👍💜  Tuo juuri, taju oikeudesta, omasta oikeudesta, omista oikeuksista, on muunkin kuin itseni kohdalla takataustalle painettu. Siihen (tuohon oikeustajuun tuosta) kai kasvaa, jos perhe, jossa kasvaa kunnioittaa jokaista perheenjäsentä.

Itsellä ei ollut isää olemassa kuin alkumetreillä, erosivat, sen jälkeen isää ei saanut olla olemassa, ja ajan myötä muistitakauman myötä tajunnutkin, että ehkä hyvä kun äidin suku piti äidin puolta. En siis ole kasvanut kunnioittamaan itseä. Isä ei ollut (ei saanut olla) mitään, äiti oli syvälle lyöty, katkerasti hylki meitä menemään isän luokse aina kun vaikeaa (vuosia), veljet oli 'aurinkoja', minä tyttärenä siinä välissä en mitään.

Joo, lapsuus vaikuttaa ratkaisevasti elämään. Omilla ratlaisuilla ja teoilla myöhemmin voi asioita korjata. Oli minullakin ongelmia lapsuudessa. Äiti oli alistuva ja jotenkin tiukkapipoinen mielipiteissään. Isä oli päällysmies, mutta hänellä oli kultainen sydän. Tulimme taloudellisesti hyvin toimeen. Minut kasvatettiin ylikiltiksi. Sen takia sorruin alistavaan aviomieheen. Jokin kipinä minulla kuitenkin oli taisteluun. Minulla on hyvä koulutus, olin hyvissä töissä ennen katastrofia. Olin matkustellut ja hengaillut maailmalla. Omanarvon tuntoa oli sen verran, että tulin selviytyjäksi. Olen kokenut niin kovia, että nautin nyt elämästäni, vaikka haasteita riittää edelleen.

Niin voi.

Ja kai kaikilla taustakoukeroilla on joku tarkoituksensa, jos ei muuta niin kasvattaa sisua ja johonkin kai jokaista valmistetaan. Nuoruuden sain elää kenenkään puuttumatta. Yleensäkin alkumetrit opetti aika aikaisin itsestä pitämään huolta. Nuorten parissa tein töitä pitkään. Siihen aikaan sitäkin työtä oli vakinaisina työpaikkoina valittavissa vaikka kuinka. Puolison löydyttyä ja lasten synnyttyä sanouduin irti, enkä arvannutkaan millaiseksi maa muuttui vajaassa 10 vuodessa. Sen ajan hoidin lapset kotona uupumiseen asti, eron laitoin vireille. Taustoissa molemmilla siinä määrin kyvyttömyyttä yhteyden hoitamiseen, ei sellainen toimi. Yhteiselämää oli 15 vuotta. Nyt erosta vuosia jo parikymmentä. Monia maata nähtynä elämän aikana. Nykyään elämä balanssissa, siinä määrin monenlaista vaihetta koettuna että matkat täältä maalta kaupunkiin ja takaisin maalle riittää. Totta on, että ellei ite niin kuka muka! asiat hoitumaan saa.

Mukavasti sinulla siis asiat ovat.

Sain taas kylmää kyytiä, ihan naurattaa. Kirjoitin viestin mielenterveyden keskusliiton viestintäpäällikölle. Kysyin lyhyehkösti, mutta selkeästi ja asiallisesti vinkkejä tarinani kertomiseen jossakin. Hän vastasi kuin ensikerran psykoosin saaneelle. Suositteli vertaistukikurssia ja kirjoituksen alkeiskurssia ja uusi alku sivustoa. Tästä näkee, että riittää, kun sanoo sanan psykoosi ja kenelle tahansa, niin pidetään harhaisena valehtelijana. Kerroin koulutukseni: filosofian maisteri ja työpaikkani: yliopiston koulutussuunnittelija. Ne sattuvat olemaan totta.

Vastasin viestintäpäällikön viestiin asiallisesti ja ystävällisesti. Odotan malttamattomana hänen vastaustaan.

Myöskään tämän tukinetin henkilökohtainen tukihenkilöni ei usko 112 poistoon. Neuvokaa hyvät ihmiset. Miten saan ihmisarvoni takaisin?

Nyt alan ymmärtää. Viestintäpäällikön vastsus kesti hyvin kauan. Hän uskoo minua, mutta ei voi tehdä mitään. Minulle on tapahtunut niin kauheita, että kukaan ei voi myöntää sitä. Koko yhteiskunta on kääntänyt minulle selkänsä, koska systeemi on pettänyt minun kohdalla.

Uskon, ettet ole ainoa. Lääkärihierarkinen hoitoala, hoitajamaailmassa nokkimisjärjestys; uskomatonta miten raatelevia voi olla otteet esim. narsismiin taipuvaisella esimiesasemaan jotenkin kivunneella osastonhoitajalla. Lääkäreiden valta usein kyseenalaistamatonta. Potilasasiamiehenkään valta ei riitä tilanteiden muuttamiseen? muutoksen käynnistämiseen?

Potilasasiamiehet ovat virkamiehiä. He antavat neuvoja potilaille, miten toimia, muistutuslomakkeita ym. He eivät ota kantaa diagnooseihin ym. hoidollisiin asioihin.

Minulla on ollut onneakin taistelussani. Potilasasiamiehen tunnen pitkältä ajalta ennen tätä tapausta. Se lisäsi uskottavuutta. Hän sanoi, että minulla saattoi olla uupumus. En tiedä kuuluiko hänen toimivaltaansa?

Jo aikaisemmin olen ollut sitä mieltä, että mielenterveysyhdistykset mielistelevät lääkäreitä. Ruohonjuuritason mielenterveystyöntekijät ovat kahden tulen välissä. Asiakkaiden ja lääkärien. Lääkärit vetävät pitemmän korren.

Lehdistöllä on voimakas ennakkoasenne mielenterveyspotilaisiin. Luonnollisesti he saavat häirikköyhteydenottoja. Niiden perusteella leimataan kaikki. Kokemusta on! Toimittaja tuttuni kertoi, miten hänen päätoimittajansa suhtautuu mt-potilaisiin. Suhtautumistapa ei juuri lämmitä.

Televisiossa Perjantai -ohjelmassa yksi tutkija sanoi, että mt-ongelmat johtuvat 80 % geeneistä. Tämä on päin honkia. Kukaan ei osaa sanoa, miten paljon johtuu geeneistä ja miten paljon ympäristöstä? Annoin tutkijalle palautetta.

Samoin Perjantai -ohjelmassa yksi tutkija puhui entisestä vihreiden puheenjohtajasta hassusti. Tutkija ei osannut arkipäiväistää mielentetveyden sairauksia. Annoin tällekin tutkijalle palautetta. Meille syntyi hyvä, keskustelu.

Viihdeohjelmissa on paljon piilotettua leimaamista. Annan silloin tällöin palautetta. Yksi pahimmista on Heikoin lenkki. Yhteen kohtalaisesti tunnetun teatterin näytelmään annoin palautetta. Kävin katsomassa teatterikappaleen uudelleen uteliaisuudesta palautteeni jälkeen. Tekstejä oli muutettu. Onnittelin itseäni!

En muista, olenko kirjoittanut tänne Super-tutkimuksesta? Se iso geenitutkimus psykoosin sairastaneille oli muutama vuosi sitten. Menin tutkittavaksi ja Niuvanniemen tutkimushoitajat valehtelivat minulle päin naamaa. Kysyin tutkimuksesta lisätietoja. Minäkin olin lukenut tutkimustiedotteen paremmin kuin hoitajat. Kieltäydyin tutkimuksesta ja syntyi pitkä viestien vaihto tutkimuskoordinaattorien kanssa. Sain tutkimuksen johtajan Aarno Palotienkin vastaamaan minulle. Lopulta sain heidät kiikkiin hoitajien valehtelusta. Kauan piti yrittää. Potilasasiamiehen sain kiinnostumaan tutkimuksesta. Hän jatkoi keskustelua joidenkin muiden kanssa. Tutkimus oli epäeettinen potilaiden kannalta.

Olen yrittänyt saada mielenterveysyhdistyksen vetäjää kirjoittamaan lehtijuttua kaverikseni ja muutenkin edunvalvontaan, turhaan. Päättävissä elimissä olevat soittavat kitaraa ja viihdyttävät jäseniä.

Voimavarojen puute aiheuttaa sen, että ei pystytä pitämään puolia. Hoitohenkilöstö käyttää tätä hyväkseen. He ovat vahvimpien puolella. Puheet ovat aivan muuta.

Kansanedustajia olen hätyytellyt, turhaan. Olen tehnyt kanteluja aluehallintovirastoon ja eduskunnan oikeusasiamiehelle, turhaan. Jopa kerran turhaan poliisille. Presidentikään ei vastaa. Presidentin kanslian sivuilla sanotaan, että asiallisiin kirjeisiin vastaa ainakin kanslia, jos ei presidentti. Lähetin asiallisen, mutta ei ole vastattu.

Kirjoitan vielä yhden ilkeän. Alan jo oppia: Mitä aurinkoisemmin ja ystävällisemmin lääkäri tai hoitaja hymyilee, sitä enemmän hän valehtelee.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Hei olet aktiivinen ihminen! Hienoa, ettet lannistu vaikkei  aina (koskaanko?) ajatuksia hyväksytä tai arvoa niille anneta.

Missä mielessä tuo mainitsemasi tutkimus oli epäeettinen?

***

Hei, jos en käy täällä enää ennen juhannusta, toivotan hyvää kesää kaikkineen sinulle! Olet ainoa, joka tuntee oman elämäsi joka kohdan.

Rohkeutta ja voimia kestää kanssakulkijoiden kömpelyys kohtaamisissa ja todestaottamisissa!

Hei, mukavaa, että keskustelu jatkuu.

Olen minä saanut muutamia yleisönosastokirjoituksia läpi. Yhden vertaistuesta isoon lehteen ja pari paikallislehteen. Vertaistukijuttuni oli kriittinen (tietenkin). Minunlaisia tapauksia on niin vähän, että on vaikea löytää samantapaisesti ajattelevia. Lisäksi mielenterveysaihe on monelle niin vaikea, että on hankala virittää keskustelua. Olen huomannut, että tavallisilla maallikoilla on yleensä varsin hatarat tiedot.

Kerran pyrin kokemusasiantuntijakoulutukseen, mutta en päässyt. Piti tehdä hakemus ja vastata kysymyksiin. Kirjoitin ihan hyvän hakemuksen. Piruuttani laitoin lopuksi seuraavasti: "Jos koulutuksen pääsyvaatimuksena on se, että kannattaa ehdottomasti ja kritisoimatta vertaistukea, niin olen väärä henkilö koulutukseen.

Kysyin myöhemmin syitä, miksi minua ei otettu koulutukseen. Nuori arka, poika vastasi minulle puhelimessa, että katsottiin minun olevan potentiaalisesti sopiva, mutta minun olisi kypsyttävä vielä muutama vuosi 😀. Valitsijana ollut psykologi oli myös sitä mieltä, että en sovellu koulutukseen😇.

Super-tutkimuksessa ei toteutunut  eettinen periaate, että tutkittavan on tiedettävä ja ymmärrettävä se, mihin osallistuu. Tiedote tutkimuksesta oli niin monimutkainen, että harva sen ymmärsi, vaikka olisi professori. Myös biopankkiin houkuteltiin osallistujat rasti ruutuun menetelmällä. Olisi pitänyt olla estite biopankista. Se on aivan erillinen asia kuin super-tutkimus.

Ok.

👍 Kiitos vastakaiusta.

Tuo tutkimus taisi olla se, johon osallistuin ajatellen lähinnä tuota biopuolta, jotain hyötyä jälkipolville? Km-korvauksen sai, ja paketin kahvia. ☀🌿

Kävin tuolla nimellä koulutuksen, kokemusasiantuntija. Seurasin aikani (muutaman vuoden) KoKoa ryn (koulutetut kokemusasiantuntijat)toimintaa, jäsenenä, irtautuen siitä kuitenkin kun täälläpäin maata ei heidän tiimoiltaan tapahtunut mitään. Kokoukset olivat etelässä tai lännessä. Täällä olisi voinut hakeutua esille, mutta jäi hakeutumatta.

- Kriittisyys ok, mutta tietynlainen kriittisyys ei kaikille käy. Oliko se Suomen Mielenterveysseuran järjestämä, johon hait? Yleensä on avara toimija. Yllättävää, jos blokaa jonkun tuommoisella perusteella. Noihin on välillä tunkua, sen vuoksi ei pääse kun ei mahdu.

Mitähän määre 'muutama vuosi' mahtaa pitää sisällään 😁

Lippua salkoon vaan, tuleehan noita liputuspäiviä vielä vaikka juhannus menikin jo.

🍓😃🌷 Mansikoita kesään!

Oli mielenterveysyhdistys mukana järjestämässä kokemusas.-koulutusta

Vielä riittää urakkaa. Olen nyt lukenut kaksi eri versiota aikoinaan meilisairaalaan menostani. Kummassakin on valtavasti virheitä. Toinen tulkinta on erikossairaanhoidon ja toinen perusterveydenhuollon. Molempiin on valehdellut ex-mieheni. Miksi raportteihin ei kirjoiteta, kuka tiedot on antanut? Nyt mieheni valheet menee minun piikkiin.

Kaikki perusterveydenhuollon raportit minusta ovat aivan p.stä. Teen vielä yhden kantelun. Otan lakimiehen avuksi, että tulee muotoseikat oikein. Ensin neuvottiin kirjoittamaan kansalaiskirje terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Tuli sentään vastaus. Sanottiin, että eivät käsittele valitustani, koska moitin toista viranomaista eli aluehallintovirastoa. Neuvottiin kantelemaan eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Turhaa tämä mesoaminen varmaan on, mutta onhan minulla jotain tekemistä.

Ne lääkärit, jotka viimeksi kohtelivat minua kaltoin, eivät uskoneet, että diagnoosi 112 on purettu. Piti lähettää valokuvat kela-korteista. Potilasasiamies sanoi, että 112 purku on hyvin harvinaista.

Kysyessäni nykyiseltä hoitavalta lääkäriltä hoitosuhteen alkaessa tuosta (112) merkinnästä, sanoi, "kannattaahan se olla". Joku toinen tohtori olisi voinut ottaa moraalisesti toisen kannan. Häntä edeltävä pitkäaikainen lääkäri oli aikanaan sanonut, "on ehkä unohtunut, jäänyt päälle, mutta sinun kannattaa antaa sen olla". En ilmeisesti ole niin pedantti, että jaksaisin alkaa vääntää taistelua tuulimyllyjä vastaan. Se näkyy vain apteekin henkilökuntaan kuuluvalle, joka käsittelee korttia lääkkeiden oston yhteydessä. Missään muualla se ei ole tullut vastaan, ja siksi näen sen vaan talouden kannalta parempana asiana.

Aluksi sen näkeminen Kela-kortissa tuntui kuin tuomiolta, ja silloin apteekkiväkikin oli ainakin täällä maalla tästä kohdin huonosti koulutettua. Koin erään apteekki-ihmisen kohdalla ylimääräistä katsetta tuon merkinnän nähtyään. Siksi kävin pitkään kaupungissa apteekissa, kun siellä se ei merkitse mitään. Saa olla kuin pisara meressä.

Ettet suotta turhautuisi enempää, kannattaisiko suunnata mielenkiinto johonkin sinua innostavampaan/palkitsevampaan tekemiseen? Onnea joka tapauksessa! Vielä on kesää jäljellä:)