentoutusryhmään. Onneksi se kestää vain puoli tuntia.
Itkettää.
Omahoitaja on aamuvuorossa ja lupasi aamulla tulla juttelemaan. Ei ole näkynyt ja hänen vuoronsa loppuu kahden minuutin kuluttua.
Olen turhake.
Hei, Pikemiten. 🙂
Olet oikeassa siinä, etten haluaisi olla täällä koska se estää itsetuhoisuuteni. Haluaisin kotiin vahingoittamaan itseäni. Lääkäri ei halua tätä sallia vaan pitää minut mieluummin täällä. Itse en ymmärrä mitä minun itsemurhani lääkärille kuuluu ja miksi se häntä kiinnostaa.
Ei ollut iltavuorossakaan keskustelua. Ihan turha päivä. Haluan kotiin kuolemaan.
Hei mmilat. Miksi kuvittelet kuolemisen ratkaisevan ongelmasi ja mikä on sinun suuri ongelmasi?
Hei, Pikemiten. 🙂
En tiedä, mikä on ongelmani luonne. Ehkä olen vaan niin epäonnistunut ihmisenä, etten tätä elämää kestä. Mieluiten kuolisin vaan pois. Olisi muillekin ihmisille parempi jos minua ei olisi. Ei minusta ole kuin vaivaa. Ihan turhanaikainen olento.
Olin tänään siinä kammopalaverissa, jossa oli hoitajaopiskelija (hän on omahoitajani), iltavuoron kontaktihoitajani, osastonlääkäri ja Teamsin välityksellä avopuolen hoitajani. Kämmenet hikisinä yritin selviytyä, ihan kauhea ahdistus. Pakkohoito jatkuu, kotiinpääsystä ei mitään tietoa. Viikko kerrallaan mennään. Uutta lääkettä nostetaan. Sain sentään lisää ulkoilulupia; pääsen sairaala-alueen ulkopuolelle hoitajan tai läheisen kanssa.
Olen aivan finaalissa. Aamupäivällä oli suihkua, haavanhoitoa, lakananvaihtoa ja rentoutusryhmää. Ja sitten tuo palaveri kesti tunnin. Katsoin juuri ikkunasta, lumimyrsky raivoaa ja sisäpihan aurattu lenkki on hautautunut lumeen. Taidan passata ulkoilun tältä päivältä ja aloittaa uuden kirjan, kun sain vanhan eilen illalla loppuun.