Tällä hetkellä tuntuu niin pahalta, että hengitys on tiheää ja kurkussa tuntuu oudolta. Olen tosi peloissani, enkä tiedä pitäisikö minun soittaa jonnekin. En tiedä minne soittaisin, koska tuntuu, ettei minua oteta tosissani missään, eikä tämä kuitenkaan olisikaan niin iso juttu. Kukaan ystäväni ei ota minua tosissaan ja nyt alkaa itkettää.…

Mä oon sairastanut ahdistusta jo pari vuotta. Vuosi sitten psykiatrinen sairaanhoitaja sanoi että mulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Kävin vähintään kerran kuussa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa, sitä jatkui melkein vuoden päivät. Muutama kuukausi sitten lopetin siellä käymisen, koska sain ahdistuksen hallintaan ja se alkoi katoamaan mun elämästä. Nyt kuitenkin oon ollut tosi…

En tiedä mihin osioon tämä kuuluu, mutta esittelyni on: Olen siis 21-vuotias nuori nainen työssä käyvä ja parisuhteessa. Mutta ainoa ongelma tässä elämässäni on se, että olen vippikierteessä ollut jo vuoden mittaisen ajan. Olen yrittänyt miettiä, että miten voisin päästä eroon siitä mutta en tiedä. Laskujakin on maksamatta vissiin reilu…

Rämmin, kahlaan tässä masennuksen rämeikössä. Elämä on jättänyt minut. Aamusta iltaan on pitkä matka. En jaksa iloita, en kiinnostua mistään. Suoritan arkiaskareet mahdollisimman vähällä. Lähikauppaan on pitkä matka. Toistaiseksi olen jaksanut käydä suihkussa ja laittaa lapsille ruokaa päivittäin. Mutta kuinka kauan? Jaksanko enää huomenna? Jaksanko enää huomenna nousta sängystä? Miksi…

Tumma Tuo oli tumma maammon marja syntymässä säikähtänyt, näki kauhut kaikkialla, haltiat pahat havaitsi, ei hyviä ensinkänä. Pani äiti paimenehen. – Paimen metsästä palasi, tuli outona tupahan, haasteli haralla hapsin: ”Oi emoni, älä minua pane karjan paimenehen! Lempo seisoi suon selällä, Hiidet hirnui kankahalla, juuttahat jälestä juoksi, maasta maahinen kohosi.” Ei pojasta paimeneksi.…

Nyt on melkein mopo karannut käsistä… En enää tiedä, miten pitäisi asioihin suhtautua, pelottaa… Eli olen kirjoitellut elämästäni terapiaa varten. Ihan lapsuudesta (mitä nyt muistan) asti, ja olen päässyt raiskaukseen asti. Siitä eteenpäin en saa mitään ylös, tuntuu, että elämäni on loppunut siihen ja olen kadonnut sen myötä. Istun kynä…

Olen valvonut koko yön ja itkenyt. Minulla ei ole mitään syytä elää. Ei kukaan jaksa loputtomiin ilman rakkautta ja hellyyttä, yksin, yksin, yksin. Korvikkeeksi saan maksullista ymmärrystä kalliilla hinnalla: ei ole varaa mennä ruokakauppaan, kun minun täytyy varmistaa kunnolliset ravintolalounaat terapeutilleni, eikä sekään apu riitä minulle. Vajaat 45 minuuttia ymmärrystä…

Otin aamulääkkeet ja Opamoxia ja nukuin.Tokkurassa. Kukaan ei tule lohduttamaan eikä ota syliin edes taikasauvaa heilauttamalla tai sanomalla ”simsalabim”. ”Oi tule, lohduttaja, käsi viieä, nyt otsa polttaa ja ihmiskättä lasketa ei sille…” Onko millään väliä? Ei.

Hei, Olen kiireinen nuori yrittäjämies ja minulle on alkanut ahdistuneisuus ja stressi viedä voiton elämästäni. Näiden mukaantulon myötä on löytynyt uusi puoli minusta, pimeä puoli. Narsistisen vallanhaun ja todella ilkeiden tekojen minä. Itse olen itseni tähän pisteeseen ajanut ja nyt kysyisin että mistä minun kannattaa hakea apua? Apu pitäisi saada…

Haluaisin kysellä mistä minun kannattaa lähteä liikkeelle ongelmieni kanssa joita on paljon? Olen 26-vuotias mies joka on ajanut itsensä täysin umpikujaan. Minulla on perhe jossa on kaksi lasta ja kolmas masussa sekä olemme juuri perustaneet yrityksen. Lisäksi vaimoni taistelee omien opiskelujen loppuunviemisessä. Kaiken tämän saaminen yhteen elämään on minulle täysin…