Ei tuomita itsemurhaa – hyväksytään se yhtenä vaihtoehtona valinnoissa

Ei tuomita itsemurhaa - hyväksytään se yhtenä vaihtoehtona valinnoissa

Käyttäjä HerKaramazov aloittanut aikaan 23.10.2022 klo 20:31 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 23.10.2022 klo 20:31

Kyvykkyys itsemurhaan tekee vahvuuden tunteen jolaista en tiennyt itsessäni olevankaan.

Kuoleman läheisyys antaa tilaa hengittää. Luulisi että kuolema ovella tekisi levottomaksi? Päinvastoin tulee tarve elää hetkessä, tai pikemminkin olla hetkessä. Nyt tarvii suunnitella hyvin loppu ettei se jää puolitiehen kuten monet asiat elämässäni. Olenko sairas kun en halua elää ja hengittää? Ehkä? Mutta en tiedä parannuskeinoa kaottiseen pelkoon ja ahdistuseen, sanalla sanoen olen saanut elämästä kyllikseen? Ssri-lääkkeitä on kokeiltu, myös terapiaa. Aikaisemmassa elämässäni jolloin terapia ja lääkkeet auttoivat minua itsemurhasta, mutta eivät enään auta. Olen hakenut apua monesta suunnasta – en ole kuulemma tarvitse terapiaa Kelan asiantuntija lääkärin mielestä – minulla on vain ”vaikea hetki elämässä”. Riittävän vaikea lopettamaan elämän halun, mutta ei riittävä kuntouttamiseen.

Ei ole jumalaa joka tulisi minua auttamaan – yksin en vain jaksa, olen antanut luvat kuolemalle. Ainoa järkevä tarve on pitää itsensä fyysisesti kyvykkäänä jotta voi itse tehdä sen kun aika on. Kukaan muu ei sitä tule tekemään, ei edes saatana. Kuulostaa että olen pettynyt elämään. Pitää paikansa olen lopen uupunut jatkamaan. En näe toivoa, tai valon pilkahdusta missään. Olen varmaan itsekäs? Varmasti sitä olen. Siis niin itsekäs etten oikeesti enään jaksa yrittää mihinkään suuntaan. Olen yritykseni tehnyt tähän elämään. Oviin olen kolkutellut, muttei kukaan tullut avaamaan. Vuosikymmeniä jatkuvat rukoukset jeesukselle ja jumalalle on jääneet kuulematta, tai sitten olen vuodattanut sydäntäni väärään instanssiin.  On pakko kaivaa ”yleisavain” omasta sydämmestään. Ja oma sydän sanoo olet vapaa luomaan oman kohtalosi…luot itse kohtalosi omalla valinnalla, ja elät tai kuolet sen mukaisesti…elämälle tulee aivan toisenlainen merkitys, kun itse saa päättää

On vapauttavaa ettei tarvitse enään rimpuilla elämän puussa jossa oksat raapii, ja rungosta saa pelkkiä tikkuja ympäri kehoaan. Voi valita koska riittää. Luon itse moraalini omilla valinnoillani, kuten ”yli-ihminen”, tosin en koe itseäni yli, tai ali ihmiseksi. Olen vain kyllästynyt, väsynyt , turhaantunut tähän maailmaan jolla ei ole tarjota minulle mitään, eikä minulla ole tarjota maailmalle mitään. Jos ja kun poistun takavasemmalle, ei minua tulla tuomitsemään kuin tiukkapipoiset raamatulla päähän hakkaajat, mutta minulle se on aivan sama. Samaan piemyteen me päädytää, enkä ole siitä katkera.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Korjaus
Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 24.10.2022 klo 11:27

1963-vuonna Buddhalainen mukki poltti itsensä Saigonissa tienristillä. Hän teki sen rauhanpuolesta. Hän jätti jälkeensä kirjeen...myöhemmin hänet julistettiin pyhimykseksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Th%C3%ADch_Quảng_Đức

Mä en halua pyhimykseksi. Haluan tuoda teollani yleiseen keskusteluun kuinka huonoissa kantimissa suomessa mielenterveyspalvelut ovat. Osastolle ei pääse, Psykiatrille joutuu jonottamaan yli puolivuotta, terapiaan ei pääse, ja rauhoittavat lääkkeet on demonisoitu.

Tuntuu ettei jäljelle jää muuta vaihtoehtoa.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Korjaus
Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 24.10.2022 klo 15:19

Kulttuuri mihin on syntynyt määrittää suhtautumisen kuolemaan. Oli kuolema sairaudentuoma, tai itseaiheutettu jakaa mielipiteitä. Jos kuolema koskettaa vaikka 1-vuotiasta lasta, tai 75-vuotiasta on suhtautuminen erilaista. Miksi?
Kumpi on suurempi rikos ihmisyyden ja elämän kannalta 1-vuotias kuolee syöpään, tai 53-vuotias päätää päivänsä? Kyllä mun sydäntä vihlaisee 1-vuotiaan kuolema enemmän kuin 53-vuotiaan itseaiheutettu kuolema. Karuinta on se että 1-vuotias ei osaa kertoa sanoina kuinka paljon sattuu, tai miksi hänen päivänsä päättyy ennen kuin päivät ovat edes kunnolla alkaneet.
Kultuurissamme itsemurha mielletään usein heikkoudeksi kestää elämää. Mistä kukin tietää miltä toisesta tuntuu jos hän päättää päivänsä. Meillä on vain subjektinen kokemus omasta kärsimyksestä, ja kivuista. Ajattelemme että kun minäkin kestän tulee tuon toisenkin kestää ja jatkaa elämää. Vai ajattelemmeko että jos suvaitsemme toisen ihmisen itsemurhan saattaisimme suoda sen itsellemmekin?
Mikä on se syvin ajatus jota kammoamme itsemurhassa? Omassa tai toisen tekemässä.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 24.10.2022 klo 18:16

Se ajatus kai että siinä tapetaan ihminen. Tunteva, ajatteleva luonnon taideteos.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Lisää tekstiä
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 25.10.2022 klo 09:20

Luin viestisi illalla ja huomasin miettiväni sitä aamulla, HerKaramazov. Nyt pitää mennä, mutta yritän kirjoittaa joitakin ajatuksia paremmalla ajalla.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 25.10.2022 klo 16:20

HerKaramazov, tämä kirjoittamasi kiteyttää hyvin myös oman kokemukseni: "Olen vain kyllästynyt, väsynyt , turhaantunut tähän maailmaan jolla ei ole tarjota minulle mitään, eikä minulla ole tarjota maailmalle mitään."

Olen niin kyllästynyt räpiköimään tätä elämää läpi.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 26.10.2022 klo 17:23

Ymmärrän HerKaramazov hyvin miksi sulla tai kenellä hyvänsä on im-ajatuksia ja toteuttamis aikeita. Itse huomasin kävelylenkillä, että mielessäni jotenkin romantisoin itsemurhan. Tiedän että se ei ole hyvä asia. Tajuan sen että se on ns. vääristynyt kuva itsemurhasta. Mutta silti oli "hauskaa" leikkiä sellaisella ns. romanttisella ajatuksella, että vetäisin hirveät kännit ja katsoisin mihin se johtaa. Siis se todennäköisesti voisi olla vaarallista. Joten enpä sitä tee, mutta jo se itse ajatus antoi jotenkin muutamaksi sekunniksi sellaisen hyvän olon. Ehkä jotain dopamiinia sitten aivot tuottivat sillä hetkellä. En tiedä, onko sinulla tapana romantisoida im-aikeita? Minä teen sitä kyllä usein. Mutta mites sitten sellainen ajatus, että: jospa itsemurhaa ei tekisikään koskaan, vaan ottaisi siitä ajatuksesta vain "ilon" irti. Siitähän tuossa kirjoititkin. Paljon on mediassa puhuttu siitä kuinka se ajatus voi tavallaan toimia voimavarana. Mitä jos keräisi sellaisia voima ajatuksia, joka puolelta? Ja siten tulisi vahvemmaksi ja vahvemmaksi. Ja jaksaisi jatkaa olemista. Voisiko se mitenkään toimia sun kohdalla? Itse oon saanut välillä negatiivisistakin ajatuksista voimaa jatkaa eteenpäin...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 28.10.2022 klo 11:19

Jep. En tiedä onko itsemurha romattinen ajatus, vapauttava ehkä? En halua tehdä itsemurhaa kännissä, siinä on riskinsä ettei onnistu. Parempi tehdä selvinpäin elämän tärkeät jutut.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 28.10.2022 klo 13:40

Oon miettinyt sitä, että onko elämä vain ja ainoastaan taistelua, omaa mustaa mieltä vastaan? Siis ainakin omalla kohdallani asia on ollut niin jo vuosia. Ja tuntuu siltä, että mitään muuta ei lopulta ole. Vain selviäminen minuutista toiseen, tunnista toiseen ja päivästä toiseen. Että taistelu itsetuhoa vastaan, on vaan ja ainoastaan kaiken pointti. Mutta mun mielestä se on se ongelma että nykyään ei voi luottaa esim. siihen että Jumala palkitsisi jotenkin ihmisen jos hän ei tee itsemurhaa. Kun tuntuu siltä että tiede on tuhonnut Jumalan. Että ihminen taistelee elämänsä puolesta, mutta tuo elämä on kuitenkin kärsimystä. Että ihminen taistelee kärsimyksen puolesta. Siinä tulee sitten juuri se testi. Elämän mittainen testi. Ehkä se taistelu on sitten jaloa... Haluaisin kannustaa kuitenkin taistelemaan...

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 28.10.2022 klo 22:19

Miksei itsemurhaa voisi nähdä vaihtoehtona muiden joukossa. Minusta se tuntuu surulliselta ja lyhytnäköiseltä ratkaisulta, mutta toisaalta en ole elänyt kenenkään muun mielessä kuin omassani.

HerKaramazov kirjoitti:

Mikä on se syvin ajatus jota kammoamme itsemurhassa? Omassa tai toisen tekemässä.

Voisiko itsemurhaan liittyvä moraalinen järkytys (joka useilla ihmisillä nousee) syntyä kipeästä suhtautumisesta kuolemaan ylipäätään? Luulen että monelle läheisen menettäneelle kuolema on vaikea ja traumaattinen kokemus. Ajatus siitä että joku valitsee itse sen mikä on kutsumatta tai pyytämättä ryöstänyt jotain itselle tärkeää herättää voimakkaita tunteita ja ehkä vihaakin, tunteen siitä että valinta on väärä vaikkei sitä pysty oikein itselleen selittämäänkään.

Ehkä olon helpottuminen hetkessä elämisen lisääntyessä kertoo että ainakin se on hyvä suunta. Vimmattu ryppyotsainen yrittäminen harvoin johtaa pidempiaikaiseen hyvinvointiin.

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 29.10.2022 klo 11:11

Itsemurhassa kiehtoo se lopullisuus. Tää elämä on rämpimistä päivästä toiseen - ei valon pilkahduksia juuri missään. Jos tietäisin että kuolen helmikuussa 2023, janksaisin yritää elää sinne asti, luulen? Tästä murheenlaaksosta tekee raskaan myös se että tämä tuntuu ikuisuudelta.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 29.10.2022 klo 15:19

Sitä tämä elämä kyllä aika usein on. Vahvat vain selviää, niin kuin evoluutio-opissa sanotaan, mutta toisaalta vahvoillekin voi tulla sairauksia ja muita ongelmia ja sitten ne ei enää olekkaan vahvoja. Maailma on armoton paikka. Täytyy vain jotenkin selvitä, koska mitään muuta ei sitten ole. Mitään helpotusta ei varmaankaan kuolema tuo, koska kuoleman jälkeen tuskin on mitään... Oleminen loppuu...

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: korjailu
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 29.10.2022 klo 19:20

Tunne ajan kulumisnopeudesta on subjektiivista ja vaihtelee elämänvaiheesta/tilanteesta toiseen, mutta jos se sinua lohduttaa, vuonna 2100 olet mitä todennäköisemmin kuollut 😋 (En tiedä saako aihepiirillä vitsailla mutta yritän kumminkin - sano, jos toivot että lopetan.)

Käyttäjä kirjoittanut 30.10.2022 klo 14:16

Minusta tuntuu kuin kuoleminen johtaisi vain täydelliseen tyhjyyteen, kaikki lakkaisi olemasta.

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 30.10.2022 klo 15:39

soroppi kirjoitti:
Tunne ajan kulumisnopeudesta on subjektiivista ja vaihtelee elämänvaiheesta/tilanteesta toiseen, mutta jos se sinua lohduttaa, vuonna 2100 olet mitä todennäköisemmin kuollut 😋 (En tiedä saako aihepiirillä vitsailla mutta yritän kumminkin - sano, jos toivot että lopetan.)

Joo olen todennäköisesti jo kuollut 2050, mutta jos elän vielä 27-vuotta tätä ahdistusta ja kipuja...en koe elämää elämisen arvoisena. Jatkuvat ahdistus, pelko, kahutilat valveilla ollessa tekevät olemisesta helvettiä. Okei sain tällä viikolla kaksi kertaa hyvän olon tunteen uimahallin jälkeen. Olo kesti joitain minuutteja ehkä kaksi kertaa kymmen minuuttia.
Ei ehkä kyse ole vitsailusta vaan itsemurha ajatuksen keventämisestä🤔

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 30.10.2022 klo 19:04

Ymmärrän että elo ja olo tuntuu aika synkältä, jos suhde täysin kestämättömän ja ihan ok-olotilojen välillä on enimmäkseen sietämättömän puolella.

Millainen vaikutus keventämisellä on oloon? Hirsipuuhuumori on ollut mulle jossakin vaiheessa tärkeä voimavara, vaikka se aina vähän katkeralta tuntuukin.