Hei taas ja mukavaa kesää 🙂

Heh, minä en kyllä facebookiin omia kuvia oikeen saa laitettua, profiilikuvan oon 2 kertaa päivittänyt! Mulla muutenkin aina ollu joku vaikeus saaha itestä onnistuneita kuvia kun ensinnäkin mun naama on niin oudon muotonen että kuvissa se näyttää monesti tyhmältä ja monesti myös niin kivan kukkivana että pitäs aina nähä niin hirveesti vaivaa kuvien eteen. 😀 ehkä sitte joskus tulevaisuudessa _kun_ pääsen tosta aknesta eroon! Parempi kirjottaa kun kuin jos, sillä kyllähän siitä on päästävä. 😀 Lääkäri joskus kirjotti differin-geeliin reseptin, aattelin huomenna käyä sen hakemassa ja samalla ostaa xyliderm-geeliä, kun edesmenneen pappani sisko suositteli sitä käsi-ihottumaani (hän on ollut farmaseutti) ja luin myös netistä, että joillekin ihotautilääkäri on määrännyt akneen differiniä + xylidermiä. Ootko koskaan kokeillut kumpaakaan? Käytin joskus antibioottia sisältävää clindoxyl-voidetta ja se oli ihan OK muistaakseni. Yleensä käytän luonnonkosmetiikkaa mutta en ole niiden suhteen ehdoton. Löysin juuri apteekista kasvoille tarkoitetun aurinkovoiteen (La roche posay) ja se on ollut tosi hyvä!

Muistathan sinäkin käyttää aurinkorasvaa kun nyt niin ahkerasti otat aurinkoa? 🙂 Itellä taitaa jäädä varsinaset auringonottamiset kyllä välistä tänäkin vuonna kun en oikein rusketu ja toisaalta voihan se olla mun vaikeelle iholle ihan hyvä nauttia auringosta vain kohtuudella. Tai ehkä alotan porkkanakuurin.. eikö sen pitäs auttaa ruskettumaan??

Mulla itellä on vähän sama juttu, että vasta ihan viime aikoina on tajunnut, että kaikkien aika on rajallinen ja pappahan mulla kuolikin vähän aikaa sitten. Olin kyllä aika paljon yhteydessä pappani kanssa kun kyllä tavallaan tiesin, että se alkoi oleen jo aika huonokuntoinen. Kävin sairaalassa silloin kattomassa sitä sinä päivänä kun se nukkui pois mutta pappa ei ollut enää tajuissaan vaan nukkui. Ei se ollut ollut kovin hyvänä ollut pitkään aikaan ja oli joutunut teho-osastolle yllättäen kun sai verenmyrkytyksen yhen toimen piteen yhteydessä. Ei sen keho oikeen enää kestänyt vielä sitä siihen päälle :/ Pari viikkoa se oli teho-osastolla ja en kerennyt sitä silloin nähdä tajuissaan vaikka välillä se oli ollut tai saatto se sillon ekalla kerralla ymmärtää muttei voinut aukasta silmiä ja hengitys oli vaikeaa. Kävin kaks kertaa kuitenkin siellä, sairaala ja varsinkin teho-osasto on niin kamala paikka ja pappa oli aika kamalan näkönenkin, että aika ahdistavaa kaikin puolin. ☹️ Mun toiset mummo ja pappa on aika hämärän peitossa, mummoa en nähnyt varmaan kovinkaan usein mutta pappaa käytiin kattomassa aika usein. Pappa kuoli kun lin varmaa alle kouluikäinen, tykkäsin kyllä käyä siellä. Toiset mummo ja pappa olivat siis eronneet... Mummo kuoli jokin aika sen jälkeen kun pappa oli kuollut eli kauan aikaa sitten. Ei oikeen osaa ajatella tätä toista mummoa mummona kun en mitään hänestä muista! Eli mulla on nyt elossa yks mummo ja hänelle yritän soitella ja nähä suht usein mutta mummo on nyt kokoajan reissaamassa kun on nyt aikaa. 🙂

Mun papalla oli tapana antaa meille lapsille kans aina rahaa ja salaa suklaata! Ja sillä oli kaikenlaisia hauskoja terveellisiä ruokavinkkejä, haha 🙂

Mää oon ostanu biksut viimeksi yläasteella ja joo kyllä käytän niitä edelleen. Mua niin ahistaa ostaa bikineitä kun mikään ei tunnu sopivan ja en mää varmaan rannnallekaan kehtais niissä mennä 😀 Ehkä vois tänä vuonna ostaa oikeesti semmoset joissa viihtyis niin ei ehkä ahistais niissä oleminenkaan... Mutta kiva että oot löytänyt sopivat bikinit! 🙂 Ihmettelen kyllä miten oot voinu jo nyt ruskettua... Ei ois mulla toivoakaan vielä näin kesän alussa!

Tänä viikonloppuna oli mun siskon valmistujaisjuhlat, hän valmistui erityisammattioppilaitoksesta ja poikaystävän serkun yo-juhlat. Käytiin myös vähän keskustassa kattomassa valmistuneiden juhlahumua, hirveesti oli kyllä porukkaa! Käytiin myös viikolla kattoon yhtä keikkaa. Nyt pitäs alkaa tekeen sitä osaamisnäytettä soveltuvuuskokeisiin. Nii ja ostin myös kitaransoitto-oppaan aloittelijoille alennuksesta. Nyt vois alottaa viimein harjotteleen ku mulla on ollut isän kitara ja vuoden lainassa ja poikaystävän on pitänyt muka opettaa mutta aina se jotenki jää!

Mitäpä sulle kuuluu?

Moikka! Mulle kuuluu ihan ookoota. On mennyt aika aaltoilevasti taas eli välillä suht hyvin ja sitten taas huonosti tai normaalisti, en oikein tiedä.
Oon ihan hukassa vieläkin ja kaikki tuntuu jotenkin ''etäiseltä'' enkä tiedä mitä haluan ja kuka olen tms. eli aivan eksyksissä.
Oon myös jotenkin ihmeellisellä tavalla tehnyt ruuan nielemisestä itselleni ongelman. Hankala syödä mitään kiinteää ruokaa kun tuntuu, että kaikki ruoka jää kiinni kurkkuun. Heti kun ruuan kanssa pääsin jotenkin suht hyvään yhteisymmärrykseen niin tuli tuo ongelma. 😀 Enpäs kauaa kerennyt nauttimaan ns. normaalista syömisestä.
Ystävän kanssa olen viettänyt aika paljon aikaa tai normaalia enemmän kun hänelläkin on nyt koira niin menen aina omieni kanssa sinne, että ne tutustuu ja pentu kuluttaa hyvin energiaa siinä ja samalla oppii kaikkea koiramaista.
Hulluksi tulemisen pelko vaivaa minuakin edelleen. Mulla on paljon pakkoajatuksia siihen liittyen sekä muihinkin asioihin, yritän niistä päästä eroon.

Differiniä on mulla itseasiassa nyt myös monta putelia, haha. 😀 En ole vaan käyttänyt ollenkaan koska oon niin paljon auringossa ja sitähän ei suositella käytettäväksi jos ottaa aurinkoa jne. kun iho on herkempi sillon.
En muista käytinkö tuota differiniä vai jotain muuta geeli/voidemaista ainetta mun naamaan joskus muutama vuosi sitten ja sillon mun naama ei kyllä yhtään tykännyt siitä, koska se punoitti ihan hirveästi ja ihoa lähti irti. Onhan siinä se tarkoituskin tehdä noin, mutta mulla se oli ihan sietämätöntä joten en ole sen jälkeen käyttänyt mitään noista voiteista. Tuota xylidermiä en ole koskaan kokeillut, sitä ehkä voisinkin joskus kokeilla, pitää lukea siitä kokemuksia enemmän netistä niin tietää kannattaako ostaa ja kerrohan sinäkin sitten jos niitä käytät, että miten auttaa! 🙂

Aurinkorasvaa en ole ostanut vieläkään. 😟 Mutta eipä tuo aurinko taas hetkeen kunnolla paista kun on luvannut niin ''huonoa'' säätä.
Rusketusrajat löytyy, mutta en ole vielä niin ruskea mitä haluan. Meikkivoide piti ostaa uusi, koska talvella mulla on sitä ihan vaaleinta ja nyt jo pari astetta tummempaa pitää käyttää (vaikka ei sekään himo tummaa ole).
Meikkiä en kyllä kesällä juuri käytä enkä melkein ollenkaan ikinä, mutta koulu/baari tms päiviä varten aina ostan.
Nuorena tuli läträttyä meikin kanssa liiankin paljon sekä hiusvärien. Nykyään mulla on oma väri taas hiuksissa enkä ole värjännyt varmaan 4 vuoteen näitä.

Oi, sinullahan on ollut juhlia! Itselläni ei ollut kenenkään valmistujaisia eikä muitakaan juhlia. Serkku taitaa mennä rippikouluun tänä kesänä, mutta itse en sinne juhliin mene näiden omien mielenterveysongelmien takia koska matkakin on sen pari tuntia suuntaansa enkä kehtaa itseäni rasittaa liikaa vaikka toki haluaisin kovasti mennä.
Yritähän opetella soittamaan! Meilläkin on täällä vanhemmilla sähkökitara jota kukaan ei ole soittanut moneen vuoteen. 😀 Yritin joskus 15 vuotiaana kovasti soittaa sitä veljen avustuksella, mutta en sitten hirveästi jaksanut panostaa siihen joten se jäi siihen pariin kertaan.

Päivää! Kirjottelen taas vaikna eilen jo kirjottelin.

Lähdin tuossa 11 aikaan koirien kanssa lenkille. Käveltiin joku 45min tänne isän työpaikalle ja just kun olin täällä niin rupesi satamaan kaatamalla vettä.
Onneksi pääsin kuitenkin autoon istumaan vaikka kerkesin kastua jo ihan märäksi pienessä ajassa.
Nyt nuo koirat nukkuu tuolla takapenkillä tyytyväisenä. Odotan että isä tulee viemään meidät takasin kämpille ja sitten samalla käydään kaupassa.
Pitää illemmalla vielä käyttää samanlainen lenkki, että koirat väsyy tarpeeksi.
Miten pitkiä lenkkejä sinä käytät?
Itse aamulla käytän n. 15min, päivällä 45-60min, iltapäivällä joko 15min tai 45-60min, illalla joko 15min tai sitten 45-60min riippuen mikä lenkki tuo iltapäivän on eli reilu 2h päivässä liikun koirien kanssa.
Säävarauksella toki, en lähde mitään tunnin lenkkiä tekemään jos ulkona on kaatosade.

En varmaan enempää pysty kirjottamaan nyt kun puhelimesta loppuu akku kohta ja istun täällä autossa enkä pysty lataamaan puhelinta täällä.

Toivottavasti siellä on parempi sää! 🌻🙂🌻

Huoh, nyt se syöminen on mennyt vaan hankalammaksi. En tajua miten se ruoka vaan jää kiinni mun kurkkuun eikä mene normaalisti alas.
Kaikki nestemäinen esim. jäätelö, jugurtti, vesi, mehut, limpparit tms menee normaalisti, mutta kaikki kiinteä jää kurkkuun vaikka kuinka pureskelen hyvin.
Ei pitäisi olla edes mitään ongelmaa tässä, siis syytä miksi.
Palan tunne kurkussa on myös välillä, mutta kun ei pitäisi enää olla mitään stressaavaa tekijää tässä.
Ahdistaa niin paljon taas kun pääsee vähän eteenpäin niin tulee joku tällänen "uusi" ongelma. Vituttaa, anteeksi tuo ilmaisu, mutta ärsyttää niin paljon.
Syömisestä on tullut inhottavaa vaikka ei tätä ole kestänyt kun muutaman päivän.

Iltaa,

inhottavan kuulosta tuo nielemishomma! Onko sulla ollut aiemmin sitä? Joskus luin siitä netistä, ja se tuntui suht yleiseltä... Eihän se tietenkään kiva juttu oo ja en tiiä mikä siihen sitte auttas. Auttasko jos syöt jonkun muun läsnäollessa? Voiskohan se olla vaan hetkellinen juttu? En tiiä auttasko se, että söis sitte jonku aikaa nestemäisiä ruokia ja sitten pikku hiljaa taas kiitneää vai pahentaako se ongelmaa? Entä jos eka ootat vähä aikaa, että sulle tulee niin kova nälkä, että sillon ei enää välitä, mitä syö? En minä tiiä! Onko sulla niitä keskusteluja vielä= Ota se puheeksi siellä? 🙂

Mustaki tuntuu, että välillä on ihan hyviä päiviä mutta välillä ahistus sitte tuntuu kasvavan ja tulee vaan mietittyä pääseekö tästä koskaan eroon! Se todella rasittavaa. :/ Just ois taas menkatki alkamassa ja oon kyllä huomannu, että oon kokoajan tosi herkkä ja ahistusta taitaa pukata enemmän. Hohhoijaa!

Mietin vielä kun sulla on ollut nuita syömiseen liittyvviä ongelmia, niin onko sulla ollut koskaan sitten mitään syömishäiriön kaltaista oirehdintaa? Ei oo pakko tähän vastata, mutta aloin miettiin, että jos ois ollu niin oiskohan sitten mahollista, että ahdistus saattais jollain tapaa ilmetä ruokaan liittyen? 😐 Itellä on ollut välillä paljonkin ahdistusta liittyen syömiseen ja lihomiseen vaikka en nyt ole koskaan mikään anorektikko ollutkaan. Mutta suhtautumminen ruokaan ei ole aina ollut OK! Nykyään kyllä syön ihan reippaasti mutta tulee sitten mietittyä ruoan terveellisyyttä ehkä vähän liikaakin vaikka en sitten kuitenkaan syö niin äärimmäisen terveellisesti, joka aiheuttaa ehkä vähän ristiriitaisia tuntemuksia. Kun mää vaikka mietin, että pitäs jättää kaikki viljat, syyä vähähiilihydraattisesti ja vältellä maitoa jne ja en kyllä noudata tommosta ruokavaliota 😀 Mutta aina miettii, että pitäs tehä niin! Niin ja mua kyllä vähä mietityttää, kun mää pystyn syömään aika paljon enkä liho oikeen. Oon aina ollut normaalipainonen tai vähän alipainonen ja saatan syyä enemmän ku mun poikaystävä välillä. Oon sitte miettiny onko mulla joku imeytymishäiriö...

Mulla tuo differin ei kirvelly/poltellu naamalla ollenkaan vaikka oottelin sitä... toivottavasti nyt tehoais. Tällä hetkellä on ollu semmonen tunne, että se ois ollu ihan hyvä yhistelmä tuo differin ja xyliderm. Laitan xylidermin aamulla kasvoille ja aamusin pesen kasvot vaan kasvovedellä (lavera tällä hetkellä). Illall pesen kasvot mustasaippualla (semmonen luonnontuote) ja laitan kasvoveden ja sit differinin. Mutta pitää nyt seurailla, en oo kovin montaa päivää käyttänyt. Niin tosiaan se differin herkistää kyllä auringolle että ehkä jätän tänäkin vuonna ruskettumisen muille, haha!

Minäki oon vähän miettinyt, että kuinka paljon sitä viitsii ns. rasittaa itseään kaikilla menoilla. Toisaalta menoista saa muuta ajateltavaa. Tällä hetkellä mietin, että lähdenkö muutamaksi yöksi asuntoautoreissulle poikaystävän ja hänen kolmen kaverinsa kanssa. Saa nyt nähä! Haluaisin kuitenkin kesällä käydä helsingissä vähän pitemmällä lomalla ja juhannuksena mennä jollekin mökille. Ja jotkut festarit ois myös kivat ja sitten kun tykkään liikkua luonnossa niin olisi hauska käydä muillakin mökeillä (suvussa on 2, joissa vosi mahollisesti käydä) tai jossain muualla. Onko sulla mitään tullut nyt mitään suunnitelmia kesälle tai onko jotain toiveita? 🙂

Säähän käytät koiria pitkillä lenkeillä! Itellä sattaa jäähä vähän lyhyeksi välillä kun tuntuu, että on niin kiire muka ja sitten mun koira ei tykkää oikee kävellä hihnassa. Pienenä se pääsi aina irti metsään juoksenteleen ja nyt ei oo ollu sitä mahollisuutta täällä missä mää asun. Kun se pääsee vapaana juokseen niin sillon se kyllä juoksee ku viimestä päivää, edes ja takaisin. 😀 Tänään kyllä käytiin 2 tuntia yhteensä kävelemässä, mikä on mun mielestä jo todella hyvä määrä! Käytän koiran vaan kolmesti päivässä, aamulla ja päivällä pitemmät lenkit ja illalla ennen nukkumaan menoa iltapisu!

Koitan tässä kovasti väsätä sitä osaamisnäytettä edelleen... Mulle ei oikeen kuulukaan kummempia. Mielialat kans heittelee, välillä ahistaa se sekoaminen ja sitten koko elämä ja tulevaisuus. Mietin vaikka aika useasti, että onko musta koskaan äidiksi ja haluanko lapsia. Oon niin epätasapainonen, että semmonen ees järkevää. Mitäköhän sitä haluais olla tulevaisuudessa, ei tuu koskaan oikee kunnolla pohdittua sitä koska se ahistaa kun tuntuu, ettei oo mitään tulevaisuutta jos aina on tämmösiä ongelmia. ☹️ Mutta kuitenkin yritän ahistustenkin välillä aatella, että kyllä nää ongelmat vielä selätetään! 🙂 Terapeutti muuten sano, että semmonen ihminen, joka pelkää sekoavansa ei sekoa. Semmonen, joka on sekaisian, niin ei tajua sitä ja sellanen, joka sitä pelkää niin tarkkailee itseään vaan niin tarkasti ja se sitten jotenkinkin aiheuttaa sitä ahistusta. Nyt kun sais vielä iskostettua päähän tuon!

Kerro taas kuulumisia! Toivottavasti syömisongelma ratkeaa! 🌻🙂🌻

Oho, oon kirjotellu jo muutamaan kertaan. 😀 Ei se mitään, toivottavasti kaikki jaksaa lukea näitä höpinöitä vaikka yksin täällä puhunkin. Nyt on taas ihan pakko.

Näin koko yön painajaisia. Unen painajaiset liittyi tavalla tai toisella psykoosiin tai enimmäkseen mun hulluksi tulemisen pelkoon.
En tykkää puhua tästä paljoa siis tuosta pelosta koska se ahdistaa, mutta tiedän ettei saa pitää itsellään asioita tai yrittää poissulkea niitä koska ne tuppaa suurenemaan vaan. Oon tuolla ko aiemminkin maininnut tämän pelon, mutta en tiedä olenko tuonut sitä kunnolla esille, että kuinka paljon oikeasti sitä pelkään.
Oon varmaan jo nuorempana pelännyt tätä paniikkikohtauksien yhteydessä, mutta se nyt on ihan normaalia.
Aloin kunnolla pelkäämään joskus parisen vuotta sitten kun hain apua itselleni. Pelkäsin koska mulla oli/on niin "kummallinen" pakko-oire/pakkoajatukset, eikä monella varmasti ole samaa oikeasti. Kysyin sitä silloin, että onko se yleistä niin vastaus oli, että ei se yleistä ole, mutta en ole ainoa. Kyllähän mä sen tiesin etten ainoa ole.
Mulla oli monesti sillon epätoivoinen olo ja kyselinkin muistaakseni monesti, että olenko tulossa "hulluksi" eikä vastaus "et" auttanut vaan pelkäsin silti.
Vuoden 2014 olin oikeastaan vaan kotona ja kävin syömässä kerran-pari päivässä.
Itkin usein, nukuin paljon, ahdistuin, en jaksanut mitään, sain monta paniikkikohtausta päivässä, en saanut yöllä kunnolla unta jne. Se oli aivan kauheaa.
Nukuin myös silloin kun juhlistettiin alkavaa vuotta 2014. Taisin nukkua klo 20 asti aamuun, koska olin juuri muutama päivä aikasemmin ollut päivystyksessä koska en uskaltanut syödä.
Multa meni kokonaan ohi tuo vuosi. Kyllä näin ystäviä välillä ja joinkin huonoin seurauksin. Enkä tainnut juoda kun 4-5 kertaa koko vuonna jos sitäkään.
Kouluun kuitenkin menin syksyllä. Tuntuu edelleen, että tuosta olisi pitkä aika vaikka ei siitä ole kun vähän yli vuosi... tuntuu ihan oudolta, että niin vähän.
Oon tainnut mainita siitä, että oon sellanen ihminen, että "kaikki tänne heti nyt" eli en jaksais/malttais odottaa mitään pitkään joten siks mua ahdistaa "sairastaa" koska haluaisin olla terve, tietenkin. Luulin nuorena olevani todella vahva ihminen, kun jaksoin kaikkea pahaa mitä tapahtui. Ehkä en olekkaan niin vahva, oon oikeestaan tosi herkkä ehkä yliherkkä?
Nuorena mulle monesti tuli myös olo etten tunne mitään. En tuntenut huonoa omatuntoa jos tein jotain väärin enkä jossain vaiheessa kokenut tuntevani edes vihaa tms. Nykyään tunnen senkin edestä. Pakoilinko niitä tunteita vai mitä kun ne nyt näyttää tulevan.

Joo hirveä avautuminen! Oli pakko kun mielenpäällä on liikaa asioita. 😟

Heippa!

Et varmaan huomannut tai sitten mun edellinen viesti ei vielä ollut tullut mutta kävin vastailemassa illalla sulle! Mullakin on välillä sellaisia unia, jossa saan kauheita paniikki/sekoamiskohtauksia ja se ahistaa ihan sairaasti. Ei oo kiva herätä yöllä kun ei uskalla avata silmiä tai ainaki mun pitää sillon vaan pysyä peiton alla ja koittaa tasata sykettä! Niinku viime viestissä sanoin, niin terapeutti kertoi viime terapia kerralla, että sellaiset ihmiset ei sekoa, jotka sitä kovasti pelkäävät kun sellainen ihminen, joka on psykoosissa niin ei huomaa sitä itse. Mutta ei oo kuitenkaan niin helppoa uskoa tuotakaan, oon jotenkin niin epäilevä kaiken suhteen.

Niinku minäkin pelkään eniten sitä, että tulisin hulluksi ja enkä itekään viiti siitä hirveesti puhua. Viimeksi terapiassa sanoin siitä ja yllättäen moni muukin oli sitä välillä miettinyt. En kyllä kertonut, että tulee mietittyä sekoamista ja paniikkikohtauksia päivittäin ja usemman kerran päivässä ja se vie hirveästi energiaa. Kun eihän muut ihmiset mieti ekana aamulla, että selviävätköhän tästä päivästä ilman paniikkikohtausta tai kuinkahan paljon tänään ahdistaa! Ei muilla edes käy mielessä paniikkikohtaus päivän aikana. Sitteku alkaa miettimään nuita niin eiköhän ne oireetkin ala sieltä tulemaan. Mulla alkaa se ehkä jotenkin eka ahdistuksena, sitten alan miettiin onko kaikki todellista ja tulee epätoivoa ja vähän paniikkia mutta ei oo nyt tullut sellasia pahoja paniikkikohtauksia, enemmänkin tuntuu, että tämmönen ahdistus ja sekoamisen pelko on jotenkin kroonistunut, en tiiä. En halua, että tämä menee enää pahemmaksi! Kyllä mulla on välillä oikeesti mukavaakin mutta inhotavaa kun on tuo riesa kuitenkin mukana. Siitä ei tunnu pääsevän eroon ja se rajoittaa elämää. Minä koitan aina hokea itselle, että ajattele nyt vaan positiivisesti ja älä mieti ahistavia juttuja mutta oiski vaan niin helppoa.

Kuvaus tosta sun vuodesta kuulostaa tosi inhottavalta ja voin siihen osaksi samaistua, kun mullakin oli syksy ainakin vähän tommosta ja sitten oli vähän taukoa ja keväällä taas uudestaan jonkun aikaa. Kun kävin vaikka koulussa niin aloin miettiin, onko tätä kaikkee olemassakaan ja oli tosi epätodellinen olo. Paniikkikohtaus kai saattoi tulla vähän missä tahansa, kotona ja koulussa, mutta mun paniikkikohtaukset on yleensä olleet silleen suht hyvin peitettävissä. Ei kaverit oo koskaan huomanneet kun en mää ala hyperventiloimaan. Ainoastaan sanat menee vähän sekasin ja tulee hirvee olo, että pitäs päästä pois ja se pelko siitä sekoamisesta. Etkös sinä asunut tuon ajan siinä hometalossakin osaksi? Silläkin varmaan oli osansa, ainakin ite huomaan ku mulla menee tuo nenä tukkoon,että sekin ahdistaa. Ehkä nytten vielä ku on jotenkin erityisen herkkä kausi menossa.

Nuorempana kun asuin vielä kotona ja oli paha olla siellä, niin minäkin ajattelin jotenkin, että oisin vahva kun en välittänyt mistään mitään ja olin hyväksynyt myös sen, että oon yksin koko loppuelämäni enkä koskaan löydä kavereita saatikaan mitään parisuhdetta. Nykyään itken tosi herkästi ja oikeestaan oonkin ollut jo pienenäkin tosi herkkä. Puhuttiin terapiassa yks kerta, että miks se oireilu alkaa vasta nyt jälkikäteen jos jotain pahaa on tapahtunut menneisyydessä. Ehkä se on niin, että nyt on aikaa tarkastella niitä tapahtumia tarkemmin ja nyt sitten vasta sallii itselleen ne tunteet mitä sillon oli patoutunut sisälle. Sullakin taitaa olla monien vuosien edestä niitä patoutuneita tunteita, joten parantumiselle pitäs antaa kai reilusti aikaa? Mulla on sama juttu, kaiken pitäs tapahtua heti enkä malttais odottaa kauaa.

Musta on inhottavaa, kun ei löydä mitään yhtä syytä tälle kaikelle. Ja miks tämä ahdistuksen ja paniikin tunne on sellainen, mistä ei voi luopua? Yleensä jos mulla on ollut pelko jostain sairaudesta, niin se on sitten kestänyt jonku aikaa ja lähtenyt eikä se pelko oo ollut näin kovaa. Ehkä tuo psykoosi on sellainen sitten, jota ei ymmärrä ja siinä tavallaan menettäis kosketuksen itseensä kokonaan ja sehän on pelottavaa. Mua pelottaa, että mää alkasin yhtäkkiä kuulemaan joitain ääniä, joita muut ei kuule, tai näkisin asioita, joita muut ei nää. En oo tätä nyt kertaakaan kellekkään sanonut mutta musta se on tosi ahistavaa. Kun mulla vielä soi nuo korvat niin välillä mietin, kuuluuko tuo ääni tinnitukseen vai johonkin muuhun. Ja kuuleekohan muut esim. jotain sähkölaitetta minkä minä kuulen tai jotain huminaa, mitä kerrostaloasunnoissa nyt yllättäen varmaan aika paljon kuuluukin, kaikista nuista seinien välistä kun siellä taitaa vaikka mitä putkiakin mennä. Kuulostapaa ihan järkyttävältä kun tämän nyt kirjottaa tähän auki 😀 Eihän ns. normaalit ihmiset varmaan kiinnitä huomioita mihinkään olemattomiin ääniin mutta mulle tuo on välillä ollut isokin ongelma, nyt ehkä jo vähän vähemmän.

Miten sun nielemishomma? Tsemppiä hirveesti ☺️❤️ ja ei kyllä haittaa jos kirjotat useammankin viestin. 🙂

ARGGG! Kirjotin sulle niiiiin pitkästi äsken tuohon ekaan mikä teksti jäi multa huomaamatta, mutta sitten tuli ensin, että hymöitä on liikaa, noh poistelin niitä ja sitten tuli, että ''ei ole kirjoitusoikeutta tähän ryhmään'' mitähän hittoa sekin tarkoittaa! 😀
Kirjottelen sulle tänään vielä, kunhan pääsen uudelleen koneen ääreen jos sitten onnistuis paremmin. 😠

Nyt kirjotan tämän puhelimella. Toivottavasti ei tämäkin epäonnistu kun on inhottava monesti kirjottaa pitkä teksti. Enkä nyt viiti hymiöitä käyttää kun niitä ei montaa tähän pysty laittamaan. 😀 (pakko tuo tuohon laittaa) Mun on tosi vaikee kirjottaa jos en pysty hymiöitä käyttämään.

Niin tuosta syömisjutusta. En muista onko ollut ihan tälläistä samanlaista kun mikä nyt on (edelleen hieman ahdistaa syödä). Oon syöny silti kiinteetä ruokaa, koska jos en söis niin se ehkä ahdistais vaan enemmän sitten kun sitä pitäisi alkaa syömään. Oon vaa jauhanu ruuan hirveen pieneksi suussa ja sitten nielassut.
Joskus nuorempana mulla oli palan tunnetta kurkussa ja siksi opettelin röyhtäilemään kun se tuntui auttavan siihen ongelmaan, mutta sitten lopetin sen röyhtäilyn (en siis ihan avoimenaan tuolla röyhtäillyt, mutta usein) ja mua ahdisti tosi pitkään ja oli sellainen olo, että on ilmaa kurkussa tms. Nyt oli ihan samanlainen olo ja kerran tulikin oksennus kurkkuun ja oli sellasen palan tunne, mutta luin sitten refluksesta johon mun oireet täsmäis aika hyvin, mutta siihen lievään versioon kun tämä ei ole ihan jatkuvaa kuitenkaan.
Söin joskus rennietä kun musta tuntui että närästää.

Suvussa on ihan vähän vaan syömishäiriötä. Itse ihannoin joskus nuorena laihoja ihmisiä joilla näky solisluut ja lantiosta luut, mutta en kyllä jättänyt syömättä mitään. Lenkillä kävin ja vatsoja tein joskus yölläkin. Tuota vaihetta ei kauaa kestänyt kuitenkaan, sanoisinko että joku pari-kolme kuukautta.
Saattoi mua nuorena ahdistaa sen takia lihavuus vaikka en lihava ikinä ole ollut, kun mulle sanoi silloinen poikaystävä, että miksi et voi olla samanlainen (kokoinen) kun sun kaveri ja mun ystävä oli sillon ihan todella pieni rakenteeltaan, mutta ei nyt mikään alipainoinen kuitenkaan, mutta oli meissä iso ero. Mulla on sellainen ehkä vähän jykevämpi/lihaksikkaampi rakenne kun kaveri on sellainen pieni ja siro.
Käytin kuitenkin xs-s vaatteita sillonkin niinkun nykyäänkin. Haluaisin nykyään vaan lihaksia enemmän en niinkään laihtua.
On mulla ollut pakko-oireita ruokaan liittyen, mutta ei syömishäiriötä ikinä. Enemmänkin pelkoa syödä joitakin ruokia ja sitä kautta tuli ruuasta iso ongelma. Ehkä mun ahdistus jne haluaa tulla ulos ruuan yhteydessä.

Hyvä, että differin on ollut hyvää sinulle! Toivotaan, että alkaa tuloksiakin näkymään. (:
Tosiaan itse taidan vasta syksyllä sitä alkaa käyttämään kun en kehtaa kesällä just sen ruskettumisen takia.

Kuulostaa kivalta nuo sinun suunnitelmat kesälle! Yritä saada itsesi lähtemään sinne. Itsellä se lähteminen on ehkä isoin ongelma aina, mutta sitten kuitenkin on hauskaa lopulta. Mulla ei ole mitään suunnitelmia, en osaa yhtään etukäteen suunnitella enkä tykkää siitä kun yleensä sellainen liiallinen aikataulutus inhottaa ja saa mut perumaan viime hetkellä kaiken. Haluaisin kyllä käydä savonlinnassa mummoja moikkaamassa ja tätejä, mutta en tiedä onko se tämän kesän juttu.
Kai niitä muitakin toiveita olisi vaikka kuinka paljon, mutta vaikea toteuttaa tämän elämäntilanteen takia. ):

Onpas harmi kun ei koirasi pääse vapaana juoksentelemaan! Onneksi sentään välillä niin pääsee revittelemään. Oon tänään kyllä ihan ennätys paljon ulkoillut noiden kanssa.
Toisen kanssa olen nyt tykästynyt käymään lenkillä niin, että itse pyöräilen ja koira juoksee lyhyessä hihnassa vierellä. Ensin pitää aina käyttää kävellen pissilenkki ja sitten uudestaan perään pyörällä ettei tarvitse sillon pysähdellä.
Oon ihan yllättynyt että osas niin hienosti mennä pyörän vierellä kun yleensä se on hirveä riehuja lyhyessä hihnassa.
Minäkin mielellään pitäisin näitä vapaana, mutta jänikset ja muut eläimet kiinnostaa liikaa näitä ettei juurikaan uskalla pitää vapaana ellei ole aidattu piha/alue.
Ootko koirapuistoissa käyttänyt paljon? Täällä koirapuistot on tosi tylsiä ettei koirilla ole siellä juuri mitään tekemistä. Oon haaveillu sellasesta isosta alueesta jossa olisi metsääkin ja se olisi aidattu niin pääsisi nämäkin sinne revittelemään.

Oletko saanut jo paljon tehtyä sitä osaamisnäytettä? Toivottavasti saat sen pian valmiiksi (: Itsekin olen miettinyt noita, että olisiko minusta äidiksi. Mua ehkä pelottais liikaa, että kaikki tämä ahdistus jne palaisi sillon tai jotain muuta.
Onkohan mielenterveysongelmat miten periytyviä? On ne varmaan jotenkin, mutta olisi kiva tietää miten ja kuinka suuri riski siinä on. En edes tiedä haluanko lapsia.
Oon kuullut juuri tuon saman monelta ihmiseltä ettei hullu tiedä olevansa hullu, mutta silti kaikki se pelottaa.

Vastailen sinulle myöhemmin tuohon toiseen tekstiin! (:
Tässä nyt vähäsen kuulumisia ja avautumista taas.
Toivottavasti siellä on ollut kesäinen sää, täällä tuulee ihan tooosi paljon ja sataa.

Heippa taas, nyt vastailen tuohon toiseen. Edelleen on ongelmia syömisen kanssa.
Keittoa söin äsken ja hetkellisesti tuli tunne etten osaa nielaista kun keittoa oli jo suussa, mutta kyllä se sitten alas meni. Ruokailusta on tullut hirveä ongelma ja siks mua ahdistaa joka päivä ja kokoajan.
Mua pelottaa etten enää pysty syömään normaalisti tai, että tässä on jotain vakavempaa tulossa tms. Oon pienestä asti ainakin kammoksunu lääkkeiden ottoa siis tablettien.
En pysty nielasemaan lääkkeitä, kun ne tuntuu jäävän mun kurkkuun kiinni aina. Yleensä otan kaikki lääkkeet nesteenä jos sellanen mahdollisuus vaan on.
En tiedä onko mun vaikea syödä sen takia just kun pelkään sitä vai mikä tässä on. Mua vaan ahdistaa tämä tilanne ihan hirveesti. Aina kun tiedän, että pitää alkaa syömään niin mua ahdistaa ja yritän mahdollisimman nopeasti syödä ettei siinä menis kauaa koska se tilanne on niin inhottava. En ole muutenkaan pariin vuoteen nauttinut syömisestä vaan se on tavallaan pakotettua.

Mulla on myös tuota epätodellista oloa. Itseaiheutettuna oikeastaan, kun rupean pohtimaan asioita liikaa mun päässä ja se taitaa olla se mun isoin ongelma.
Mietin just, että tapahtuuko tämä todella ja onko kaikki todellista jne. Rasittavaa kun oma mieli tuottaa tuollaista vaikka ei haluaisi niin miettiä tai pohtia asioita liikaa.
Monesti nuorenakin ''tappelin'' itseni kanssa siis ajatusten kanssa. En kuule siis ääniä mun päässä vaan käyn jatkuvasti ''tappelua'' itseni kanssa siitä mitä haluan ajatella ja mitä en. Nyt kun mietin, niin monesti naurettiin kavereiden kanssa just sille, kun saatoin pohtia ääneen jotakin asioita ja sanoa ''kyllä, ei, kyllä'' vastauksia itselleni.
Nuorena ajatukset vaan ei ollut näin häiritseviä vaan jotain normaaleja ja arkisia asioita. Nykyään mietin kaikkea ihan älytöntä ja typerää. Joskus yritän pakoilla mun ajatuksia vaikka se nyt ei kannata. Häpeän välillä itseäni tälläisenä.

Joo asuin siinä hometalossa silloin pahimpana aikana. Se oli kyllä kauheaa.
Muistan kun loppuvaiheesta olin ihan poikki niin henkisesti kuin fyysisesti. Olin kovin ahdistunut ja kaikki tuntui vaikeelta, oikeastaan itkin suurimman osan ajasta.
Asuin sillon 5 kerroksessa, periaatteessa kuudennessa. En jaksanut kävellä portaita ylös ilman taukoja joka kerrosten välissä ja silti tuntui, että happi loppuu.
Kärsin pahoista ahdistuskohtauksista, keuhkoihin sattui hengittäessä ja nukuin ikkuna auki vaikka oli tosi kylmä. Kävin lääkärissäkin, mutta mitään fyysistä ei löydetty.
Uskon, että isoin ongelma oli henkinen jaksaminen, mutta home vielä pahensi tilannetta tai teki siitä pahemman koska olin asunut siellä kuitenkin vuoden jo.
En tiedä, mutta mulla on ollut talvesta asti heikentynyt haju ja makuaisti. Sekin inhottaa mua, kun en oikeesti haista juuri mitään.

Ehkä kaikki uusi ahdistaa tai oikeastaan muutos? Joskus nuorempana kun sain enemmän paniikkikohtauksia, niin mietin, että miten osaan olla ilman niitä koska oon jo tottunut niihin ja ne on osa mua. Kuitenkin kun se pelko uudesta kohtauksesta on mukana kokoajan vaikka niitä ei tulisi, mutta lopulta varmaan osaisi olla ilman kohtauksiakin.
Pelkäsin aluksi kaikkia näitä mielenterveysongelmia mitä mulla nykyään on, mutta en enää niin paljoa eikä ne tunnu pelottavilta vaikkakin ahdistavilta sitäkin enemmän.
Isäni kertoi, että äitikin oli joskus aloittanut laihduttamaan ja olikin saanut monen monta kiloa pois ja säikähtänyt sitä, että jos hänessä onkin jotain vikaa kun laihtuu ja alkanut taas syömään... tämä tukisi sitä teoriaa, että muutos pelottaa oli se sitten oikeasti hyvä tai huono. Kai me ollaan niin kiinnittyneitä aina tiettyyn rutiiniin että kaikki uusi pelottaa.
Jotkut on vaan enemmän herkkiä ottamaan uudet asiat vastaan.

Mulla on kuuloaisti myös jotenkin tosi herkkä tai jotkut tietyt äänet oikeesti ärsyttää mua ihan todella paljon. Kuulen myös kaikkien koneiden huminan ja jääkaapin äänet tms todella selvästi. Mua esim ärsyttää se jos joku katsoo jotain videota missä on kauhea sekalainen musiikki siis tyyliin kun jotain kattiloita hakattais yhteen tai siltä se mun korvaan kuulostaa vaikka eihän se sitä oikeasti ole.
Tietyt kiljahdukset, lapsien itku tms inhottaa.
Mun on myös todella hankala keskittyä johonkin kouluhommaan jos kuuluu yhtään mitään ääntä mistään. Nukkuminen on ärsyttävää jos kuuluu jääkaapin humina tai jonkun kellon tikitys. 😠 Ehkä mun huono hajuaisti kompensoi mun kuuloherkkyyttä.

Kirjotellaan taas! ☺️❤️🌻🙂🌻

Moikka,

En nyt varmaan jaksa vastata kauheen pitkästi ja tuun myöhemmin ehkä vielä jatkamaan. Tänään oli ne soveltuvuuskokeet ja oon nukkunut tosi huonosti kun oon jännittänyt, että herättääkö herätyskello. Eli heräilin tunnin välein yöllä ja lopulta nousin puol kuudelta. 😀 Ei mulla oo muuten yleensä tommosia yöllisiä heräämisiä mutta aina jos on joku tämmönen koe tai vastaava niin on sitte tuota! Sain osaamisnäytteen tehtyä ja koin, että soveltuvuuskoe meni ihan hyvin ja haastattelijat olivat mukavia. Toisaalta kuulin, että muillakin oli mennyt hyvin niin tosi vaikea tietää mitä tuleman pitää. :/ Ja minusta jotenkin tuntuu, että voisinko edes kilpailla muiden hakijoiden kanssa... No saa nyt nähdä sitten, yritin kyllä kovasti! Vähän pelottaa se, että miten otan sen jos en pääsekään kun on nyt ehkä ollut vaikeaa kaikkien pettymysten kanssa. Mulla on kyllä suunnitelmia tulevalle mutta otan vastoinkäymiset aika raskaasti... ☹️ Mutta en saanut paniikkikohtausta missään vaiheessa! 🙂👍

En vois koskaan kuvitella että mun koira alkais pyörälenkeille, ennemminkin saisi kiinnittää jonkun kärryn pyörän perään ja antaa koiran maata siinä sitten ja ite pyöräillä! Mahtavaa, jos sun koira tykkää siitä, se on varmasti tosi hyvää liikuntaa sille! 🙂 En oikein käytä koitapuistoissa kun en tiedä, miten mun koira aina reagoi sitten toisiin koiriin. Toisia narttuja se ei oikein siedä. Kaverikoiran kanssa oon käyttänyt koirapuistossa ja yleensä mun koira aina vaan aluksi juoksee hirveesti ympäri sitä puistoa, ei se niinkään aina välitä leikkimisestä.

Kai mielenterveysongelmat on jollain tapaa periytyviä, mutta kyllä vähintään yhtä suuri tai varmasti isompikin merkitys voi olla kotiolosuhteilla. Mun isä ei oo ainakaan paljoa mitään puhunu ja on ollu aika ujo ja syrjäänvetäytyvä eikä meillä oo tunteita liiemmin näytetty niin todennäköisesti siellä piilee osasyy omiin ongelmiin. Toisaalta voihan neolla periytyviäkin kyllä, mutta minä laittasin kyllä ympäristön aika isolle osalle!

Mullakin oli pienenä tosi paha nielaista tabletteja, itseasiassa vielä lukiossakin taisi olla (tai vielä myöhemminkin...). Muistan ku pienenä sitten äiti murensi antibioottilääkkeet mun jogurtin sekaan kun hoitajat oli neuvonu tekeen niin 😀 nykyään kyllä uskallan nielasta lääkkeitä/ravintolisiä tai siis se nielasu ei oo se ongelma, vaan se mitä siitä lääkkeestä tapahtuu. En muista ees miten pääsin siitä tablettien nielamisesta eroon, taisin vaan sitte rohkastua ja aika nopsaa se sitten menikin ohi. On huono juttu, jos et oo nauttinut syömisestä kahteen vuoteen. Mitenköhän siitä sais mukavamman jutun..? ☹️ Oletko nyt puhunut tosta nielamisesta kenellekkään? Voisikohan terapeutille puhuminen auttaa? Itsellä monesti auttaa jos saa sanottua ääneen jollekkin ammattilaiselle asian ja sitten käydä sitä läpi.

Määki mietin asioita tosi paljon ja välillä ajatukset häiritsee tosi paljon. Ja sama juttu, mää teen siitä ite mun ongelman. Saatan alkaa miettiin, että miten hullua ois vaikka miettiä jotain tosi absurdia ja sitten se alkaa ahistaan, että miks mietin tommosia. Siis mikä mun aivoja vaivaa?? Ihan ku jotenkin koko ajan koettelisin itseäni kaikilla höpöillä jutuilla ja sitten vertaan muihin, normaaleihin, etteivät ne varmaan tommosia mieti. Kun en määkään niitä silleen mieti, vaan alan miettimään, että entä jos miettisinkin ja sitte jo mietinkin niitä, haha. En tiiä tajusitko tuota mutta oisin niin onnellinen jos aivot vähentäs tuota ajatteluprosessin määrää hitusen... Oon kuullut, että meditaatio ja mindfulness ois hyviä auttaan tuossa mutta en saa aikaseksi oikeen alottaan mitään tuommosta ku on niin vaikee keskittyä tyhjentään mieltä kun se on niin täynnä kaikkee.

Mullakin on käynyt nyt mielessä, että osaanko olla sitten ilman tätä kaikkee ahdistusta ja paniikkikohtauksia kun niitä on jo ollu silleen aika kauan... Vaikka silleen haluaisikin olla mutta sitten tulee joku ajatus, että entä jos ne palaa, enkä oo sillon yhtään valmistautunut siihen ja ne sekottaa sitte mut ihan kokonaan tai jotain. Kyllä mää näköjään sitteki kirjotin aika pitkästi!

Täällä on nyt ollut ihan mukava sää vaikka viime viikon loppupuoli menikin sateen merkeissä. Huomasin, että ahdistus hieman helpotti kun menkatkin meni. Se aika ennen niitä ja niiden alussa on hirveetä. Ehkä hormonipitoisuduet kehossa heittää kuperkeikkaa aina sillon tai jotain?? 😐 Mutta ihan hirveetä...

Nii ja tuli muute mieleen, että mullaki tulee välillä se että "ei ole kirjoitusoikeutta" ja oon yleensä saanu sen tekstin näkyviin kun oon sitte painanu takaisin-nappulaa pari kertaa... Nykyään aina varalta kopioin tämän tekstin jos niin näy! 🙂 Huh, nyt ois taas yks koetus ohi ja sitten pitäs vielä jatkaa sitä sivuainekandia tai no, alottaa se!

Aurinkoista päivänjatkoa (ainakin toivottavasti!) 🙂

Pakko tulla vielä kolmannen kerran kirjoittelemaan. Mua ahdistaa niin paljon taas.
Ehkä eniten se kun pääsee toisesta asiasta eroon niin tulee toinen tilalle.
Ahdistaa kun en pysty syömään niitä ruokia mitä haluaisin. Auttaisiko lääkärille meno mitään? Hävettää rampata sielläkin kokoajan eikä ne ota enään tosissaan muutenkaan. Psyykkisen oireen syyksi kaikki vaikka melko todennäköistä, että on psyykkistä mutta se ärsyttää kun voihan se muutakin olla.
Sylkeä erittyy jostain syystä ihan älyttömästi ja pitää olla sen takia nieleskellä jatkuvasti. En osaa kyllä kuvailla kuinka paljon mua ahdistaa ja vituttaa tämä ongelma. 😠

Meidän kirjoitukset tuli tänne taas samaan aikaan varmaan, kun en nähnyt tuota sinun viestiä kun kerkesin itse jo kirjottaa. 😀

Toivotaan, että se soveltuvuuskoe olisi mennyt tarpeeksi hyvin! Mukava kuulla ettei paniikkikohtaustakaan ole siellä tullut! 🙂
Siinä virtaa niin paljon andrealiinia ettei sellasiin paniikkeihin ole aikaa ollenkaan ja hyvä niin tai sitten se on osa sinun paranemista ja tietenkin toivon, että jälkimmäistä.
Mulla ainakin aina tuollaisissa tilanteissa on niin paljon kaikkea muuta mietittävää ettei paniikille ole aikaa ollenkaan joten se ei yleensä sitten tulekkaan.

Kyllä minäkin uskon, että ympäristöllä on suuri vaikutus mieleen. Ei minullakaan mikään tasapainoisin lapsuus ollut, ei todellakaan. Osa pahoista asioista oli minun syytä tai en tiedä oliko minun syytä, mutta olen itse syyllinen, että niin pääsi tapahtumaan.
Ihmismieli on oikeasti todella ihmeellinen asia. Monimutkainen.

Ai sinullakin on ollut tuota tablettien nielemisongelmaa. 😀 Ikävä vaiva, mutta onneksi olet päässyt siitä yli. Minua se vaivaa edelleen ja varmaan vaivaa vielä pitkään.
Puhuin kaverini kanssa puhelimessa tunnin ja puhuttiin tuosta mun nielemisongelmasta ja siitä etten tablettejakaan voi niellä tai en ole koskaan pystynytkään.
Hän sitten sanoi, ettei ihmekkään, että on ruuankin kanssa ongelmia kun on tablettienkin.
Kyllä siis mun ystävä tietää oikeastaan 90% mun ongelmista koska ollaan tunnettu niin kauan, että pystyn hänelle puhumaan kaikesta tai pyrin ainakin vaikka mua hävettää olla näin heikko ja, että tarvitsen apua. Ei sitä pitäisi hävetä.
Puhuttiin myös siitä, ettei haittaa vaikka kokoajan jankuttais samaa asiaa. Kyllähän mä sen tiesin, mutta aina tulee mieleen ettei kukaan jaksa ikuisuuksia kuunnella samaa valitusta. Poden huonoa omatuntoa siitä, että isä ja mun ystävä joutuu kuuntelemaan mun ainaisia valituksia samasta asiasta. Isälle joskus jopa raivostun, kun se ei ymmärrä vaikka ei sen pidäkkään ymmärtää, eihän se ole samassa tilanteessa kun minä. Mulla on vaan niin paha olla... pahaa oloa on todella vaikea selittää. Ei sitä osaa selittää.

Mullakin ennen menkkoja ja niiden aikana olo on todella huono. Joskus oikeasti pelkään sekoavani. Valmiiksi kun menee huonommin niin menkat siihen päälle vielä, huhhuh.

Tuon puhelun aikana mietin myös sitä, että mun on todella vaikea hyväksyä itselläni tätä oloa mikä mulla on. En haluaisi myöntää, että mulla menee huonosti ja tarvitsen aikaa ja ymmärrystä. Hävettää olla heikko. Mua aina ärsyttää jos joku sanoo, että oon herkkä vaikka niinhän mä olenkin ainakin nykyään.
Mitenhän osaisin hyväksyä tämän? Onko sulla tälläistä ongelmaa?

Huomenta! Varasin lääkäriajan itselleni äskettäin. En meinannut saada sitä varattua kun se sivu mistä saan omalääkärin numeron ei toiminut kunnolla.
Soitinkin sinne vaille yhdeksän ja just ja just sain ajan lääkärille tänään, koska kaikilla oli niin täyttä. Pitäisi aina soittaa ihan heti kahdeksan aikaan, että saisi aikasemmin ajan sinne, mutta en jaksanut ihan niin aikasin herätä.

Nielemisongelma on ja pysyy edelleen. Oon syönyt jugurttia, sosekeittoa, mehukeittoa ja suklaata. 😀 Siinä se mun ateria oikeastaan on.
Eilen yritin taas kakoa mun kurkusta limaa pois, mutta eihän siitä mitään tullut. Sieltä kurkusta on nousemassa kokoajan jotain paloja/pala tms. en tiedä mikä se on, mutta jotain siellä oikeesti tuntuu tai sitten jos siellä ei mitään ole niin oon kyllä jo tosi vainoharhanen.
Tiedän kyllä kun jotkut sanoo, että on pala kurkussa, mutta mulla ei tunnu siltä vaan että siellä oikeesti on jotain.
En tiedä kirjotinko tuonne aikasemmin jo, mutta multa on siis leikattu nielurisat kun olin pieni ja niissähän on yleensä niitä proppuja, mutta mulla niitä nousee tuolta jotain kurkusta aina välillä ja siltä just tuntuu, että niitä on siellä ihan hitosti tai jotain muuta.
Vähän ehkä pelottaa mennä sinne lääkärille. 😯🗯️

Heippa 🙂

Hyvä ett sat lääkäriajan, luultavasti kurkku- ja nielemisongelmat voivat johtua niistä leikatuista kitarisoista! 😮 Ja mullakin on ollut välillä palan tunnetta kurkussa ja vaikka se johtuisikin psyykkisistä syistä, niin se tunne voi olla oikeeti tosi realistinen. Olin tosi pitkään varma että siellä on joku kasvain ( 😀 ) ja se tuntu (ja tuntuu vieläkin) kun kääntelee päätä eri suuntiin. Mutta luultavasti siellä on joku, joka pitääkin tuntua? Multa on kuitenkin tunnusteltu tuo kaula niin ei siellä ehkä mitään oo 🙂

Mulla on nyt kauhee kiire ku ollaan just lähössä sinne asuntoautomatkalle ja jännittää iha hirveesti! Tullaan vasta sunnutaina takas niin en välttämättä pääse vastaileen viesteihin kun mun kännykällä on tosi hirveetä kirjottaa mutta kyllä ainakin pääsen lukemaan viestejä! Mutta niin, kyllä muakin just hävettää kärsiä tämmösistä jutuista ja se itsensä hyväksyminen on tosi vaikeeta. En tiiä miten siinä vois edetä? 😑❓ Ainakin ehkä se, että kun tietää muitaki, joilla on samoja ongelmia niin huomaa, että ei ole ainut jolla on omasta mielestä tosi vaikeita ja hulluja ongelmia vaan muutkin sattaaa miettiä samoja asioita.

Vastailen sitte viimestää sunnuntaina paremmin nuihin sun viesteihin. Hyvää loppuviikkoa ja aurinkoisia säitä sinne! 🌻🙂🌻