2suuntainen ja liikunta

2suuntainen ja liikunta

Käyttäjä juro50 aloittanut aikaan 12.04.2015 klo 18:26 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä juro50 kirjoittanut 12.04.2015 klo 18:26

Hei kaikille
Kirjoitan tänne liikunnan hyödyllisyydestä ja haitoista
Mietin olenko koukussa liikuntaan koska on lähes pakonomainen tarve lähteä lenkille lähes päivittäin.Eilenä tein aamusta muutaman tunnin pyörälenkin jonka jälkeen olin fyysisesti aivan puhki.Toisaalta aivot erittivät endorfiineja elikä liikunnan tuottamaa hyvän olon hormoonia,niin henkinen olo oli erinomainen .
Sama toistui tänä aamuna tosin tein lyhyemmän lenkin että pääsisimme kyläilemään.
nyt ei fyysinen rasitus niin kova,mutta hakemani hyvän olon tunne tuli-

Käyttäjä juro50 kirjoittanut 12.04.2015 klo 19:35

Olen jostain lukenut että aivojen serotiini taso nousee liikunnan ansiosta.Silloihan se lievittää masennusoireita.Itse olen huomannut mielialan nousua puolentunnin liikunnan jälkeen.

Käyttäjä juro50 kirjoittanut 13.04.2015 klo 05:44

Huomenta kaikille
Huonosti nukuin heräsin taas kolmen aikoihin,ja nousin ylös viideltä.Tulihan siitä yhteensä 6-7tuntia.
Näyttää tulevan aurinkoinen päivä ,lähden jossain vaiheessa lenkille.
😎

Käyttäjä elämänilohukassa kirjoittanut 13.04.2015 klo 07:11

Huomenta juro50,sinä olet reipas,kun jaksat joka päivä lähteä liikkumaan🙂 Minäkin yritän päästä lenkille joka päivä,mutta sit kun on oikein paha päivä,ei pysty😞

Minä harrastin hölkkäämistä joku vuosi sitten ja muistan,kun ensimmäinen flow-kokemus tuli juoksun aikana,oli endorfiinit lähteneet liikkeelle😎 Ajattelin,että tätäkö tämä juoksu tekee, ihanaa...mutta jostain syystä en enää koskaan tavoittanut tuota samaa fiilistä,vaikka silloin jatkoinkin juoksentelua.Olin silloin kyllä hyvässä kunnossa,aloitin alkukesällä 2 minuutista ja loppukesällä meni jo tunnin lenkkejä...mutta sitten astma paheni ja juoksutkin loppui...oon pari kertaa keväisin yrittänyt viritellä juoksua uudestaan, mutta aina on lopahtanut ennen pitkää,noin 15 minuutin lenkit saavutettuani.

Minulla jos on paha mieli lenkille(vaikka koirien kanssa) lähtiessä,niin se mieli ei korjaannu lenkin aikana😞 Oon vähän outo tässä(kin) suhteessa.

Tuosta aikaisin heräämisestä...mikähän se herättää minutkin nyt aina klo 3😑❓ Minulle tulee unta vain 4 tuntia,kun menen klo 23 nukkumaan,aikaisemmin en edes saisi unta.

Käyttäjä juro50 kirjoittanut 13.04.2015 klo 09:05

Hei
hei elämänilohukassa
Hölkkäämistä harrastan etupäässä talvisin ja sadepäivinä.
Tänään kävin pyörälenkillä vajaan tunnin.Kyllä se hyvä olo tuli taas tossa 27minuutin kohdalla,katsoin sattumalta sykemittaria samaan aikaan,niin tuli aivan tarkka aika.
Sullahan on hienoa jos sulla kaverit joista saat aina hölkkä seuraa,onko oikein rotukoiria?
Kannattaa vaikka pakottaa itsensä sinne lenkille,keväisin itse bongailen lintuja jotka laulavat,en kyllä montaa tunne mutta yleisemmät kuitenkin.
Itse kävin eilen nukkumaan tossa puoili kymmeneltä,voi olla jos parituntia myöhemmin niin vois auttaa öisin heräilyyn.

Käyttäjä agora kirjoittanut 13.04.2015 klo 09:57

En ole 2suuntainen ehkä silti sovin kirjoittelemaan liikunnasta.
Olen aina tehnyt raskasta työtä ja liikkuminen on sujunut siinä itsestään. Nyt sairauslomalla on pitänyt erikseen lähteä liikkumaan ja olen siitä alkanut vähän jo nauttimaan.
Välillä saan lasten koiria lainaksi ja käymme monta kertaa päivässä pienillä lenkeillä.
Kun ei ole koiria, käyn yhden pitkän kävelylenkin aamulla ja jos on hyvä ilma, käyn vielä illalla lyhyemmän lenkin.

Joskus on päivä etten jaksaisi nousta ylös vaan jäisin makoilemaan mutta silloinkin teen ainakin kilometrin hitaan kävelyn ja haistelen raikasta ilmaa.
Pyöränkin aion ostaa, kun tulee paremmat ilmat ja saisin vaihtelua liikuntaan. Voisin vaikka kesäaamuna pyöräillä torille aamukahville.
Omaa koiraakin haaveilen mutta odottelen mihin suuntaan terveyteni menee.

Käyttäjä juro50 kirjoittanut 13.04.2015 klo 11:02

hei agora
Ei oo mullakaan koiraa joten yksin teen lenkkejä.
Olen oman perukunnon hankkinut vuosikausien lenkkeilyllä,aina siitä lähtien kun jäin eläkkeelle ja siitä on aikaa.Pyöräillyt olen vasta muutaman vuoden .
Ainakin omalta kohdin olen huomannut että liikunta auttaa mielenterveyshäiriöissä.

Käyttäjä elämänilohukassa kirjoittanut 13.04.2015 klo 12:27

Hei juro,joo rotukoiriahan nää on,2 pientä villakoiraa,toisella on jopa paperit,toisella vaan rokotuskortti😎 Ilman näitä mä en varmaan liikahtais kotoa minnekään...joskus vaan se vanhempi herra laittaa jarrut päälle eikä suostu jatkamaan,vaan alkaa kampeemaan takaisin kotiin.Kerran jopa kannoin sitä vähän matkaa ja sain näin vähän ällyytettyä...

Joo tiedän,että liikunta pitäis olla suht rasittavaa ja kestää ainakin sen 1/2 tuntia,että tulis se hyvä olo...sitä tavoitellessa...

Minulle on aina ollut hyvä merkki se,kun jaksan käydä lenkillä,koirien kanssa tai ilman.Mutta oikein pahana päivänä kaikki koiralenkit vaan pahentaa oloa.

Käyttäjä juro50 kirjoittanut 13.04.2015 klo 14:40

Hei
niin elämänilohukassa hyvä että koirat pitävät sinut liikkeessä.Meillä on noin vuoden ikäinen kissa siinä riittää myös seurattavaa vaikka onkin maatiaiskissa ja sisäkissa tietenkin.
Huonoja päiviä on kaikilla myös terveillä ihmisillä,minun mielestäni.
Mulla on toi sykemittari että nään etten harjoittele liian kovaa,näin keväällä voi vauhti yltyä liian lujaksi muuten.

Käyttäjä agora kirjoittanut 13.04.2015 klo 16:16

Terveet pitäävät lepopäiviä liikunnasta mutta mikä siinä onkin, kun sairastuu, tuntee heti syyllisyyttä kun ei jonakin päivänä jaksa nousta sängystä ylös?

Tänään on satanut vettä kaatamalla mutta niin vain olen jo kaksi kertaa käynyt lenkillä. Kumisaappaat jalassa olen kaikki lätäköt kävellyt ja nauttinut. Pihallakin on suuria lätäköitä ja taidan huomenna ottaa lapion ja tehdä ojia, kuten lapsena.
Muuten minulla jää ylävartalo kokonaan jumiin, jos en sitä ala käyttämään.

Käyttäjä juro50 kirjoittanut 13.04.2015 klo 18:26

Agora osuit naulankantaan ,syyllisyyttä koetaan jos ei mene lenkille,toivottavasti myös täällä päin sataa huomenna,meinaan pitää välipäivän.

Käyttäjä juro50 kirjoittanut 14.04.2015 klo 05:30

Huomenta kaikki
Heräsin noin klo 5 nukuin vähän pidempään kuin edellis yönä.
Polvissa kipua,jostain syystä.
Tänään välipäivä liikunnasta.
Otin aamulääkkeet ja menen keittämään kahvia .

Käyttäjä elämänilohukassa kirjoittanut 14.04.2015 klo 06:51

Huomenta,minä nukuin pitkästä aikaa lähes 7 tuntia,kiitos kipulääkkeiden🙂

Täällä ainakin ihan harmaa päivä ja saattaapi vettäkin sadella jollain aikaa.Yritän ainakin koiralenkkejä tehä tänään.

Käyttäjä agora kirjoittanut 14.04.2015 klo 07:38

Huomenta vaan, kipulääkkeillä minäkin nukuin.
Minun on nyt ihan pakko alkaa venytellä itseäni ja aamulla olenkin jo peräti viisi minuuttia muka-venytellyt. Mutta parempi sekin kuin ei mitään.

Harmaalta näyttää täälläkin muttei sada vielä vettä. Ajattelin kävellä tunnin verran mutta nyt sellaista maastoa missä pitää nousta pieniä mäkiä ylös.
Päivällä teen ojia pihaan ja jotain muuta pientä. Illaksi haen jonkun jumppaohjeen netistä ja telkkaria katsoessa samalla venyttelen.

Hyvää vapaapäivää juro, minä pidän sellaisen sitten perjantaina.

Käyttäjä Tasapaino haussa kirjoittanut 14.04.2015 klo 10:35

Hei kaikki 2suuntaiset ja muutkin!

Itsellä on bipolaarihäiriö ja masennun aina loka-marraskuussa. Maaliskuussa alkoi valo palata elämään ja nyt iski liikuntakärpänen pari viikkoa sitten. Jos en ole ihan rätti-poikki-väsynyt, tunnen, että on pakko lähteä kävelemään joka päivä. Lenkit ei ole pitkiä, noin 6-7 km:n pituisia, mutta menen reippaasti ja olenpa harjoitellut hidasta hölkkäilyäkin.

Ensin 2 viikkoa sitten jaksoin vain minuutin hölkätä kerrallaan, mutta esim. tänään jaksoin jo 18 min. yhtäsoittoa hölköttää menemään. Kun tulee kotiin, on ihan mahtava olo. Suihkuun ja puhtaat vaatteet päälle, mikä autuus!

En ole yhtään huolissani mahdollisesta hypomanian/manian tulosta, koska en käy muuten ylikierroksilla. Ja nukun pääasiassa hyvin- lääkkeillä- mutta kuitenkin. Tänä aamuna katti herätti klo 5 raapimalla hiekkalaatikkoa ihan hurjasti- halusi minut tietty hereille. Ja nousin kahvinkeittoon.

Viime kesänä uin paljon.

Mites teillä muilla menee?

Käyttäjä daleg55 kirjoittanut 14.04.2015 klo 10:40

juro50 kirjoitti 13.4.2015 11:2

Olen oman perukunnon hankkinut vuosikausien lenkkeilyllä,aina siitä lähtien kun jäin eläkkeelle ja siitä on aikaa.Pyöräillyt olen vasta muutaman vuoden .
Ainakin omalta kohdin olen huomannut että liikunta auttaa mielenterveyshäiriöissä.

Harrastaisihan sitä monenlaista liikuntaa mutta eipä selkä ja jalat enää kestä. Nuorempana harrastin paljon ja varsinkin luonnossa liikkuminen koiran kanssa oli mieltä rauhoittavaa. Niin ikään kunnon lenkki polkupyörällä tai reippaalla hölkällä oli vaikutusta fiiliksiin kun töissä joskus oikein stressasi.

Nykyisin pystyn ainoastaan polkemaan kun selkä ei kestä vähäistäkään tärinää mutta punttijumppaa jaksan vaikka kuinka. Jos nappaan kipupillerin voin käydä kuntokävelyllä mutta loppupäivä menee sitten makaillessa. Onneksi tuli nuorempana hankittua kohtalainen peruskunto.

Aika paljon näkee nykyisin yksin juoksijoita pyöräteillä, etenkin nuoriin naisiin pesiytynyt villitys. Mahtanevatko treenata maratoneihin vai mikä into hölkätä? Vaikka parempihan se on kuin terasseilla istuskella kaljaa kittaamassa.