Diagnoosin muutos

Diagnoosin muutos

Käyttäjä tähtitalvikki aloittanut aikaan 20.12.2019 klo 16:41 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä tähtitalvikki kirjoittanut 20.12.2019 klo 16:41

Onko kenellekään sattunut tällaista? Sain 20 vuotta sitten diagnoosin raskauden jälkeinen psykoosi. Nyt eräiden tapahtumien kautta diagnoosini on muutettu uupumukseksi. Olen saanut täysin väärää hoitoa (ei hoitoa lainkaan) 20 vuotta. Olen tuntenut itseni terveeksi jo vuosia. Siitä huolimatta olen saanut kaltoin kohtelua lääkäreiltä. He ovat katsoneet vain diagnoosia, eivät perehtyneet asioihini. Olen viettänyt myös täysin itsenäistä onnellista elämää vuosia. Ystävät ovat pitäneet normaalina. Vain lääkärit ovat pitäneet minua sairaana. Tämä on niin käsittämätöntä, että on vaikea ymmärtää. 

Käyttäjä tähtitalvikki kirjoittanut 22.01.2020 klo 06:36

Jatkan, että yli kymmenen vuoden unohtaminen vaikutti siihen, että en saanut mitään kuntoutusta. Se pitkitti toipumistani täysin ennalleen. Asuimme pienellä paikkakunnalla ja mieheni oli siellä johtava henkilö. Kukaan ei varmaan uskaltanut puhua minulle.

Vyyhti alkoi selviytyä, kun nyt ex-mieheni kirjoitti muistelmansa. Niissä hän herjasi minua toden teolla. Otin lakimiehen ja kirjat määrättiin hävitettäviksi. Sitten vasta luin yli 20 vuotta vanhat sairauskertomukseni. Ilmeni, että silloinen mieheni oli valehdellut kaikki esitietoni lääkärille. Tämän takia tuli väärä diagnoosi. Myös yksi mielenterveyshoitajateki minusta täysin väärän loppulausunnon oman etunsa vuoksi. Lausunto on valehtelua. Vääristelty lausunto vaikutti psykoosi -diagnoosiin. Nyt diagnoosini on siis uupumus.

Toivon, että tällaista ei pääse enää nykyisin tapahtumaan. Minulta on mennyt luotto terveydenhuoltoon.

Käyttäjä kirjoittanut 22.01.2020 klo 09:17

tähtitalvikki kirjoitti:
Minulla tehtiin se virhe, että minut unohdettiin yli kymmeneksi vuodeksi....

...Lopulta ilmeni, että en ole lainkaan sairastanut psykoosia, vaan se oli uupumus.

 

Mun kohdalla en jaksanut välittää voinnistani, keskityin kaikkeen muuhun elämässä, enkä tiedä onko niistä 20 vsta mitä merkintöjä. Myös itsellä kyse uupumuksesta nuoruuden kahdessa sairaala-ajassa ( 23-vuotiaana 3kk,  27vuotiaana 1 kk). Niiden perusteella tämä dg. Kuka tahansa menisi sekaisin jos ei kahteen viikkoon nukkuisi. Toisella krt oli kyse ns. lapsivuodepsykoosista.

Ajoittain nousee dgn kyseenalaistava vaihe, mutta elämän kääntyessä viimeiselle kolmannekselle, ei enää ole semmoista taistelutahtoa asian perin juurin selvittämiseksi. Lähinnä mietintojä miten lasten elämä jatkuu sitten kun minua ei enää ole.

Lääkäri joka bipolaarisuuden dgn nimesi ei koskaan perustellut, kuten lääkärit ei koskaan, vaan muutti lääkkeen bipolääkkeeksi lisäten samalla kilpirauhasen vajaatoimintalääkkeen, kun tuolla nimeämällään bipolääkkeellä on vaikutuksia kilpirauhasen toimintaan sen toimintaa heikentävästi.

Varsinaista 'Uupumus'dghan ei ole.

Silloin asennuttaisi niin, että kyse tilapäisestä vaiheesta. Kun lyödään leima, psyykeen liityyvä, lääkitys määritellään ikuiseksi eikä palautumista normi-itseksi ole.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 22.01.2020 klo 12:40

Esitit vaikean kysymyksen, Keskustelua... Mulla on Kela-kortissa koodi 112. Sen perustella saan useimmat psyykenlääkkeet erityiskorvattuina. Ehkä en ole koskaan ollut varsinaisesti psykoosissa, mutta joku on todennut, että toivottomuuteni on voinut olla jossain vaiheessa psykoottistasoista. Miksi siis Ketipinor on käytössä? Sen vaikutus on ahdistusta lievittävä, mutta myös masennuksen syvyyteen se vaikuttaa. Kun se - ja lääkitystä muutenkin - oli saatu purettua jokunen vuosi sitten paremman jakson jälkeen, romahdin melko pian takaisin syvälle masennukseen...Olin taas osastolla muutaman kuukauden... Ahdistus, masennus... Toivottomuus... Ja jos muistan oikein, sitä on mennyt vielä tuohon nykyiseen annostukseen verrattuna kaksinkertaisella määrällä!

Käyttäjä tähtitalvikki kirjoittanut 22.01.2020 klo 19:44

Jos oikein muistan, niin minullakin oli aikoinaan Orsanil. Sen jälkeen Gloxan unettomuuteen. Syvä uupumus minulle tuli kolmen kuukauden valvomisesta kolmen alle kouluikäisen hoitamisessa. Yksi lapsista oli kolmen kuukauden ikäinen vauva. Ex-mieheni valvotti minua välittämättä vatiimukistani saada nukkua. Myöhemmin huomasin hänet henkisesti väkivaltaiseksi narsistiksi. Siitä alkoi narsismin opiskeluni. Pääsin hänestä onnellisesti eroon ja avioeon jälkeen olen ollut tosi tyytyväinen elämääni. Paljon olen saanut harmia lääkäreiden aiheettomasta leimaamisesta. On myös todella hyviä, avarakatseisia lääkäreitä.

Minusta lääkärien kaltoinkohteluun pitäisi puuttua tehokkaasti. Nykyisin kaltoinkohtelu on mahdollista, koska lääkäreitä uskotaan aina. Jos on sana sanaa vastaan potilas jää aina toiseksi. Lääkärit tietävät sen ja osaavat käyttää sitä hyväkseen.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 3 kuukautta sitten. Syy: kirjoitusvirheitä
Käyttäjä kirjoittanut 24.01.2020 klo 14:16

Koko psykiatrien työ pyörii lääketehtaiden ehdoilla... joskus vaikuttaa siltä, kun ei  haluta paneutua tilanteeseen vaan mennään matalimman kautta, pikalääkkeet annetaan ja ajan oloon unohdetaan ne päälle, niiden käyttöön ei pyritäkään vaikuttamaan, että asiakkaat pääsisi irti niistä. Lakimiesten kautta ainoa tapa vaikuttaa, mikä kysyy vähintään voimassaolevaa oikeusturvavakuutusta, harvalla on mahdollisuutta saati sitkeyttä saada ketään lääkäriä vastuuseen laiminlyönnin vuoksi. Maksaa maltaita, ja heillä sitä kyllä on. Mikä vaikutusmahdollisuus on potilasasiamiehen kautta? Kysyessäni eräässä tilanteessa lääkäriltä neuvoa, psykiatrinen sairaanhoitaja oli alkanut pitää kuntotestiryhmää jossa eräässä tilanteessa olkapäähäni tuli jnknlainen vamma, lääkäri totesi kysyessäni tuota kannattaisko asiaa viedä eteenpäin potilasasiamiehen kautta, vastasi että "tuollainen luokitellaan degeneraatioon 'hajoaa heikkouttaan'  ". Lannistavaa asennetta tarjotaan heti jos jotain koettaa. Sillä kertaa hakeuduin lääkäriin joka antoi lähetteen fysioterapiaan; käynneistä on jo aikaa, mutta käsi ajoittain kipuilee enemmän ajoittain vähemmän. Tuo ps sh vaan sattuu olemaan tyypiltään semmoinen, etten halunnut hänelle harmeja ja annoin asian olla. Mikä taitaa olla aika tyypillistä mt-asiakkaana pitkin elämää olleelle ihmiselle, omaa etua ei jaksa alkaa ajamaan. Liika kiltteys useamman dgn takana, syviä syitä.

Käyttäjä tähtitalvikki kirjoittanut 06.05.2020 klo 13:47

Tarinani jatkuu. Minulla oli Kela-kortissa yli 20 vuotta diagnoosi 112, psykoosit ja vaikeat mielentervetsongelmat. Nyt saan uuden Kela-kortin ja 112 poistetaan. En ole sairastanut koskaan psykoosia. Tämä on kovan taistelun tulos. Olen lukenut kaikki sairauskeromukseni ja tehnyt monenlaisia huomioita. Ex mieheni manipuloi aikoinaan psykiatrisen sairaalan ja kotikuntani hoitohenkilöstön minua vastaan. Hän valehteli kaikki tietoni. Sairaalan sairauskertomuksiini on liitetty yli kymmenen sivua huomioitani. Olen lähettänyt ne nykyiselle ylilääkärille.

Tilanne tuli taas tänä vuonna huonommaksi, kun vanhan diagnoosin takia tk lääkäri leimasi minut harhaiseksi valehtelijaksi. Nyt osasin pitää puoleni. Tunnustan, että huusin lääkärille päin naamaa ja vaadin lääkärin vaihtoa. Se onnistui, sain asiallisen lääkärin ja minua uskottiin ja fyysinen vaivani hoidettiin.

Tämä asiallinen lääkäri tiesi, että epäilin väärää diagnoosia ja oli aikaisemminkin uskonut minua. Ryhdyin toimiin. Otin yhteyttä Kelaan ja pyysin 112 diagnoosin poistoa Kela-kortista. Vastaus Kelasta oli tyypillinen, minua pidettiin potilaana, joka luulee olevansa terve. Vastasin edelleen Kelaan napakasti ja asaillisesti. Seuraava Kelan vastaus oli ystävällinen ja pahoiteltiin saamaani huonoa kohtelua osalta lääkäreistä. Luvattiin, että 112 poistetaan.

En tiedä, mitä selvityksiä Kela teki tilanteestani. On joko kysytty nykyiseltä hyvältä lääkäriltäni tai ylilääkäriltä mielisairaalasta, jossa olin. Ei ole väliä tietää, kuka minua auttoi. Tärkein on tapahtunut 112 poistetaan tiedoistani.

Asun nyt eri sairaanhoitopiirissä kuin saadessani psykoosidiagnoosin. Olen laittanut omakantaan luovutuskiellon kaikkiin rekistereihini entisessä sairaanhoitopiirissäni.

Tarinani olisi kertomisen arvoinen. Jos jollakin on vinkkiä, miten ja missä tarinani kertoisin asiallisesti, napakasti ja rehellisesti, otan neuvoja mielelläni vastaan.

Käyttäjä kirjoittanut 06.05.2020 klo 18:21

Kokemusasiantuntijakoulutuksia on useilla paikkakunnilla. Jos jossain sielläpäin tiedät olevan, ota yhteyttä. Kokoa Ry on esim. yksi kokemusasiantuntijayhdistys, joka pyrkinyt kehittämään kokemuksista kertomalla välittyvää vertaistukea. Googlen kautta löytyy muitakin vastaavia järjestöjä.

KoKoA ry ainakin, siis tuo mistä mainitsin sekä

Mielenterveyden Keskusliitto, ainakin nämä tahot ohjaavat asiassa eteenpäin.

Käyttäjä tähtitalvikki kirjoittanut 08.05.2020 klo 18:45

Kiitos tiedoista. Tänään sain uuden Kela-kortin, ilman 112. Tekisi mieli laittaa vanha kehyksiin ja seinälle. Se pitää hävittää tai palauttaa Kelalle. Olisi kiva tietää, onko muita samanlaisia tapauksia?

Käyttäjä kirjoittanut 09.05.2020 klo 10:04

Minä olen saanut tyytyä yli 30 vuotta sitten saatuun diaknoosiin, joka oikeuttaa minut määrätynlaiseen hoitoon, josta joskus ja aina välillä haluaisin eroon kokonaan, mutta olen huomannut etteivät terveyskeskus lääkärit ja psykiatrit halua sitä samaa.

En tiedä, mitä asialle voisi tehdä?

Käyttäjä kirjoittanut 09.05.2020 klo 22:19

tähtitalvikki kirjoitti:
Kiitos tiedoista. Tänään sain uuden Kela-kortin, ilman 112. Tekisi mieli laittaa vanha kehyksiin ja seinälle. Se pitää hävittää tai palauttaa Kelalle. Olisi kiva tietää, onko muita samanlaisia tapauksia?

 

Melkein. Aikoinaan pitkäaikainen lääkäri jäi eläkkeelle, kysyin tuosta, sanoi, anna olla varmuuden vuoksi kun kerran olet saanut sen joskus. Saat korvaukset, sanoi että on vaikea saada nykyään tuota. Tapahtui 80-luvulla kun tuo 112 aika oli. Joskus se hävettikin, mutta käytännön taloustilanteissa mieli muuttunut. Tietynlaista samaa kapinointia tosin on. Elämä nykyään niin uomillaan, mutta silti kuin osa ihmisarvosta noiden lukujen alla.

Käyttäjä tähtitalvikki kirjoittanut 10.05.2020 klo 18:56

Eikö nykyisin saa helposti 112 ? Minulla oli siitä todellista haittaa. Siksi halusin eroon. Olin unohtanut koko 112, mutta sitten se vaan pulpahti esiin leimaavilta lääkäreiltä.

Käyttäjä tähtitalvikki kirjoittanut 10.05.2020 klo 21:11

Lisään vielä. Minä en kapinoi. Minä vaadin oikeutta. Minulle annettiin väärä diagnoosi 112. Ex mieheni valehtelun takia. En syö psyyken lääkkeitä. Lopetin, kun minulle selvisi väärä diagnoosi. Lopetus onnistui. Minun tarinassani on se ongelma, että juuri kukaan ei usko sitä.

Käyttäjä kirjoittanut 12.05.2020 klo 11:36

Hei, onnea sinulle! Diagnoosien oikeellisuuteen on tosi vaikea saada aikaan muutosta. Edes kyseenalaistaa diagnoosi. Olet sisukas ollut ja hyvä niin, ettet antanut minkään lannistaa.

Käyttäjä kirjoittanut 12.05.2020 klo 11:48

tähtitalvikki kirjoitti:
Eikö nykyisin saa helposti 112 ? Minulla oli siitä todellista haittaa. Siksi halusin eroon. Olin unohtanut koko 112, mutta sitten se vaan pulpahti esiin leimaavilta lääkäreiltä.

 

80-luvulla sen sai ainakin helposti. 2012 lääkäri vähän ihmetteli, miten olin sen saanut, mutta ei tehnyt mitään muuttaakseen; siinä vaiheessa kokeilussa oli lääke jonka 20 kpl hinta oli yli 200€.  Lääke toimi, niin en yrittänyt saada tuota 112 tunnusta pois, hintaa oli liikaa. Sittemmin ei enää ole käytössä tuo lääke, mutta korvaukset tarpeen. Taloustilanteet vaihtelee, mutta ei (näköjään) koskaan niin että voisi poistaa merkinnän. - Tuosta haitasta. En ole kokenut sen jälkeen haittaa tuosta, kun itse sisäistin diagnoosin. Terapioiden myötä häpeää en enää siinä määrin koe koettujen vaiheiden enemmän taustalle unohduksiin jäämisen jälkeen.

Käyttäjä tähtitalvikki kirjoittanut 15.05.2020 klo 17:46

Keskustelua, kiitos! Ihanaa, olet ensimmäinen, joka ymmärtää. Olen totta tosiaan ollut sinnikäs. Oikeudentajuni on vienyt minua eteenpäin. Myös se, että alitajuisesti en ole koskaan pitänyt itseäni syyllisenä.