Aikuisen elämää

2 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4597
Käyttäjä Piakristiina aloittanut aikaan 06.10.2013 klo 19:12 kohteessa Aikuisen elämää

Olen huomannut että kaikki tunteeni ovat lähes kokonaan kadonneet. En tunne oikeastaan mitään en surua en iloa en nautintoa. Päivästä toiseen kuljen tunteettomana vaikka yritän tietysti näytellä jonkinlaista sympatiaa, mutta ei se tule sydämestä. Huomasin toissa kesänä tunteettomuuteni kun isälleni sattui paha onnettomuus. En tuntenut minkaanlaista surua enkä empatiaa enkä…

Käyttäjä Pyöreäneito aloittanut aikaan 20.09.2013 klo 16:18 kohteessa Aikuisen elämää

Ajattelin tänne kirjottaa, koska itse huomaan että päivisin olisi aikaa jutella ja kirjotella ihmisille. Sekä kaipaan kovasti kahvi seuraa!!! Kahviseura voisi olla 20-40 vuotias nainen. Miehien tarjouksista en ole oikein innostunut, nimittäin minulla ei ole koskaan ollut miespuolista kaveria. Niin asia tuntuu minusta vieraalle. Toivon että tämä toisi meitä. Yksinäisyydestä…

Käyttäjä LiljaLaaksosta aloittanut aikaan 04.10.2013 klo 13:40 kohteessa Aikuisen elämää

Heip! Kyselen, että onko ketään auttanut ahdistukseen/masennukseen tai uupumiseen lääke nimeltä Voxra? Toisaalta hassua täällä kysellä, sillä jos jotakuta olisi todella kunnolloa auttanut, niin en tiedä olisiko hän ENÄÄ täällä keskustelemassa..

Käyttäjä rrr aloittanut aikaan 03.10.2013 klo 21:18 kohteessa Aikuisen elämää

hei, en ole pystynyt 15 vuoteen viettämään yhtäjakoista pitkää aikaa pk-seudulla asunto yms. sosioekonomisten vaikeuksien takia. Nyt kun olin säästänyt työttömän omaehtoisesta tuesta ja tuli tilaisuus asua ilmaiseksi puolitoista kuukautta, lähdin viivyttelemättä. Olen jo sopinut työhaastattelun ajankohdan ja kävelen tosi paljon, koska haluan nähdä maailmaa. Olin niin monta vuotta (en…

Käyttäjä Janiet aloittanut aikaan 28.09.2013 klo 15:00 kohteessa Aikuisen elämää

Olen reilu 40-kymppinen työssäkäyvä, ihan hyvässäkin asemassa oleva nainen. Ennen kaikki oli elämässäni hyvin, täydellistäkin. Puolisoni on hyvä ja minua rakastava. Aikuistuvat lapset fiksuja ja elämässään pärjäävät. Mutta… Minulla itselläni on valtaisi ahdistus ja masennusoireita. Kannan huolta kaikesta mahdollisesta, varsinkin kun elämässäni tapahtuu koko ajan vain ikäviä asioita: sairautta itselle…

Käyttäjä Jappe90 aloittanut aikaan 15.06.2013 klo 13:04 kohteessa Aikuisen elämää

Mistä olette saaneet apua kyseiseen sairauteen? Mulle on kokeiltu vaikka mitä, tosin mulla on hoidettu masennusta vaikka koenkin että toi ahdistuneisuus on mun pääongelma. Tosin niillä taitaa olla melko samanlainen hoito. Onko täällä esimerkiksi joku saanut apua tähän ahdistuneisuuteen kognitiivisesta terapiasta? Ja mistä lääkkeistä olette saaneet apua?

Käyttäjä Disorder aloittanut aikaan 23.09.2013 klo 00:24 kohteessa Aikuisen elämää

Niin.. Mistä aloittaisin? Ehkä siitä,mitä jokainen päiväni on. Olen jäänyt jumiin.. Jokainen päiväni kulkee samaa kaavaa enkä tiedä mitä tehdä? Jos poikkean kaavasta,on luvassa ongelmia. Aamulla kun herään, on edessä jo ensimmäinen haaste eli kahvinkeitto. Pienikin muutos ympäristössä(kissa hyppää yllättäen pöydältä) ja peli on menetetty.. En enään muista että olin…

Käyttäjä Tweek aloittanut aikaan 31.07.2013 klo 09:27 kohteessa Aikuisen elämää

Onko kukaan kärsinyt neuroleptien aiheuttamasta tardiivisesta dyskinesiasta? En varmasti ole ainoa.. TD = yleensä peruuttamaton neurologinen sairaus Oireyhtymä korjautuu hyvin hitaasti lääkityksen lopettamisen jälkeen ja jää usein pysyväksi. Minulle on syötetty ainakin neljää eri neuroleptiä yli neljän vuoden hoidon aikana: Olantsapiini, Sulpiridi, Risperidoni, Ketiapiini. Kokeilin lopettaa äkillisesti Ketipinorin ja seuraukset…

Käyttäjä nokare aloittanut aikaan 14.09.2013 klo 06:25 kohteessa Aikuisen elämää

En ole koskaan ollut erityisen sosiaalisesti aktiivinen, mutta reilu vuosi sitten sairastamani vaikean masennusjakson aikana tunsin menettäneeni paljon muistiin, nokkeluuteen ja tilannetajuun liittyviä taitoja, ja sen vuoksi nykyään tuntuu vielä vaikeammalta hakeutua seuraan. Pelkään, että joku havaitsee, etten ole ihan ajantasalla asioista. Olen muuttanut, eikä nykypaikkakunnalla kukaan osaa verrata nykyistä,…

Käyttäjä JJV aloittanut aikaan 04.03.2009 klo 08:35 kohteessa Aikuisen elämää

Minkälaisia kokemuksia teillä on päiväosastoista? Mitä päiviin sisältyy, kauanko hoito yleensä kestää ym? Kaikki kokemukset tervetulleita, kiitos!

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: