Aikuisen elämää

1 päivä sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4597
Käyttäjä ekaenkeli aloittanut aikaan 22.06.2011 klo 08:36 kohteessa Aikuisen elämää

Olen sairaslomalla vakavan masennuksen ja ahdistuneisuuden takia. Muut kolmekymppiset kaverini pakertavat töissä ja tunnen itseni todelliseksi luuseriksi. Elämässäni on tapahtunut kaikenlaista pahaa, mikä on tähän lopulta johtanut omalla kohdallani… Joku vahvempi olisi tosin voinut selvitä vähemmillä vaurioilla. Sen lisäksi että jouduin kasvamaan persoonallisuushäiriöisen juopon isän ja masentuneen työnarkomaani äidin kanssa…

Käyttäjä taippi aloittanut aikaan 23.06.2011 klo 18:46 kohteessa Aikuisen elämää

Kuten otsikko jo kertookin, IHANAA JA RAUHALLISTA JUHANNUSTA KAIKILLE!!! Toivottavasti myrsky hellittää ja aurinkokin paistaisi keskikesän juhlan kunniaksi. 🌻🙂🌻

Käyttäjä kivahko aloittanut aikaan 21.06.2011 klo 14:57 kohteessa Aikuisen elämää

Etsiskelin ahditukseen apua ja törmäsin tähän sivustoon. Mitä olen tätä Aikuisen Elämää-palstaa lukenut, täytyy sanoa että ilmeisesti ahdistuksesta kärsivät ihmiset ovat joko lahjakkaita kirjoittajia, tai muuten vain älykkäitä yksilöitä; laadukasta tekstiä! On kiva huomata etten ole ainoa kellä on ongelmia, vaikka en toki toivoisi vastaavia oloja edes pahimmalle viholliselle. Lyhyesti…

Käyttäjä kivahko aloittanut aikaan 23.06.2011 klo 15:38 kohteessa Aikuisen elämää

Oon vähän outolintu töissä, muutaman ihmisen kanssa onnistuu keskusteleminen ilman ressiä, mut noh, sanotaan että fani klubissa olisi vielä paikkoja! 😉 Mä olen aina pitänyt itteäni melko herkkänä ihmisenä, mutta jotenkin on alkanut tuntua et nää ”normaalit(lue: ei ahdistuneet)” on herkempiä! Yks pitkäaikanen duunari(…ja hyvin arvostettu) alkoi ottamaan kontaktia(täysin asiallisesti…

Käyttäjä Gildar aloittanut aikaan 28.05.2011 klo 01:10 kohteessa Aikuisen elämää

Olen pitänyt useimmiten omaa päiväkirjaa, mutta tuntuu turhauttavalta kirjoittaa sinne enää, kun omien ajatusten itselleen selvittely ei enää auta. Ajattelin aloittaa kirjoittelemisen tänne, itseni avuksi, tiedoksi muille masennuksesta ja ahdistuksesta kärsiville, että tässä maassa meitä lymyää yksi lisää. Ja vertaistueksi ja kenties ideointiriihen synnyttämiseksi masennuksesta ja ahdistuksesta irrottautumiseen tai sen…

Käyttäjä Eveny aloittanut aikaan 17.06.2011 klo 18:53 kohteessa Aikuisen elämää

Lievästi sanottuna ottaa päähän, että eikös sitä tosiaankaan osaa elämäänsä elää niin, että olis hyvä olla! Jotenkin välillä ihan epäilen, että pitääkö sitä vieläkin aina hankkia itselleen hankaluuksia, vaikka kaiken piti jo mennä paremmin, kuin ennen. Eron jälkeen sitä ajatteli osaavansa ehkä joskus valita sellaisen puolison, että olis niinsanotusti tasapainoinen…

Käyttäjä aloittanut aikaan 22.06.2011 klo 20:44 kohteessa Aikuisen elämää

Onko missään yksinäisten/masentuneiden juhannusjuhlia, jossa ei tarvitsisi esittää iloista ja onnellista? Jossa saisi olla allapäin, mutta seurassa? Sellaista vain toivoisin.

Käyttäjä lilli2 aloittanut aikaan 21.06.2011 klo 12:46 kohteessa Aikuisen elämää

Olen 23v.Muutanut suomeen noin. viisi vuotta ja sitten.Olen nimittäin tosi hankalassa tilantessa.Minulla ei ole ammattia,ja olen hakenut ammattikouluun.Mua otettiin vastaan ja koulu alkaa elokuussa.Mutta minulla ei ole peruskoulu lopetettu.He varmaan vaati multa sen totistuksen että oon käynyt peruskoulun.Mua nii hävettä,että en tiedä mitä mun pitää tehdä.Miesystäväkin on niin onnellinen kun…

Käyttäjä J88 aloittanut aikaan 13.09.2010 klo 11:37 kohteessa Aikuisen elämää

Eli olen 22-v. mieshenkilö, jolla on, kuten otsikko kertoo, ylihuolehtiva äiti, joka yrittää jatkuvasti kontrolloida kaikkea tekemisiäni, jne. Hän sairastaa paranoidista skitsofreniaa, joten kyseessä on myös paljon sairauden tuomia ”mausteita”. Olin itse 12, kun minut otettiin perhekotiin. Olin silloin asunut melkein sen 12 vuotta kahdestaan äitini kanssa. Hän ei ole…

Käyttäjä Nukkukatti aloittanut aikaan 05.06.2011 klo 19:12 kohteessa Aikuisen elämää

Tämä on todella vaikeaa, en ole pystynyt puhumaan näistä asioista juuri kenellekkään. Minulla menee huonosti, ja on mennyt huonosti jo pitkään. Ja häpeän sitä todella paljon. Häpeän sitä että kotona on puoli vuotta vanha homeinen tiskivuori, ja koko paikka on aivan liassa. Häpeän etten osaa hoitaa omia asioitani. Häpeän sitä…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: